Poliittisesti korrektien pusujen probleema

Mies kävi eilen paikallisessa Lidlissä. Siellä on töissä sellainen musta mies, joka useimmiten täyttelee hyllyjä tms. mutta satunnaisesti hänetkin saattaa bongata kassaa operoimasta. Vallan kohtelias ja mukavan oloinen nuori mies, olen muutamankin kerran asioinut hänen kanssaan, joko kassalla tai kysellyt jonkun tuotteen perään hyllyjen välissä.  En nyt äkkiseltään muista, puhuuko suomea natiivisti vai muuten vaan hyvin, enkä ole kysellyt miehen “alkuperän” perään. Enhän sitä kysele valkoisiltakaan (joskin useimpien aksentista kuulenkin jo, mistä suunnasta on Suomeen muuttanut, jos ei ole syntyperäinen), en ainakaan kaupassa.

Eilen siellä Lidlissä mies teki havainnon. Kolme kassaa oli auki, kahdessa valkoiset kassatyypit, yhdessä tämä musta mies. Valkoisten tyyppien kassoilla oli kilometrin jonot, mustan kassan jonoon ei kovin moni mennyt. Joku painoi nappia ja valkoinen tyttö tuli ja avasi neljännen kassan, jonot purkautuivat ja tyttö poistui taas, vain tullakseen kutsutuksi kohta uudestaan, koska suurin osa jonotti vain kahteen kassaan, vaikka niitä oli auki kolme.

Tulin jälleen äärettömän surulliseksi samaan aikaan kun minua vihastutti ihmisten käytös. Mies totesi, etten minä pysty ihmisiä muuttamaan, vaikka kuinka taistelisin tällaista ja vaikka mitä vastaan. Mies kutsuu minua ja esikoista vapaustaistelijoiksi, sillä potkimme tavan takaa tutkaimia vastaan emmekä suostu hyväksymään epäkohtia ja epäoikeudenmukaisuutta ja mitä nyt kaikkea. Kieltäydyn hyväksymästä sitä! JOTENKIN asenteet on saatava muuttumaan! JOTENKIN uusien sukupolvien pitäisi olla vanhoja parempia!

“Miksi sitten on tällaisiakin kuin minä?” kysyin. Mies vastasi, että minunlaisianikin on aina, mutta valtaosa väestöstä vaan tulee aina olemaan rasistista, koska se on ihmisluonne. Vanhemmat välittävät asenteensa lapsille, eikä niitä ulkoinen asennekasvatus pohjimmiltaan muuta. Turhaudun. TÄYTYYHÄN niihin asenteisiin jotenkin voida vaikuttaa! Ja kuitenkin kun katson tosiseikkoja silmiin, näyttää siltä, että asenteet menevät koko aika vain pahempaan suuntaan. On totta, että tämän päivän nuorissa on paljon huomattavasti vanhempaa sukupolvea suvaitsevaisempaa väkeä, mutta sitten taas ei ole. Elän ehkä jonkinlaisessa kuplassa minäkin.

Minä olin jo nuorena ihmisyyden kannattaja ja jollain tapaa kai poliittisesti korrektikin sikäli, että preferoin sanoja, joita jokin ryhmä itse itsestään haluaa käyttää sikäli kuin ylipäänsä haluaa. Muistan ojentaneeni perhettäni ruokapöydässä noin ala-asteikäisenä, että ei ole mustalaiset on romaneja, ei mustalaisia. Että ei ole erikseen mustia ja valkoisia, on vain ihmisiä. Olen lapsesta asti ajatellut tasa-arvoisesti ja erottelemattomasti. Asenne muita ihmisiä kohtaan on eri asia kuin poliittinen korrektius, joka on itsessään ulkokultaista ja pinnallista. “Muutan puhettani, koska joku käskee ja jos en ainakin näennäisesti ole puolesta olen automaattisesti vastaan.”

Poliittinen korrektius on oikeastaan vähemmistöille isku omaan nilkkaan. Ajatellaan vaikka Neekerinpusuja, joista Brunberg joutui tekemään pelkkiä Suukkoja, koska rasistisesta nimestä kanneltiin EU-tuomioistuimeen. Mitä se muuttaa? Ei ainakaan ihmisten asennetta positiivisemmaksi. Ennemmin toisinpäin. Ihmiset olivat vihaisia siitä, että joku vähemmistö täällä alkaa muuttaa meidän vanhoja tuotenimiä ja traditioita. Poliittisella korrektiudella sahataan oksaa oman peffan alta. Se ei muuta asenteita, kuin korkeintaan väärään suuntaan.

Miksi sitten tuolla kuitenkin kirjoitin, että olen aina halunnut käyttää ihmisryhmistä heidän itse määrittämiään sanoja sikäli kuin ylipäänsä haluavat heitä kutsuttavan jollakin nimityksellä? Siksi, että minusta on tarpeetonta loukata aiheettomasti. Siksi että minusta se on heidän kunnioittamistaan. Ihan niinkuin minuun sattui koulussa, kun minua kutsuttiin läskiksi, en halua tahallani satuttaa ketään. Toisaalta retoriikka ilman empatiaa ja asennepohjaa on vain retoriikkaa. Ja neekerinpusu on vain karkin nimi.

Ei minulla ole lääkettä tarjolla. En tiedä, miten laajamittainen asennemuutos tehdään. Tiedän kuitenkin, että pakottamalla ja puheenparsia vahtaamalla se ei tapahdu. Olen kirjoittanut ennenkin, että jos jokainen vain pitäisi huolen omistaan, antaisi muiden elää ja eläisi itse, suvaitsisi erilaisuutta sen pelkäämisen sijaan – erilainen ei yritä muuttaa muita samanlaisiksi itsensä kanssa, kuten tuntuu olevan yleinen pelko – olisi maailma niin paljon parempi paikka elää!

Poliittinen korrektius on mennyt liian pitkälle. Se pyrkii luomaan mustavalkoista maailmaa, jossa jos et ole X olet vastaan-X, kuten Bad Words -blogin erinomaisessa artikkelissa “Why Political Correctness is Failing the World” kirjoitetaan. Artikkeli puhuu uudesta vasemmistolaisuudesta “New Leftism”, joka tätä poliittista korrektismia ajaa hurjalla voimalla. Maailman eliitin pyrkimyksestä leikkiä moraalista ja eettisesti hyvää. Maailma ei ole mustavalkoinen, ei edelleenkään. Eikä edes fifty shades of gray vaan maailmassa on koko valon spektri edustettuna. Miksi se on niin vaikea hyväksyä?

Kuuntelin eilen yhden vanhan tuttuni haastattelua Radio Deissä. Hän on transnainen, entinen helluntailainen, joka yhä jaksaa uskoa, mutta kritisoi kristikuntaa rajusti rakkaudettomuudesta. Minä en enää jaksa uskoa, mutta kritiikki oli naulan kantaan. Kristinuskon perussanoma on rakkaus, mutta silti kristitty maailma on ehkä suvaitsemattomin ja rakkaudettomin maailmassa. Sanoudun siitä irti kaikin tavoin. Ainoa uskonto, jota kannatan on rakkaus ja ystävällisyys ja suvaitsevaisuus.

Olen itsekin joskus argumentoinut joihinkin asioihin, että joku on yhteiskuntamme tapa. Koska olemme vuosituhannen verran täällä olleet kristittyjä, on se muovannut yhteiskuntamme ja kulttuurimme sellaiseksi kuin se on, hyväksymään tietyt asiat ja tuomitsemaan toiset. Muslimien vallatessa länsi-Eurooppaa pakolaisina moni tarrautuu tähän kristilliseen perimään, vaikkei muuten kristinuskoa elämässään harjoittaisikaan. Konservatiivisuus. Turvallisuus. Parempi yksi vanha tapa kuin pussillinen uusia.

Huono perustelu. Maailma muuttuu kun ihmiset rohkaistuvat olemaan sitä mitä ovat, muita pelkäämättä, eikä se, että jotain on tehty vuosisastoja jollain tavalla tarkoita sitä, että se on oikein. Konservatiivinen ihminen valikoi sen, mikä on hänestä itsestään turvallista muuttaa ja tarrautuu kaikessa muussa vanhaan perinteeseen. Kai se on ihmisluonto. Miksi sitten on tällaisiakin kuin minä? Pelkään muutosta omassa elämässäni, ahdistun siitä. Yhteiskuntaa haluaisin silti muuttaa, paremmaksi. Suvaitsevaisemmaksi. Hyväksyvämmäksi. Sellaiseksi, jossa erilaisuus ei olisi uhka vaan rikkaus.