Aamukahvi kotona koneen ääressä, aikaa lukea uutiset kun ei tarvitse ajaa töihin ja takas kolmea varttia. Ja uutiset herättää ajatuksia jotka tekee mieli jakaa. Joten vaihteeksi uutiskatsaus a la Marilka.

Luovuudesta: Tarvitaanko siihen professori kertomaan, ettei jonkun muun keksimän idean kopioiminen, vaikka varioiden, ole luovuutta? (http://www.taloussanomat.fi/markkinointi/2011/03/23/professori-rehn-luovuus-katoaa-angry-birdsia-kopioimalla/20114115/135)

Säteilystä: Helsingissäkin jo ripaus Fukushiman säteilyä. Kohta alkaa porukka napsia jodia naamaan. Painottakaa nyt tarpeeksi selkeästi, että vaarallisiin lukuihin päästään vasta miljoonakertaisella määrällä nyt havaittuun verrattuna, joten jodi on vaan haitaksi nyt. (http://www.taloussanomat.fi/ymparisto/2011/03/23/fukushiman-radioaktiiviset-aineet-levisivat-suomeen/20114097/12)

Työpaikoista: Jokaisella on omat prioriteettilistansa sen suhteen millaisessa työssä viihtyy. Minä pidän pienestä ja joustavasta. Tosin meillä ei ole tilaa kunnon kiipeilyseinälle officella (vaikka tahtotilaa voisi ollakin 😉 ), mutta virikeseteleillä pääsee tapanilaan tai salmisaareen. Voisihan se toisaalta olla hauskaa joskus vetäistä kiipeilytossut jalkaan kesken päivän kun IE7 alkaa riittävästi nyppiä, ja kiivetä pari reittiä ennenkuin palaa taas hivenen virkistyneenä sorvin ääreen. Mutta koska minä toimistolla muka ehdin käkkiä muutenkaan? (http://www.taloussanomat.fi/media/2011/03/23/kahdeksan-syyta-tyoskennella-opiskelijoiden-unelmaduunissa/20114090/135)

Töissä jaksamisesta: Mitenniin 63-vuotiaaksi? Eiköhän meidän sukupolvi kuukahda pää näppäimistölle ennen eläkkeelle pääsyä joka tapauksessa, ennen tai jälkeen (alati nousevan) eläkeiän. Sen verran tiukkaa on työtahti jokapuolella. (http://www.taloussanomat.fi/omatalous/2011/03/24/katso-jaksatko-toissa-63-vuotiaaksi/20114007/139)

Otsikoinnista: LinkedIn nappaa uuden käyttäjän sekunnissa. Uusi käyttäjä joka sekunti? Vai koukuttuuko uusi käyttäjä sekunnissa? (http://www.taloussanomat.fi/media/2011/03/23/linkedin-nappaa-uuden-kayttajan-sekunnissa/20114111/135?pos=22)

Pakolaisleiristä: Paloturvallisuuspuutteita Kalasataman leirissä, siksi ne tällä kertaa häädetään. Voi niinku haloo ja järki käteen!!! Tehkää nyt niiden suhteen joku kestävä päätös jo! Tällainen alentaa niiden ihmisarvoa paljon enemmän kuin että antaisi heidän vaan olla valitsemassaan paikassa kunnes heidän kohtalostaan (Suomessa) on joku mielekäs päätös olemassa. (http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Pelastuslaitos+aikoo+h%C3%A4%C3%A4t%C3%A4%C3%A4+Helsingin+Kalasataman+romanit/1135264863517)

Levottomuuksista: Libya. Ja Egypti, Tunisia, Syyria, Jemen mitä noita nyt on. Kohtahan tuo on yhtä sotaa koko lähi-idän  ja pohjois-afrikan alue. Pitäisikö jo meidänkin? (http://www.hs.fi/ulkomaat/?cmp=tm_uutiset_ulkomaat)

Presidentinvaaleista: Jos nyt ensin selvittäisiin eduskuntavaaleista ja pidettäsiin huolta, ettei Timo Soinista tule seuraava pääministeri. Sitten voidaan hämmästellä miten se Väyrynen vaan jaksaa uskoa itseensä. Miestä ei voi kuin ihailla 😉 Tosin saattaisin seurata Maraa Namibiaan jos Paavosta tulisi presidentti. (http://www.aamulehti.fi/cs/Satellite/Kotimaa/1194671741474/artikkeli/ohoh+minka+vitsin+martti+ahtisaari+murjaisi+paavo+vayrysesta+.html)

