Yritin jo pari kertaa viimeisten parin viikon aikana siirtyä tennareihin tai noihin ihaniin kevät/syyskorkkareihini ja nahkarotsiin, huonolla menestyksellä. Aina sai taas kiltisti ottaa sen toppiksen naulakosta ja vetää saappaat jalkaan jollei halunnut palella ankarasti. Viime viikolla varasin renkaidenvaihtoajan, tästä reilun viikon päähän. Olin aivan varma ettei kevät tule tänä vuonna ollenkaan, vaikka se aina ennen on tullut kuitenkin.

Torstai-iltana ajelin Lahden taakse landelle saapasleireilemään toisten nörttien kanssa rännän piiskatessa tuulilasiin. Jalassani kaikesta huolimatta tennarit, minkä havaitsin perillä erittäin huonoksi valinnaksi. Sillä vaikka minä jaksoinkin masentua ikuisesta kylmästä, toki siellä kuten stadissakin ensimmäiset kevään merkit toki jo olivat ilmassa, tai pikemminkin maassa lumensulamisvesien muodossa ja oli märkää. Tosin, ei ne kengät sisällä ollessa pääse kastumaan.

Olin poissa pääkaupunkiseudulta vain pari päivää, mutta siinä missä lähdin märästä ja ankeasta ja (räntä)sateesta, palasin auringonpaisteeseen ja kuiviin teihin. Lapset olivat kaivaneet jo pyöränsä esiin, samoin kuin ne vähän isommat joiden pyöriä ei tarvitse polkea kuin käyntiin. Lahden motarillakin oli jo 120km nopeusrajoitus, ja annoin mennä sitä normaalia kesänopeutta talvirenkaistani huolimatta. Nykäisinpä pari kertaa vähän karstanpoistonopeuttakin. Kyllä Hondasta vielä irtoaa, pääsispä Saksaan ajelemaan!

Kotona päästin kissat partsille ja molemmat nuuhkivat kevätilmaa viikset väristen ja maukuivat minkä kerkesivät. Mielensä olisi tehnyt päästä haistelemaan keväistä maata, saalistamaan lintuja ja mitä kaikkea. Pihan lapset touhusivat tuliterissä kevätpuvuissaan (ainiin, tosikoinen tarvitsee uuden kevättakin!) ja sisään kantautui “äitii, tuu parvekkeelle, täällä huutaa sejase!” -huutoja. Illalla meren äärellä poikaystäväni luona todettiin lokkien saapuneen.

Kaikkialla on vielä hiekkaa, mutta kevätkengissä on jo hyvä tallustaa. Lämpöasteita on jotain viiden ja kymmenen välillä, mutta poikaystävän lasitetulla partsilla pärjää tupakan verran teepaitaisillaankin. Nahkarotsissa ei tule kylmä, eikä pelkässä toppaliivissä kollarin päällä. Ja siirsin renkaidenvaihtoajan huomiselle (loppuviikosta on siis ihan varppina taas takatalvi 😉 ).

Kyllä se kevät vaan tuli sittenkin \o/ Sen kunniaksi uusin eilen sen viimeisenkin palan elämästäni, joka vielä oli samaa kuin ennen viime kevään myllerrystä. Otin käyttöön uuden priva-meiliosoitteen. (Dun worry, vanhakin tulee yhä perille.)

 

En ole vielä päässyt edes ovesta ulos ja jo tuntuu, että olisi ehkä pitänyt vaan jäädä vaan peiton alle jatkamaan unia. Viikonloppuna nukkuminen jäikin vähän vähälle, joten vaikka viime yönä otinkin takaisin 10 tunnin unilla, voisin varmasti silti nukkua vielä vähän aikaa. Esimerkiksi seuraavaan kesään asti, millon ikinä se sitten suvaitseekin seuraavan kerran näille leveysasteille tulla.

Kissat alkoivat kevään valoisuuden myötä raapia makkarini ovea siihen tahtiin ja niin aikaisin, että pinna paloi ja aloin suihkia niitä nenuun etikkavedellä aina kun olivat ovea kapsuttamassa. Kyllähän ne heti ekasta aamusta oppivat ettei se kannata – mutta pahuksen nokkelukset kekkasivat saman tien, että ovea voi ihan hyvin käydä raapaisemassa pari kertaa, kunhan lähtee saman tien haneen, viimestään kun kuulee minun liikahtavan. Joten nyt kun avaan oven raapimisen jälkeen, löydän yleensä toisen makoilemasta jossain ylimielisen viaton ilme kissankasvoillaan ja toisesta saatan nähdä vilauksen hännänpäästä kun painelee piiloon… Tosin ovat nyt onneksi siirtäneet tämän leikin vasta aamuun aamuyön sijaan. Kellojen siirtokin taisi auttaa vähän.

