Remppa juttu

Aamulla oli voimakas tarve lähteä vähän pakoon, Siinä hieroskellessani unihiekkoja silmistäni kahvimuki kourassa, pohdiskelin, että tuumaisin TGIF, jos en tietäisi koko viikonlopun olevan täynnä ihmisiä ja toimintaa ihan täällä omassa kodissani. Normaalin perjantaiväsymyksen lisäksi päällä on remppaväsymys.

Istuskelen studiossani (kotitoimistoni), tyhjä McDonaldsin diet coke (miksi ne laittaa sokeritonta vaikkei sitä pyydä?) -muki pöydän kulmalla, koirat sohvalla päikkärikoomassa. Lattialla on jotain sähköremppaan liittyvää sälää pusseissa ja laatikoissa; siirsin ne eilen illalla siihen sängyltäni, jotta pääsin nukkumaan. Tässä olen istua kyhjöttänyt vartin yli kahdeksasta saakka, lounaankin sain tuotuna tähän pöydälle. Ei siinä sinänsä mitään, niin minä istuisin muutenkin, koska työ. Nyt vietän lounastaukoani, (klo 13:16); itse lounaan söin yhden statuspalaverin aikana jo pari tuntia sitten.

Niin, meillä on siis tänään täällä sähkäri, kuudetta päivää putkeen vissiinkin, ja neljän hengen siivousryhmä aloittamassa koko viikonlopun urakkaansa. Rehellisesti sanoen olen tyytyväinen olooni täällä luolassani koirien kanssa. Kävin tuossa teetä keittämässä ja talo täynnä väkeä ja kaikki hujan hajan hieman ahdisti. Tai hieman enemmän.

Sähkäri saa toivon mukaan urakkansa jo loppuun tänään, sitten on vihdoin koko huushollin sähköt uusittu ja kunnossa. Sähköremppa vol 2. Eikun 3. Ensimmäinen hoiteli vain keittiön sähköt, toinen melkein koko loppulukaalin, tämä kolmas nyt viimeistelee sitten loput työt ja poistaa väliaikaiset ratkaisut. Minä en tällä hetkellä osaa edes hallita puolia meidän valaistuksista uusien kytkimien ja kytkentöjen ja Shelly-kontrollereiden vuoksi, mutta ehkä se tästä, viimeistään kun puoliso saa ne laitettua Applen Home:een. Mutta ovikello soi nyt kännykkäsovelluksessani.

Tänään ei sen sijaan ole remppamies tekemässä hommia, toisin kuin lähes joka päivä viimeisten 10 viikon aikana. Siksi meillä on nyt tuo siivousryhmä: remppa vol N alkaa olla lopuillaan (muutama pikkuhomma vielä ensi viikolla, ja vähän puuseppätöitä sen jälkeen, mittatilattua kaappia ja työpöytiä), joten on aika tehdä täällä vaihteeksi kunnon remppasiivous. Betonipölyt pois ja silleen, ennen kuin alkaa ikkunremppa (à la taloyhtiö), ja remppa vol Next (kesällä).

Niin jotta, mitä täällä sitten on tapahtunut näiden viime viikkojen aikana?

Sauna

Aloitetaan siitä. Nimittäin viime kesänähän meillä tehtiin massiivinen kylpyhuoneremppa. Se vähän niinkuin eskaloitui pintarempasta revitään-kaikki-pois-ja-rakennetaan-uusiksi -rempaksi about siinä vaiheessa kun vanhojen laattojen ja laastin purun myötä seinät alkoivat murentua. Siinä sitten purettiin seinä jos toinen, kunnes koko kylppärissä ei ollut ainuttakaan seinää jäljällä, ei edes kylppärin ja työhuoneeni välissä. Ei minulla ennen ollut yhteistä seinää kylppärin kanssa, mutta päätettiin siinä sitten samalla poistaa tarpeeton varastohuone välistä ja suurentaa sekä kylppäriä että työhuonettani.

Nyt meillä on upea koti-spa, joskin näihin viime viikkoihin saakka muutama “pieni” juttu sen ympäriltä on ollut vähän kesken. Kuten sauna.

Sauna ei suinkaan ollut ensimmäine asia, joka tässä remppapläjäyksessä thetiin, mutta tärkeä! Ja tällä viikolla sähkäri on laittanut sinne sähköt, joten kunhan joskus saadaan vielä lasiseinä ja -ovi siihen, pääsee ihailun sijasta ihan löylyihinkin. Niitä lasiovia ja -seiniä puuttuu täältä vähän muualtakin: suihkutilasta, kylppärin oviaukosta, ja yläkerran pikkuvessan oviaukosta. Niitä pitäisi tilailla. Mieluiten pian.

