Heppahommaa

Marilka2 Comments
Eilen oli duunikaverin läksiäiset ja meni vähän aikaiseksi, siis aamu-aikaiseksi, tuo nukkumanmeno. Aamulla oli silti noustava ajoissa, aamupala naamaan, suihkuun ja ratsastustallille. Esikoisella oli tänään ensimmäinen varsinainen ratsastustunti. Viikko sitten oli teoriatunti, jossa käytiin läpi hevosen peruhoitotoimenpiteet. Minä olin tunnilla mukana ja hivenen yllättynyt siitä, että vanhemmathan sitoutettiin saman tien hommaan mukaan, opettelemaan samat asiat lasten kanssa, jotta voi jatkossa jeesailla tunneilla. Mutta hei, sehän oli kivaa!
 
Ratsastus on toinen niistä asioista, joita olisin halunnut harrastaa, mutten koskaan päässyt – tanssi oli se toinen. Muutaman kerran olin joskus noin 12-13vuotiaana kaverini mukana talleilla, jollakin tunnilla ja jonkun kerran tämä pari vuotta vanhempi kaverini piti minulle yksityistunnin hevosen hoidosta ja ratsastuksen alkeista. Laitoin hepan ratsastuskuntoon, harjasin, kuovin kaviot, satuiloin ja laitoin suitset. Kaveri talutti hevosta ensialkuun, sitten irrotti talutusköyden, sillä selviydyin silloin sen kanssa jo ilmankin. Siitä on aikaa parikymmentä vuotta, vähän kai ylikin. Mutta ihmeesti se kaikki oli painunut mieleeni ja tulvi mieleeni tuolla ensimmäisellä tunnilla.
 
Tänään oli sitten eka tunti, kun pääsi ratsastamaan. Tytär oli ihan tohkuna, sillä sai ainoana ryhmässä vähän isomman hevosen eikä ponia. Esikoinen näytti olevan tämän alkeisryhmän reippain (ainoa, joka kysyy rohkeasti ja vastaa rohkeasti) ja lisäksi pisin, joten tuo vähän isompi polle lankesi hälle kuin luonnostaan. Tytär on jotenkin luontaisesti hevosten kanssa ihan kotonaan. Minä sitä katselin vähän jeesaillessani tytärtä ja tämän paria tuon toisen tytön shettiksen kuntoon laitossa ja tunnilla avustanut hevostenhoitaja kysyi tyttäreltä, onko tämä paljonkin jo ratsastanut kun niin tottuneesti tekee ja toimii hevosen kanssa.
 
Eihän tuo esikoinen oikeastaan paljonkaan ole ollut hevosten kanssa tätä ennen. Pari kertaa isoäitini tuttavan tallilla, ja siellä laitettiin kyllä myös avustamaan tuon oikeasti ison suomenhevosen harjauksessa ja satuloinnissa, ja viimeksi ratsasti (so. istui hevosen selässä) siellä ilman satulaa. Ehkäpä ne jokakesäiset lehmien hoitamisetkin on totuttaneet tyttöä noihin isoihin(kin) eläimiin niin ettei arastele sitä kokoa vaan osaa olla isonkin otuksen pomo. Ja pienen myös – esikoinen on tuota meidän kissaakin käsitellyt heti alusta asti kuin olisi aina ollut eläinten kanssa.
 
Ratsastustunnin ratsastusosuus oli vielä tällä kertaa melko lyhyt, sillä aika meni enimmäkseen siihen tallipuuhasteluun vielä, mutta toki lapset ratsaillekin jo pääsivät ja muutaman kerran kiertämään maneesia lähtöä ja pysäyttämistä harjoitellen. Vanhemmat rundasivat ponien vieressä huolehtien taluttamalla vielä käännöksistä ja siitä että ratsut pysyivät uralla. Ensi kerralla sitten harjoittelevat itse sitä hepan kääntämistä ja ilmeisesti vähän raviakin.
 
  
 
Tytär on ollut koko päivän tuosta ratsastuksesta aivan tohkeissaan. Vähän on pitänyt itsetuntoa kohottaakin sillä, että homma meni niin hyvin 😉 Ja montakohan kertaa tuo on tänään huokaillut, että miksei huomenna voisi olla taas jo lauantai 😀 On neiti tosiaan tainnut nyt sen oman juttunsa löytää, joten toden totta saa ratsastaa! Ja ties vaikka tuossakin seuraisin tyttären perässä, kuten tanssiharrastuksessa aikoinaan 😉
 
Mutta ensin lämmitellään miehen kanssa huomenna vanhaa sulkisharrastusta todella pitkästä aikaa. Kun vaan löytäisin muuttojen jäljiltä jonnekin kadonneet sisäpelikenkäni… Kaikki muu tarvittava tuolta kyllä löytyikin, olipahan jopa ihan täysi tuubi sulkapallojakin varastossa.

