Sinne se meni, esikoiseni ensimmäisiin koulubileisiinsä. Vastahan tuo on ekalla luokalla! Aikaisin ne alkaa nykyisin. Halloween-discon nimellä nuo bileet mainostettiin, järjestäjinä koulun kolmasluokkalaisten vanhempainyhdistys. "Bilettäjät" kaikki 6-9vuotiaita, järjestäjät vanhempia, joten eiköhän ne ole vielä ihan vaan isot lastenkekkerit. Kohta se selviää, millaiset olivat, kun haen neitosen kotiin.

 

Muistan itse koulussa, kuinka sitä odotti kuin kuuta nousevaa, että on viidennellä ja pääsee ekoihin koulun bileisiin. Silloin jokainen luokka sai ekan kerran järkätä nk. rec-nightin, jonne pääsi vain oma luokka. Mutta niin hauska kuin oma rec night olikin, kyllä se vuoden odotetuin juhla oli Valentine’s Day Party. Se oli the ultimate party. Niissä oli ensin naamiaiset – kuten nuo esikoiseni Halloweenjuhlatkin ovat – ja sitten parin tunnin kuluttua 5-6luokkalaiset lähtivät kotiin ja 7-9luokkalaisilla oli disco. Ja aina välillä siellä oli vierailijoina vähän entisiäkin meidänkoululaisia. Cool 😉

 

Millainen lieneekään 6-9vuotiaiden disco? Tanssimista varmasti, mutta joko se alkaa se kuka-hakee-ketä ja kuinka-monta-hidasta-pääsin-tanssimaan-ja-kenen-kanssa -peli? Toivottavasti ei 😉 Ei ihan vielä tarvitsisi kuitenkaan. Toivottavasti tanssiminen on vielä vain hauskaa yhteistä ajanviettoa ja muu oheistoiminta yhtä hauskaa kuin se tanssi. Kyllä sitä sitten isompana ehtii!

 

Nuo tyttären juhlat toivat monen monta muistoa mieleen noista omista koulubileistä. Kuinka rec nighteissa tylsintä oli se, että oli vaan oman luokan pojat joiden kanssa tanssia. Kaikki muu oli ihan kivaa kyllä ja tanssiminenkin muuten, mutta kuka nyt vaan oman luokan kundien kanssa viitsii? Sitä paitsi, en ollut luokallani kovinkaan suosittu ja vaikken nyt noissa juhlissa ihan siinä määrin yksin tullut jätetyksi – seinäkukkasta minusta ei saanut silloinkaan 😉 – en nyt kuitenkaan ollut se tanssitetuinkaan. Vientiä taisi olla vähän enemmän noissa useamman luokan yhteisdiscoissa.

 

Ja sitten kun se ihastus haki tanssiin. Minä olin seiskalla suunnattoman rakastunut kundiin, joka oli silloin jo lukiossa. Tuo kundi tuli meidän Valentine’s Day Partyyn kuitenkin ja haki minua tanssimaan. Muistan sen huumaavan tunteen. Se oli elämäni ensimmäinen Tanssi isolla Teellä. Vaikka jälkeen päin olenkin ihmetellyt, miksi hän minua sillä tavoin tanssitti. Arvailla voi 😉

 

Koulun bileiden jälkeen oli aina sitten analyysin vuoro. Päiväkirjaan tuli sivutolkulla tekstiä siitä, kenen kanssa olin tanssinut nopeita, kenen kanssa hitaita ja kuinka monta mitäkin ja kenenkin kanssa. Ja tuosta Tanssista tietenkin sivutolkulla fiilistelyä ja jo silloin myös sitä ihmettelyä. Biisejä en päiväkirjaan kirjoittanut, en edes tiedä, mihin tanssittiin Tanssia (voi olla etten sitä silloin edes huumassani huomioinut 😀 ), mutta yhtä tietyt noissa discoissa soitetut biisit tuovat sen fiiliksen takaisin, joka siellä bileissä oli.

 

Jotenkin nuo koulubileet ja niiden fiilikset kiteytyvät Berlinin biisiin Take My Breath Away, joka soi joka discossa ainakin kolmesti.

 

[Ennen tämän postaamista ehdin vielä hakeakin tyttäreni sieltä pippaloista. Hauskaa oli kuulemma ollut, yksittäisesti yhdessä oli kuulemma tanssittu ja luokissa oli ollut erilaisia hauskoja aktiviteetteja 🙂

]