Tänä aamuna tuo ulkokissaksi halajava narttu herätti minut vähän ennen seiskaa, mikä nyt on arkiaamuksi ok. Se haluaa partsille joten emäntä pitää saada hereille. Kolli taas on aina nälkäinen, mutta se taisi lopettaa häiriköinnin heti etikan astuttua kuvaan. Naiset on niin kieroja… Nousin, etsin kissan käsiini ja suihkautin etikkavettä kuonoon vähän jälkijättöisesti, ja palasin makkariin avaamaan verhoni etteivät kissat hajota sisäpuolelle asennettuja kaihtimia. Ja mitäpä näinkään ulkona?

Lunta, lunta, lunta, ja vielä lisää sitä f*cking lunta!!! Sitä oli maassa varmaan viitisen senttiä tuoretta uutta valkoista. Ja sitä tuli taivaalta lisää. Olin ihan käännähtä kannoillani ja sukeltaa takaisin sänkyyn alle ja asettaa herätyskelloni soittamaan aikaan “kesä”, kun lumi on poissa ja ulkona 25+ astetta lämmintä… Ihan sama vaikka siihen menisi kuukausia tai vaikka vuosia ennenkuin kesä seuraavan kerran on täällä! En. Kestä. Enää. Tota. Sanonkomitä. #$&%@!! Lunta!!!

But duty calls. Pakkohan tästä on töihin lähteä. Joten painuin kuumaan suihkuun poistamaan lumiahdistusta, ja nautin konsultin aamiaisen – muki kahvia ja kourallinen (vitamiini-)pillereitä naamaan. Meikatessani ja laittaessani hiuksia sitten kahvimuki vieressäni kylppärissä heitin tuon kolli-riiviön parikin kertaa pois puhtaiden pyykkien päältä. Ja totesin sitten tokalla kerralla että ronttihan oli juuri pissannut vaatteisiin! Liekö protestia paljosta poissaolostani? Lasten poissaolosta kun ovat taas isällään? Whateva, mutta katti sai etikkavettä naamaansa, ja sen jälkeen heitin vaatteet pikapesulle koneeseen. Töihinlähtö viivästyi siis puolella tunnilla, tsori, mutta pakko ne kamppeet oli saman tien pestä!

Nyt on pesukone redi, joten ei muuta kun pyykit kuivumaan ja menoks. Vaikka juuri nyt tekisikin mieli vuodattaa kaikki muutkin kattironttien metkut. Kuten puhki pureskellut suihkuletkut. Ne hajottaa ne kaikki. Jopa ne metalliset (saavat sen metallikuoren irti letkun päästä ja valahtamaan alas). Niin ihania kuin ne onkin… pahuksen katit!

***
Afterthought työmatkalta. Pitihän se tietää että tänään on tiet märät, sillä eilen vähän arrogantisti menin sitten pesemään autoni. Olihan se puhdas jopa 13 tuntia parkkiruudussa. Eilen vielä oli tiet kuivat, aste pakkasta ja aurinko paistoi. Tänään on toisin. Voisi vähän ketuttaa koko maanantaiaamu, mutta toisaalta, eipä se kiukuttelusta miksikään muutu, pahemmaksi korkeintaan. Joten hauskaa maanantaita vaan kaikille, ja skål! (=lisää kahvia).

Aamukahvi kotona koneen ääressä, aikaa lukea uutiset kun ei tarvitse ajaa töihin ja takas kolmea varttia. Ja uutiset herättää ajatuksia jotka tekee mieli jakaa. Joten vaihteeksi uutiskatsaus a la Marilka.

Luovuudesta: Tarvitaanko siihen professori kertomaan, ettei jonkun muun keksimän idean kopioiminen, vaikka varioiden, ole luovuutta? (http://www.taloussanomat.fi/markkinointi/2011/03/23/professori-rehn-luovuus-katoaa-angry-birdsia-kopioimalla/20114115/135)

Säteilystä: Helsingissäkin jo ripaus Fukushiman säteilyä. Kohta alkaa porukka napsia jodia naamaan. Painottakaa nyt tarpeeksi selkeästi, että vaarallisiin lukuihin päästään vasta miljoonakertaisella määrällä nyt havaittuun verrattuna, joten jodi on vaan haitaksi nyt. (http://www.taloussanomat.fi/ymparisto/2011/03/23/fukushiman-radioaktiiviset-aineet-levisivat-suomeen/20114097/12)