Kuvat mikonremppa.com

Studio eli työhuoneeni

Tähän työnhuoneeseeni tehtiin remppa vol 1 muutama kuukausi poikani muutettua omaan kotiinsa syksyllä 2019. Tai siis remppa tehtiin keväällä 2020. Tapetit revittiin, seinät maalattiin, lattiaan laitettiin parketti ja listat. Ihan pro työ se ei ollut ja muutama pieni juttu kuten ikkunalauta jäi silloin keskenkin. Sitten viime kesänä huone sai tosiaan uuden seinän, joka odotti panelointia (ja lattiapala parkettia).

Kun remppamies yhdessä puolison kanssa sitten alkoi suunnitella tämän huoneen töitä, suunnitelmat jälleen hieman paisuivat. Miehet purkivat vähän lisää seinää, mistä tuli itse asiassa vielä pikkuisen lisää tilaa huoneeseen, ja sitten seinä paneloitiin, parkettia lisättiin ja vähän vanhaa työtä paikattiin, ja laitettiin uudet lattialistat, joiden sisällä sähköt kulkee siististi (eli itse asiassa tässä huoneessa tehtiin myös sähköremppa vol 2). Yksi seinäluiska on kivilaattaa, ja ikkunalauta on siististi laatoitettu. Samalla tänne tehtiin osin laskettu katto, jossa on led-spottivalot ja koneellinen ilmanpoisto (korvausilma tulee ulkoa, en minä vakuumissa ole).

Uuden tilan (ja kaapin) innoittamana järjestelin huonetta vähän uusiksi ja tästä tuli oikein valoista ja tilava työhuone. Enää puuttuu mittatilaustyönä tehty kulmatyöpöytä, mutta sekin on prosessissa.

Siinä nyt poistuneessa varastohuoneessa (se oli joskus vaatehuone isovanhempieni aikaan ja alkuun meilläkin, sittemmin se toimi varastona) oli talon sähkökeskus, joten ihan kokonaan sitä ei voinut poistaa kuitenkaan. Tilalle jätettiin pieni “tekninen huone”, tai pikemminkin tekninen komero, jossa on sähköpääkeskus (yläkerrassa on alikeskus) ja nettikamat. Siis modeemi ja switch ja liuta lan-rasioita, joiden kautta piuhat menee ympäri taloa. Minulla on langallinen netti työhuoneessani, muuten piuhat lähinnä kulkevat noihin wifi-tukiasemiin ja ovikelloon. Kaappi toimii jatkossa myös (tuolta kaapin takaa kurkistavan) imurin kotipesänä.

Lasketut katot

Laskettuja kattoja on paitsi kylppärissä ja työhuoneessani, myös alakerran aulassa. Johdot ja putket kulkee nätisti siellä (ja uusien seinien ja lattialistojen sisällä) niin että ainakaan ihan kaikkialla ei enää ole sitä rumaa pinta-asennusta niille. Niihin on kaikkiin upotettu himmennettäviä led-valoja.

No se yläkerran pikkuvessa

Joka ei vieläkään ole vessa ensinkään. Tai siis oli toki viime elokuuhun saakka. Nyt siellä on sentään taas valmius, kun siellä on pintaremppa tehty ja ovenkarmit kunnossa, mutta jos ja kun sinnekin haluamme seinävessan, tarvitaan vähän lisää työtä ennen kuin se ja lavuaari ovat paikallaan ja toiminnassa.

Listoja, ovenkarmeja ja kynnyksiä

Silloin kylppärirempan loppuvaiheilla, kun kylpyamme tuotiin sisään, piti irrottaa yksi ovenkarmi, että amme mahtuu. Se(kään) ei ollutkaan ihan helppo operaatio, joten lopulta miehet leikkasivat siitä vain palan pois. Ovea ei puoleen vuoteen saanut lukkoon. Ei tosin saa vieläkään, sillä nyt siinä ei ole ovea ollenkaan (vaan suihkuverho, odottamassa lasiovea). Uusi karmi siinä sentään on!

Samalla sitten uusittiin kylppärin ovea ympäröivät listat – lattia- ja ovilistat – sillä muuten se näytti hölmöltä: ainoa tammikarmi kun kaikki muut oli valkoisia.

Yläkerrassa keittiöstä puuttui kynnys, sellaisen remppamies teki. Ja sitten siinä eteisessä kävi vähän samoin kuin ala-aulassa: WC:n karmit ovat tammea, joten keittiön oven listat uusitaan sitten tammisiksi myös. Se on vielä vähän kesken.

Niin joo, ja uusittiinhan me tuo aulan lattia alkuvuodesta itse

Takaisin tähän hetkeen

Koirat alkavat mennä pitkin seiniä täällä. Alkaa olla aika lähteä niiden kanssa ulos. Mies on vielä ties missä kaupoissa hakemassa puuttuvia siivoustarvikkeita sun muuta, siivoojat ovat poistuneet, samoin sähkäri. Olen siis ihan keskenäni kodissa, joka ainakin osittain on jo putipuhdas. Makkari on vissiin siivottu, kun siellä on lakanatkin vaihdettu. Keittiössä oli vielä ainakin jokin aika sitten kaaos, mutta kaikki oli pesty. Huomenna tämä ralli jatkuu, mutta tänään voisi vaikka mennä kylpyyn.

