Maanantaita kerrakseen

Kurkistelin herätyskelloa kuuden maissa, pyöriskeltyäni jo tovin sängyssäni levottomasti, kaikenmaailman mietteet päässä möyrien. "Vielä puoli tuntia saa nukkua," tuumin ja suljin jälleen silmäni niin tiukasti kuin suinkin, mutta eihän se mitään auttanut. Hereillä olin, poukkoilin sängyssäni ja pohdin kaikkea mahdollista. Katsoin kelloa uudelleen vartin yli kuusi varmana ettei kello ollut vain soinut, mutta painoin taas pään vielä takaisin tyynyyn, varttikin sängyssä on paljon, vaikkei edes nukkuisi. Silti silmät kiinni ja makuulla. Kun vaan löytäisi aivojen off-napin.
 
Puoli seitsemältä se kello sitten soi ja läppäsin sen tietenkin torkulle kaikesta huolimatta, väsytti. Kolme minuuttia ehdin miettiä, että voi kun voisi vaan nukkua eikä tarvisi herätä koko aamuun, kun päässäni pärähti sireeni ja punainen bubble-light alkoi välkkyä silmissäni. Lupasin postittaa isoäidille oopperan lahjakortit heti alkuviikosta, että pääsee hakemaan meille liput Joutsenlampeen. Napsautin kellon kiinni ja pomppasin pystyyn etsimään lahjakortteja ja kirjekuorta ja postimerkkiä. Muu löytyikin, mutta postimerkkiä ei ollut ja kuumeisesti mietin, missä välissä oikein ehdin ostaa jostain sellaisen ja vielä löytää postilaatikonkin ennen neljää tai viittä.
 
Tuikkasin kuoren käsilaukun päälle ja menin suihkuun ja hammaspesuille. Ja laitoin itselleni kupin pikakahvia, meikit naamaan ja hiuksille näytin vähän harjaa. Swartzcopfin liima on kiva aine, hiusten laittoon ei oikesti mene juuri aikaa, kun sen kanssa ne on aamusta toiseen vain pienen sukimisen päässä siististä. Istuskelin hetken kahvikuppini kanssa nautiskellen aamun rauhasta, mutta sitten oli tartuttava härkää sarvista. Eli tosikoista kainaloista ja raahattava se ylös sängystään. Operaatio, johon menee noin kymmenen minuuttia – siis siitä kun menen huoneeseen herättelemään siihen kun tosikoinen viimein saa sylissäni silmänsä auki ja tassuttelee aamupesulle.
 
Siinä välissä yritin epätoivoisesti jaella tyttärille toimintaohjeita, sillä jouduin jättämään heidät varmaan ensimmäistä kertaa tosikoisen kouluaikaan selviytymään heräämisestä asti keskenään koulutielle, ja lisäksi oli tulossa melkoisen minuuttiaikataulullinen iltakin työpäiväni jälkeen. Onneksi esikoinen on hereillä kun on hereillä ja luotettava. Kurja vaan jättää pienempi isomman vastuulle. Töihin oli kuitenkin siitä lähdettävä, joten sormet ristissä ja peukut pystyssä ajelin kohti Forumin parkkihallia aamuruuhkaa manaten. Tietenkin ajoin kentättömään parkkihalliin juuri kun piti soittaa tosikoiselle, että onhan vaatteet varmasti päällä, joten soitin sitten vasta juuri kun typyn piti lähteä. Ja olihan se sujunut mallikkaasti ja oli kuulemma ehtinyt pelata kännyssäkin vaikean bonustason läpi. Jippi-kai-jei.
 
Minä puolestani säntäsin lähimmälle satavuotiaalle ärrälle ostamaan sitä postimerkkiä ja postilaatikonkin muistin olevan siinä matkan varrella, joten hyvin meni lippujen postitus. Ja olin ihan kelpo aikaan asiakkaalla, missä vietin päivän puhuen SharePointia englanniksi. Vai oliko englantia SharePointiksi? Aina ei voi tietää, kun sillä on niin oma sanastonsa. Aamulla jo pahoittelin, että joudun sitten lähtemään "running out of the building at four o-clock, hope it’s ok with everybody". Yleensä tuollainen ei aiheuta pulmia, useimmat on neljän aikaan jo enemmän kuin valmiita lopettamaan. Niin nytkin, sain hymyjä ja "very fine" -kommentteja.
 
Siispä säntäsin neljän aikaan ulos rakennuksesta ja jos nyt en ehkä juossut hameessani ja saappaissani, niin ripeetä tahtia painelin kohti autoa kuitenkin. Ja aloitin puhelinrumban itseni ja lasten välillä. "Ootteko syöneet mitään?" "Mulla menee vajaa tunti kotiin, mut alkakaa laittaa ratsastuskamppeita päälle." "Missä mun ratsastushousut on?! Eikä ole tässä naulakossa!" "Siinä ne oli vielä eilen, oisko sisko luullut niitä omikseen?" "Kun mä en löytäny iskältä sitä vihreetä takkii ni mitä mä nyt laitan päälleni?" "Laittaisko jompi kumpi mulle yhden voikkarin ja tuokaa se sit tullessanne mulle autoon, pliis." "Älkää unohtako sitä kassia siihen eteisen pöydälle niinkun minä aamulla!"
 