Työpaikoista: Jokaisella on omat prioriteettilistansa sen suhteen millaisessa työssä viihtyy. Minä pidän pienestä ja joustavasta. Tosin meillä ei ole tilaa kunnon kiipeilyseinälle officella (vaikka tahtotilaa voisi ollakin 😉 ), mutta virikeseteleillä pääsee tapanilaan tai salmisaareen. Voisihan se toisaalta olla hauskaa joskus vetäistä kiipeilytossut jalkaan kesken päivän kun IE7 alkaa riittävästi nyppiä, ja kiivetä pari reittiä ennenkuin palaa taas hivenen virkistyneenä sorvin ääreen. Mutta koska minä toimistolla muka ehdin käkkiä muutenkaan? (http://www.taloussanomat.fi/media/2011/03/23/kahdeksan-syyta-tyoskennella-opiskelijoiden-unelmaduunissa/20114090/135)

Töissä jaksamisesta: Mitenniin 63-vuotiaaksi? Eiköhän meidän sukupolvi kuukahda pää näppäimistölle ennen eläkkeelle pääsyä joka tapauksessa, ennen tai jälkeen (alati nousevan) eläkeiän. Sen verran tiukkaa on työtahti jokapuolella. (http://www.taloussanomat.fi/omatalous/2011/03/24/katso-jaksatko-toissa-63-vuotiaaksi/20114007/139)

Otsikoinnista: LinkedIn nappaa uuden käyttäjän sekunnissa. Uusi käyttäjä joka sekunti? Vai koukuttuuko uusi käyttäjä sekunnissa? (http://www.taloussanomat.fi/media/2011/03/23/linkedin-nappaa-uuden-kayttajan-sekunnissa/20114111/135?pos=22)

Pakolaisleiristä: Paloturvallisuuspuutteita Kalasataman leirissä, siksi ne tällä kertaa häädetään. Voi niinku haloo ja järki käteen!!! Tehkää nyt niiden suhteen joku kestävä päätös jo! Tällainen alentaa niiden ihmisarvoa paljon enemmän kuin että antaisi heidän vaan olla valitsemassaan paikassa kunnes heidän kohtalostaan (Suomessa) on joku mielekäs päätös olemassa. (http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Pelastuslaitos+aikoo+h%C3%A4%C3%A4t%C3%A4%C3%A4+Helsingin+Kalasataman+romanit/1135264863517)

Levottomuuksista: Libya. Ja Egypti, Tunisia, Syyria, Jemen mitä noita nyt on. Kohtahan tuo on yhtä sotaa koko lähi-idän  ja pohjois-afrikan alue. Pitäisikö jo meidänkin? (http://www.hs.fi/ulkomaat/?cmp=tm_uutiset_ulkomaat)

Presidentinvaaleista: Jos nyt ensin selvittäisiin eduskuntavaaleista ja pidettäsiin huolta, ettei Timo Soinista tule seuraava pääministeri. Sitten voidaan hämmästellä miten se Väyrynen vaan jaksaa uskoa itseensä. Miestä ei voi kuin ihailla 😉 Tosin saattaisin seurata Maraa Namibiaan jos Paavosta tulisi presidentti. (http://www.aamulehti.fi/cs/Satellite/Kotimaa/1194671741474/artikkeli/ohoh+minka+vitsin+martti+ahtisaari+murjaisi+paavo+vayrysesta+.html)

Homokohusta: Älä alistu. Henkilökohtainen mielipiteeni, älä alistu millekään massamielipiteelle vaan pidä omasi. Minun on: elä ja anna toisten elää. Jokainen tekee oman elämänsä valinnat niinkuin parhaaksi näkee. Ja erotkaa kirkosta jos ette usko niinkuin kirkko opettaa! Se on vain oikein. Kirkko ei ole meidän yhteiskunta vaan uskovien yhteisö johon kuuluisi kuulua vain niiden jotka oikeasti uskovat luterilaisen opin mukaisesti.(http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Kirkon+eroluvut+nousseet+l%C3%A4hes+Homoilta-kohun+tahtia/1135264863271)

Keväästä: Kuten tosikoinen tänä aamuna sangen turhautuneena loihe lausumaan meidän kaikkien puolesta: “Miksei siellä jo lämpene?”  (http://www.hs.fi/saa/)

Niin ihanaa kuin onkin välillä päästä reissuun ja viettää aikaa auringossa ja seikkailla uusissa mageissa mestoissa, ja kuten tässä tapauksessa, viettää aikaa mutsin kanssa pitkästä aikaa, on se vaan ihanaa palata kotiin! Minua ei ole luotu reissunaiseksi, tykkään pesästäni, siitä että kaikki omat jutut on ympärillä, siitä että saan istua omalla sohvallani läppäri sylissäni ja kun nostan katseeni ruudusta, on ympärilläni oma kotini, juuri sellaisena millaiseksi minä olen sen rakentanut.

Oma sänky, oma suihku josta ei lämmin vesi lopu kesken hiusten pesun, oma jääkaappi (jossa on taas eilisen kauppareissun jälkeen muutakin kuin vain oltermannia ja valo), vaatteet kaapeissa (joskin vielä matkalaukut purkamatta, mutta ei niitä kesävaatteita täällä ihan vielä tarvitse, vaikka kevät ihanasti alkoikin täällä meidän reissun aikana) ja niin edelleen.