Portaikon eilen asennettu uusi valaisin (jonka kaukosäädintä en saanut yhdistettyä). Ja siivoustarvikkeita…

Koiraa on karvoihin katsominen

Latu ylittää kävelytien. Isä ja nuori lapsi, jota isä selvästi opettaa hiihtämään, lähestyvät ylitystä samaan aikaan kun minä kahden koirani kanssa lähestyn kohtaa. Hiihtäjät pysähtyvät keskelle kävelytietä, tuijottelevat kaukaisuuteen. Pysähdyn koirineni muutaman metrin päähän – he pelkäävät sauvoja. Isä huomaa meidät ja ottaa suksillaan askeleen, kaksi kohti reunaa, latua, sukset vielä reippaasti yli kävelytien puolenvälin. Lapsi huomaa meidät ja hiihtää siihen isänsä viereen.
Huokaisen ja otan koirien hihnat tiukalle, ohitan hiihtäjät toista reunaa hipoen, miettien miksei isä opeta lapselleen, ettei siihen keskelle sovi jäädä kävelytietä tukkimaan. Ainiin, kun ei isä ymmärtänyt sitä itsekään.
Muistetaan huomioida muutkin liikkujat, vaikka olisikin sukset jalassa!

Kirjoitin näin Facebookin kaupunginosaryhmään ja ihan odotetusti sain niskaani kommenttiryöpyn alkaen siitä, että olisi pitänyt avata oma suuni päättyen siihen, ettei olisi ainakaan Facebookkiin kaiken kansan nähtäväksi pitänyt tällaista mennä kirjoittamaan. Ilmeisesti on liikaa odottaa, että kanssakulkijat tuolla ymmärtäisivät olla tukkimatta kulkureittejä, pysähtelemättä haaveilemaan keskelle risteyksiä.

Ai miksen sanonut mitään? No kas kun sellainen pieni juttu kuin sosiaalinen ahdistuneisuus/sosiaalisten tilanteiden pelko piti suuni kiinni (kyllä, minulla on siitä ihan diagnoosi, vaikkei sitä aina huomaakaan, sillä työrooli peittää sen alleen).

Oli kuka oli väärässä oikeassa teki hölmösti ei tehnyt hölmösti, ei sillä tässä kohdin väliä. Eräs kommentinkommentti siellä kirvoitti mieleni miettimään tätä ja monta muutakin tilannetta. “Mutta kun ne koirat pelkää sauvoja!!!” Niin, niin pelkää. Mutta tietääköhön kommentoija ollenkaan, mitä se tarkoittaa, että koira pelkää? Se tarkoittaa sitä, että se saattaa käyttäytyä agressiivisesti ja jos ohitan hiihtäjät siitä heidän suksiensa päältä, on todennäköistä, että toinen tai molemmat alkavat räkyttää tai murista ja jopa hihnoissaa syöksähdellä kohti hiihtäjiä. Ja sitten saan kuulla, että minulla on agressiiviset huonosti käyttäytyvät koirat. Juu, välillä ne ovat, erinäisistä syistä.

Jäin tätä pohtimaan ja sitä, miten paljon puhutaan nykyään koirien inhimillistämisestä. Siis siitä, että koirille annetaan ihmisten piirteitä, tunteita, jne. ja unohdetaan, että ne ovat eläimiä. Omasta kokemuksestani käsin väitän, että kovin harva koiranomistaja (niitä Fluffien omistajia lukuunottamatta) näin tekee. Se, että koira on perheenjäsen, karvavauva, jonka tunnetiloja ja käytöstä omistajat – koiravanhemmat – tulkitsevat ehkä vähän ihmismäisesti, mutta koiransa tuntien, ei vielä tee inhimillistämisestä vahingollista. Harva “koiravanhempi”, ainakaan vastuullinen sellainen, silti unohtaa koiransa olevan eläin, jolla on eläimen vaistot. Päinvastoin. Siksi koiria koulutetaan. Siksi ne kulkevat kontrolloituina.

Valtaosa huomautuksista, jotka suustani tuolla ulkona kulkiessani saan (ja nekin hetket kun EN saa), ei ole tarkoitettu suojelemaan koirieni tunteita vaan suojelemaan koiriani itseltään, ihmisiä koiriltani. Kun kehotan lasta olemaan heilumatta keppinsä kanssa koiran läheisyydessä, kun kehotan meidät takaa päin koiraa hipoen ohittanutta olemaan tekemättä niin toiste, kun pyydän hiihtäjiä siirtymään sivuun kävelytien keskeltä (tai toivon heidän itse ymmärtävän antaa tilaa), kun odotan että äidillä on lapsi hallinnassa ennen kuin ohitamme, kun pyydän Fluffyn omistajaa ohittamaan meidät, jotta mekin voimme jatkaa matkaa, se on kaikki riskien hallintaa.

