Lunta, hiekkaa ja kivitorneja
Helatorstaina – kyllä, jo pari kuukautta sitten – pakattiin autoon koirat ja muutama rätti ja suunnattiin auton nokka kohti Kerimäkeä. Oli lämmin päivä, suorastaan helteinen, ja auton ulkolämpömittari näytti matkalla parhaimmillaan, jossain siellä Imatran seuduilla, 29,5 astetta. Siellä jossain pysähdyimme syömään savulohileivät ja jätskit ennen kuin jatkoimme matkaa Punkaharjun harjualueen kautta perille Kerimäelle.
Olimme vuokranneet mökin sieltä golf-kentän takaa, sellaisen kivan sopivan kokoisen mökin, johon koiratkin olivat tervetulleita. Asetuimme taloksi ja lähdimme etsimään järvenrantaa, siitä noin parinsadan metrin päästä. Koirat kirmasivat innoissaan ja onnessaan vapaina, minäkin nappasin flipflopit jalasta ja tallustin paljain varpain hiekkarannalle, jonka keskellä vielä nökötti pieni lumikasa. Kasa oli siinä vielä sunnuntaina, kun lähdimme ajamaan kotia kohti.
Perjantaina ajoimme Savonlinnaan, mutta silloin satoi. Lämmin kesäinen sää oli muuttunut syksyiseksi viileydeksi yhdessä yössä, keskellä kevättä. Melkein iski kiukku, sillä meidän oli ollut tarkoitus olla vain kaksi yötä ja ajaa kotiin heti lauantaina, mutta mies tavoitti mökin omistajan ja sovimme lisäyöstä. Lauantaiksi oli nimittäin taas luvattu kesää. Jätimme siis Savonlinnan sillä erää ja ajelimme tutkimaan Kerimäkeä sen sijaan.
Lauantai tosiaan aukeni jälleen kirkkaana ja lämpimän aurinkoisena. Parkkeerasimme auton rannan tuntumaan Savonlinnassa ja kävelimme rantaa pitkin katsomaan Olavinlinnaa. Arvatahan se piti, että koirat eivät linnaan olleet tervetulleita, joten lopulta mies jäi koirien kanssa ulkopuolelle, minun käydessäni kuvailemassa linnaa sisäpuolella, sen verran mitä nyt ilman lippua ja opastuksia saattoi. Ja ostamassa ukonvaajan. Jonkinmoinen keskiaikainen taikakalu se on, en minäkään enempää muista, vaikka sen autossa wikipedioin.
Jätimme sen jälkeen linnan taaksemme ja kävelimme sen sijaan rantaviivaa pitkin aina torille saakka, sinne sillan kupeeseen, mistä näkyy joku iso kirkko. Siellä teimme uukäännöksen ja palasimme samaa tietä takaisin autolle. Siinä oli meille riittävästi retkeä sille päivälle ja palasimme mökkiin grillaamaan ruokaa, lämmittämään saunaa ja saunomaan, sekä kävelemään jälleen koirien kanssa rantaan lumikasaa katsomaan.
Nokka ruttuun ja menoksi
Helatorstain jälkeen sää muuttui taas alkukeväisen viileäksi, muuttuakseen kertaheitolla lämpimäksi siinä kesäkuun alun tienoilla. Oli ylioppilailla komea juhlasää, ainakin eteläisessä Suomessa! Niin oli minulla kesäisen hyvä fiilis, että kun siinä sitten about viikko ylppäriviikonlopun jälkeen olin menossa firman liikuntapäivään, en huomannut edellä ajaneen pysähtyvän suojatielle, ennen kuin oli liian myöhäistä.
Siinä sitä meni sitten mersun nokka ruttuun ja matka katkesi kuin seinään. Ainakin toviksi. Yli kaksi tuntia siinä vierähti, kun ensin odottelin, että mies tuli paikalle (mies, armas mieheni, joka haluaa kaiken hoitaa ihan tietyllä tavalla, on tehnyt minusta ihan uusavuttoman 😀 ), ja sen jälkeen, että hinuri tuli paikalle. Minua vitutti ja sapetti ja kaikkea sitä, mutta mies lohdutti, että se oli vain peltiä. Minä, hänen korvaamaton vaimonsa, sentään selvisin naarmuitta.