Puuttuu vain se kanarian ihana lämpö (joka tosin sielläkin kuulemma vaihtui taas koleammaksi pilvisyydeksi meidän lähdettyä, oltiinpa siellä optimaaliseen aikaan säiden suhteen!) ja se upea näköala – meri ja vuoret – kun katsoo ikkunasta. Nuo vastapäiset talot ja luminen piha ei paljon mieltä lämmitä 😛 Ja puuttuu muuten vielä kissatkin, ne on vielä sunnuntaihin asti täyshoidossa exällä, tulevat sieltä sitten lasten mukana tänne sunnuntai-iltana.

Ja täältä puuttuu ilman kosteus. Heti kun kotiin palasin, kuivui ihoni lähes pergamentiksi. Kyllähän se aurinko ja vesikin siellä kuivatti, mutta se oli jotenkin erilaista kuivuutta. Täällä alkoi iho kutista ja pintanahka rapistua (enkä tarkoita nyt kesimistä, sitäkin on yhä paikoin, kiitos P20-hasardin kun unohdin ekana päivänä ravistaa pullon ensin…). Ja huulet ja nenä kuivua. Joten torstaina heti työpäivän päätteeksi kävin apteekissa hakemassa lisää Essexiä ja Nozoilia. Jibii.

Tänään on oikeasti ensimmäinen kunnollinen hetki himassa reissun jälkeen, vaikka jo ke-iltana Suomeen palattiinkin. Paluu-ilta meni sellaisessa hässäkässä kun piti tarkistaa auton starttaaminen pakkasessa seisomisen jäljiltä niin kauan kuin meidät lentokentältä noutanut exä vielä oli Toyotallaan pihassa valmiina antamaan virtaa tarvittaessa – ja käynnistyihän Honda, no problemos! Ja sitten purin ruokatuliaiset laukuista ja laitoin työkamat kuntoon aamuksi ja pakkailin pikkukassin valmiiksi, sillä to menin töiden jälkeen miesystävälle yöksi 🙂

Hassua, että oikeasti oli mukavaa jopa palata töihin 😀 Meilien ja kalenterin läpikäymiseen meni oma tovinsa, sen jälkeen pääsi taas saman tien käsiksi hommiin, joita pinoutuu taas niin ettei todella tarvitse peukaloita pyöritellä! Mikäs sen parempaa! Kurjempi olisi jos ei töitä riittäisi. Kiva olla haluttu 😉

Ihanaa oli myös viettää ilta ja yö miesystävän kanssa torstaina, olla taas yhdessä tuon parin viikon reissu-tauon jälkeen. Kokkailtiin vaihteeksi yksi seafood-illallinen – taskurapua, jättikatkarapuja, kampasimpukoita ja erilaisia dippejä niille. Omnomnom!! Taskurapu oli ihan uusi makuelämys minulle, samoin kuin taannoisen Valentine’s Day -illallisen osterit, jotka nekin oli hyviä! Miesystävä on melkoinen kokki ja tykkää merenelävistä(kin) 🙂

Viime yönä, pitkähkön työpäivän jälkeen (ei mitään kevyttä lomaltapaluuta, taisin tehdä sellaiset noin 9-tuntiset työpäivät sekä to että pe 😀 ) istuin illalla sohvalla syömässä vähän tapaksia ja katsomassa Allyä, menin nukkumaan jo yhdeksän maissa ja nukuin ehkä kymmentä minuuttia vajaat 13 tuntia! Taisin olla vähän poikki! Tänään olen saanut nauttia rauhallisesta aamukahvista, vain minä ja läppärini seuranani 😉

Ihanaa normalisoida elämä taas uomiinsa! Vaikka kaikki poikkeustilat on olleet itsessään mukavia ja nautinnollisia, omiin rutiineihin palaaminen tuntuu hyvältä. Ja välillä tarvitsee ihan vaan aikaa itselleen. Kohta ryhdyn käymään läpi noita noin 900 matkakuvaa. Matkalaukkuja voisi purkaa kunhan jaksaa, pestä pyykkiä ja korjata farkut, joiden huomasin prakanneen yhdestä saumastaan.

Muuten, laitellessani reissulta tuomiani herkkuja “herkkukaappiini”, löysin sieltä avaamattoman pussin Rieseneitä, jonka mutsi oli lähettänyt jouluksi! Ts. pusseja oli kaksi, toinen on syöty, toista ei enkä edes muistanut sen olevan siellä 😀 Lapset valittaa kun iskällään ei koskaan ole herkkuja kun ne aina syödään saman tien kun ostetaan. Minulla “ongelma” on päinvastainen – herkuista on lähes runsaudenpula, kun syön niitä niin vähän…