Offline topics

Ei se nyt edes tämä blogi ole niin kamalan kauan ollut offina; kaksi viikkoa sitten nykäisin virtuaalikoneen virtuaalipiuhan virtuaaliseinästä. Itse olen ollut hiljaiselossa huomattavasti pitempään, pari kuukautta näköjään suorastaan. Aika monta blogiajatusta on pyörinyt mielessä, mutta jotenkin tuo aika ei ole riittänyt oikein mihinkään. Nyt on edes tämä pääblogi taas pystyssä (ei ne sivublogitkaan alhaalla ole, mutta niiden priamry url ei toimi juuri nyt, joten lopputulos on käytännössä sama), joten ajattelin, jotta jos muutaman hajatuksen tässä naputtelisin.

Aloitetaanko siitä, että Rukan parka-takit on vissiin melkoisia rassukoita? Ai ei? No entäs siitä, että Teemu Killinen halusi teemukillisen, joten Teemukin sai teemukin? Rukan rotseja pohdiskelin eilen kaupassa, miehen katsellessa talvitakkeja. Teemu Killinen, no, otin kuumaa vettä kahvikoneesta. Ja minua melkein nauratti oma nokkeluuteni, siinä kevyen teini-induced vitutuksen lomassa. Muttei siitä nyt kuitenkaan sen enempää.

Aikuinen lapsi

Aloitetaan sen sijaan vaikka siitä, että esikoinen täytti reilu kuukausi sitten kahdeksantoista. “Kirjotatko sä nyt jonkun ‘mun lapsi on jo täysikäinen’ -angstipostauksen tästä?” kysyi poikaseni synttärinään. Joo ja ei. Kirjoittaa kyllä meinasin jo silloin, mutten päässyt koskaan niin pitkälle. En kuitenkaan mitään angstipostausta, sillä minulla ei oikeastaan ole ensimmäistäkään angstia siitä, että lapseni on täysikäinen. Päinvastoin!

Tuossa olisiko ollut pari viikkoa sitten mies ja esikoinen jäivät ruokapöytään juttelemaan minun väsähdettyäni ja siirryttyä alakertaan. Myöhemmin mies kommentoi minulle: “Now I have seen the day, when first of our teens has become a human being!” Taisipa kirjoittaa siitä oikein Facebookiinkin. Jotenkin samoilla linjoilla olen minäkin, vaikka olenkin nähnyt muutoksen tapahtuvan jo pitkään. Ei se pelkkä 18-vuotispäivä sentään kestään ihmistä tee, kyllä se on pitempi prosessi.

Melkoisia myllyjä ja vuoristoratoja sitä on saanut takavuosina tuon vanhimmaisenkin kanssa läpi käydä. Myllyjä ja mankeleita, pelkoja ja epätoivoja suorastaan. Niin hänestäkin vain on tullut aikuinen, josta olen todella ylpeä. Nuori mies, joka huolehtii elämästään ja asioistaan, hoitaa vastuunsa ja on sangen järkevä ihminen. Jonka seurassa on mukavaa (don’t get me wrong, niin on tuon vielä kovin keskenkasvuisen tosikoisenkin seurassa kyllä), ja johon pystyn luottamaan ihan täysillä.

Ei se äidin huoli ja huolenpito tietenkään täysin siihen lopu, että lapsesta tulee aikuinen. Vielä minä karhuemo huolehdin ja huolestun ja kuskaan ja autan, sen minkä tarvitsee. Poikaseni siivet kantavat kuitenkin jo aika hyvin ja emo saa vähän vierestä seurata nuoren lentoa. Oh, menipä nyt kliseiseksi. You get the drift, I trust. Olen ylpeä äiti.

2018-09-02 13.45.48

Bonsait ja bonchit

Oli minulla vakaa aikomus kirjoittaa kovasti hieno kirjoitus meidän uudesta bonsai/bonchi-harrastuksestammekin. Mies näki nätin kuvan bonchi-vitriinistä ja sai päähänsä, että mekin tässä syksyn tullen voisimme laittaa muutamat chilipuskat boncheiksi. Siitä se ajatus sitten lähti.