Hinurin vietyä auton korjaamolle – missä se yhä odottelee varaosia sun muuta – mies lähti taksilla kotiin, mutta minä lampsin jalkapatikalla viimeiset vajaat kolme kilometriä määränpäähäni. Siinä kävellessä, lämpimän tuulen lempeässä syleilyssä, haihtui vitutukseni ja saatoin viettää iltaa työkavereiden kanssa hyvillä mielin, tietäen, että kyllä kaikki järjestyy ja autoja saa uusia.
Uhkasi nimittäin mennä meidän kesäkuun suunnitelmat vallan uusiksi, autonpuutteessa. Niinpä mies ryhtyi tuumasta toimeen ja etsi meille toisen auton. Siinä vaiheessa ei vielä tiedetty edes, meneekö vanha auto lunastukseen vai korjaukseen, mutta päätettin yhtä kaikki ostaa kakkosauto. Siis sellainen ei niin järkevä menopeli kuin urheiluauto. Ja niin meille, keski-ikäisille, tuli talouteen toinen mersu. AMG-mersu. CLS63 eli 6.2litrainen V8-mersu. 15 vuotta vanha mersu, mutta aivan huikea menopeli, joka syö bensaa kuin bulli nappuloita.
Niin on nätti auto, ja niin on sillä seksikäs perä! Ei enää tarvitse laulaa, että “I’m too sexy for my car”. Ja Teboililta odotan joulukinkkua ensi jouluna.
Kirjaa kirjan perään
Ensimmäinen reissu, johon uudella autolla lähdettiin, oli viikonlopuksi landelle, ei sen pitemmälle. Jos olikin jo ollut lämmin muuten, alkoi siinä vaiheessa vasta nyt muutamaksi päiväksi tauolle lähtenyt hellejakso. Hakeuduttiin järven rantaan. Koirat pääsivät jälleen juoksemaan vapaina, joskin päivien kuumimmat hetket Ace vietti mökin viileimmässä huoneessa. Timmy ja Meggie the espanjalaiset siirtyilivät varjoisan ja aurinkoisen makuupaikan väliä.
Meidän landella tosin aurinkoinenkin spotti muuttuu yleensä noin puolessa tunnissa varjoisaksi, auringon kulkiessa metsäisen rinteen takana. Vasta iltapäivästä se poistuu metsän siimeksestä ja antaa täyden paisteensa mökkirantaan, kunnes painuu vastapäisen metsän taakse, järven toisella puolen.
Minä siirtyilin kirja kädessäni auringon perässä tuolista toiseen. Jo perjantai-iltana luin parvekkeella ilta-auringossa loppuun kirjan Masquerades (Forgotten Realms). Lauantaina avasin seuraavan, kotoa mukaan ottamani Murakamin After Dark. Sen viimeiset sivut luin sunnuntaiaamuna, minkä jälkeen lukaisin vielä kirjan Anopinhammas, jonka löysin hyllystä sänkyni vierestä, siellä landella siis. Meillä on siellä(kin) loputtomasti luettavaa, joten ei hätää, jos omat kirjat loppuu kesken.
Lauantai olikin niin kuuma päivä, että auringon paahtaessa korkeimmillaan, pulahtelin järveen tuon tuosta siinä lukemisen lomassa. Iltasella oli saunan aika ja saunan jälkeen istuin jälleen parvekkeella lukemassa, kunnes aurinko painui metsän taa, eikä valo enää riittänyt lukemiseen.
Olisihan sinne jäänyt pitemmäksikin aikaa, mutta työt vielä kutsuivat kotiin, joten sunnuntaina iltasella, kunhan olin saanut Anopinhampaan viimeiset sivut luetuksi, oli aika suunnata auton nokka takaisin kohti kotia.
Hyttysten ruokana
Toinen reissu, joka uhkasi jäädä tekemättä, jos autottomuus olisi ollut pysyvää (kyllä me vuokra-autoakin toki harkittiin), oli Juhannus Vesannolla. Pikkuserkkuni nuorimmainen pääsi ylioppilaaksi ja juhlia vietettiin juhannus-viikonloppuna, mistä saimmekin kimmokkeen viettää koko juhannus Savossa.
Torstaina aatonaattona jo pakkasimme auton ja lähdimme matkaan. Kummallakin oli vielä työpäivä, noin periaatteessa, mutta minä hoitelin päivystystä autosta käsin ja Kerkonkoskella mies piti yhden palaverin. Onneksi työt voi järjestellä monella tapaa. Ainakin satunnaisesti.