Pitkiä tikkuja, ja yksi lyhyt

MarilkaLeave a comment
Liikuntakärpäsen purema
Kesä taisi tehdä tehtävänsä ja ladata akkuni taas täyteen, kun tuota energiaa piisaa. Unta ei aina ehdi saada tarpeeksi, mutta se ei tunnu päiväsaikaan hirveästi haittaavan. Etenkään tuolla harrastus- ja liikuntapuolella. Otin nimittäin ex-tempore viikottaiseen tanssituntiohjelmaani pari tuntia lisää; nyt on maanantaisin kolme tanssituntia, joista tulee yhteensä 4 tuntia treeniä. Keskiviikkoisin on vain se yksi tunti, mutta jos into riittää, saatan jäädä siihen perään vielä toisellekin.

Eikä siinä vielä kaikki. Tänään ulotin vaihteeksi liikuntaharrastusta tanssin ulkopuolellekin varaamalla meille miehen kanssa yhteisen sulkisvuoron tuohon paikalliseen halliin. Tytöt on jo niin isoja, että voivat olla sen aikaa keskenään kotona elleivät halua lähteä mukaan. Kiva päästä taas pelaamaan 🙂 Sulista lätkittiin miehen kanssa yhdessä ajalla ennen lapsia ja vähän vielä esikoisen vauva-aikaankin. Sitten se jäi yhteisenä harrastuksena ihan lastenhoito-ongelman vuoksi.

EIkä siinäkään vielä kaikki! Ulos ovestakin on tehnyt mieli, mutta kun se juokseminen on tuntunut aina vaan niin hankalalta noiden keuhkojen kanssa, enkä oikein ole löytänyt sitä keinoa, jolla ne kestäisivät juoksemisen kunnolla, olen luopunut jo ajatuksesta juosta. Jotain helppoa ovesta-ulos-ja-menoksi liikuntaa kaipaan kuitenkin. Kävely on liian kevyen tuntuista, joten: ostin tänään itselleni sauvat. Niiden kanssa lähden viuhtomaan heti kun vaan kerkiän!

Rulliksetkin on hankintalistalla, kunhan tuo kotitie on päällystetty tai ehkä ensi keväänä joka tapauksessa – ja niitä hinkuvat lapsetkin.

42 tuumaa full-HD:ta
Tänään oltiin tosiaan vähän kaupoissa. Alunperin piti vaan hankkia esikoiselle ratsastuskypärä, samalla ostin itselleni nuo sauvatkin ja kun Tammistossa oltiin, mentiinpä Giganttiin katsomaan telkkujakin. Mies tuumasi minulle, vaimonsa jo hyvin tuntien, ettei minun kanssani kyllä paranisi niitä telkkareita mennä katsomaan, kun ei hän nyt ollut aikeissa vielä ostaa, katsella vasta. Argumenttini: "joskushan se ostetaan kuitenkin, saman tien kai tänään" ei saanut enää vasta-argumenttia, Giganttiin mentiin.

Ja telkkari ostettiin. Siinä missä entisaikaan katsottiin vaan minkä kokoinen telsu halutaan, ja vielä tuota edellistä putkimöhkälettä ostettaessakin ainoat vertailtavat ominaisuudet olivat upouusi 100Hz virkistystaajuus ja kaukosäätimen käyttöliittymä, on kyllä telkun ostaminenkin mennyt varsin tekniseksi. On virkistystaajuuseroja, reson, kontrastin, vasteajan ja ties minkä arvoja tarjolla. Kyllä siihen pari nörtintapaistakin tarvitsi myyjän tulkiksi! Katseltiin ja pohdittiin ja lopulta valittiin.

Ei nyt mitään huippumallia sentään. Mutta ei nyt halvintakaan. Kokoa on se 42", ei mikään HD ready vaan full-HD saman tien – ei sikäli, että sillä vielä mitään tehtäisiin, mutta BlueRay tulee, oletko valmis – 100Hz virkistystaajuudella ja kaikkee. Perustelkkari oikeasti, perusliitännöillä ja digivirittimillä. Mutta kyllä se vaan hienolta ja varustellulta tuntuu entiseen 29" putkimöhköön verrattuna – joka sekin kuitenkin aikansa perustelkuista sitä top-luokkaa.