Kokemukseni mukaan pahimpia koirien inhimillistäjiä ovat ne, joilla ei koiraa olekaan. Oletetaan, että koska koira elää ihmisen kanssase myös käyttäytyy kuin ihminen. Väistää nätisti tien sivuun, ei säikähdä syöksähtävää lasta, ymmärtää sellaisia asioita kuin mekastavat lapset tai heiluvat sauvat tai ihoa hipovat takaa tulevat ohittajat. Vielä pahempia ovat koirien esineellistäjät, jotka olettavat, että koiraa voi lähestyä miten vaan, koska “sehän on vaan koira”.

Aikoinaan ollessani lukioikäinen, meillä oli kaksi kania. Minun Jeri ja siskoni Jami, suunnilleen samanikäisiä poikia kumpainenkin. Ensimmäiset kuukaudet sujuivat hyvin, mutta sitten ne alkoivat tapella. Jeri oli noista kahdesta vahvempi ja terveempi, ja olisi varmaan Jamin tappanut, jos olisi saanut tilaisuuden. Kanit erotettiin. Erään kerran Jeri, joka kanssani oli ihan sylivauva, oli sylissäni, kun siskoni tuli vähän liian lähelle. Jeri yritti hyökätä, mutta onnistuikin vain tarttumaan minua poskesta. Toisen kerran sisko yritti usuttaa Jeriä huoneeseeni, jotta pääsi itse keittiöön tekemään välipalaa. Jeri puri siskon jalassa olleeseen kumisaappaaseen reiän.

Eläimet – niin koirat, kissat, kanit kuin muutkin – ovat eläimiä eläinten vaistoin. Koulutettukin koira voi purra pelästyessään tai kipua kokiessaan; eläinlääkäritkin tarjoavat kuonokoppaa, jos pitää tehdä koiralle toimenpide tämän ollessa hereillä. Ihmisten ei koskaan pidä olettaa, että koira EI voisi purra. Omistajalla on vastuu pitää koiran ympäristö sellaisena, että kimmokkeita ei tule tai ne ainakin minimoidaan, ja koira on kontrollissa. Omistajalla on vastuu suojella koiraansa ihmisiten ajattelemattomuudelta ja ihmisiä koiran vaistoon pohjautuvalta käytökseltä.

Välillä tuntuu vaan olevan liikaa vaadittu, että muut ihmiset tekisivät oman osuutensa ja esimerkiksi huolehtisivat siitä, että heidät pääsee ohittamaan, vaikka he jossain seisoskelisivatkin. Tietenkin sama koskee myös koirien kanssa kulkevia. Ainiin, ja pyäräilijät voisivat hiljentää vauhtiaan ja muistaa soittaa sitä kelloa riittävän ajoissa sen sijaan että yrittävät viuhahtaa ohi tai jarrutavat selän takana. Meinaan vaan, että koirat pitää saada kunnolla sivuun ja hallintaan – sillä vain hetki sitten ei missään ollut ketään, joten hihnat saattavat olla löysemmällä, mikä aiheuttaa taas yhden vaaratilanteen.

Niin sitä minä vaan, että kun sanon koireini pelkäävän sauvoja, en inhimillistä koiraani. Sen sijaan se, joka vähättelee tuota lauselmaa, tekee niin ajatellessaan sen olevan sama kuin että pieni lapsi pelkää sauvoja. Ei se siis kovin vakavaa voi olla, koiran omistaja siinä taas lässyttää, voi hellantuuteli sentään.

Sitä minä vaan, jotta jos me kaikki vaivauduttaisiin vähän enemmän katsomaan asioita myös muiden silmin, olisi kaikkien helpompi kulkea. Kun näet minun vetävän koirani hihnan tiukalle, älä anna omasi lähestyä. Minäkin osaltani huolehdin siitä, että sinulla on riittävästi tilaa ohittaa ja toivon samaa sinulta, oli sinulla koiria mukanasi tai ei.

Lapsuus/Childhood – Q&A

Tämä on taas näitä Facebookin kysymyspattereita. Ja koska minusta on hauska näihin vastata, vastaan. Ja vein tietenkin tämänkin askeleen pitemmälle, kuvin.

**This is one of those Facebook Q&A thingys, and because I find them fun, I answer. And of course I had to take this one step further and add pics.

1. Missä synnyit?
**Where were you born?

– Naistenklinikalla Helsingissä.
**In Helsinki, at Naistenklinikka

2. Onko sinulla sisaruksia?
**Do you have siblings?

– 6v nuorempi pikkusisko
**a sister, 6 years my junior

Ihmettelen siinä vastasyntynyttä siskoani – Looking at my newborn sister with bewilderment

3. Olitko päivähoidossa?
**Were you in daycare

– En, mutsi teki freelancerina töitä himassa
**No, my mom worked as a freelancer from home

4. Oliko teillä lemmikkejä?
**Did you have pets

– Yhteensä kolme kania; yksi kun olin ala-astella, kaksi ollessani lukiossa
**3 bunnies altogether; one when I was in elementary school, 2 when I was in highschool

5. Muistatko aikaa, kun ei vielä ollut lapsilla turvaistuimia?
**Do you still remeber a time before kiddie seats in cars?