Ihan ensimmäiseksi piti hankkia tarvikkeet. Jostain todella hämmentävästä syystä (aina kun ihmettelen, miksei jotain myydä Suomessa, mies sanoo “mmuuuUUuu”, mutta minusta tuntuu, että kauppiaat aliarvioivat suomalaisia pahasti – ei me kaikki olla lehmiä vaikka kieltämättä ämpärijonoista niin voisi päätelläkin) Suomessa siis ei myydä bonsai-ruukkuja eikä muitakaan tarvikkeita. Kyseltyään vähän netissä harrastajilta, mies tuli tietämään sen, minkä olisi jo voinut arvatakin: tarvikkeet tilataan Saksasta. Nii.

Niinpä mekin tilasimme Saksasta ruukkuja – neljä isoa boncheille ja yksi vähän pienempi ikkunalaudalla istuvalle varjoviikunalle – sekä pohjaverkkoa ja säkillisen japanilaista bonsaisoraa. Sellaiset perustarpeet, jotka DPD toi ovelle Paku Ovelle -autolla nyreän kuskin kyydissä, isoissa laatikoissa, joissa oli noin 60 litraa styroksi-peanutseja, you know.

42332446_2137023366341880_7893542478593130496_nYksi sunnuntai me niitä näperrettiin. Mies leikkeli pohjaverkon sopiviksi paloiksi, jotka minä ylijäämäsähköjohdoista irrotetuilla kuparilangoilla kiinnittelin ruukkujen pohjien reikiin. Yksi kerrallaan puhdistettiin ensin varjoviikuna, sitten apache, citron ja lopuksi ihan tavallinen paprika mullasta, siis juuret kutakuinkin puhtaiksi, ja istutettiin ruukkuihin, kuparilangoilla kiinni. Varjoviikunan juuret puhdistuivat suhteellisen helposti, mutta airpotseissa olleiden chilien ja paprikan juuret olivat sellainen jumble, että päädyin istahtamaan olohuoneen lattialle niiden ja puhdistuslaarin kanssa, katsomaan Captain American Civil Waria (lähdin trilogian lopusta liikkeelle, loogisesti…).

2018-09-23 18.42.55Ruukkuihin laitettiin sora-aktiivihiili-sekoitusta ja istutettiin bonchit soran alle kokonaan, sillä niiden juuret ovat vielä liian hennot mihinkään hienoihin väkerryksiin. Varjoviikunalla oli juuret valmiiksi väkerretty, joten se on kauniisti osin soran yläpuolella. Soran päälle asettelin vähän erilaisiin muodostelmiin sammalta ja pieniä kiviä sekä “scene duden” eli pienen otuksen, joka ennen on ollut vitriinin hyllyllä. Varjoviikuna sai lisäksi kävyn ja pienen “puunrungon”, josta kasvoikin sitten yllättäen sieniä!

Nyt siis ikkunlaudalla istuksii varjoviikuna pupuineen (sienet ovat jo kuivuneet pois) ja vitriinissä on kolme bonchitä (jos sitä paprikaa voi sellaiseksi kutsua). Yhdelle on vielä paikka, muttemme vielä ole päättäneet bonchitetaanko Manzano Rojo, Carolina Reaper vai Chocolate Scotch Bonnet. Kaksi jälkimmäiseksi mainittua anyway vielä kypsyttelee hedelmiään meidän makkarissa.

2018-10-03 13.16.11

[Bonsaita ja bonchitä Flickrissä]

Mehupilligate

Heinäkuun alussa, kun vietimme tosikoisen protu-juhlaa, isäni kommentoi muovihaarukoita ja -lusikoita vino hymy huulillaan jotenkin siihen malliin, että te vielä näitä muovisia uskallatte käyttää. Olin ihan hoona, että mitä nyt taas? Sen siitä saa, kun ei jaksa lukea uutisia kovinkaan aktiivisesti. Minäkin sitten catch-uppasin luin Kiinan rannikosta ja pilli-bannista. Luin myös, että itse asiassa meidän muovit täällä kyllä ihan poltetaan, joten en nyt ihan ymmärrä, miten muiden maiden muovin mereen dumppaaminen tarkoittaisi sitä, että minä en saa käyttää muovipakkauksia. Does not compute.