Homokohusta: Älä alistu. Henkilökohtainen mielipiteeni, älä alistu millekään massamielipiteelle vaan pidä omasi. Minun on: elä ja anna toisten elää. Jokainen tekee oman elämänsä valinnat niinkuin parhaaksi näkee. Ja erotkaa kirkosta jos ette usko niinkuin kirkko opettaa! Se on vain oikein. Kirkko ei ole meidän yhteiskunta vaan uskovien yhteisö johon kuuluisi kuulua vain niiden jotka oikeasti uskovat luterilaisen opin mukaisesti.(http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Kirkon+eroluvut+nousseet+l%C3%A4hes+Homoilta-kohun+tahtia/1135264863271)

Keväästä: Kuten tosikoinen tänä aamuna sangen turhautuneena loihe lausumaan meidän kaikkien puolesta: “Miksei siellä jo lämpene?”  (http://www.hs.fi/saa/)

Niin ihanaa kuin onkin välillä päästä reissuun ja viettää aikaa auringossa ja seikkailla uusissa mageissa mestoissa, ja kuten tässä tapauksessa, viettää aikaa mutsin kanssa pitkästä aikaa, on se vaan ihanaa palata kotiin! Minua ei ole luotu reissunaiseksi, tykkään pesästäni, siitä että kaikki omat jutut on ympärillä, siitä että saan istua omalla sohvallani läppäri sylissäni ja kun nostan katseeni ruudusta, on ympärilläni oma kotini, juuri sellaisena millaiseksi minä olen sen rakentanut.

Oma sänky, oma suihku josta ei lämmin vesi lopu kesken hiusten pesun, oma jääkaappi (jossa on taas eilisen kauppareissun jälkeen muutakin kuin vain oltermannia ja valo), vaatteet kaapeissa (joskin vielä matkalaukut purkamatta, mutta ei niitä kesävaatteita täällä ihan vielä tarvitse, vaikka kevät ihanasti alkoikin täällä meidän reissun aikana) ja niin edelleen.

Puuttuu vain se kanarian ihana lämpö (joka tosin sielläkin kuulemma vaihtui taas koleammaksi pilvisyydeksi meidän lähdettyä, oltiinpa siellä optimaaliseen aikaan säiden suhteen!) ja se upea näköala – meri ja vuoret – kun katsoo ikkunasta. Nuo vastapäiset talot ja luminen piha ei paljon mieltä lämmitä 😛 Ja puuttuu muuten vielä kissatkin, ne on vielä sunnuntaihin asti täyshoidossa exällä, tulevat sieltä sitten lasten mukana tänne sunnuntai-iltana.

Ja täältä puuttuu ilman kosteus. Heti kun kotiin palasin, kuivui ihoni lähes pergamentiksi. Kyllähän se aurinko ja vesikin siellä kuivatti, mutta se oli jotenkin erilaista kuivuutta. Täällä alkoi iho kutista ja pintanahka rapistua (enkä tarkoita nyt kesimistä, sitäkin on yhä paikoin, kiitos P20-hasardin kun unohdin ekana päivänä ravistaa pullon ensin…). Ja huulet ja nenä kuivua. Joten torstaina heti työpäivän päätteeksi kävin apteekissa hakemassa lisää Essexiä ja Nozoilia. Jibii.

Tänään on oikeasti ensimmäinen kunnollinen hetki himassa reissun jälkeen, vaikka jo ke-iltana Suomeen palattiinkin. Paluu-ilta meni sellaisessa hässäkässä kun piti tarkistaa auton starttaaminen pakkasessa seisomisen jäljiltä niin kauan kuin meidät lentokentältä noutanut exä vielä oli Toyotallaan pihassa valmiina antamaan virtaa tarvittaessa – ja käynnistyihän Honda, no problemos! Ja sitten purin ruokatuliaiset laukuista ja laitoin työkamat kuntoon aamuksi ja pakkailin pikkukassin valmiiksi, sillä to menin töiden jälkeen miesystävälle yöksi 🙂