Pääsimme perille Vesannolle iltapäivästä joskus neljän maissa. Pikkuserkkuni lähti saattamaan meitä mökille, jonka saimme hänen ystävältään lainaan viikonlopuksi. Kun astuimme autosta ulos, hyttysparvi saartoi meidät. Suihkuttelimme OFFia nahkaan ja vaatteisiin ja yritimme kiireellä saada kamat autosta mökkiin, ilman miljoonaa hyttystä. Sangen hyvin lopulta onnistuimmekin, yhden oven taktiikalla. Siis että ovia on vain yksi auki kerrallaan, ja silloinkin vain niin lyhyen aikaa kuin suinkin.
Paikka oli todella kiva ja kaunis, ja ainoa harmituksemme olikin, ettei ulkona paljon viihtynyt, hyttysten syötävänä. Niinpä mökillä chillailun sijaan ajeltiin juhannusaattona Kuopioon Kallaveen rantaa dallaamaan, minkä jälkeen istuttiin pikkuserkun tuvassa jutustelemassa rauhassa ennen seuraavan päivän juhlahulinoita.
Myöhemmin, auringon käännyttyä jo laskuun, kävelin parin kilometrin matkan mökiltä järvenrantaan, hyttysiä uhmaten – mennessä niitä ei juuri näkynytkään, mutta palatessa taisin saada kaikki rannan hyttyset perääni ja kutsuivat vielä kaveritkin karkeloihin.
Juhannuspäiväkin valkeni vallan komeana, oli pikkuserkun pojalla hieno sää juhlistaa valkoista lakkiaan. Nostettiin ylioppilaan malja mustaherukanlehtisimalla ja viivyttiin tuokio juttelemassa pikkuserkun äidin ja muidenkin vieraiden kanssa.
Sunnuntaina, kotimatkalla, rankkasade löysi meidät Suonenjoella ja piiskasi autoa hyvän tovin. Vaajakoskelle mennessä sade oli jo jäänyt kauas taakse, ja vaikutti siltä, ettei missään muualla satanut ollutkaan.
Hangon keksit
Miehellä alkoi loma heinäkuun alusta, minun vielä pakertaessa töiden ääressä puolitoista viikkoa ennen omani alkua. Hanko tuntuu kuuluvan eteläisen suomalaisen kesäpakkoihin, ja mekin kävimme sen suorittamassa miehen oltua lomalla muutaman päivän, lauantaina kun minullakin oli töistä vapaata. (Ei minua suinkaan sapettanut olla töissä miehen jo lomaillessa 😀 )
Olihan se upea päivä sekin! Siitäkin huolimatta, että Hanko oli täynnä ihmisiä etsimässä koronaa, vaikka regatan alkuun oli vielä viikko. Terrierilaumamme piti huolen siitä, ettei kovin kummoisiin ruuhkiin eksytty, vaan syötiin sardiinivoileivät lounaaksi pienessä Satamakonttorin kahviossa, tai täsmemmin ottaen sen pihalla. Sinne on koiratkin tervetulleita, ja ihmisiä on aina melko vähän, sillä se on vähän syrjässä.
Hangosta ajoimme Fiskarsiin, mistä luulin löytäväni vanhan ruukin, mutta löydettiinkin vain kylä, jonka joka nurkka oli jotain käsityöläisiä tai taidetta täynnä. Päivällistä oli tarkoitus nauttia Fiskarsin kai ainoassa ravintolassa, mutta käveltyämme aluetta hieman pettyneinä ihmettelemässä, olin jo niin hangry, siis kiukkunälkäinen, että lopulta söimme lihikset nakeilla torikahvilassa. Hyvin nekin maistuivat nälkäisille! Edellisistä sellaisista olikin jo aikaa. Väitän, että maistui suorastaan paremmalta selvin päin ;P
Mies ja loma = projekti jos toinenkin
Miehellä ei ollut lomaa kestänyt kuin muutaman päivän, kun pesukoneemme hajosi. Vanha ja pitkään palvellut, kuutisentoista vuotta suorastaan. Nyt se tuli tiensä päähän ja oli aika ostaa uusi. Samaan aikaan aikoinaan ostettu kuivuri hyytyi jo pari vuotta aiemmin. Mieheni ei olisi se, joka on, jos ei tästä olisi seurannut projekti. Koska loogisesti uusi pesukone = kylpppäriremontti.