Eipä se mehupilliban elämääni hirveän paljon hetkauttanut ennen kuin pillit alkoivat kotona uhkaavasti loppua. Ennen sai Ikeasta kivan pussillisen hyviä mehupillejä. Ei enää. Ennen sai Lidlistä pussillisen bendy striped mehupillejä. Ei enää. Eilen yritin löytää mehupillejä muovia pursuavasta Clas Ohlsonin tavaratalosta ja koin sangen absurdin hetken, kun kaiken sen muovin keskellä siellä myytiin vain paperipillejä. For real! Kaikesta mahdollisesta muovista, miksi juuri mehupillit?

Lopulta löysin kaipaamani mehupillit Prismasta. Kiitos S-ryhmä!

Niin siis, don’t get me wrong again, I’m all for muovijätteiden vähentäminen. Meillä on käytössä kestokauppakassit (joiden tosin jossain vaiheessa väitettiin tuottavan maailmaan enemmän ongelmia kuin muovipussien, joten go figure) ja muutenkin vältän turhien pussien ostoa ja muitakin turhia muovipakkauksia. Olen todella iloinen siitä, että vaatekaupatkin veloittavat vaikka sen 10snt pussissta, sillä silloin sitä ei tuputeta väkisin. Ei ole meinaan yksi kerta, kun myyjä on katsonut minuun pahasti ilmoitettuani, etten huoli sitä pussia, johon jo ehti ostokseni sujauttaa. Desigualin paperipussin huolin any day ;)

Mehupilli on kuitenkin melkoisen kätevä esimerkiksi ice latten ja gin tonicin juomisessa. Tai siis, tykkään juoda ne pillillä ja kestopillit nyt vaan on, eh, kahdella käytöllä kestolikaisia.

Virtuaalikananlento

Ehkä se sentään oli vähän kananlentoa pitempi, se aika jonka blogini oli Azuressa virtuaalipalvelimella, ja vielä pitempi se aika, jonka se oli omalla palvelimella, mutta se lopulta loppui kuin kananlento kuitenkin. Tai ehkä sorsan lento. Tyssähtäen kuin alas ammuttuna.

Omien palvelinten, siis niiden aiemmin kellarissa hurisseiden vanhojen titaanien, että ne toisinaan jumahtivat ja olivat muutenkin oman toisinaan suorastaan surkean nettiyhteyden varassa. Ja kun palvelin tarvitsi huoltoa, oli blogini alhaalla. Ja kun muutettiin, oli blogini alhaalla. Ja aina oli se riski, että joku sen hakkeroi, koska PHP.

Azure tuntui siis vuosi sitten aika kivalta vaihtoehdolta. Oma palvelin, huolettomasti pilvessä. Hyvin se toimikin, kunnes aloin saada viestejä, että palvelimesta on luotu epätavallisen paljon yhteyksiä. Ehkä olisi pitänyt stopata palvelin jo silloin, mutta odottelin, että mies ehkä ehtisi joskus jotain sille tehdä. Oma palvelinadministraattorini. Kun sain kerrasta tuplaantuneen Azure-laskuni, nykäisin palvelimen kanvaasiin saman tien.

Ai miksikö se oma palvelin oli kiva? No silloin kun se oli omassa konehuoneessa, se ei maksanut mitään, mutta sain siihen täyden hallinnan. Jotenkin oleellisena kolme asiaa: ei mainoksia, oma domain, ja pystyin twiikkaamaan CSS:ää mieleni mukaan. Nyt päivitin WordPress planini premiumiin ja saan oman domainini käyttöön heti kun sen siirto Dynadotilta WordPressille on valmis, eikä blogissani ole mainoksia. CSS-tweekkaus vaatisi upgraden premiumiin, mutta löysinkin teeman, joka ei säätöjä kaipaa. Helpompaa ja mukavampaa sekin, loppujen lopuksi.