Nyt se telkkari on myös viimein poissa olkkarista ja perähuoneessa, siellä mihin alun alkaen suunnittelinkin television katselun tässä talossa. Meillä on telkkariton olkkari, jipii 🙂

Äidin ja tyttären vaatteet
Viime torstaina oltiin kaupoissa edellisen kerran. Silloin piti ostaa leivontatarvitkkeita ja jotain muutakin, ja esikoiselle saada tennarit ("onhan sulla noi lenkkarit ja ne toiset!" "mutta kun tennarit on niin paljon mageemmat, isojen kengät" "no, katotaan nyt sit jos sattuu tuolta paikallisista kaupoista löytymään sopivat, ehkä ne voi sit ostaa"). Ja kas kun tuolta K-Kengästä löytyi sopivat matalavartiset perus-tennari ja nilkkavartiset karvavuoriset tennarit (jotka on kuulemma noista ne coolimmat) – kokoa 36! Kohtahan tytär alkaa lainailla äitin kenkiä, kokoa 38…

Vaatteita tuo on jo alkanut lainailla… Lauantaina ei löydetty (koska se oli pyykissä) tyttären omaa halter-neck toppia (joka oli helppo riisua alakautta hiustenlaiton jälkeen), joten typy lainasi minun. Eikä se edes näyttänyt liian isolta. Tänään tytär oli koulussa minun Ratkaisija-paidassani – oli vetänyt sen päälleen luullen omakseen ja huomannut printit vasta kun paita (ja juu, ihan istuva) oli jo päällä. Harmi vaan ettei paita koulussa oikein täyttänyt tarkoitustaan firman mainostajana ja tunnetuksi tekijänä 😉

Olen minä toisaalta työntänyt itsekin jo tyttären kaappiin omia vaatteitani. Pari kuivurissa kutistunutta kollaripusakkaa ihan tarkoituksella ja sukkia vähän vähemmän tarkoituksella. En nimittäin enää aikoihin ole erottanut omiani esikoisen sukista (enkä kyllä toisaalta myöskään tytärten sukkia toisistaan ja nyt pakkaa sekoittaa vielä miehenkin nilkkasukat). 

Ja mistäs sitä tietää, vaikka jonain päivänä minä lainaisin vuorostani tyttäreltä ratsastuskypärää, sillä totesin meidän hattukoon samaksi.

Stoned?
Tänään kotimatkalla ajoin vähän aikaa sellaisen prätkän perässä, jonka kuskilla oli päällään takki, jonka selässä luki "Get stoned and stay stoned". Ja jalassa prätkämiehellä oli pelkät flip-flopit. Siinä saa melkein ollakin stoned, että sellaisissa lähtee moottoripyörällä liikkeelle!

Katin kujeet

MarilkaLeave a comment
Kun ilta alkaa hämärtää, kissassa virta senkun lisääntyy. Se saa sätkyjä, singahdellen talon päästä päähän, sohvan kautta sohvapöydälle ja edelleen nojatuoliin. Se metsästää sisälle livahaneita kärpäsiä, ja saa niitä kiinnikin vaan ei hengiltä. Se nappaa lelun, painii hetken sen kanssa. Jättää lelun lattialle ja piiloutuu tyynyn tai vastaavan alle ja syöksähtää lelun kimppuun hetken sitä vaanittuaan. Se hiippailee muina kissoina olkkariin, makoilee muka relana sohvalla, mutta askeleet kuullessaan syöksyy toiselle sohvalle ja pahaa aavistamattoman ohikulkijan päälle.

Kun perhe istuu ruokapöydässä, tulee kisulainen pöydän alle. Se hyppää tuolille, hyppää toiselle. Kokeilee, josko tällä kertaa pääsisi pöydälle tosikoisen tripptrappin kautta. Jos tie siitä nousee pystyyn kokeilee se miehen sylin kautta. Ja kun siitä joutuu pois, kokeilee katti seuraavaa tuolia tai syliä. Joskus käy niin hyvä tuuri, että tyhjä tuoli on jäänyt vähän irti pöydän reunasta – siitä on hyvä kurkkia! Pieni nenänpää nousee ensin, sitten tassu, sitten toinen. Mutta kun jonkun käsi liikahtaakin kissaa kohti, katoaa pää saman tien piiloon! Se tietää kyllä ettei pöydälle saa tulla.