Hassua, että oikeasti oli mukavaa jopa palata töihin 😀 Meilien ja kalenterin läpikäymiseen meni oma tovinsa, sen jälkeen pääsi taas saman tien käsiksi hommiin, joita pinoutuu taas niin ettei todella tarvitse peukaloita pyöritellä! Mikäs sen parempaa! Kurjempi olisi jos ei töitä riittäisi. Kiva olla haluttu 😉

Ihanaa oli myös viettää ilta ja yö miesystävän kanssa torstaina, olla taas yhdessä tuon parin viikon reissu-tauon jälkeen. Kokkailtiin vaihteeksi yksi seafood-illallinen – taskurapua, jättikatkarapuja, kampasimpukoita ja erilaisia dippejä niille. Omnomnom!! Taskurapu oli ihan uusi makuelämys minulle, samoin kuin taannoisen Valentine’s Day -illallisen osterit, jotka nekin oli hyviä! Miesystävä on melkoinen kokki ja tykkää merenelävistä(kin) 🙂

Viime yönä, pitkähkön työpäivän jälkeen (ei mitään kevyttä lomaltapaluuta, taisin tehdä sellaiset noin 9-tuntiset työpäivät sekä to että pe 😀 ) istuin illalla sohvalla syömässä vähän tapaksia ja katsomassa Allyä, menin nukkumaan jo yhdeksän maissa ja nukuin ehkä kymmentä minuuttia vajaat 13 tuntia! Taisin olla vähän poikki! Tänään olen saanut nauttia rauhallisesta aamukahvista, vain minä ja läppärini seuranani 😉

Ihanaa normalisoida elämä taas uomiinsa! Vaikka kaikki poikkeustilat on olleet itsessään mukavia ja nautinnollisia, omiin rutiineihin palaaminen tuntuu hyvältä. Ja välillä tarvitsee ihan vaan aikaa itselleen. Kohta ryhdyn käymään läpi noita noin 900 matkakuvaa. Matkalaukkuja voisi purkaa kunhan jaksaa, pestä pyykkiä ja korjata farkut, joiden huomasin prakanneen yhdestä saumastaan.

Muuten, laitellessani reissulta tuomiani herkkuja “herkkukaappiini”, löysin sieltä avaamattoman pussin Rieseneitä, jonka mutsi oli lähettänyt jouluksi! Ts. pusseja oli kaksi, toinen on syöty, toista ei enkä edes muistanut sen olevan siellä 😀 Lapset valittaa kun iskällään ei koskaan ole herkkuja kun ne aina syödään saman tien kun ostetaan. Minulla “ongelma” on päinvastainen – herkuista on lähes runsaudenpula, kun syön niitä niin vähän…

Kotimatkalla jo. Las Palmasin lentokenttä on huomattavasti paremmin kahvilavarusteltu kuin Hki-Vantaa, jossa viimeinenkin sivistyneen kahvimaailman ripe on poistunut Robert’sin hävittyä kentältä. En tullessa saanut siis edes aamulattea kentällä! Onneksi loppumatka kanarialle sujui kuitenkin suunnitelmien mukaan 😉 Ja tässä paluulentokoneessa on ilahduttavasti tällä kertaa Metro-lehti eikä Iltistä. Kone on iso airbus kuten tullessakin ja ja tytöt odottavat jo malttamattomina että saavat viihde-paketin, vaikkei kone ole vielä edes lähtenyt rullaamaan 😀

12 päivää tai silleen on kuluneet todella nopeasti! Viikonloppuna ehti hetken olla jopa koti-ikävä – se välillä vaan iskee. Nyt oli kuitenkin vähän jo haikea taas lähteä auringosta ja lämmöstä kohti kylmää koto-Suomea. Vaikkakin sinnekin on kuulemma maaliskuu tuonut kevään tullessaan. Ihanaa, kohta sielläkin on kesä!