– Toki, minua nukutettiin auton takapenkillä skidinä, kun olin huono nukahtamaan sänkyyn. Takapenkillä ei tainnut siinä Minissä olla edes turvavöitä.
**Sure, I was not good at falling asleep and my parents used to put me on the backseat of the car, lying there under a blanket. I don’t think that Mini even had seatbelts in the back

6. Oliko sinulla mielilelua?
**Did you have a favorite toy

– Jose-koira, ehkä. Jose kävi jopa eläinlääkärissä, missä ell Ilves tutki myös Josen tutkittuaan ensin isoäidin koiran Dellan. Tai ehkä nukke nimeltä Jerry, jolle isoäiti ompeli samanlaisia asuja kuin minulle. Tai ehkä nalle tai apina tai mutsin tekemä kummajainen, kuka enää tietää 🤷‍♀️
**A dog called Jose, maybe. Jose even went to the vet where the Vet Ilves examined Jose after first examining my grandma’s dog Della. Or maybe a doll called Jerry, for whom my grandma made similar outfits as for me. Or maybe the teddy or monkey or this oddity made by my mom, who knows anymore 🤷‍♀️

7. Muistatko mitä sinusta piti tulla isona?
**Do you remeber what you were supposed to be when you grew up?

– Aika pitkään meinasin että lääkäri. Siinä teini-iän kynnyksellä haaveena oli eläintenhoitaja-tanssija-näyttelijä-kirjailija-kombo 🤷‍♀️
**For a long time I wanted to be a doctor. Then at pre-teen or so I dreamed of becoming a combo of animal carer-dancer-actress-athor

8. Olitko ns. näkymätön kiltti lapsi vai jokapaikan apina?
**Were you a so called good invisible child or a rambunctious monkey?

– Sekä että. Jokapaikan apina, joka oppi jo nuorena vetämään ylleen kiltin tytön kaavun
**Both. A rambunctious monkey who learned early on to pull on the good girl cape

9. Kuljitko pihalla kotiavain kaulassa roikkuen?
**Did you have a key hanging from your neck when playing outside?

– En, mutsi oli himassa kunnes olin 9 ja siinä vaiheessa avain oli taskussa kasarityyliin vaaleanpunaisella kierreketjulla vai mikä se oli
**No, mom was at home until I was 9, and at that point my keys were in my pocket attached to a pink eighties style twirly phone chain or whatsitcalled

Spiraaliavaimenperiä – Spiral keychains

11. Lempilastenohjelmasi?
**Your favorite kids’ TV show?

– Pätkis eli Smurffit
**Pätkis, i.e. The Smurfs

Smurffit – The Smurfs

12. Muistatko ensimmäistä koulupäivääsi?
**Do you remeber your first day in school

– Jep. Valitettavasti. Olin potenut kipeää mahaa (jännityksestä) niin että aloitin koulun varsinaisesti pari päivää myöhässä, kesken koulupäivän. Olin siis outolintu alusta saakka.
**Yup. Unfortunately. I had been sick with a stomach ache (from anxiety) so I actually started school a couple days late, in the middle of the day. I was an oddball fron the very beginning.

Ensimmäisenä koulupäivänä – First day of school

13. Keräilitkö jotain?
**Did you collect something?

– Kiiltokuvia, pyyhekumeja (kasari…), tarroja
**Kiiltokuvas (the best translation I found was “die cut scrap”, but can’t very well imagine any kids using that; anyhow, definition: glossy and usually embossed little pictures, kinda like pre-stickers, that usually came in a sheet, and girls collected them in their scrap books), erasers (oh, the eighties…), stickers

Kiiltokuva-arkki – A sheet of kiiltokuvat

14. Mikä oli lempiaineesi alaluokilla?
**What was your favorite subject in elementary school?

– Oliko mulla lempiainetta? Lukutunneista tykkäsin, ja kuviksesta varmaan.
**Did I have one? I liked reading and art classes, I suppose.

15. Olitko koulukiusaaja?
**Were you a bully

– En. Olin se kiusattu
**No. I was the one bullied

16. Harrastitko jotain? Mitä?
**Did you have hobbies? What?

– Kuuden vanhana yleisurheilua VU:n väreissä, partiota ala-asteen ajan, about. Pianoa soitin pari vuotta. Lukemista, kirja tai pari päivässä parhaina aikoina.
**At six years old I was part of the VU track and field team for a year or so. I was a girl scout for a few years while in elementary school. I played piano for a coupole years. I read books, lots of books. A book or two a day at best.