Kun kaikki nukkuu, touhuilee kissa jotain omiaan ja nukkuukin kai. Jos joku käy yöllä wc:ssä, se tulee mukaan, kiehnää ja kehrää jaloissa niinkuin vain kissa osaa. Kun tuo joku palaa sänkyyn, laittaa makkarin oven kiinni, tyytyy kisu osaansa ja jatkaa omia uniaan nojatuolissa. Mutta kun herätyskello meidän makkarissa soi, tulee kisu oven taa raapimaan sitä auki, ja jos ei saa auki, pitää vähän maukua. Kun se päästetään sisään, tekee se rundin sängyn alta ja tassuttelee sitten meidän päällä.

Kun tytöt pitää herättää, on kisu mitä mainioin herättäjä. Ei tarvitse meidän repiä lapsia sängystä, sen kuin nostaa kissan sänkyyn (esikoisen parvisänkyyn se ei itse pääse, mutta tosikoisen pääsee). Kisun kehräämiseen on lempeä herätä, pehmeä turkki tuntuu mukavalta poskea vasten. Tosikoisen mielestä tosin se märkä nenä ei ole kauhean mukava…

Kun minä teen ruokaa, tulee kisutypy kiehnäämään jalkoihini. Se on tottunut, että kun minä häärin keittiössä, saa helposti makupaloja. Niin saakin. Aika usein valikoin ruoka-aineista osan sivuun kissaa varten, lisukkeeksi kaupan ruuan päälle, tai joskus ihan koko ateriaksi. Aamulla ja illalla se tietää odottaa kissanmaitoannostaan, aamu- ja iltapalalla pientä herkkupalaansa. Ja todellakin, perheen kunnon aterioilla vähän parempaa murkinaa.

Kun tytöt ovat kotona, saa kissa leikkiseuraa usein enemmän kuin jaksaa leikkiäkään. Ja hellyyttä siinä välissä enemmän kuin ehkä haluaakaan. Ja aina välillä vähän tosikoisen kujeitakin. Esikoisen syliin tai viereen se rauhoittuu toisinaan lepäilemäänkin. Minä en yleensä juuri jaksa kisun kanssa leikkiä, mies välillä kyllä, hiippaillen ja hipsien kissan kanssa kilpaa. Seurasta kisu pitääkin kyllä kovasti, yksinolosta, noh, ainakin aina pitää pikkuisen murjottaa meille, kun on oltu poissa. Mutta vain vähän aikaa!

Kun tytöt ovat nukkumassa, kieppuu kissa meidän ympärillä. Aika harvoin se asettuu syliin tai edes viereen olemaan, yleensä se touhuilee omiaan, mutta mielellään siellä missä mekin ollaan. Joskus se kuitenkin saattaa vetäistä tirsat sylissä tai sohvalla vieressä. Ja sehän heittäytyy silloin vallan reporangaksi ja usein selälleen! Masun rapsutus on siitä mukavaa.

Kun ihmiset eivät ole kotona, ei kukaan tiedä mitä tuo katti silloin tekee. Vielä ei ainakaan ole tuhoja näkynyt 😉