Taivas on tässä Las Palmasin kentän yllä pilvinen ja sää tuulinen. Sellainen se on tainnut tässä saaren pohjois-osassa ollut pitkin aikaa muutenkin. Kuten mutsin Las Palmasissa asuva kaveri sanoo, Las Palmasissa on aina pilvistä ja rumaa. Eipä me siellä viitsitty tällä kertaa käydä edes. Lähimmäs tultiin kun käytiin vähän shoppaamassa Las Terrazasissa siinä laitamilla, ja eilen kun ajettiin sen ohi saaren pohjoisen vuoriston kaupunkeja katselemaan. Ne on paljon isompia kuin etelän ja ihan sisäosien kylät joita ajeltiin vuoristossa katselemassa lauantaina, mutta ilmastoltaan paljon kylmempiä vaikkei matkassa eroa juuri olekaan, maksimissaankin linnuntietä satakunta kilsaa tai jotain.

Meillä etelässä olikin koko loman ajan aivan ihana auringonpaiste ja todella lämmintä, joinain päivinä melkein kuuma, 26 astetta varjossakin. Aika paljon aikaa vietettiin ihan mutsin rakennuskompleksin päällä olevalla uima-altaalla. Pari kertaa kävin tyttöjen kanssa Curan Playalla ihmettelemässä Atlantin aaltoja. Tytöt ei nyt ihan uineet, mutta kahlasivat ja hyppivät aaltoihin ja kelluivat niiden mukana. Aaltoja ihmeteltiin myös itärannikon kylissa Arinagassa (mistä löytyi joulupukki kalaravintolassa istuskelemasta) ja Pozo Izquierdossa, missä lainelautailijat pistivät parastaan hurjassa tuulessa. Ja minä kävelin eilen Puerto Ricosta Curaan, välillä rantakallioilla hyppien, kallioihin lyöviä aaltoja kuvaten. Meri on vaan niin mahtava!

Alkureissusta, etenkin silloin kun siskonikin oli mutsin luona käymässä muutaman päivän, käytiin aika paljon shoppailemassa. Las Terrazasin lisäksi käytiin Arguineguinin uudessa ostoskeskuksessa ja Vecindariossa Atlanticossa sekä tietty jotain ostoksia tuli tehtyä myös Puerto Ricon ostarilla missä käytiin syömässä tokana iltana, sekä Inglesin kiinalaisissa puodeissa kun syötiin siellä japanilaisessa ravintolassa ensin vatsat piukeiksi kaikenlaista ihanaa japanilaista ruokaa, mm. tempura-sushia. Miksei sitä saa Suomen japanilaisista ravintoloista?!

Niin, shoppailusaldo on tältä reissulta hyvin erilainen kuin edellisiltä, joilta kotiin tuotiin lähinnä paahtoleipää sin corteza (on sitä nytkin mukana paketti) ja jotain suklaatäytteisiä pullahöttöjä ja jos nyt jotain huivilippistä ja sellaista oli tullut Puerto Ricosta ostettua niin hyvä. Nyt tytöistä on tullut *tyttöjä* ja kotiin tulee 13 paria kenkiä, kolme käsilaukkua, muutama mekko ja hame ja shortsit, muutama pusero, parit bikinit, korviksia ja muita koruja, kynsilakkoja… Ja tietty mun viinit sun muut ja tuliaiset miesystävälle ja lasten tuliaiset isälleen ja vähän jotain salsa rosaa, aliolia, salamia yms. itsellekin. Kyllä on matkalukut ja käsimatkatavarat pinkeinä!

Jaha, vihdoin ilmassa. Lentokoneessa havaittiin viime hetkellä tasapainotuksessa vikaa… Ehkä kaikki meidän laukut oli pakattu koneen samalle puolelle 😉

Oli ihana loma, oli ihana nähdä mutsia puolentoista vuoden tauon jälkeen, oli ihana aurinko! Gran Canaria on todella kaunis paikka kun ei jumita turistirannoilla! Adios, seuraavaan kertaan!

Eilen sitä taas tuli, oikein vaikka kuinka hirveästi. Varmaan viistoista senttiä entisten päälle. Olin koko päivän himassa, katselin lumen tuloa ikkunasta. En käynyt ulkona ollenkaan kun ei ollut pakko, enkä siis varsinkaan ulkoiluttanut autoani. Eilen satanut lumi oli kosteanpuoleista, lämpötilan keikkuessa hivenen nollan yläpuolella. Mutta viime yönä pakastui. Tietty. Kuinkas muutenkaan.