17. Ystäväsi
**Your friends

Aina niitä jokunen oli, kirjekavereita enemmän kuin livekavereita
**I always had some. More pen pals that IRL friends

18. Mieluisin muistosi jostain ensiluokkien tapahtumasta?
**Your favorite memory of something during the first school years

– Ensi-pusu: ekaluokkalaisena ihastukseni asui samassa talossa ja leikittiin usein pihalla yhdessä. Erään kerran leikittiin tuijotusta ja ihastukseni pussasi minua saadakseen minut nauramaan. Onnistuikin.
**First kiss: when we were on first grade my crush lived in the same appartment building as me and we often played together in the yard. Once we were playing stare and he gave me a smooch to make me laugh. And succeeded.

19. Minkälainen oli ensimmäinen opettajasi?
**What was your first teacher like?

– Tiukka nunna, varmaan liki kuusikymppinen. En tykännyt
**A strict nun, probably almost sixty years old. I didn’t like her.

20. Oliko vanhemmillasi tiukka kuri?
**Were your parents strict?

– Oli. Siksi kiltin tytön kaapu.
**Yes. That’s the reason for the good girl cape

21. Miten perheesi lomaili?
**How did your family spend vacations?

– Enimmäkseen isovanhempieni mökeillä (järvenrannalla toinen, Nauvossa saaressa toinen)
**Mostly at my grandparents’ summer places (one by a lake, one in an island at sea)

22. Lempiruokaasi natiaisena oli?
**What was your favorite food as a kiddo?

– Siskonmakkarakeitto
**Sausage soup

23. Tupakoitiinko teillä vielä sisätiloissa?
**Did your parents smoke indoors?

– Jep, mutsi poltti töitä tehdessään kun olin skidi, mutta lopetti ollesani varmaan neljän vanha
**Yeah, mom was smoking indoors while working when I was small, but stopped entirely when I was maybe four years old

9y ANniversary

Yep, it’s been 9 years since that fucker was removed from my head, mostly. I had my most recent MRI checkup a year ago, and the remnants were stable, the same as they’d been ever since the first MRI after the surgery. It think the dr said we can have the next MRI in 5 years, then even 10 if everything looks good (and no new symptoms appear).

Last year I listed in my FB post (and my Healing Diary page) the things that define my new normal, as in, what it is for me to be an AN warrior, in a nutshell:

  • My right ear compensates the deafness of the left one rather nicely, but I still don’t usually have any clue as to the origin or direction of sounds.
  • Tinnitus is a life-long companion, but I’ve learned to live with it.
  • Balance is sort of ok, but I do side-step A LOT.- I get tired easily, especially if I need to concentrate on balance or hearing.
  • Headaches, check.
  • Fuzzy brain symptoms, mainly some amount of dyslexia, forgetting simple words, being confoozled at times, all the while having the sharp problem solving mind I’ve always had. Sort of a conundrum.
  • Sensory overload – when it happens it’s instant and nearly causes a panic attack and I just need to get away.

Let’s visit these in a bit more detail, or put more meat on the bones, as we say in Finnish.

Hearing – SSD

“My right ear compensates the deafness of the left one rather nicely, but I still don’t usually have any clue as to the origin or direction of sounds.”

There are moments when I hear things my husband doesn’t, because my right ear hears perfectly given the chance (ie. little or no background noise), while my husband has some high frequency hearing loss in both ears. Then there are moments when I try to understand what he means when he says that the weather won’t get freezing again until “up cider”.

Quite often my brain figures out what was said, but it takes a few seconds to register properly. I ask “what” but then reply accordingly even before he has a chance to repeat, but I think that’s more related to my ADHD than SSD. But then there’s the cases where words get jumbled on their way to my ear, due to wind, rain, faucet, dog barking, too much distance, whatever. I hear something totally strange and cannot figure out what was said for real.

Up cider == next Friday 🤦‍♀️

Things that are impossible for me:

  • Making out words spoken (or shouted) from the other room (doors closed in between)
  • Making out anything while working in the kitchen for there’s always something: water running, dishwasher running, fan blasting, stuff sizzling in a pan…
  • Finding the source of a sound, e.g. where my phone or airpods are when trying to ping-locate them
  • Understanding where a person is, when they answer “Here!” to my question of where they are
  • Hearing 99% of people talking on my wrong side, ie. left side, because usually people talk VERY quietly around here
  • Being able to hold a conversation in a noisy environment with a group of people; I can pick out words or sentences here and there and participate sporadically
  • Talking on the phone while dogs are barking
  • Using computer audio in meetings – the quality is so poor that I lose syllables

Tinnitus

“Tinnitus is a life-long companion, but I’ve learned to live with it.”

There’s the high-pitch A. And a less aubible mid E. And then the low hum. Sometimes I hear music. Sometimes it’s instrumental, sometimes there’s also “vocals”. It’s like hearing lyrics in a foreign language; you know they’re words but they make no sense. Sometimes I think I hear an airplane, but then it doesn’t pass. Sometimes I think a helicopter is hovering above our house, except that there’s no helicopter.

