Tuiskua päin

Tänään ei nyt ehkä ollut ihan ideaali sää huviajelulle, eikä rehellisesti sanoen ihan ideaali olokaan huviajelulle eilisten pippaloiden jälkeen, mutta otin silti kameran messiin, istuin auton rattiin ja lähdin ajelemaan. Siitä hyvin yksinkertaisesta syystä, että koko viikon olen taas käyttänyt Hondaa vain lyhyehköihin työmatkapyrähdyksiin ja halusin saada nyt sen akun kunnolla latinkiin, ettei taas joku aamu jätä käynnistymättä.

Oli sille ajelulle tosin toinenkin syy. Suunnittelin tuossa pitkin viikkoa, että lauantaina kävelen tuohon Helsingin Pitäjän Kirkonkylään kuvaamaan viimein sen Pyhän Laurin kirkon, kuten on jo pitkään pitänyt, mutta tänään ei nyt oikein sen paremmin sääolo kuin oma olokaan tukenut tätä kävelyajatusta, ja sitä paitsi se auto tarvitsi liikuntaa ehkä kipeämmin kuin minä.

Honda käynnistyikin vähän jähmeästi vaikka oli ollut tolpassa, joten uumoiluni osuivat oikeaan, kunnon akun lataus oli tarpeen. Ensimmäinen etappini, tuo kirkko, oli kuitenkin siis tuossa vain muutaman kilometrin päässä, oikeasti kävelymatkan päässä, mutta varmistaakseni päivänvalon kuvauksilleni, pysähdyin siihen ekana, jatkaakseni siitä sitten vähän pidemmän lenkin. Näpit vähän jäässä (hanskoissakin) kuljeksin tovin ympäri kirkkomaata kuvaten niin kirkkoa kuin hautausmaata ja vähän ympäristöäkin, ja hahmottelin mielessäni tulevaa ajolenkkiä.

Siinä vaiheessa kun palasin autolle, olivat sormeni jo niin kohmeessa, että hädintuskin pysyivät autonavaimet kädessä. Minä siis oikeasti tarvitsisin talvella aina käteeni jotkut nahkakintaat selvitäkseni! Mutta kun ne on hiukka kömpelöt kameran kanssa… Lunta oli kävelyni aikana tuiskuttanut auton päälle taas niin että jouduin sutimaan vähän ikkunoita puhtaiksi että näin peruuttaa pois parkkipaikalta – heti kun auto oli ystävällisesti käynnistynyt, vähän se taas köhi.

Ajelin tuiskun keskellä luistinrata-liukkaita teitä kehälle, lahdenväylälle, Keravan ja Tuusulan läpi Nurtsille. Hirveästi oli autoja teiden sivussa! Vähänkin liikaa nopeutta vaikkapa rampilta tullessa ja jo oli auto hangessa. Ei siis minun autoni, osaan minä ottaa ratissa iisistikin kun keli sitä vaatii, mutta monen muun auto kyllä.

Kieli keskellä suuta sai ajella tiellä kuin tiellä, ja näkyvyys oli hiljaisemmilla nopeuksilla melkoisen heikko kun lunta pöllysi ympärillä, suli tuulilasiin eikä sitä oikein saanut aina pyyhittyä, kun pyyhkimet jäätyivät matkalla. Ja pikkuteillä oli niin pahuksen valkoista ettei märkien ikkunoiden takaa aina meinannut erottaa, mistä tie kulki ja penkka alkoi, etenkään risteyksissä.

Nurmijärvellä tein pit-stopin Myllykukkoon, Kotipizzaan nauttimaan yhden Berlusconi Kotzonen oman kunnon kohotukseksi. Pizza vazzassa ajelin hämeenlinnanväylän toiselle puolelle vielä kuvailemaan vähän puolijäistä Myllykoskea. Joku oli kuljeksinut pitkin kosken jäitä, avanteiden seassa, en olis kyllä minä arvannut jalallani niille jäille astua. Mutta komean näköistä se oli, se puolijäätynyt koski!

Kamalan kauan en sielläkään viitynyt, sen verran että sain nipun kivjoa luontokuvia hankimaisemista, ja sitten autolle ja tuiskun ja lumipöllytysten läpi himaan.

 

One thought on “Tuiskua päin

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.