Latu ylittää kävelytien. Isä ja nuori lapsi, jota isä selvästi opettaa hiihtämään, lähestyvät ylitystä samaan aikaan kun minä kahden koirani kanssa lähestyn kohtaa. Hiihtäjät pysähtyvät keskelle kävelytietä, tuijottelevat kaukaisuuteen. Pysähdyn koirineni muutaman metrin päähän – he pelkäävät sauvoja. Isä huomaa meidät ja ottaa suksillaan askeleen, kaksi kohti reunaa, latua, sukset vielä reippaasti yli kävelytien puolenvälin. Lapsi huomaa meidät ja hiihtää siihen isänsä viereen.
Huokaisen ja otan koirien hihnat tiukalle, ohitan hiihtäjät toista reunaa hipoen, miettien miksei isä opeta lapselleen, ettei siihen keskelle sovi jäädä kävelytietä tukkimaan. Ainiin, kun ei isä ymmärtänyt sitä itsekään.
Muistetaan huomioida muutkin liikkujat, vaikka olisikin sukset jalassa!

Kirjoitin näin Facebookin kaupunginosaryhmään ja ihan odotetusti sain niskaani kommenttiryöpyn alkaen siitä, että olisi pitänyt avata oma suuni päättyen siihen, ettei olisi ainakaan Facebookkiin kaiken kansan nähtäväksi pitänyt tällaista mennä kirjoittamaan. Ilmeisesti on liikaa odottaa, että kanssakulkijat tuolla ymmärtäisivät olla tukkimatta kulkureittejä, pysähtelemättä haaveilemaan keskelle risteyksiä.

Ai miksen sanonut mitään? No kas kun sellainen pieni juttu kuin sosiaalinen ahdistuneisuus/sosiaalisten tilanteiden pelko piti suuni kiinni (kyllä, minulla on siitä ihan diagnoosi, vaikkei sitä aina huomaakaan, sillä työrooli peittää sen alleen).

Oli kuka oli väärässä oikeassa teki hölmösti ei tehnyt hölmösti, ei sillä tässä kohdin väliä. Eräs kommentinkommentti siellä kirvoitti mieleni miettimään tätä ja monta muutakin tilannetta. “Mutta kun ne koirat pelkää sauvoja!!!” Niin, niin pelkää. Mutta tietääköhön kommentoija ollenkaan, mitä se tarkoittaa, että koira pelkää? Se tarkoittaa sitä, että se saattaa käyttäytyä agressiivisesti ja jos ohitan hiihtäjät siitä heidän suksiensa päältä, on todennäköistä, että toinen tai molemmat alkavat räkyttää tai murista ja jopa hihnoissaa syöksähdellä kohti hiihtäjiä. Ja sitten saan kuulla, että minulla on agressiiviset huonosti käyttäytyvät koirat. Juu, välillä ne ovat, erinäisistä syistä.

Jäin tätä pohtimaan ja sitä, miten paljon puhutaan nykyään koirien inhimillistämisestä. Siis siitä, että koirille annetaan ihmisten piirteitä, tunteita, jne. ja unohdetaan, että ne ovat eläimiä. Omasta kokemuksestani käsin väitän, että kovin harva koiranomistaja (niitä Fluffien omistajia lukuunottamatta) näin tekee. Se, että koira on perheenjäsen, karvavauva, jonka tunnetiloja ja käytöstä omistajat – koiravanhemmat – tulkitsevat ehkä vähän ihmismäisesti, mutta koiransa tuntien, ei vielä tee inhimillistämisestä vahingollista. Harva “koiravanhempi”, ainakaan vastuullinen sellainen, silti unohtaa koiransa olevan eläin, jolla on eläimen vaistot. Päinvastoin. Siksi koiria koulutetaan. Siksi ne kulkevat kontrolloituina.

Valtaosa huomautuksista, jotka suustani tuolla ulkona kulkiessani saan (ja nekin hetket kun EN saa), ei ole tarkoitettu suojelemaan koirieni tunteita vaan suojelemaan koiriani itseltään, ihmisiä koiriltani. Kun kehotan lasta olemaan heilumatta keppinsä kanssa koiran läheisyydessä, kun kehotan meidät takaa päin koiraa hipoen ohittanutta olemaan tekemättä niin toiste, kun pyydän hiihtäjiä siirtymään sivuun kävelytien keskeltä (tai toivon heidän itse ymmärtävän antaa tilaa), kun odotan että äidillä on lapsi hallinnassa ennen kuin ohitamme, kun pyydän Fluffyn omistajaa ohittamaan meidät, jotta mekin voimme jatkaa matkaa, se on kaikki riskien hallintaa.

