Sitten tuli toinen juttu, jotain, mitä en myöskään voi oikein netissä alkaa selvittää, mutta jotain mikä säikäytti minut pahasti. Jotain mihin oli jo pakko sotkea virkavalta mukaan, saa nähdä mitä asiassa tapahtuu. Voi olla että kyse on vain miekkojen kalistelusta, mutta mistäs sitä tietää. Toivon mukaan homma kuolee vaan pois.
Nämä edellä mainitut yhteensä jättivät minut illalla sellaiseen vapisevaan olotilaan, että olin varma etten nukahda ollenkaan. Mutta taisipa olla juuri päinvastoin, asiat uuvuttivat minut niin, etten ole aikoihin nukahtanut niin nopeasti ja nukkunut niin sikeästi. Uniaika vaan loppui kesken, kuten aina. Heräsin aamulla väsyneenä, kärttyisenä ja vähän poissa tolaltani. Sillä tuohon päälle oli vielä testijännityskin.
Tosikoinen sotki aamulla itse rutiininsa heräämällä kelloonsa, jonka oli illalla asettanut soimaan (oikeaan aikaan!) Tosikoisen ilta- ja aamurutiinit ovat herkkiä kuin mitkä, pienikin poikkeama saa aikaan katastrofin – mikä ei ole ihan iisi juttu tässä meidän luontaisesti epämääräisessä elämässä, mutta arkiaamut ja -illat nyt yleensä menee samalla kaavalla. Luultavasti tämä rutiinipoikkeama aiheutti sen, että tosikoinen halusi aamupalaa – minkä jälkeen oli ihan sama, mitä teki, katastrofi oli jo syntynyt.
Jotenkin jonkinlaisella kunnialla siitä aamusta selvittiin kuitenkin. Minä taisin jäkättää cd-koteloista, jotka on aina tipotiessään – tosikoinen nimittäin etsi Mikan koteloa kesken aamukiireiden, koska halusi sen päiväkotiin mukaan. Mika lähti Anna Abreun kotelossa, jonka löysin sattumalta esikoisen pöydältä ja päiväkodissa vaihdettiin Anna omaan koteloonsa, Mika siihen Britneyn koteloon, jossa Anna oli edellisenä päivänä matkustanut päiväkotiin. *eyeroll*
Taisin minä aamulla rähistä tosikoiselle sukistakin. Kun ei taas löytynyt kaapista parin paria, muttei puhtaista pyykeistäkään (joita ei taas kukaan ole ehtinyt viikkailla kaappiin… minä olen normaalisti poissa kotoa kaksi iltaa viikossa, miksi siis tuntuu siltä kuin en olisi kotona koskaan? aina on yhtä paljon kotitöitä rästissä). Niin, sukat, missä siis ovat kaikki tosikoisen sukat? Poimin niitä aamulla puoli tusinaa kappaletta ympäri neidin lattiaa, parittomia nekin enimmäkseen.
Kotoa lähtiessä nappasin eteisestä roskapussin, jonka olin juuri ottanut keittiön roksiksesta – ja se vuoti, yök. Työmatkalla Korporaatio pisti eetteriin Pink Floydin Shine On You Crazy Diamond, joka ei ole kyllä musiikkia tältä planeetalta ollenkaan, vaan sellaista galaktista ääntä. Yleisesti ottaen Pink Floyd uppoaa kyllä, mutta nyt meinasin nukahtaa rattiin.
Ja se testi, noh, oli ja meni, olisihan se voinut mennä paremminkin. Mutta hassua oli taas miettiä, mihin työelämässäni olenkaan tullut, teologi bittien maailmassa.
Duunista lähdin kauppaan ostamaan niitä sunnuntain synttäritarpeita. Ostin puol Prismaa tyhjäksi, olisin kai tyhjentänyt loputkin, mutta joku oli ehtinyt edelleni ja hyllystä uupui ainakin kaipaamani kissanhiekka, ja jotain muutakin, minkä korvasin jollain vastikkeella. Taistelin kyyneleitä vastaan korttihyllyllä, ja kaikkiaan vietin kaupassa liki kaksi tuntia ja pakkasin autoon lopulta kuusi kassillista ruokaa ja erinäisiä päivittäistarvikkeita kuten hammasharjoja ja -tahnoja ja sen sellaista.
Kotimatkalla en muistanut hakea liljaa kukkakaupasta, oli nälkä, lounaskin oli jäänyt väliin. Haukkasin kotona pikaisesti jotain ja starttasin auton jälleen. S-Marketissakaan ei ollut oikeaa hiekkaa, pullonpalautuslappukin jäi jonojen vuoksi lompakkooni. Ja kylän ainoat kukkakaupat olivat tietty jo kiinni. Hain tosikoisen kaveriltaan, ja samalla tuuletettiin ystäväni (kaverin äidin) kanssa vähän tuntojamme. Ja siitä Cittarin kautta himaan. Kissanhiekkapussi plakkarissa. Kukan osto jäi huomiseen.
Nyt laitan ylikuormittuneen prosessorini sleep-tilaan ja kömmin sinne peiton alle, minne olisin halunnut painua jo päivällä.
