Ollako kielinatsi vai eikö olla

Toisinaan sosiaalisessa mediassa näkee hirvittävän vaikeita tekstejä lukea. Kaikki on kirjoitettu pienellä, ei välimerkkejä, teksti vilisee kirjoitusvirheitä ja outoja sanamuotoja. Toisinaan myös näkee kielioppiryhmissä moisia tekstejä kauhistelevia postauksia. Toisinaan kyseisissä ryhmissä saan itsekin asiallisen kommentin sijaan “opettele kirjoittamaan ennenkuin alat kommentoida” tai “voisit edes oikolukea kommenttisi ensin” -tyyppisiä vastauksia.

Itselläni ei tiettävästi ole lukihäiriötä, mutta silti kirjoitusvirheet putkahtelevat teksteihini tuon tuosta ja vaikka lukisin kommenttini kolmeen kertaan, olen niille sillä hetkellä sokea. Huomaan virheen, jos satun palaamaan vaikka kymmenen minuutin kuluttua uudelleen lukemaan kommentin. Tämä on itse asiassa hyvin tyypillistä. Omalle tekstilleen, omille virheilleen on tuoreeltaan sokea.

Minun typoni ovat aika pieni juttu muutoin ihan hyvin muotoiltujen lauseiden keskellä, kun vertaa monen kirjalliseen “oksennukseen” somessa. Kieltämättä itseänikin häiritsee teksti, jossa ei ole välimerkkejä, ei päätä eikä häntää, ei ainakaan ensilukemalta eikä välttämättä tois- ja kolmoislukemaltakaan. Ensimmäinen ajatukseni yleensä on, että onkohan henkilön äidinkieli muu kuin suomi. Joskus on, joskus ei.

Riippuu aivan tilanteesta, miten sellaiseen tekstiin itse reagoin. Jätänkö tekstin omaan arvoonsa vai annanko sille vähän ekstra-effortia, jotta ymmärtäisin, mitä henkilö yrittää sanoa. Erinäisissä tukiryhmissä pyrin ymmärtämään, median (jonka kielivirheet ovat aivan oma juttunsa ja niiden ruotimiseen Aristoteleen kantapää) postausten kommenteissa yleensä en. Se, mitä en tee, on johtopäätös henkilön älykkyydestä tai ikävän kommentin kirjoittaminen.

Hyvä kirjallinen ilmaisutaito on asia, jota pyritään opettamaan jo peruskoulussa. Osalle se tulee luonnostaan, osa ei siihen ikinä yllä. Osa kirjoittaa joskus hyvin, joskus hyvin huonosti. Syitä on monia. Lukihäiriö ja muut kielelliseen kehitykseen ja kyvykkyyteen liittyvät häiriöt. Kiire. Ahdistus ja maseenus. Rannevaiva. Murtunut sormi. Välinpitämättömyys.

Kiireessä kirjoitettu on lukijan kannalta ikävin tilanne. Olet lukijana eräänlaisessa välimaastossa. Mietit, oletko niin vähäpätöinen, ettei viestiin viitsitty uhrata aikaa, vai oletko sittenkin sen verran arvokas, että viesti kirjoitettiin, vaikkei aikaa oikeastaan olisi ollut. Ehkei asialla oikeastaan ole mitään tekemistä kanssasi, mutta viestinnässä on aina kaksi osapuolta, joten sylkäisyn sijaan olisi aina hyvä muistaa pysähtyä sen verran, että kirjoittaa hyvin. Sen puitteissa kuin itse kykenee.

Sosiaalinen media on siitä hankala paikka, että siellä kirjoittelevat ja keskustelevat ihmiset, jotka eivät oikeastaan tiedä toisistaan mitään. Osa ymmärtää, ettei tiedä, miksi toinen kirjoittaa niinkuin kirjoittaa. Osa tekee johtopäätöksiä kirjoittajasta ja kirjoittelu siirtyy asiasta asiattomuuksiin alta aika yksikön. Joku, joka vain tarvitsisi pari rohkaisevaa sanaa pullautettuaan pahan olonsa ilmoille sanatulvana, saakin kommenteissa vain haukuntaa ja vajoaa entistä syvemmälle.

Aikoinaan ollessani nuori tein äidin apuna oikolukuhommia. En minä siitä palkkaa saanut, mutta tein silti. Minusta se oli kivaa suorastaan! Sitten kun kaverini partiossa julkaisivat partiolehden, lukaisin sen läpi ja ensitöikseni käväisin kertomassa päätoimittajalle kirjoitusvirheistä. Ensimmäiset pari kertaa se oli hänestä mainiota, mutta sitten se alkoi tympiä. Yritin kyllä ehdottaa, että oikolukisin lehden ennen printtausta, mutta minuun oltiin jo tuskastuttu. Kukaan ei tykkää jatkuvasta huomauttelusta.

Ollako siis netin kielinatsi vai ei? Ei olla. Et tunne kirjoittajaa, eikä tekstin hyvyydellä ole tekemistä sen kanssa, että sekin henkilö, joka ei ole taitava kirjoittaja tai ei sillä hetkellä jaksa, haluaa ja ansaitsee saada äänensä kuuluviin ihan siinä missä sinäkin, hyvä kirjoittaja, joka aina odotat viisi minuuttia ja oikoluet jokaisen lyhyenkin kommenttisi ennen postausta (paitsi kun ärähdät siitä yhdys sana virheestä tai pilkun puuttumisesta ivallisesti). Oikeinkirjoitusta paljon tärkeämpää on ystävällisyys. Sitä ihminen tarvitsee, ei ivaa kirjoitustaidoistaan. Sitä ihminen tarvitsee somessakin.