Rehellisyyden nimissä kylppäriremppa on vain odottanut tekemistä. Se(kin) oli alkuperäisessä kunnossaan (lukuunottamatta 70-luvulla uusittua lattialaatoitusta), ahdas ja epäkäytännöllinen, ja peffani paineli kuivurin nappeja aina ohi kävellessäni (jostain syystä hipaisunapit tottelevat paremmin lantiotani kuin sormiani).
Yhtenä kauniina aamuna, minun vielä tehdessäni töitä studiossani, lähti siis kylppäristä pihalle kaikki vanhat kaapit. Mies hommasi apujoukkoja ja niin lähti myös vanha pesukone sorttiasemalle ja iltapäivästä terassille ilmaantui uusi. Seuraavien parin viikon aikana homma vähän eskaloitui ja pihalle läks niin amme kuin suurin osa seinälaatoistakin (tosikoinen kävi urakoimassa ne irti). Uudet laatat odottavat laittoa, katto odottaa maalausta, ammenurkka odottaa lattialaattoja ja valeseinää, putki- ja sähkötyöt odottavat tekijöitä, ja mies tekee minkä ehtii.
Muilta projekteiltaan meinaan.
Nimittäin kun kesä ja kaunis sää on niin hyvä hetki tehdä, niin sitten pitää olla monta rautaa tulessa. Kuten ovien ja ikkunoiden maalaustyö (josta suurimman osan kai tekee joku muu, mutta kun jollain muulla ei ollut tarpeeksi pian aikaa tulla tekemään, aloitti mies senKIN homman itse). Lisäksi meillä on tehty täyssiivous (jonka teki enimmäkseen siivousfirma, minä pysyttelin poissa jaloista koirien kanssa, mutta mies hääräsi mukana työnjohtajana.
Niin, ja olisihan tuossa muutama muukin keskeneräinen asia. Miehellä on pikkuisen taipumusta poukkoiluun. Työssään kyllä asettaa selkeät linjat, mutta kotona tekee vähän yhtä ja vähän toista ja vähän lisää jotain muuta ja viettää tuntikausia rautakaupassa. Kaikki tulee yleensä lopulta (melkein) valmiiksi, joten ei kai siinä. Viimeiseen silaukseen voi mennä vuosi tai pari, mutta kyllä ne aina siitä.
Ihan pihalla tai ainakin terassilla
Tänä kesänä ollaan oltu pihalla harvinaisen vähän siitä huolimatta, että helteet on hellineet. Osasyy on ollut rikkinäinen työläppärinnäyttö, jolla ei päivänvalossa ole paljon tehnyt; olen siis luolassani työskennellyt ulkoisen näytön kanssa, uuden hienon HDR-näyttöni kanssa. Kieltämättä se on muutenkin kivampi tapa tehdä töitä, isolla näytöllä, vaikken aina kahta näyttöä käytäkään.
Lomani alkoi sitten viimein heinäkuun ensimmäisen täyden viikon jälkeen, jolloin pakkasin työkoneeni pakettiin ja UPSin kundi kävi noutamassa sen kuljetukseen. Viikkoa myöhemmin sain paluupostissa uuden koneen. Loman jälkeen ensimmäinen työpäivä kulunee siis uuden koneen laitossa. Siihen on kuitenkin vielä kolme viikkoa aikaa. Vielä, enää, whatever.
Piha on siis ollut normaalia vähemmällä käytöllä tänä kesänä, tai ainakin oli kunnes vielä siinä ennen lomani alkua mies kävi ostamassa meille uuden hot tubin. Viime kesä vielä sinniteltiin sillä edellisellä, jonka ei ikänsä puolesta olisi ollenkaan vielä kuulunut olla huonossa kunnossa, mutta olin sitten ajattelemattomuuksissani sen laitoihin pumpannut lisää ilmaa edellisekesän loppumetreillä tyhjentämättä allasta ensin. Saumahan siitä silloin ratkesi.
Lomani alettua viikko sitten, on piha taas ollut enempi olohuoneena. Paljuilua, grillausta, muurikkalättyjä, lukemista. Tosikoinenkin lillui altaassa nautinnolla hikoiltuaan laattojenpoistourakassa tuntitolkulla. Eilen aloitettiin päivä pihalta, ensin lojuttiin hot tubissa, sitten paistettiin muurikkalättyjä, sitten syötiin niitä ja juotiin jääkahvit, ennen kuin kello oli edes kymmentä. Olin nukkunut huonosti ja ylhäällä jo seitsemän aikaan.