Tänä aamuna sain sitten tuta tämän kotonaolon, lumentulon ja pakastumisen yhteisseuraamuksen. Olin laittanut auton lohkoon maanantai-iltana kauppareissulta palatessani, mutten ajatuksissani muistanut tarkistaa sen ajastusta. Tänä aamuna sain todeta lohkon olleen ajastettuna siten, että se oli juuri alkamaisillaan lämmittää autoani kun olin lähdössä, sen sijaan että parkkipaikalla olisi odottanut jo lämmennyt auto.

Ensimmäinen homma oli kaivaa lohkopiuhan pää auton nokan ja edessä olleen lumivallin yhtymäkohtaan syntyneen uuden kaksikymmensenttisen kinoksen alta. Eikä minkä tahansa höttölumikinoksen, vaan sellaisen alimmista kerroksistaan hauraanlaisesti jäätyneen kinoksen. Siis sellaisen, jota sai rikkoa käsillään ihan urakalla ennenkuin itse piuha osui käteen.

Seuraavaksi, kunhan auto hyrisi sievästi – niin, sain autooni uuden akun pari viikkoa sitten, kiitos ihanaisen miehen 🙂 joten käynnistysvaikeuksia ei ole enää näkynyt ei kuulunut – aloin harjata autoa. Voi herrajjesta sitä lumen määrää! Tiivistä raskasta lunta, alimmaisena pari senttiä paksu kerros sitä samaa lähes jäätä, jota kaavin johdon ympäriltä. Skraba ja harja viuhuivat vinhasti, mutta jaksoin putsata auton vain niin että just vältti ajaa.

Ei sillä että olisin ihan heti päässyt liikkeelle silti. Nimittäin lumiaurahan oli toki käynyt eilen pihassa, minun autoni nököttäessä kauniisti ruudussaan, joten siinäpä oli sitten autoni takana hondani matalahkoa maavaraa selkeästi korkeampi lumikinos, joten arvannut siitä suoraan alkaa peruutella vaikka viime talvena nuo lumiauraominaisuudet tulikin jo testattua. Ei muuta siis kuin lapion varteen, ensimmäistä kertaa melkein vuoteen. Onneksi naapurit olivat jättäneet taloyhtiön lumilapion sopivasti kinokseen parkkialueelle niin ei tarvinnut kauempaa etsiä.

Siinä sitten heiluin noin kuuden välttämättömän lapioillisen verran (se oli sellainen iso lapio) kahdeksan sentin kapeilla koroilla varustetut saappaat jalassani. Voisi sanoa, etteivät jalkineeni ole ihan käytännöllisimmät mahdolliset näihin lumisiin talviin, mutta hyvin minä niillä selviän lumen luonnistakin. Tällä kertaa ei edes ollut minihame päällä kuten viimeksi kun heiluin lumilapion kanssa korkkareissa, vaan ihan farkut.

Työmatkalla pienemmät tiet olivat yhtä perunapeltoa ja isommatkin jääpolannetta, ei mitään herkkua ajaa. Ja katolta alkoi lumi sulaa ja valua tuulilasille. Onneksi auto sai tänään sulaa ja kuivua rauhassa lämpimässä hallissa koko päivän, joten pääsin puhtaalla – siis lumesta puhtaalla, kuraa pinnassa on kyllä yllin kyllin muistona loskakeleistä – autolla kotiin, ja pihassa totesin ilokseni lumiaurankin käyneen pihassa uudelleen ja paikkani oli putsattu.

Ilo auratusta paikasta oli vähäsen ennenaikainen tosin. Ilta kului tanssikoululla, lapsilla oli tanssitunnit, ja kun palattiin, olivat ystävälliset autonaapurin jättäneet minulle ihan huikeasti tilaa paikalleni. Not. Lumivalli paikan päädyssä näytti vähemmän massiiviselta kuin ennen mutta silti piuha ei vaan yltänyt autosta tolppaan jos laitoin autoni keskelle minulle jätettyä tilaa. Vekslasin autoa, ja kaivoin lunta käsin kunnes sain auton kiinni tolppaan. Eikun siis johdon. Yltämään autosta tolppaan asti. Ja tarkistinpa sen ajastuksenkin.

Olisikohan huomenna helpompi lumipäivä?