Oikeeta ja virtuaalista elämää

MarilkaLeave a comment
Vielä viikko sitten pohdin, riittääkö edes tämä kuuden viikon lomani siihen että taas jaksan duunissa vuoden. Vielä viikko sitten pelkäsin, että olen töihin palatessani yhtä väsynyt kuin loman alkaessa. Lomastani on käynnissä nyt viides viikko, ja viikonlopun korvilla totesin, että huh! olen sittenkin ehtinyt palautua. Olisin jaksanut mennä duuniin jo eilen, jos lomani olisi ollut normaalit neljä viikkoa. Nipinnapin, mutta kuitenkin. En silti todellakaan pane pahakseni että vielä saan relata melkein kaksi viikkoa.

Alkuloma nukuttiin tavan takaa yhteentoista aamuisin. Kyllä se uni enimmäkseen maittaa vieläkin, mutta ollaan myös alettu heräillä aikaisemminkin. Eilen aamulla heräsin kummalliseen inspiraatioon, pää täynnä ideoita. Samoin tänä aamuna. Nousin jo puoli yhdeksän aikaan laittamaan itselleni kahvia, ja istahdin koneeni ääreen duunamaan sitä yhtä web-sivustoa, jonka olen heinäkuun aikana luvannut saattaa ainakin jonkinmoiseen kuntoon. Parina päivänä olen sitä nyt työstänyt muutaman tunnin kerrallaan ja olen siihen todella tyytyväinen 🙂

Samalla kun olen saanut aikaiseksi webbi-sivuja, järkkäillyt valokuvia ja tietenkin reissaillut niin perheen kuin mutsinkin (joka siis meillä lomailee kuukauden päivät) kanssa, on lukeminen vuorostaan jäänyt vähemmälle. Rhett Butlerin porukat luin tuossa joku ilta loppuun kyllä, nyt Scarpetta odottaa aloittamista. Katsottiin me mutsin kanssa lauantaina Shopaholic-leffakin, joka oli niin pahasti co-häpeän rajoilla, että kiemurtelin sohvalla. Ja sunnuntaina minusta tuli kummi miehen siskontytölle, joka ensin liittyi kirkkoon ja sitten konfirmoitiinkin.

Reissailujen lomassa tytöt ovat vuoroin viihtyneet yhdessä hyvinkin ja sitten taas ei. Viime viikolla taisivat leikkiä monena päivänä putkeen jotain kotileikin tapaista, jossa molemmilla oli oma vauva ja äidit kävivät välillä töissä (tosikoinen naputteli muumi-läppäriään olkkarissa ja oli kuulemma palaverissa) ja välillä tekivät etätöitä kotona 😉 Aterioillakin oli vauvat mukana, minä olin muistaakseni leikissä sisäkkö tai jotain. Melkoisen varakkaita vissiin, eikun ainiin, minähän raadoin palkatta 😉

Tässä loman aikana neidit ovat pitkästä aikaa myös intoutuneet hoitamaan kuukausitolkulla pausella olleita tamagotchejaankin. Toisella oli tyttö, toisella poika, ja yhdistelivät niitä monta kertaa päivässä niin että lopulta alkoi tamppojen romanssi kukoistaa ja "yäk! ne pussaili kuun valossa!". Lopulta tampat menivät naimisiin ja saivat kaksospojat, joista toinen asusti äidin kanssa ja toinen isän kanssa – taisi vauvaelämä rasittaa tamppojakin, kun heti tuli asumusero ja lapsetkin jaettiin 😛 Nyt on jäljellä enää pojat, vanhemmat lähtivät vuoron perään jonnekin lipettiin. Tamagotchi-elämä on outoa.

