Shades of pale

Tein aamulla miellyttävän havainnon: katuvalot sammuivat puoli kahdeksan aikaan, päivä alkoi jo valjeta :) Valoisaa kohti mennään, päivä pitenee, mieli virkistyy. Eräänlaisena kaamosahdistujana jos nyt en ihan -masentujana, otan nämä havainnot aina yhtä suurella ilolla vastaan. Pimeän aikaan kaikki tuntuu mustalta ja ahdistun ja masennun pienimmästäkin, olen jatkuvasti väsynyt. Mutta kevään tullen herään eloon, elämä näyttää valoisalta muutenkin kuin vain ikkunan tuolla puolen.

Aamun valkeneminen on tällaisena über-lumisena pakkashelmikuun päivänä kirjaimellista valkenemista. Maailma muuttuu pimeästä hämärän kautta kalpean valkoiseksi. Jos aurinko pääsee pilvipeitteen läpi yhtään lähettämään säteitään, saattaa taivaanrannassa näkyä haalean vaaleanpunaista hohdetta, kuten tänä aamuna. Taivas oli pilviharsossaan valkoinen, mutta itäisellä taivaanrannalla huurteisten puiden takana hailakka pinkki. Omalla tavallaan niin kaunis, että toivoin jälleen, että oli ollut kamera ja mahdollisuus pysähtyä kuvaamaan. Ei sillä että kamera sävyjä olisi kuitenkaan oikein tallentanut…
Jollain tapaa tuo kalpea valkoisuus on vähän aavemaista. Kun maa on valkoinen, puut on valkoiset ja taivas on valkoinen. Väritön maailma, jossa näkyy vain kalpean eri sävyjä kaikkialla. Jossain kohti mukana vähän harmaata, toisessa kohdin vähän vaaleanpunaista, jostain paistaa hintsusti läpi vähän sinistä. Kuin akvarellimaalaus, jonka värit on peitetty kerroksella kalkkimaalia. Alta näkyy aavistus maalauksen oikeista väreistä, muutoin kaikki on vain valkoista, hahmoja muodostavia siellä täällä näkyviä mustia ääriviivoja lukuunottamatta.
Valkoinen ja kalpean eri sävyt ovat kuitenkin sentään valoa toisin kuin musta ja sen eri sävyt. Ja jos pilvipeite sattuun joskus rakoilemaan, näyttäytyy aurinkokin ihanasti jo vähän lämmittävänä, ainakin jos sitä katsoo ikkunan läpi ;) Vähän se sulattaa katoilta lunta, muodostaen huikeita ja huikean vaarallisia jääpuikkoja kattojen reunoille. 
Kyllä se kevät vielä tulee ja kalpeus väistyy taas niin ihmisten poskilta kuin ympäröivästä maailmastakin! Valo tekee ihmiselle kummia, ja aurinko vielä kummempia :)

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.