Morsiustyttöjen äiti

Marilka1 Comment
…ja bestmanin vaimo, sulhasen käly, ja suklaakakkuleipuri. Aika monta roolia siihen nähden, ettei minulla häissä silti ollut sen kummempaa varsinaista roolia kuin vieraan itsessään arvokas rooli. Kameranikin kanssa heiluin, tietty, vaikken mikään nimetty kuvaaja ollut suinkaan. Pitkästä aikaa häät, joiden valmisteluihin minäkin lusikkani laitoin, jos kohta vain kärjen verran, enempi bestmanin ja morsiusneitojen taustajoukkona. Niin, ja niiden suklaakakkujen ja lasten pelien&piirustusvälineiden verran. Kauniit oli häät, kaunis oli morsian, kauniit morsiusneidot ja kaunis oli ilmakin 🙂 Ja sulhanen ja bestman komeat veljekset.
Eilen aamulla tosikoinen heräsi ennen kuutta. Totta kyllä, pitihän meidän ajoissa nousta, mutta oli tuo sentään jo liioittelua! Tyttö tuli meidän väliiin torkkumaan pariksi tunniksi, kissa seurasi perässä hyörien ja pyörien ja asettumatta paikalleen ollenkaan, lopulta sinne tuli esikoinenkin. Meidän sänky oli kuin mikäkin hollitupa, kun yksi ja toinen ravasi pois ja takaisin, kunnes lopulta noustiin aamupalalle koko sakki.
Aamupalan jälkeen luotsasin tyttäret aamupesuille ja suihkuun, siitä vähän vaatetta päälle ja ystävän luo hiustenlaittoon. Ystäväni, lasteni ystävien äiti, oli luvannut tehdä tytöille hääkampaukset, häneltä kun se luonnistuu – minähän olen hiusten laiton suhteen täysin avuton. Roudasin siis tytöt sinne, kävin vielä hakemassa hääparille kortin, ja tulin himaan laittaamaan itseäni kuntoon. Mies viimeisteli omia hiustenlaittojaan ja veti pukua päälleen ja lähti hakemaan sulhasen viimeisiin toimiin ennen häitä. Minä värjäsin pääni ja kävin suihkussa, sitten olikin aika hakea pienet prinsessat kotiin. En ollut tuntea tyttäriäni, niin upeita olivat! Esikoinen näytti aivan Shirley Templeltä.
Päästiin lähtemään kirkkoon hyvissä ajoin. Seremonia meni hyvin putkeen. Tyttöjä vähän jänskitti kävely kirkon käytävää pitkin, kaikki silmäparit heitä(kin) kohti, mutta hyvin se meni. Ulkona tytöt jakoivat riisiä häävieraille, ja sitten niitä päästiinkin viskelemään niitä hääparin päälle. Hääpari kurvasi sulhasen autolla bestman ratissa kolisten liikkeelle ja häävieraat pakkautuivat omiin autohinsa ja ajettiin kaikki hääjuhlapaikalle.
Tosikoinen kieltäytyi alkumaljasta: “mä en tykkää sellasesta miss on hiilihappoo!” ja molemmat neidit alkupalaleivistä: “no mä ees maistoin! mut se ei ollu hyvää”. Pääruualla kumpikin söi peräti vähän lihapullaa, tomaattia ja kurkkua, mutta herkut maistuivat kyllä, tosin siis tosikoinenhan ei kakkuja syö muutenkaan. Joskus entisaikaan stressasin lasten (tai silloin kai vasta esikoisen) syömättömyydestä juhlissa, mutten enää. Syövät mitä syövät tai ovat syömättä. Niin tai näin, siihen ei kukaan kuole.
Mies juonsi hääjuhlan, tytöt edustivat niin kuvauksissa kuin esimerkillisesti óhjelmaa kuunnellen ja esikoinen jopa tarttui mikkiin oikaistakseen sulhasen siskon kertoman pienen tyttöjäkin sivunneen anekdootin, joka esikoisesta ei mennyt ihan totuudenmukaisesti. Olin suunnattoman ylpeä reippaista kauniista tyttäristäni, jotka eivät ujostelleet, eivät kiukutelleet, eivät säätäneet ylimääräistä. Kävivät välillä piirtämässä yläkerrassa ja välillä pihalla juoksentelemassa ja leikkimässä muiden lasten kanssa.
  