Mies puolestaan on ehtinyt laitella tuota meidän pihaa eteenpäin. Tilasi ja asensi viime viikolla tukimuurikivet tuohon rajalle, ettei rinne valu meidän tontille. Ja nyt levittää tuolla asennushiekkaa, meinaa tässä jossain vaiheessa saada pihakiveystä laitettua autotallin eteen ja kulkuväylälle etuovelle. Mutsin huoneena toimiva perähuone tuli laitettua kuntoon ja pari viikkoa sitten (vain sähköt puuttuu). Ja aika paljon aikaa on mennyt erinäiseen suunnitteluun tuon pihan suhteen.

Miehellä on nyt viimeinen lomaviikkonsa menossa. Näyttää siltä, että ollaan sittenkin enimmäkseen kotosalla, jotta mies saa vielä viimeisiä raksahommia tehtyä, mutta jotain Porvoo-reissua tms. on suunnitteilla. Ensi viikon olenkin sitten jo keskenäni lasten kanssa, ajattelin jonnekin hilpaista niiden kanssa pariksi yöksi – vaikkapa sukulaisiin keski-Suomeen jos heille sopii.

Kieppuen ja sinkoillen

MarilkaLeave a comment
Kaksi aikuista, kaksi lasta. Neljä vihreää ranneketta. Kymmeniä hurjanpuoleisia laitteita. Koko päivä aikaa. Mitä siitä seuraa? Kastumista ja päänsärkyä, monta hurjaa hetkeä, monta hauskaa muistoa. Lintsi on kerran kesässä must!
 
 
Puolilta päivin tultiin Linnanmäen porteista sisään. Koko jengille IsoHupi-rannekkeet – tosikoisellekin ekaa kertaa – ja menoksi. Kaikki laitteet )paitsi ne muutama, joita ei haluttu) käytiin. Tosikoinen nautti, kun pääsi kaikkiin niihin vekottimiin, joista on edelliset kesät saanut vain haaveilla isosiskon kertoessa, kuinka hauskoja ne on. Esikoinen tunsi kummaa vetoa Kieputinta kohtaan, mutta järkevästi tuumasi kuitenkin odottavansa vielä muutaman vuoden ennen 140+ -laitteisiin menemistä, vaikka pituus olisikin jo riittänyt. Minä ja mies käytiin ne kaikki.
 
 
Lasten lemppareita oli Salama, Vuoristorata ja Tulireki. Ja "Lentopraitti", kuten tosikoinen Enterpriseksi tituleeraamani Kehrää kutsui. Ja tietenkin ne kastumislaitteet. Käytiin ensin Hurjakuru, jonka jälkeen oloni märän takapuolen kanssa oli jotensakin epämiellyttävä, muttei kovin kummoinen. Samoilla kastumisilla ajateltiin selvitä Vonkaputouskin, mutta satuttiin tosikoisen kanssa olemaan kohdassa, jossa roiskui ja paljon – sen jälkeen olin kuin olisin ollut vaatteet päällä uimassa. Hetken palelsi kovassa tuulessa (jonka vuoksi näköalatorni oli suljettu, hassua kyllä, kumpikin tyttö olisi suorastaan halunnut siihen!), mutta pianpa se aurinko kuivatti vaatteeni. Miehen harmiksi, märkä oli kuulemma seksikästä 😉
 
Vaikka Lintsillä oli yllättävän vähän porukkaa, joten moneen laitteeseen ei tarvinnut jonottaa juuri ollenkaan. Salamassa – joka oli varmaan koko perheen suosikki, tai miehestä en ole varma – oli kuitenkin luonnollisesti pisimmät jonot. Sen sijaan Lentopraittiin pääsi sujuvasti ja siinä käytiinkin kahteen kertaan. Ja Mustekalaan mahtui kerralla kaikki halukkaat, joten siinä oltiin kerran kaikki, kerran minä ja tytöt ja sen jälkeen likat vielä pari kertaa keskenään. Vuoristoradassakin käytiin kai kolme kertaa, kun jono oli niin lyhyt.
 