Nörtti kuittaa. Over and out.

Tableteista ja sen sellaisista

Sain eilen tämän iPadin, tämän, jolla nyt tätä entryä kirjoitan. Jos ei lasketa satunnaisia kertoja kun olen vähän käytellyt ja selaillut miehen iPadiä, tai katsellut vierestä sen käyttöä, tämä on ensimäinen todellinen kosketukseni iOs-laitteisiin. Tämän myötä minulla alkaa olla melko kattava kokemus – no okei, jahka tämä kokemus tästä vähän karttuu ensitapailun jälkeen – näistä […]

Ajankulua

Hitsi! Painoin vahingossa back ja se oli sit goodby postaukselle… Gaah! Istun dösässä matkalla stadiin iltaa viettämään, eikä täkkä editorilla saa kappalevaihtoja tehtyä… Ei se mitään, kirjotetaan uusiks, ihan ajanvietteheksi vain. Esikoinen hämmästeli eilen iltapalalla, miten voi olla jo taas perjantai käsillä, vaikka just oli maanantai. My sentiments exactly. Justhan eilen oli se pahuksen maanantai ja toissapäivänä edellinen perjantai! Mihin nää päivät oikeen valuu, kun tuntuu, ettei viikossa enää ole kuin maanantaita ja perjantaita? Āika hujahtaa sormista järjetöntä vauhtia, ei ihme että tuntuu ettei mitään ehdi ikinä… Toisaalta, välillä minuutit matelee ja pahasti. Kuten eilen odottaessani autonpesuvuoroani Teboilin pihassa, se 40min tuntui vähintään vuodelta. Etenkin, kun en just sillon tai just siellä, who knows, päässy kändellä nettiin, että olisi voinut edes meilejä hoitaa siinä odottaessa. Yhtä kaikki, kohta on huhtikuu ja nuorimmaiseni täyttää kuusi. Mihin tää aika katoaa?

Posted by ShoZu

Miniblog via shozu

Sainpa päähäni sitten testata tällaista mobi-softaa kuin shozu kaikenlaisen stuffin uppimiseksi nettiin suoraan kändestä. Idea on loistava, mutta tän autentikoinnit tökkii… Tämäkin siis testiviesti vaan.

Posted by ShoZu

Mitä minä oikein menin tekemään?

Jollain tapaa olen kovin ennakkoluuloinen. En ole mikään himo-netinkäyttäjä, joka tuntisi kaikki mahdolliset trendikkäät palvelut, mutta aina välillä päässä jokin vinksahtaa ja päädyn kokeilemaan jotain eteen sattunutta palvelua. Kuten tuossa keväällä Groovea. Ja nyt tätä. Groovea en oikeastaan muuta kuin vähän vilkuilin ja sitten poistin sen. Koko konsepti tuntui jotenkin epäilyttävältä. Jakaa nyt tiedostojaan netissä muka-turvallisella mega-konsernin palvelimella. Nou tänks.
 
Tämä palvelu ei ole juurikaan vähemmän arveluttava. Mistäs minä voin tietää, että suojaukset todella toimivat? Mistä voin tietää minne kaikkialle blogini leviää? Toinen puoli minusta haluaakin tulla löydetyksi netistä – miksi minulla muuten olisi omat kotisivutkin? – mutta toinen puoli haluaa varjella yksityisyyttä kaiken maailman hörhöiltä. En siis luota yhteystietojani tännekään, sorry. Ystävät tietää muutenkin mistä tavoittaa ja muiden ei tarvitsekaan.
 
So. Innoittavana voimana tähän hommaan oli nettiblogin avaaminen. Kirjoittaminen on intohimoni ja aina kun on mahdollisuus kirjoittaa johonkin uuteen paikkaan, kirjoitan ;) Tervetuloa vaan lukemaan, jos yhden tavallisen tallaajan nettipäiväkirja kiinnostaa. En lupaa kirjoittaa tiheästi, vaikka niin siinä varmaan käy. Aika näyttää, kuinka kauan tätä innostusta sitten riittää ja kuinka ahkeraksi äidyn.