Pihapihlajien katveessa
Lomani alettua olen viettänyt enimmän aikani pihalla riippumatossa lukemassa. Tai ainakin niin paljon kuin olen ehtinyt ja pystynyt. Kuulostaa ankealta sanoa lomalla “ehtinyt”, mutta tosiasia on, että vaikka mies tekee remppa- ja siivoushommat enimmäkseen itse tai apujoukkojen kanssa, on se kaivannut minunkin huomiotani jonnin verran. Kuten nyt vaikka uusien laattojen valitsemista ja koirien pitämistä poissa siivouksen jaloista ja mitä nyt kaikkea.
Eräänä päivänä lojuin kaikessa rauhassa riippiksessä lukemassa, auringon valon siivilöityessä pihapihlajien läpi niin ettei päivän kuumin paahde käy päälleni, vaikken ihan suoranaisesti varjossa olekaan, aloin yhtäkkiä kuulla kummaa raakkunaa. Ei sellaista, mitä varikset pitävät, vaan sellaista, mitä pitää joku pienempi lintu hädässä. Aloin katsella ympärilleni, syyllistä etsien, ihmetellen, mikä linnulla on hätänä.
Frodo ja kumppanit olivat juuri tapelleet susien kanssa, ja musta lintuparvi oli lentänyt heidän ylitseen, kun kohotin katseeni viereiseen koivuun. Siellä istui kanahaukka, kaikessa rauhassa, pienempien lintujen pitäessä hätähuutoa yllä. Kaivoin kännykkää riippiksen taskusta ottaakseni kuvan, mutta juuri sillä hetkellä haukka lensi tiehensä.
Olkaa vaan hyvät, linnut! Kaikki kaikkoaa, kun kaivan kameran/kännykän esiin. Jopa Ace lopettaa mitä ikinä onkan tekemässä, kun meinaan kuvata.
Sittemmin ei ole haukkoja näkynyt, eikä muutakaan tavallisuudesta poikkeavaa. Linnut pitävät konserttiaan, rusakko loikkii toisinaan pihan poikki, oravaa on näkynyt tänä kesänä varsin harvoin, ja koirat ovat olleet enimmäkseen sisällä. Kahdesta syystä: on ollut niin kuuma että niiden on parempi olla sisällä, ja ne ei oikein pärjää naruissa pihalla, vaan ovat aika solmussa niiden narujen kanssa.
Bilbo, Frodo ja kumppanit
Tänä kesänä tovereinani ovat miehen ja koirien lisäksi Frodo ja muut Sormusten Herran tyypit. Aloitin jo ennen lomaa Hobitista, ja jatkoin siitä loman alettua Sormusten trilogiaan. Ensimmäisen viikon aikana luin The Fellowship of the Ringin, nyt on menossa The Two Towers, noin puolessa välissä.
Tilasin eilen myös Hobitti-trilogian blu-rayna, Sormusten herrat löytyy kaapista ennestään, joten suunnittelin paria leffamarathon-päivää kirjojen perään. Sitten on LOTR-sivistysaukkoni tilkitty ihan huolella.
Yritin aloittaa LOTRia joskus kauan sitten teininä. Se oli ilmeisen väärä hetki minulle, sillä en päässyt alkua pitemmälle, kun jo kyllästyin. Osa syy voi myös olla ollut sen ympärillä silloinkin pyörinyt hype, josta sain vähän näppyjä. Juuri nyt hype tuntuu vähän laantuneen, vaikkei se kai koskaan kokonaan katoa, ja oma kiinnostukseni lukea kirjat on herännyt. Ostin siis koko sarjan itselleni, Alan Leen kuvittaman kauniin setin, jota nyt luen ja olen ihan tarinan lumoissa!
Elokuviakin yritin kerran tai pari alkaa katsoa, mutta ennakkoasenteeni lienee ollut se suurin este niiden katsomiselle. Jo valmiiksi koko tarina ärsytti minua, enkä oikein antanut sille edes mahdollisuutta. Nyt on tarina vienyt mennessään, joten mielenkiinolla odotan leffojenkin katsomista!
System Failure for the Masses 