 
Kieppi – toinen suosikkini – ja Kieputin menivät myös kutakuinkin jonottamatta, ja Kirnuun, josta koko Lintsireissu miehen kanssa aloitettiin tyttöjen katsellessa aidan takaa laukkutelineinä, päästiin myös ihan suoraan. Sen sijaan Rakettiin piti jonotella pikkuisen aikaa, joten tytöt kirmasivat hetkeksi siihen ylätasanteelle vanhaan karuselliin pyörimään. Pari kierrosta pyörivät sitäkin, ja tulivat sitten parahiksi katsomaan, kuinka iskä ja äiskä singottiin yläilmoihin.
 
Välillä vähän syötiin jotain, mutta tytöillä oli melkoisen huono ruokahalu tuolla auringonpaahteessa, laitteiden kutsuessa. Joten miehen vielä viimeistellessä ateriaansa kinusivat tytöt uusintakierrosta Sateenkaareen. Minä jätin latteni jäähtymään ja menin tyttöjen kanssa, sillä tosikoinen ei siihen pääse yksin. Tytöt olivat tosiaan jo siinäkin ehtineet käydä miehen kanssa sillä välin kun minä keikuin naama alaspäin Kieputtimessa. Mies kieppui siinä hetikohta perässä, tyttöjen lentäessä Ketjukarusellissa.
 
 
Päivä oli hieno. Aurinko paistoi täydeltä terältä, satunnaisten pilvien ja paikoin todellakin tosi kovan tuulen virkistäessä mukavasti. Mies kuitenkin sai auringosta kylläkseen, taisi tulla pieni päänsärky loppumetreillä. Ja myönnetään, aloin minäkin viimein kuuden aikaan olla saanut kyllikseni vetkutuksista ja vatkutuksista ja singahtelusta. Mentiin viime töiksemme vielä se kolmas Vuoristorata-kierros ja hengähdettiin hetki Maisemajunassa. Lapset vielä jaksoivat Ketjukarusellin uusiksi ja Kahvikupitkin. Me katseltiin penkiltä. Ihanaa, kun ne ovat jo niin isoja, että voivat mennä vähän keskenäänkin.
 
 
Puoli kasilta käveltiin ulos Lintsin portista ja ostettiin vielä jätskit kiskalta – piti ostaa vain lapsille, mutta Keijujäätelö (=mansikkasorbetti, mutta niin siinä luki!) houkutteli liikaa 😀 Rennosti ja hiljakseen käveltiin autolle jätskejä syöden, niitä näitä jutellen. Bongattiin jopa etana tien varresta. Olipa ihana päivä!
 

Seitsemän veljeksen sillat

MarilkaLeave a comment
Tämä nykyinen kotikuntani Nurmijärvi on paitsi seitsemän veljeksen kunta, todellinen vanhojen siltojen luvattu maa. Tästä meidän kotoa ei tarvitse monta sataa metriä kulkea löytääkseen kaksikin vanhaa yhden auton mentävää puusiltaa, joista toisen yli on periaatteessa sallittua ajaa autollakin, toisen ei. Ja kun tuosta lähtee autolla liikkeelle vaikkapa Stadia kohti, on hetikohta vastassa vanha maantiesilta, josta voi ajaa vain yhteen suuntaan kerrallaan. Toinen moinen on muutaman kilometrin päässä kohti kirkonkylää.

Eilen (tai täsmälleen ottaen toissapäivänä) oltiin retkeilemässä Myllykoskella, Vantaanjoella tuolla lähellä kirkonkylää, melkein Hämeenlinnanväylän kupeessa. Myllykoski on melkoisen komea koski ja sen tienoilla on monta muutakin koskipaikkaa. Kierrettiin varsinainen muurahaisreitti, Koskikara-polku oikealta nimeltään, joenvierusmetsässä taivaltaen ja tutkailtiin matkalla parikin kuohuvaista kohtaa. Pieniä tosin, mutta koskien kivillä oli kiva hyppiä ja koskiin kaatuneiden puiden rungoilla tasapainoilla.
 
