Kymmenen virran maa

Maa ponteva pohjolan äärillä on, se on entistaistojen tanner. Niin rohkea, reima ja horjumaton, se on muistojen mainio manner. Tämä maa minun mieltäni innostaa, se on kymmenen, kymmenen virran maa! Ja jopa kymmenen virran kaupunki. Tai kai tuossa varsinaisesti virtaa yks joki, mutta jotain haaravirtoja näyttää siihen virtaavan ja kaikkine saarirykelmineen ja kymmenine siltoineen tuntuu kuin virtojakin olisi kymmeniä. Olen siis Oulussa.

Lapsena faija jaksoi aina raahata museoihin kaikkialla ja siihen mennessä kun olin kasvanut aikuiseksi olin jo korviani myöten täynnä museoita. Näin vanhaksi piti kasvaa, että museot ja kulttuurihistoria jaksoi alkaa taas kiinnostaa. Tai oikeastaan, onhan se jollain tapaa kiehtonut aina, mutta olen aina tarvinnut jonkun, joka on tehnyt sen eläväksi, tarinan. Suomeksi sanottuna historialliset romaanit ovat kiinnostaneet kyllä, mutten ole jaksanut tutkailla faktoja niiden takaa. Kreikanmatkan jälkeen olen havainnut aivan uutta kiinnostusta kulttuurihistoriaa kohtaan. Etenkin antiikin maailman osalta, mutta näytti se yltävän jopa tähän ihan kotomaahankin.

Eilen työpäivän jälkeen lähdin ulkoiluttamaan kameraani – sitä pienempää, isomman jätin kotiin koska se nyt vaan oli liikaa roudata mukana tänne. Olin päivällä bongannut netistä Pohjois-Pohjanmaan Museon, joka oli tuolla jossain. Lähdin vähän sokkona kävelemään kohti aluetta jossa kuvittelin sen olevan, tarkistin sijaintini Googlemapsista ja totesin olevani 180 astetta väärässä suunnassa. Jokin tässä kaupungissa sekoittaa kompassineulaani aivan jatkuvasti…

Käännyin siis kannoillani, kuvailin matkani varrella mm. kaunista Kaupungintaloa, kirkontornia, yhtä niistä haaravirroista sun muuta kuvauksellista. Tarkistin suuntaani aina välillä, mutta puistikkoon – Hupisaaretko ne oli nimeltään? – päästyäni ei Googlemapsista ollut juuri apua. Ei ihmeemmin kyllä opaskartoistakaan, sillä en kaikilta niiltä sinne tänne risteäviltä poluilta parhaalla tahdollanikaan oikein ymmärtänyt mikä poluista oli mikä. Joten valitsin yhden, jatkoin matkaa, ja toivoin löytäväni museon sieltä jostain.

Löysinkin, mutta ensin kuljin se ohi luullen sitä asuintaloksi. Siltä se nimittäin enimmäkseen näytti. Päädyin alueelle, jossa oli kahviloita ja leikkipuisto, ja seuraava opaskartta. Sitä aikani hämmästeltyäni tulin siihen tulokseen että sen näkemäni talon täytyi sittenkin olla se museo. Valitsin uuden polun, kävelin jälleen parin sillan yli, ja lähestyin museoa sen pääoven puolelta, jolloin se myös näytti vähän enemmän museolta. Museo on neljässä kerroksessa ja minulla oli aikaa vain 40 minuuttia ennen sulkemista, joten en ehtinyt kiertää näyttelyistä kuin puolet. Mutta ei se mitään, valikoin museon opastaulusta ne mielenkiintoisimmat ja tsekkasin ne.

Kivikausi, pronssikausi, rautakausi. Jänskää. Suomalaiset tykkäsivät jauhaa purkkaa jo kivikaudella, koivunpihkapurkkaa. Ja käyttää sitä liimausaineena. Ei tämä ihmiskunta paljon vuosituhansien saatossa taida sittenkään muuttua pohjimmiltaan ;) Vanhoja työkaluja, vanhoja vaatteita, muita vanhoja esineitä. Läjä vanhoja puhelimia – lähestyttiin jo nykyaikaa teollisuuden kehityksessä. Alakerrassa oli siisti Koiramäki-näyttely! Omat tyttäreni eivät oel Koiramäkeä koskaan sillä tavalla löytäneet, mutta minä rakastin sitä! Ja toisessa salissa käsityönäyttely, jossa oli mm. todella upeita koruja! Suosikkini oli Heli Kauhasen korut. Olisipa varaa sellaisiin!

Museosta ulos astuessani totesin alkaneen sataa. Ei mitään suurta kaatosadetta, mutta tasaista tihkua. Lähdin silti takaisin puistikkoon kävelemään, mitäpä minä muutakaan olisin voinut. En kuitenkaan suunnannut takaisin hotellillekaan, vaan etsiskelin “Oulun linnaa”, tai pikemminkin mitä siitä oli jäljellä. Linnat ja linnanrauniot ovat niinikään aina kiehtoneet. Oulun linnasta ei tosin enää ole jäljellä kuin kellari, päälle on rakennettu observatorio, jonka alakerrassa toimii kahvila. Ei se mitään, kävin kellarissa ja pohdin onkohan siellä roikutettu lihaa vai vankeja katossa vielä kiinni olevissa kettingeissä. Kenties molempia.

Palasin hotellille torinrannan kautta. Ihailin mainioita aittoja, jotka oli muutettu kahviloiksi, ravintoloiksi, lahjatavaramyymälöiksi. Olisin mieluusti käynyt katsomassa, mitä Lentävä Lammas olisi voinut minulle tarjota tai mitä Pelle P(eloton?) on mahtanut keksiä, mutta ne oli jo kiinni. Ei ole tavallisilla työläisillä puoteihin asiaa, kun viiden aikaan jo sulkevat ovensa. Tervehdin lihavaa poliisisetää torin laidalla ja käppäilin hotelliin lukemaan kirjaani, jossa seikkaillaan Troijan arkeologisilla kaivauksilla.

Tänään en enää lähtenyt kävelemään puistikkoon lainkaan, vaan piipahdin katsomassa vieläkö Kauppahalli olisi ollut auki (ei ollut :( ), pyörähdin Stockalla ja Kerastase-myymälässä ja hain Hesestä kanafileitä illalliseksi. Mutta ihan ensimmäiseksi kävelin päivällä netistä etsimääni tatuointi- ja lävistysliikkeeseen Pitbulliin, joka oli sopivasti aivan tässä hotellin kulman takana, ja otin napalävistyksen. Hubs! Aloin sitä viime talvena pohtia, koko kesän sellaista halusin, ja nyt sen sitten otin. Nyt on lilat timangit navassa. Ensi kesänä siinä saa roikkua sitten joku ihana koru!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.