Kokemukseni mukaan pahimpia koirien inhimillistäjiä ovat ne, joilla ei koiraa olekaan. Oletetaan, että koska koira elää ihmisen kanssase myös käyttäytyy kuin ihminen. Väistää nätisti tien sivuun, ei säikähdä syöksähtävää lasta, ymmärtää sellaisia asioita kuin mekastavat lapset tai heiluvat sauvat tai ihoa hipovat takaa tulevat ohittajat. Vielä pahempia ovat koirien esineellistäjät, jotka olettavat, että koiraa voi lähestyä miten vaan, koska “sehän on vaan koira”.

Aikoinaan ollessani lukioikäinen, meillä oli kaksi kania. Minun Jeri ja siskoni Jami, suunnilleen samanikäisiä poikia kumpainenkin. Ensimmäiset kuukaudet sujuivat hyvin, mutta sitten ne alkoivat tapella. Jeri oli noista kahdesta vahvempi ja terveempi, ja olisi varmaan Jamin tappanut, jos olisi saanut tilaisuuden. Kanit erotettiin. Erään kerran Jeri, joka kanssani oli ihan sylivauva, oli sylissäni, kun siskoni tuli vähän liian lähelle. Jeri yritti hyökätä, mutta onnistuikin vain tarttumaan minua poskesta. Toisen kerran sisko yritti usuttaa Jeriä huoneeseeni, jotta pääsi itse keittiöön tekemään välipalaa. Jeri puri siskon jalassa olleeseen kumisaappaaseen reiän.

Eläimet – niin koirat, kissat, kanit kuin muutkin – ovat eläimiä eläinten vaistoin. Koulutettukin koira voi purra pelästyessään tai kipua kokiessaan; eläinlääkäritkin tarjoavat kuonokoppaa, jos pitää tehdä koiralle toimenpide tämän ollessa hereillä. Ihmisten ei koskaan pidä olettaa, että koira EI voisi purra. Omistajalla on vastuu pitää koiran ympäristö sellaisena, että kimmokkeita ei tule tai ne ainakin minimoidaan, ja koira on kontrollissa. Omistajalla on vastuu suojella koiraansa ihmisiten ajattelemattomuudelta ja ihmisiä koiran vaistoon pohjautuvalta käytökseltä.

Välillä tuntuu vaan olevan liikaa vaadittu, että muut ihmiset tekisivät oman osuutensa ja esimerkiksi huolehtisivat siitä, että heidät pääsee ohittamaan, vaikka he jossain seisoskelisivatkin. Tietenkin sama koskee myös koirien kanssa kulkevia. Ainiin, ja pyäräilijät voisivat hiljentää vauhtiaan ja muistaa soittaa sitä kelloa riittävän ajoissa sen sijaan että yrittävät viuhahtaa ohi tai jarrutavat selän takana. Meinaan vaan, että koirat pitää saada kunnolla sivuun ja hallintaan – sillä vain hetki sitten ei missään ollut ketään, joten hihnat saattavat olla löysemmällä, mikä aiheuttaa taas yhden vaaratilanteen.

Niin sitä minä vaan, että kun sanon koireini pelkäävän sauvoja, en inhimillistä koiraani. Sen sijaan se, joka vähättelee tuota lauselmaa, tekee niin ajatellessaan sen olevan sama kuin että pieni lapsi pelkää sauvoja. Ei se siis kovin vakavaa voi olla, koiran omistaja siinä taas lässyttää, voi hellantuuteli sentään.

Sitä minä vaan, jotta jos me kaikki vaivauduttaisiin vähän enemmän katsomaan asioita myös muiden silmin, olisi kaikkien helpompi kulkea. Kun näet minun vetävän koirani hihnan tiukalle, älä anna omasi lähestyä. Minäkin osaltani huolehdin siitä, että sinulla on riittävästi tilaa ohittaa ja toivon samaa sinulta, oli sinulla koiria mukanasi tai ei.