It’s often difficult for me to understand if a sound is in my head or actually outside my head. I try to block my good ear, but then THAT causes a humming noise that further blocks everything else; so not helpful at all.

At home, in relative silence, the tinnitus is ok and I mostly forget about it. In noisy environments it can get so loud it alone causes a sensory overload and I need to flee. If I can’t get away immediately, I try closing my eyes, to block at least the visual input, and block my hearing ear to muffle the sounds, but in the end, I really just need to go. To the toilet, if no other option is available, but preferably outside, away from it all. And ultimately back home to my peaceful refuge.

The only thing that really covers the tinnitus, is blasting music on full volume to my good ear with my airpod. Even my brain can’t compete with that, for some reason.

Balance

“Balance is sort of ok, but I do side-step A LOT.- I get tired easily, especially if I need to concentrate on balance or hearing.”

I went out to eat with my youngest kid (a couple months shy of 20yo) the other day. We met at Forum, this shopping mall in the center of Helsinki, and decided to walk a kilometer or so in the slush (remember, it won’t freeze again until up cider, and it’s been raining water and sleet for over a week and the streets were a goddamn mess) to a kebab joint because daughter really wanted a good kebab.

She grabbed my arm as we were walking, telling me she didn’t want me to fall down. I was a bit offended, told her I’m not about to fall down, I can walk perfectly well on my own, thank you very much! She told me that she’s not taking any risks after I allegedly stumbled several times on curbs and kept sidestepping constantly. “It’s a bit difficult in this slush, but I’m fine!” I argued. “You were walking sideways even in Forum, on solid floors,” she retorted and held on. And I let her, if only because it felt nice.

Yes, I do sidestep all. The. Time. I couldn’t walk a straight line if my life depended on it. Trust me, I’ve tried. Basically every time I walk alone to our front door, down our little walkway built of bricks, I TRY. I try to walk a straight line along the bricks, but every time I fail after a few steps. And walking the dogs I need to wear shoes that allow me to occasionally step into the mossy forest, because it’s impossible for me to stay on a narrow path.

Climbing on ladders while doing renovation stuff at home? Dangerous. At least after a few hours when I’m tired. And I really do tire of anything physical in only a few hours time. Most likely because I need to constantly focus on keeping my balance while working in spaces and places and holding tools still etc.

Headaches

“Headaches, check”

These actually come and go. I guess a year ago I had a worse headache time going on, which probably was one of the reasons I got my MRI checkup a bit early (I remember asking for it instead of waiting until later in the spring when it was due anyway). Sometimes I have daily headaches for weeks and months on end, sometimes nothing for even longer. Right now I’m quite happily headache free.

Anomic aphasia

“Fuzzy brain symptoms, mainly some amount of dyslexia, forgetting simple words, being confoozled at times, all the while having the sharp problem solving mind I’ve always had. Sort of a conundrum.”

This seems to be getting worse by and by. And it’s not actually dyslexia but most probably anomic apahasia.

I am verbally talented, I have always been verbally talented, having a vast vocabulary in my two main languages (Finnish and English) since a young age (earning me comments about how I’m so precocious) and picking up new languages easily. Now I can barely speak either of those two languages properly anymore. I’ve long called myself semi-lingual (or, the better version I saw a while ago somewhere: bye-lingual), because I keep forgetting words in BOTH languages equally.

At some point I thought it was due to my home language changing to English and Finnish becoming sort of the secondary language in my life (though, ok, work language and also spoken with my kids), when I moved together with my now husband in 2012. But more probably my lingual decline has to do with the AN and/or the surgery. My husband often files my speech problems away as “English not being my native language” (though I’ve spoken it since I was 5 years old; it was my school language). What he doesn’t see (hear) is that I encounter the same problems in Finnish. So yes, it’s a systemic issue, not related to one language or the other.

It’s difficult for me to really pinpoint when this issue started, so I’m not sure if it was already due to having that tumor bugger in my head or if it was caused by the surgery. Hell, it could even STILL be caused by the tumor remnants in my head, for all I know.

All I know is that the issue is gradually getting worse. Usually aphasia caused by surgery is temporary and subsides within months or a year or so. But sometimes it persists. It’s rare-ish, but that specific type of aphasia called anomic aphasia, and the symptoms fit me like a glove:

Anomic aphasia is a mild form of aphasia in which the individual has difficulty with word-finding, or naming items.
In anomic aphasia, speech is typically fluent and produced with seeming ease. However, the individual might have trouble retrieving specific words, especially nouns and verbs.

