Oli ihan hilkulla, etten kaatanut maitoa leikkuulaudalle, jonka nappasin lavuaarin ritilältä, missä yleensä on maitovaahdottimen kannu. Virheeni tajuttuani mietin hetken, miksi minulla ylipäätään oli leikkuulauta kädessäni. Ja missä se vaahdottimen kannu oikein oli? Työnsin leikkuulaudan kaappiin paikoilleen ja löysin kannun tiskikaapista, kaadoin maitoa kannuun ja käynnistin vaahdottimen.
Kahvikonekin oli sinä aikana suorittanut käynnistystoimensa, joten työnsin lusikallisen decaf-espressopuruja purukahvilokeroon ja painoin tuplaespressonappia. Hetken ajan kirosin hukkaan menneitä puruja, luullen etten ollut kääntänyt kahvinuppia purukahviasentoon. Tarkempi katsahdus nuppiin kertoi, että olin kuin olinkin kääntänyt sen oikeaan asentoon, joten kirosinkin sitten laihaa espressoa – yksi lusikka ei oikein riitä tuplaespressoon. Sillä nyt kuitenkin menin, Aamucappucinolla, joka maistui enenmmän maidolta kuin kahvilta.
Puoliso tuli keittiöön juuri kun kahvikone lirutteli hänen mukiinsa kunnollista espressoa, ja minä puolestani ylitäytin vaahdottimen kannua. Koska tölkissä oli niin vähän maitoa, että ajattelin kaataa sen kaiken sinne. Tajusin erheeni kun maito peitti alleen MAX-merkinnän. Ei sitä lopulta paljon liikaa kannussa ollut. Palattiin sänkyyn kahvien kanssa, muutamaksi tovikin ennen kuin oli aika nousta.
“Just take it slow, honey, it’s ok”, rauhoitteli puoliso, kun kirosin varpaille pudonnutta kännykkää. “Hitaus ei paljon auta, kun tavarat ei pysy käsissä ja aivot on jumissa ja toinen tossukin on piukka!” marisin tuskastuneena. Varpaaseenkin sattui, se ihan varmasti murtui hieman. Eri varvas, tosin. Yleensä pikkuvarvas, tällä kertaa se viereinen.
Eilen aamulla harmittelin jotain ääneen, mihin puoliso, jonka mielestä kaikki tarvitsee ratkaisun, yritti tarjota ratkaisua, kuuntelematta minua kunnolla. [Miksi tuon miehen on niin vaikea vain harmitella kanssani? En minä kaipaa ratkaisuja ellen niitä erikseen pyydä, Useimmiten kaipaan vain empatiaa; olen aika haka ratkaisemaan ratkaistavissa olevat asiat itsekin.] Minä siis turhauduin ja suivaannuin ja nappasin iPadin avukseni, unohtaen, että se oli kiinni laturipiuhassa. Joka kiemursi kahvimukini takaa. Mistä seurasi, että 2/3 mukillista cappucinoa lensi kaaressa lattialle ja uusille pupu-huopatossuilleni.
Pyyhe pyyhki kahvin kaikkialta muualta, mutta tossut tarvitsivat pesun. Huuhtelin niistä maitokahvit hanan alla ja asetin lattialle seinää vasten kuivumaan. Kylppärissä, missä on lattialämmitys. Tänä aamuna ne olivat kuivat, laitoin ne jalkaani. Toinen oli okei, toinen vähän liian tiukaksi kuivunut. Vitutti. Kastelin sitä pikkuisen uudestaan, venyttelin ja vanuttelin takaisin sopivaksi. Luultavasti ne kumpikin vertyy siitä takaisin jalkojeni mukaisiksi taas.
Meillä on menossa makkariremppa ja se ehkä hieman stressaa. Olen parina yönä nukkunut kellon mukaan huikeat 10-15min. syvää unta. Yhteensä. Koko yönä. Mikä on n. 2-4% yön unesta (mistä valtaosa on kevyttä, joukossa vähän REM-pätkiä ja paljon mikroheräilyä). Ei ihme, että aivot ovat ihan kuutamolla ja kaikenlaista sattuu ja tapahtuu.
Viikonloppuaamuisin, jotta puoliso pystyy tekemään tuota pintaremppaa, tarvii meidän kerätä sänkymme ja käydä. Tai ainakin raivata väliaikais-yöpöydät ja sähköjohdot pois lattialta, viedä petivaatteet toiseen huoneeseen ja laittaa patjat jotenkin johonkin enemmän tai vähemmän pois tieltä. Ei, meillä ei juuri nyt ole “sänkyä”. Meillä on (paksut) jousipatjat lattialla ja pressu mattona. Tyylikästä ja niin redneckiä, että!
Eilenkin siis kerättiin kamat pois. Laitoin low battery -tilaan valuneen läppärini laturiin ja kaappiin. Irrottelin sitten johdot, mutta työnsin jatkarin – jossa läppärin laturikin oli kiinni – samaan kaappiin ja tuumasin, että hyvä, läppäri voi latautua siinä päivän. Illalla laturi irtosi, kun virittelin johtoja takaisin paikalleen, mutten siitä välittänyt, olihan se kone saanut ladata koko päivän. Vähän olin sitten tänä aamuna hämmentynyt siitä, että läppärin akku oli yhä 10 prosentissa. Jossain vaiheessa sitten säteili.
Ei sillä, eipä se paljon olisi auttanut vaikka laturi olisikin ollut koneessa kiinni yön. Kun makkari oli laitettu taas päiväksi pakettiin ja puoliso ryhtynyt töihin siellä, istuin kirjastossa koirien ja teemukin kanssa, ja ihmettelin miksi kännykkäni akku oli vain 42%. Laitoin sen laturiin ja avasin iPadin lukeakseni – nettikin oli katki remontin takia, enkä saanut kirjastossa lukuvaloja päälle voidakseni lukea kirjaa; wifin yli hallittavat valot on parasta silloin kun netti ei toimi – kun sain päähäni kurkata kellonkin akun: 34%.
Etsin matkalaturini Studiosta, vain muistaakseni, ettei se jaksa ladata kahta laitetta ilman pikalaturia, jollaista minulla ei siinä kirjastossa ollut. Kaikenlaisia piuhoja kyllä, myös i-laturijohto, muttei pikalaturia. Hain käsilaukusta powebankin pikalaturijohtoineen ja laitoin laitteet latautumaan. Nyt tässä illalla sitten tarkistin: ei ollut jatkari päällä ei. Olin sen kai sitten eilen illalla vahingossa tökännyt pois päältä.
Tämä remppa, ADHD, huonot unet. Ja huomenna on maanantai. Toivottavasti aivot toimivat huomenna vähän paremmin.
#anonyymitaamunvihaajat
System Failure for the Masses 