Tanssin aikaan tosikoisessa alkoi vähän näkyä väsy, sokeri ja jännityksen purkautuminen kun olisi vain “tanssinut” eli pomppinut ja pyörinyt ympäri lattiaa kieputtaen minua kanssani sen jälkeen kun ei enää saanut sulhasta tanssiin. Esikoinenkin tanssi hetken aikaa sulhasen kanssa, ja sitten harmitti kun ei serkkupoika rohjennut tulla tanssimaan. Pääsin minäkin lattialle muutoinkin kuin vain tosikoisen pommpukaverina, miehen ja miehen veljen kanssa tanssimaan. Paljain jaloin. Sillä terassi ei ihan ollut tanssille tai korkokengillekään suunniteltu – piikkikorkoni olisivat vain jääneet lautojen rakoihin kiinni.
Kaikki meni hienosti putkeen, kunnes oli iltapalan aika, eikä esikoista näkynyt missään. Mies kävi etsimässä tyttöä, tosikoinen tuli sisälle jo, mutta esikoista ei näkynyt ei kuulunut. Tosikoinen sanoi, että he olivat leikkineet piilosta ulkona, että sisko on varmaan keksinyt niin hyvän piilon, ettei kukaan häntä löydä. Ja serkutkin vahvistivat, että tyttö oli viimeksi nähty leikkimässä piilosta ulkona. Sisätilatkin tarkistettiin, mutta ei löytynyt sisältä, eikä kukaan ollut nähnytkään hänen sisään tulevan. Joten lähdin ulos etsimään.
Kiertelin pihamaata, se on melko iso alue ja reunalla järvi. Eihän esikoisella mitään syytä olisi järveen juhlissa mennä, ei tuon ikäinen nyt enää kurkottele laituriltakaan, ja uimataitoinenkin on. Mutta mistäs sitä tietää, jos olisikin luiskahtanut laiturilta vahingossa ja mekon helmat vetäneet pinnan alle. Joten kun ei neiti vastannut, vaikka huusin minkä keuhkoista lähti, aloin huolestua tosissani. Nappasin juhlakengät käteen ja lähdin paljain jaloin samoamaan käpyistä metsää itku jo kurkussa, itkeskelevä tosikoinen kannoillani. Epätoivo oli todellista todellisempi!
Serkut ja muutama muukin lapsi oli liittynyt etsintäpartioon ja lopulta joku tuli huhuilemaan, että tytär oli löytynyt. Tyttö olikin ollut wc:ssä vähän pitemmällä hädällä! Melkein aloin itkeä helpotuksesta! Ja sen myötä purkautui omakin päivän jännitykseni yhtäkkisenä uupumuksena niin että koska kellokin oli jo lähemmäs yhdeksän, päätin että nyt meidän tyttökööri lähtee kotiin ja nukkumaan! Mies jäi vielä juhliin, oli vielä hääparin kuskaaminen sieltä pois.
Loppu hyvin kaikki hyvin. Ja olihan hääjuhla tuota yhtä sydämen seisauttanutta insidenttiä lukuunottamatta upea ja erittäin onnistunut!

Työmatka tietyömaita pitkin

MarilkaLeave a comment
Täytyy sanoa, että vähän alkaa jo kyllästyttää nuo jatkuvat tietyömaat tuossa työmatkallani. Ensin oli tie auki ihan tästä työpaikan nurkalta pitkään. Sitten se laitettiin umpeen ja alkoi Hakamäentien remontti. Ja sitten avattiin tie tästä työpaikan nurkalta taas. Ja nyt on alkamassa sitten tuon Hämeenlinnanväylän ja Kehä-kolmosen risteyksen remontti! Ja voisihan tähän listaan tietenkin lisätä vielä sen meidän kotitienkin, se on ollut auki-kiinni-auki-kiinni jo vuosia. Nyt siinä on pelkällä soralla peitettyjä ex-monttuja vähän väliä.

Nämä pikkurempat kotitiellä ja tässä duunin nurkilla ei juuri vaikuta työmatkaan onneksi. Mutta tuo Hakamäentien remontti sitäkin enemmän. Sitä on kestänyt nyt pari vuotta jo, ja se alkaa viimein olla loppusuoralla. Nyt siinä on pujottelurata täynnä keskeneräisten päällystystöiden aiheuttamia kynnyksiä ja vain osa kaistoista käytössä. Liikenne siinä sujuu kuitenkin jo ihan hyvin, samoin kuin kääntyminen kolmostieltä kohti Pasilaa. Pari vuotta se olikin sellaista huonosti vai vielä huonommin -arpomista joka aamu.
Juuri ehti huokaista tuossa kun lomalta töihin palasi, että ihanaa, kohta on tuo iso remppa valmis ja kun liikennekin siinä sujuu niin paljon entistä paremmin, lyhenee työmatka-aika hyvinkin 10minuutilla! Jipii! Mutta olipahan taas nuolaisu ennen kuin tipahti. Tämän viikon alussa pistivät sitten tosiaan sen kolmostien-kehä3:n risteyksen remppaan. Tai no, vielä se on vasta alkuvaiheissaan, ensimmäiset tötsät paikallaan ja viidenkympin nopeusrajoitukset päällä. Ei varmaan mene kuitenkaan aikaakaan, kun siinä on jo täysi ryminä käynnissä ja vain yksi kaista käytössä tai jotain ja seistään jonossa moottoritiellä.
Hyvähän se lopputulos noissa on. Kuten nyt tuo Hakamäentiekin – jo nyt se vetää paremmin (ainakin Pasilaan päin, Manskulle on aina yhtä kamalat jonot) kuin ennen remppaa, vaikka se on vielä vähän keskenkin. Mutta kun ei jaksa, kun koko ajan on joku kohta työmatkasta remontissa, niin ei ikinä pääse oikeasti nauttimaan siitä, että joku toinen kohta vetää hyvin!