Äänimaailmoja

Paukahdus. Hätkähdän ja melkein katson ovelle. Hissi käy. Pysähtyy ja taas käy. Hissin ovet räsähtelevät. Ulko-ovi käy. Asunnon ovi paukahtaa. Nyt jo kurkkaan eteiseen. Ei, kyllä se oli joku naapuri. Kolinaa. Tarkistan uudestaan, että asunnon ovi todellakin on kiinni, eikä eteisessä ole ketään. Tunnen itseni häkellyttävän paranoidiksi. Äänet vain tuntuvat tulevan niin läheltä.
 
Kolmekymmentä vuotta, mikä on n. 93% elämästäni, olen asunut kerrostalossa. Erilaisissa kerrostaloissa, eri ikäisissä kerrostaloissa. Ennen sotia rakennetuissa, 70-luvulla rakennetuissa, 2000-luvulla rakennetussa. Erilaisilla alueilla. Vilkkaiden katujen varrella, kauppakeskuksen läheisyydessä, ratikkakiskojen vieressä. Kerrostaloissa kuuluu aina ääniä. Läheltä ja kaukaa. Ulkoa ja sisältä. Hissin meteliä, naapureiden ääniä, huilun soittoa, ovien paukahtelua. Liikenteen huminaa, piipaa-autojen ujellusta, ratikoiden kolinaa, lehtipuhaltimien mekkalaa.
 
Kun asuu kerrostalossa, ääniin tottuu ja jopa ehdollistuu. Muistan, kun asuin viimeisimmässä Munkkiniemen kodissa, johon kuului ratikoiden kolistelu hyvin. Jossain vaiheessa aloin tietää spåran äänistä, milloin oli satanut ensilumi. Usein ensilumi sataa yöllä, kuten viime yönä. Tuolla asuessani tiesin herätessäni lumen tulleen, kun kuulin ratikan äänen lumen vaimentamana. Samoin kun asuin sittemmin metroradan varrella, opin tuntemaan metron kiskoäänten vaimentumisen lumen myötä.
 
Olin eilen viettämässä iltaa siskoni kanssa hänen luonaan. Sisko asuu sellaisessa 50-luvun kerrostalossa, jossa tosiaan kuuluu iloisesti kaikki äänet kaikkialle. Äänieristys on mitätön – ei siis ihme, että yläkerran rouva häiriintyi poraamisestamme niin pahasti tässä eräänä sunnuntaina, mutta oikeasti, jos asuu kerrostalossa, pitäisi kyllä tietää, ettei siellä voi päiväsaikaan edes sunnuntaina vaatia hiljaisuutta! Äänien määrä ja volyymi häkellytti minut, niin pitkään olen nyt elellyt täällä maaseudun rauhassa ;)
 
Muistan kun muutettiin tänne reilut kaksi vuotta sitten Itäväylän varrelta, uudesta ja melkoisen hyvin äänieristetystä talosta. Jatkuvaan liikenteen huminaan, hissin kolahduksiin, naapureista kantautuviin rasahduksiin sun muihin elämän ääniin tottuneina istuimme mieheni kanssa olohuoneen sohvalla aavemaista hiljaisuutta kuunnellen. Ei risahdustakaan mistään. Ei edes koiran haukuntaa niin landella kuin ollaankin. Satunnaisesti yltämme kaarsi lentokoneita. Mietimme, mihin oikein olimme muuttaneet, kun oli niin hiljaista.
 
Nykyisin meillä humisee oma ilmanvaihtokone (muuttaessa sekään ei ollut päällä), mutta muuten täällä on yhä ihan hiljaista, jos ei lasketa omia ääniä. Tuota pikkuista sivutietä pitkin ajaa välillä autoja suuntaan tai toiseen, mutta äänieristysten vuoksi niiden äänet harvemmin kuuluvat sisälle asti, jollei ulko-ovi ole auki. Naapureista ei kuulu täällä mitään milloinkaan (meistä kyllä varmaan kuuluu sinne päin…). Ei siis kai ihme, että hätkähtelin kerrostalon äänimaailmaa, kun nyt olen tottunut elämään pumpulimaisen vaimennetussa maailmassa. Kun ei lasketa lasteni mekastusta ;)
 
Mutta ei se silti nukkumista häirinnyt. Ja aamulla oli satanut lunta. Ei tosin ollut lähistöllä spårakiskoja, joiden äänestä olisin lumen tulon tiennyt. Piti ihan katsoa ikkunasta ulos asian huomatakseen.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.