 
 
 
Koskikara-polun saavuttua lähtöpisteeseensä jatkettiin matkaa kirkonkylälle johtavan maantiesillan ali. Iso ja korkea uudehko betonisilta. Jokivartta eteenpäin näkyi kohta jo vanha matalampi ja kapeampi maantiesilta. Jatkettiin senkin ali, ja saavuttiin vanhalle puiselle jalankulkusillalle, joka tärähteli tyttöjen juostessa sen yli. Ihasteltiin koskea sillalta, mutta jatkettiin vieläkin matkaa eteenpäin, seuraavalle vanhalle kivirakenteiselle sillalle, joka ylitti kosken sen komeimmassa kuohukohdassa. Neljä siltaa, ja kaikki ne saattoi nähdä yhtaikaa, kun katsoi etummaisten kaiteiden välistä!
 
 
 
Jatkettiin matkaa koskenviertä vielä vähän matkaa, kohtaan jossa koski jälleen muuttui suvantoisiksi poukamiksi ja tasaisesti virtaavaksi joeksi. Ei ollut enempiä siltoja näkyvissä. Sen sijaan loikittiin tyttöjen kanssa kiviltä kiville ylittäen pieni haarauoma ensin pienelle luodolle, sitten joen toiselle puolen. Sillä välin mies oli kadonnut toisaalle ja kasteli sandaalinsa hyppiessään virran keskelle kiveltä kivelle. Minä olin sandaalini kastellut jo aiemmin…
 
 
 
Palattiin takaisin maantien vartta kohti, missä auto oli parkkipaikalla. Matkalla kiivettiin vähän ylemmäs metsikköön, missä ylitettiin yksi piskuinen oja piskuista kaiteetonta siltaa pitkin. Tosikoinen luuli hetken, että oltiin jo siellä mistä lähdettiin, sillä siinä polun lähtökuopissa oli samanlainen pieni puusilta. Ylitettiin myös koski vanhaa maantiesiltaa pitkin. Sillan molemmin puolin oli kivikkoista metsää, ei enää merkkiäkään siinä joskus kulkeneesta tiestä. Mies kertoi lukeneensa, että sillalle johtanut alamäki oli niin jyrkkä, että siinä oli sattunut aikoinaan paljon onnettomuuksia. "Näitä kaiteita on varmaan jouduttu korjaamaan usein," tuumi esikoinen tutkiessaan sillan puupintaa uudemman näköisiä rautakaiteita.
 
 
 
Kiivettiin sillan toisella puolen metsikköön ja rämmittiin meidän perheelle tyypilliseen off-road tapaan pöheikön läpi, nokkosia varoen, kohti maantietä. Noustiin ylös penkasta ja kiivettiin tien kaiteen yli tien varteen. Jatkettiin maantien vieressä kulkevaa jalkakäytävää pitkin sillan yli, hämmästellen vieressä kasvavia kuusia, jotka ulottuivat reilusti itsessäänkin korkean sillan yläpuolelle. "Siellä oli ihan hirveesti murkkuja! Me löydettiin seittemän muurahaispesää!" summasi tosikoinen metsälöydöksiä. Enemmän muurahaispesiä siis kuin siltoja sillä koskella. Nipinnapin.
 

Tekemättä paljon mitään

MarilkaLeave a comment
Loma on jo puolessa välissä. Miten ihmeessä niin on päässyt käymään, vaikkei ole oikein mitään edes tullut tehtyä? Korkeasaari ja Serena on käyty, IceAge3 on nähty. Lintsi on vielä edessä, samoin kuin moni muu retki ja kyläily, joita niin suunniteltiin kun ajateltiin että lomallahan ehtii vaikka mitä! Ja kyllähän sitä ehtisikin, jos vain saisi aikaiseksi… Taisin olla loman alkaessa väsyneempi kuin luulinkaan.