A person with anomic aphasia will typically speak in complete, grammatically correct sentences. However, they might use vague words like “thing” or describe an item that they cannot name. For instance, someone who cannot think of the word “apple” might say, “I ate a red, round fruit for lunch.” Speech therapists can work with people with anomic aphasia on tasks to improve their naming and word-finding

CHARACTERISTICS OF ANOMIC APHASIA
People with anomic aphasia usually have good comprehension; they can understand spoken messages
They usually are able to read
They might have the same difficulty with word retrieval when writing as they do when speaking
People with anomic aphasia are often able to successfully communicate using strategies to work around their word-finding difficulties
People with anomic aphasia are sometimes able to produce the word when given a cue, like the first letter of the word

From https://www.aphasia.com/aphasia…/aphasia-types/anomic/

It’s annoying as it has started to affect my ability to work. I work with customers a lot and sometimes, especially when I get tired after a tirade of meetings, my ability to form sentences and say what I’m trying to say gets real bad, and I feel a bit embarrassed about it. My speech comes out haltingly as I struggle to find the correct words and often times I need to figure out alternative constructions instead as the intended word simply does not emerge.

It’s easier when writing because I can stop to fumble around in my mind and if I come up with the word in the wrong language I can google translate it. It’s more difficult when talking, when it should flow and I would need to appear a competent expert and then I can’t even get the simplest words correct on occasion.

Sensory overload

“Sensory overload – when it happens it’s instant and nearly causes a panic attack and I just need to get away.”

Sensory overload doesn’t actually require a loud environment like a party or something. It can happen just because too many thing happen at once. Like husband comes through the door, dogs bark and rush to the door, my phone rings (read: buzzes on my wrist) and husband tries to hand me a bag of groceries.

Or we’re out for a walk with the dogs, husband chatters about something, a car goes by, and the dog I’m walking keeps pulling this way and that, requiring my attention.

Or we’re sitting at the table, husband is talking and *something* in my clothes is bothering me. A dog hair that’s weasled its way into my shirt, a sock that is crooked, the remnants of a label I cut out but now has a loose string.

It may actually have more to do with my neurodivergence and HSP (high sensitivity) than AN, but being single sidedly deaf and having defective balance sure don’t make things easier.

As I wrote about noisy environments, even with these smaller cases I really need to get away or reduce at least some of the input. Like get husband to stop talking for a while, fix my clothes, manage the barking, just get to a place with less sensory input. Sometimes it’s close to a panic attack, sometimes I’m simply really irritable and might snap at my husband – can’t you just shut up for a while! Can’t you see my shirt has a little pinprick somewhere causing me constant irritation!

Be as it may, I can’t stay in the situation, it needs resolving one way or the other.

So ok, life’s not easy and some day I’ll die. But life is ok, even more than just ok. Despite.

Just a bit of annual stats

I used to be active in my blogging, but not so much anymore. I write the occasional post here in SFFM, sometimes some recipes in From Kitchen, with Love. I post photos in Instagram, but not daily, and really am no influencer 😉 Still, the stats are kinda cool at the end of the year, so let’s have a look.

SFFM

I wrote all of 5 posts this year (I suppose this would be number 6 then), with a total of 8312 words in them. What would that make? Like 1662 words per post in average. That’s like an average high school essay there. No WordPress likes, no comments. Not that I expect any; they’re usually spam anyway 😂 I seem to have 10 followers, though.

However little I posted this year, there’s plenty of content in my blog, 1302 post spanning over almost two decades (starting with the stuff that was in Live Spaces looong ago), so there’s always more views than the just the new posts would bring, this year a total of 915 views by 625 visitors.

Disregarding the home page views (333), my six most popular posts this year were:

Of the pages, The Healing Diary had 25 views, and The Quote Collection 16 views (most my own probably 😂).

It’s a pity search terms aren’t available anymore; I always had such a ball looking at what searches brought people to my blog!

From Kitchen, with Love

This food blog of mine has way less posts, all of 308, 5 of which were posted this year. The views, however were a bit more than SFFM: 11200.

Top 5 posts all had over 100 views this year, and out of the top 10, only numbers 9 and 10 had less views than the top post of SFFM. And I don’t think I’ve checked out any of these top 10 posts this year myself. Oh, maybe that feta spinach pie. Possibly. At least I made on earlier in the autumn.

Flickr

Hunh. Flicker still doesn’t really offer any yearly stats. There’s all time (Pro since 2008) and then there’s the most recent month.

All time. I have 13274 photos in Flickr altogether. So I guess an average year would see about 885 photos uploaded. That is approximately 8% of photos I take during a year. I think. At least used to be.
Past month. In the amount of photos you can see that I uploaded a bunch (since July) only yesterday.

My most viewed photos of all time:

Somehow those leather jackets and boots keep on keeping on in the top, still gaining new views. And I can’t help thinking that people who looked at my pussy willow photos were actually looking for pussy pics (yes, those exist in Flickr too).

Instagram

I shared 213 photos in @sannamarilka, and got a total of 1498 likes. Here’s the top 9 photos of the year:

In the dogstagram, @hdd_doggos, I shared 193 photos and got 658 likes all in all. Top 9 of the doggos 2022: