Siitä on päivää vaille kolme viikkoa kun lapset lähtivät mökille. Päivää vaille viikko sitten tulivat vuorokaudeksi kotiin. Tai eihän se tosikoinen silloinkaan kerennyt kotiaan nähdäkään, kumpaakaan kotiaan, kun suoraan mökiltä tuli luokseni miesystäväni luokse ja suoraan sieltä kiikutin typykän landelle isäni ja isoäitini hoiviin. Vietettiin muutama tunti sateista sunnuntaita siellä koko joukkio.

Esikoinen tuli landelta kanssani himaan yöksi. Maanantaiaamuna ennen töihin menoa vein tyttären ratsastusleirille. Ja eilen hain hänet sieltä. Lähdin eilen aamulla yhteistyökumppanin toimistolle sandaaleissa ja keveässä kollarissa, ja tietenkin unohdin tennarit eteiseen, vaikka niin piti ottaa ne mukaan jotta on vähän adekvaatimmat kengät tallille ja landelle. Enkä ehtinyt käydä kotona matkani varrella.

Kännykkäni sääennusteet ovat olleet viime aikoina ihan mitä sattuu. Eilenkin tuuli hulluna ja sade piiskasi maata, mutta kännykkäni näytti sinnikkäästi iltapäivään saakka että on täysi auringonpaiste. Aamusella siis odotin kovasti sään siitä vielä kirkastuvan, mutta toisin kävi. Juoksi autolle sateessa, päivityksiään viimeistelevä läppäri sylissä. Ja olin onnellinen, että tallilla on maneesi ettei leirikisoja tarvinnut pitää kaatosateessa.

Tytär oli ratsastamassa esteradalla oikein hyvää aikaa, kunnes poni päättikin tehdä tytölle kepposen eikä totellutkaan voltilla. Ja jalkaisin esteiden yli -osuus oli vähän haasteellinen, joten tällä kertaa ei tytär päässyt palkintosijoille. Sen sijaan sai kunniamaininnan “viikon tasapainottelija”, kuulemma koska oli selvinnyt tallin ainoan vuononhevosen selässä ilman satulaa pisimpään. Vai miten se meni.

Kisojen jälkeen mentiin keräämään tyttären tavarat. Minä pompin nurmikonlänttejä pitkin sandaaleissani aina tuvalle saakka, missä vaihdoin jalkaani tyttären (eeyuu! märät!) lenkkarit. Ja vedin ohkaisen kollarini päälle tyttären ratsastustakin, jonka meinasi työntää vaan kassiinsa. Tuumasin että on siinä puolensakin, että tyttö alkaa olla minun kokoiseni. Vaatepulmista on helpompi selvitä puolin ja toisin.

Ajettiin siitä landelle tosikoista hakemaan. Leiristä uupunut esikoinen nukahti autoon matkalla, eikä halunnut tulla autosta pois perilläkään vaan jäi jatkamaan päiväuniaan kun menin siskoaan noutamaan. Tunnin verran siinä taisi hujahtaa, kun tosikoisella oli vielä kesken joku homma vaarin kanssa ja se piti ensin saattaa loppuun, ja sen jälkeen oli vielä ruokakin. En pannut pahakseni, että sain siinä vähän murua rinnan alle itsekin, sillä enpä ollut ehtinyt syödä mitään koko päivänä, sen verran oli kiirettä pitänyt töissäkin – viimeinen työpäivä ennen lomaa.

Tultiin tyttöjen kanssa kotiin, rapsutteliva vähän kissoja ja lukaisivat poissaolonsa aikana tulleita lehtiä ja sitten mentiin taas. Vein tytöt isälleen, jonka kanssa lähtevät tänään vähän kotimaata kiertelemään, Kolille ja sellaista. Toivottavasti siellä muualla päin Suomea olisi edes vähän kivemmat ilmat kuin mitä täällä pk-seudulla on, mutta taitaa olla aika sama diili koko maassa. Ehkä se vielä viikonlopun aikana kirkastuu. Toivon ma.

Ei minulla itselläni sään puolesta niin väliä ole. Vietän ensimmäistä Juhannusta stadissa sitten 90-luvun puolivälin, jolloin olin duunissa koko Juhannuksen. Viihdytään miesystävän kanssa kyllä ihan kotosalla. Jääkaappikin on täynnä kaikkea kivaa, mustekalaa ja taskurapua ja muuta. Ei siis karjalanpiirakoita ja munavoita meillä. Eikä grillimakkaroita, kun ei ole grilliäkään. Eikä olutta liioin. Varustauduttiin kalaruokiin valkoviinillä.

Kohtapuoliin tästä lähden siis itsekin. Pitää imuroida ensin ja tyhjentää tiskikone jotta saa nuo muutamat likaiset kipot ja kupit koneeseen. Ja sitten Juhannuksen viettoon 🙂 Hyvää Juhannusta kaikille!

Jeh, jotenkin pähkinät kävi tympimään. Uusi nimi pomppasi tajuntaani kuunnellessani My Chemical Romancen uusinta albumia; jossain siellä sanotaan “system failure for the masses” ja se kuulosti niin ziiztiltä että tuumasin jo jollekin ääneenkin, että jos perustaisin rock-bändin, tuo olisi sen nimi. Mutta enhän minä nyt mitään bändiä, suutani osaan soittaa kohtuudella, mutta se nyt ei riitä tarkoitukseen. Eikä ehkä oikein riittäisi intressitkään. Sen sijaan näppäimistöstä irtoaa, ja kun alitajuntani viimein oli yhdistänyt 1) pähkinät tympii + 2) System Failure for the Masses on magee nimi, siitä seurasi = blogini ristittiin uudelleen.

Vielä minä joku päivä saan aikaiseksi stailatakin tämän uusiksi uuden päheemmän nimen mukaisemmaksi.

Ei muuta tänään, seuraavaksi hiushuoltoon!

Täytän pikkutarkan täsmällisesti ottaen vuosia vasta tunnin ja 13 minuutin kuluttua (siitä hetkestä kun kirjoitan juuri tätä ensimmäistä ajatusta), kuten eräs lapsuudenystäväni, minua 4kk vanhempi, aina muisti synttäreillä muistuttaa. “Et sinä ihan vielä oikeasti ole yhtä vanha kuin minä!”

Silmäkulmiani koristaa naururypyt. Toisaalta mokomat ärsyttävät, toisaalta ne kertovat että minulla on ollut paljon aihetta hymyyn ja nauruun elämässäni, vaikkei elämä aina ole ollut helppoakaan. Kuten kauan sitten kirjoitin johonkin muistikirjaani: “Elämä on ruusuilla tanssimista – toisinaan saa piikin jalkaansa.”

Jaksan aina synttärinäni muistaa senkin, että syntymävuonnani se oli perjantai. Onneksi en ole taikauskoinen 😉 Sitä paitsi minulle opetettiin aina että kun on syntynyt pe 13. päivä, siitä tuleekin onnenpäivä. Viisaat vanhemmat 😉

Aika pitkään vietin aina synttäreitäni landella kakkukahvein. Nyt en ole vuosiin tainnut viettää synttäreitä oikeastaan ollenkaan. Enkä vietä tänäkään vuonna. Heräsin harmaaseen syntymäpäivääni miesystäväni vierestä, paras paikka herätä 🙂 Olen tänä synttärinäni onnellisempi kuin vuosiin.

Facebookiin seinälle ja viesteihin satelee onnitteluja, mutsi soitti ja lapsilta tuli tänä aamuna mökiltä onnittelutekstari 🙂 Ei tässä vielä ole kerennyt tulla ikävä kun siihen on jo tottunut että ovat viikon kerrallaan poissa. Ensi viikonloppuna kotiutuvatkin hetkeksi.

Lapset niin. Isompi kohta jo 11 ja nuorempikin 8. Välillä on vaan hassua ajatella, että olen niin isojen lasten äiti, kun en minä tunne itseäni niin vanhaksi!

Onhan näitä vuosia takana jo aika monta, muttei kuitenkaan vielä mahdottomasti. Elämä on ihmisen parasta aikaa 🙂

Tähän aikaan vuodesta on koulut loppu ja minulla edessä lapsettomat viikot. Siitä saakka kun esikoinen päätti ensimmäisen luokan kolme vuotta sitten, ovat molemmat tytöt olleet heti koulun päätyttyä 2-3 viikkoa mumminsa hoivissa mökillä. Tänä vuonna viipyvät siellä kaksi viikkoa, minkä jälkeen esikoinen menee ratsastusleirille ja tosikoinen vaarinsa kanssa landelle, minkä jälkeen tyttäret lomailevat ainakin pari viikkoa isänsä kanssa.

Tähän aikaan vuodesta silloin kolme vuotta sitten minä olin selvitytynyt väliaikaisesti jotensakin kuiville elämäni siihen saakka pahimmasta kriisistä. Talo oli vaiheessa, ex-mies sitä rakensi minkä ehti ja lasten ollessa mökillä koitin minäkin auttaa sen minkä sain aikaiseksi. Se rakentaminen ei oikein ollut minun juttuni. Viihdyin ennemmin vaatekaupoissa kuluttamassa rahaa jota ei oikein raksan ohi olisi ollut. Mutta koko rakennusprojekti ahdisti.

Tähän aikaan vuodesta muutenkin vaatekaupat houkuttelevat normaaliakin pahemmin. Viimeisen vuoden aikana olen hillinnyt shoppailuhinkuani ansiokkaasti, ja jostain syystä jossain vaiheessa ajatuskin kaupoissa ravaamisesta ja vaatteiden sovittamisesta tuntui ylivoimaiselta. Onneksi ei juuri siihen tarvetta ollutkaan, vaatteita on enemmän kuin kaappiin mahtuu! Nyt kesän korvilla on kuitenkin tullut taas hommattua muutamat uudet kesävaatteet ja ainakin parit kengät. Kolme vuotta sitten blogissani pohdiskelin, milloin mahdan tarvita rehabia (kenkä)shoppaamisestani…

Tähän aikaan vuodesta pari vuotta sitten elämä oli. En oikein edes tiedä mitä se oli. Se oli sitä aikaa kun yritettiin ex-mieheni kanssa korjata sitä mikä oli mennyt rikki. Yritettiin kasata uudestaan elämämme joka oli edellisenä syksynä mennyt palasiksi. Yritettiin koota vanhasta palapelistä uusi kokonaisuus, mutta palat eivät vain loksahtaneet. Mutta mitä oikeasti tapahtui tähän aikaan vuodesta, tyttöjen ollessa mökillä? Ainakin vietettiin exän 40-vuotissynttäreitä.

Tähän aikaan vuodesta viime vuonna oli myllerrysten kevät ohi. Olin juuri muuttanut tähän nykyiseen asuntoon, seurustelin uuden miehen kanssa, aina kesän yli kunnes se päättyi. Olin vaihtanut työpaikkaa ja nautin uudesta työstäni täysin siemauksin – nautin siitä muuten yhä! Olin viettänyt neljän viikon ylimääräisen loman työnvaihdon yhteydessä, shoppaillen ja tehden juuri sitä mitä milloinkin halusin. Ja odotin silti kesälomaa. Ja pohdiskelin miten uusi elämä siitä suttaantuu.

Tähän aikaan vuodesta on koulut loppu ja lapset mökillä. Tyttäret saivat taas loistotodistukset ja tosikoinen lisäksi koulun version hymypatsaasta tai mikä se lie, sellainen reilu kaveri -palkinto kuitenkin. Viime vuonna tähän aikaan pohdin miten nuo sopeutuvat uuteen kouluun ja ympäristöön – huoli oli turha. Kavereita riittää ja koulunkäynti sujuu mallikkaasti. Pahin eropölykin tuntuu laskeutuneen. Elämä soljuu uomissaan.

Tähän aikaan vuodesta tänä vuonna nautiskelen elämästäni. Minun on hyvä olla. Aurinko paistaa muutenkin kuin vain taivaalla. Tähän aikaan tänä vuonna elämä ja tulevaisuus näyttää valoisalta ja hyvältä. Minulla on työ jossa viihdyn, ihanat lapset, oma koti ja ihana miesystävä jonka kanssa on hyvä olla. Minulla on hyvä elämä. Mielenkiintoista nähdä aikanaan, miltä elämäni näyttää tähän aikaan vuodesta muutaman vuoden kuluttua!

Kaikenlaisia hajanaisia aatoksia ja havaintoja on ollut mieli kirjoittaa moneenkin kertaan jo, mutta koska en ole päässyt niin pitkälle ikinä, niitä mietteitä on jo pino. Jos nyt purkaisi pinon, auringonpaistaessa ulkona täydeltä terältä sään ollessa lähes kesäisissä lukemissa, mutta meidän porukan luuhatessa sisällä, jaksamatta aamupesulle saakka edes vielä. Lapset pelaa Ice Agea pleikalla ja minä niistän nenääni kipeäksi. Jo luulin flunssan hellittäneen kun kurkkukaan ei ole enää kipeä, mutta sepä vain on muuttanut muotoaan.

Sillon kun lapset oli pieniä, ne heräsivät noin seiskaan mennessä arkena ja vapaana, ja kaikki tällaiset erikoisjutut kuten aamupalan tuominen sänkyyn – niiden äitienpäivälahjojen antamisesta puhumattakaan! – oli niin jännittävää, että vähintäänkin siksi piti herätä oikein aikaisin, joten sen aamupalan sai sänkyyn monta tuntia ennenkuin oikeastaan olisi halunnut herätäkään. Toista se on nyt, kyllähän he niiden lahjojensa antamista odottivat, mutta silti sain aamulla huikata kymmenen maissa että kohta kyllä nousen. Eikä ne itsekään siinä vaiheessa olleet olleet hereillä paljon tuntia pitempään.

Torstaina olin tyttöjen kanssa illalla pyöräilemässä, käytiin tuossa Haltialassa. Tosikoinen löysi sieltä luokkakaverin ja muutaman muun kaverin, joiden kanssa livahti sieltä (toki luvan pyydettyään) omille teilleen “kartsille”, mikä stadilaisen mutsin korvaan kalskahti vähän pahalta, että millekä kartsalle te muka?! Esikoinen siitä vierestä suomensi tuon minulle, kun ei pikkusiskonsa tohkultaan hogannut hämmennystäni. Tytöt tuntee tämän seudun jo paljon paremmin kuin minä.

Esikoisen kanssa jäätiin vielä ihmettelemään lampaita ja syömään vähän iltapalaa. Ensimmäinen terde-fresitakin tuli siinä juotua, joskin huopaan kääriytyneenä. Tytär ihmetteli palelemistani, itse kun oli pelkässä kollarissa eikä kuulemma ollut yhtään kylmä ja minulla sentään ennestäänkin takkikin päällä. Minä nyt vaan olen vilukissa. Sitä paitsi, olin silloin jo tässä flunssassani.

Perjantaina sain saatella siskoni naimisiin 🙂 Jos jostakusta parista voi todella sanoa että siinä on tasapainoinen ja seesteinen pari, täydellinen suorastaan, niin siskostani ja tuoreesta miehestään! Siinä vaiheessa kun maistraatin jälkeen naamakirjasta bongasin heidän relationship statustensa muutoksen, ja siinä näkyi myös kuvia heistä yhdessä, tuli hetkeksi ilon kyynel silmään, työpäivän kiireen keskellä.

Työpäiväni perjantaina oli ihan hurjan kiireinen. Kymmentä yli neljän pääsin asiakkaalta lähtemään – hyvin mielin onneksi, sillä olin saanut projektin varsin hyvään jamaan 🙂 – himaan vaihtamaan kamppeita. Kotimatka kesti ja kesti, hirveä ruuhka ja pohdin jo että näinköhän myöhästyn hääillalliselta kun vaan seison ruuhkassa. Lopulta minulla oli kymmenen minuuttia aikaa himassa vaihtaa mekko ja enhanceta meikit ja tsekata että tukka on hyvin, ja sännätä kymmenen sentin piikkikoroillani bussiin. Ja olin illallisella justabout tasan kun piti. Osaan olla nopea tarvittaessa, jopa rikkomatta sukkahousuja 😉

Häitä jatkettiin sitten “nuorison” voimin – hassua, eihän me oikein kukaan enää olla mitään nuorisoa, sisko ja miehensä juuri kolmenkymmenen, mutta me loput sisarukset puolisoinensa (minun miesystäväni ei päässyt mukaan kun oli kipeenä)  taidetaan kaikki olla lähempänä neljääkymmentä kuin kolmeakymppiä. Iik! tuo kuulosti niin pahalta! Vietettiin jatkot pitkän kaavan mukaan sillä pienellä porukalla, skumppaa nautiskellen. Olipa kiva tutustua noihin siskon miehen sisaruksiin puoliskoineen!

Tuosta nopeudestapa johtui mieleeni tämän mietepinon ehkä pohjimmainen miete – ei siksi että se olisi jotenkin pienin juttu vaan siksi että siitä on ajallisesti pisin aika. Nimittäin vappuaaton aattona istuskelin nojatuolissani viimeistelemässä päivän töitä, kellon ollessa ehkä vartin yli kolme, kun puhelin soi. Miesystäväni soitti, että viikonlopun suunnitelmiin tuli pieni muutos, hänen tarvitsee lähteä Tallinnaan työreissulle, lähdetkö mukaan. Laiva lähtee kahden tunnin kuluttua.

Mikäs siinä. Olin juuri ollut painamassa Sendiä meilille, joka viimeisteli sen hetken akuuteimmat työtehtävät, joten ostin liput verkkopalvelusta, laitoin kissoille ruokaa, heitin pari vaatekappaletta laukkuuni ja olin noin vartissa ulkona ovesta. Ehdittiin hyvin satamaan ja laivaan ja vietettiin Tallinnassa ihana ilta. Lauantaina miesystäväni käväisi siellä töissä tekemässä sen mitä piti, minä kuvailin vähän vanhaa kaupunkia, ja tultiin sitten iltapäivällä jo takaisin stadiin vapunviettoon.

Vappu itsessään sujui rauhallisesti kotioloissa. Oltiin miesystäväni luona, tyttärensä oli kotona myös, joten ihan vaan syötiin hyvin ja juotiin hyvin skumppaa ja fresitaa ja vähän viiniäkin tytön mentyä nukkumaan. Vappupäivänä melkein lähdettiin stadiin, mutta aurinko ehti pilveen ennenkuin me liikkeelle, näytti ja tuntui kylmältä, joten jätettiin väliin. Kului se aika kivasti kotosallakin!

Aika kolea on tämä toukokuun alku ollut. Pääsiäisenä oli niin ihanan lämmintä, mutta sitten tuossa välillä sai kyllä palellakin. Nyt näyttäisi taas lämmenneen ja lämpenevän mukavasti. Saa nähdä kuinka pitkään tätä iloa kestää. Juhannus on kuitenkin vielä edessäpäin 😉