Meidän perhe on napsahtanut lomarytmiin. Tytötkin valvovat yli yhdentoista, melkein puolille öin, ja sitten koko poppoo nukkuu kymmeneen, yhteentoista. Aurinkoisina päivinä ensimmäinen ajatukseni on päästä pihalle lukemaan bikinit päällä, sateisina päivinä on tehty jotain muuta. Onhan tässä sentään saatu siivottua lasten hirveään kuntoon päässeet huoneet, mies laittoi perähuoneeseen katon ja lattian ja minä raivasin kaiken siellä olleen rojun paikoilleen/kirppikselle/roskikseen, kävin sohvaostoksilla ja kokosin Ikean vuodesohvan, ja kaikenlaista muuta puuhaa. 
Useampikin päivä on kuitenkin päässyt iltaan asti niin että kun miettii mitä päivän aikana teki, ei oikeastaan tule mieleen mitään. Paitsi lukeminen ehkä. Ja naamakirjailu 😉 Ja moni asia odottaa vielä tekemistä, kuten yhdet webbisivu ja valokuvien laitto albumeihin sun muuta. Mutta kieltäydyn tekemästä mitään, mitä ei huvita tehdä! Olen lomani ansainnut. Tietoisesti unohtanut mitä tarkoittaa pitäisi ja pakko. Silti, nuo websivut on jossain vaiheessa oikeasti pakko tehdä, olen ne luvannut. Odotan inspiraatiota 😉
Tämä päivä oli hyvä esimerkki lomastani, jos ei ole mitään ennalta sovittua: aamupalalle yhdentoista pintaan, hetki koneella aamukahvin kanssa (vai istuinkohan tänään? ehkä en, taisin jutella keittön pöydän ääressä mutsin kanssa, joka tuli viime keskiviikkona meille kesälomalle kuukaudeksi), biksut päälle ja pihalle miniläppärin ja kirjan kanssa. Jossain vaiheessa iltapäivää grilli kuumaksi ja ruoka ulkona. Ajatuskin lähemisestä minnekään ahdisti, mutta lopulta tartuin itseäni niskasta kiinni ja lähdin tyttöjen kanssa pienelle fillariretkelle. Mies on tänään tehnyt raksahommia.
Ei vaan jaksa lähteä, jos antaa itsensä lysähtää! Lomalla on tietty siihen lupakin, mutta tosikoinen ei jaksa sellaista vaan kaipaa äksöniä ja seuraa. Joten ei se ihan onnistu että äippä vaan makoilee… Toivon vaan tosissani, että tämä kuuden viikon loma riittää antamaan puhtia duuniin taas. Juuri nyt en jaksaisi palata töihin, en mitenkään!

Strange minds

Marilka1 Comment
Got it in a mail, but not gonna forward it. Instead, here it is in my blog. Forward it, copy it, do whatever you wish with it – after you’ve read it. 

This is weird, but interesting! 

fi yuo cna raed tihs, yuo hvae a sgtrane mnid too 

Cna yuo raed tihs? Olny 55 plepoe out of 100 can. 

i cdnuolt blveiee taht I cluod aulaclty uesdnatnrd waht I was rdanieg. The phaonmneal pweor of the hmuan mnid, aoccdrnig to a rscheearch at Cmabrigde Uinervtisy, it dseno’t mtaetr in waht oerdr the ltteres in a wrod are, the olny iproamtnt tihng is taht the frsit and lsat ltteer be in the rghit pclae. The rset can be a taotl mses and you can sitll raed it whotuit a pboerlm. Tihs is bcuseae the huamn mnid deos not raed ervey lteter by istlef, but the wrod as a wlohe. Azanmig huh? yaeh and I awlyas tghuhot slpeling was ipmorantt! if you can raed tihs forwrad it 

Yeah yeah, I could, easily. Did you?