Siinä kassissa oli esikoisen kaverilta viikonlopun synttäreiltä jäänyt takki, joka palautettiin matkan varrella tallilta himaan. Ja minulle kirja ja ulkoiluhousut, joihin vaihtaa hame tallilla. Ainoo vaan, että tajusin sitten jossain vaiheessa matkaa, että eihän minulla ollut muita kenkiä kuin 8cm korolliset saapikkaani! Tai olisi auton takaluukussa ollut golf-kengätkin, mutten sitten niitä kuitenkaan laittanut vaan vaihdoin hameen tuulipuvun housuihin ja olin tyylikkäästi saappaissani ja nahkatakissani muuten. Ei muuten mitään, mutta kun ne korot upposivat melko kivasti sinne mutaiseen maahan.
 
Tosikoinen oli siis elämänsä ensimmäisellä eikun toisella ratsastustunnilla, esikoisen mukaan sitä ekaa ei lasketa kun se ei ollut tuolla ratsastuskoululla vaan toisella tallilla. Logiikkaa kai se on sekin. Ja loisti tunnilla kun osasikin jo keventää (koska ei ollut ensimmäisellä tunnilla vaan toisella ja sillä ensimmäisellä ope opetti jo keventämään heti). Esikoinen puolestaan sai omalla korvaustunnillaan lempiheppansa alleen ja niinpä ihmettelinkin kun neiti tuli tunnilta naama närkkinä kuin tunti olisi ollut ihan kamala. Mutta syy olikin ilmeisesti se, että oli täräyttänyt jalkansa kipeästi laskeutuessaan tuon korkeanpuoleisen suomenhevosen selästä.
 
Tultiin kotiin tallilta vasta iltapala-aikaan, mutta iltapala sai hetken odottaa sillä kun päästiin ovesta sisään olin saada slaagin. Oli kaikki lasten takit ympäri eteistä, roskapussi mystisesti avautunut, leivänmuruja keittiön lattia täynnä, pöytä aivan juustossa ja hiekkaa olohuoneessa. "No kun toi veti kaikki takit alas kun etti niitä housuja." "No kun leivät putos lattialle kun otin pussin pakastimesta vahingossa väärin päin." "Oli vähän kiire laittaa ne voileivät." "No kun toi käveli ratsastuskengissään olkkarissa." Jep. Vähän siivottiin ennen kuin kukaan söi paahtoleivän paahtoleipää! "Ja täällä EI kävellä eteistä pitemmälle missään ulkojalkineissa, onko selvä!"
 
Iltapalan aikaan otin malttamattomana jo tietokoneen esiin ja alettiin tyttöjen kanssa valkata kanavia WelhoMix-pakettiin, kun kortti tuli tänään postissa. SubLeffaa ja SubJunioria ja BBCEntertainmentia ja DisneyChannelia ja kaikkea. Ja sitten työntämään korttia telkkariin. Mut.. mut… WTF?! Eihän sille mitään paikkaa siellä ollut! Yksi melkein sopivan näköinen kolo, muttei ihan. Ohjekirjaa käteen siis ja "you need a CI + CI card…." Woot? Ja missä tää on suomeks? "Tarvitaan CI + CI kortti…" Google! Missä Google?! Jepjep. Ei kukaan kertonu ettei se kortti mene telkkuun sellaisenaan. Luotin mainoksiin – sinne se vaan tökätään ja sit kanavat näkyy. Tai sit siis ei. Ei se auta, pitää ostaa lukija. Vai jos sittenkin vaan palauttaisi kortin?

Oman kodin laittaja

"Nytpä tahdon olla ma pienen mökin laittaja.

Seinät kun saan valmihiksi toisen pään teen kammariksi,

päähän toiseen pirttisen, sievän, hauskan, puhtoisen."

 

Pellot ja laitumet ja tallit ja navetat jätin ihan sinne Nurmijärvelle ;) Vaikka eihän tässäkään oikeasti niin kamalan pitkä matka ole tuohon kartanon maille, missä on peltoja ja ainakin vanhoja navettoja ja talleja ties mitä – missä nykyisin pidetään tansseja (joissa en ole käynyt) ja teatteriesityksiä (en niissäkään). Ja talleilla ravataan siellä Nurmijärvellä yhä, esikoinen halusi jatkaa ratsastusta tutulla tallilla, ja nytpä innostui ratsastamaan tosikoinenkin, kun viime viikonloppuna pääsi sitä kokeilemaan. Itsekin ajattelin hypätä edes satunnaisesti ratsastustunneilla, jos kohta en säännöllisesti pystykään.

 

Seinät tässä kodissa tuli laitettua jo keväällä ennen muuttoa, ex-miesystävän, tämän kaverin ja lasteni voimin. Vähän jäi kesken, mutta aika vähän. Lasten huoneessa ajattelin paikata tilanteen jollain kivalla boordilla – kunhan ehdin kauppaan lasten kanssa sitä valitsemaan, en edes kuvittele osaavani poimia sellaista, joka kävisi kummallekin tyttärelle! Omassa makkarissa olen pahimmat piilottanut klassisesti taulujen taakse ;)

 

Kesällä jo ostin Ikeasta Hondallisen huonekaluja – melkoinen tila-auto se onkin, kun sinne sai mahtumaan yhdellä kertaa ruokapöydän, neljä tuolia, olohuoneen pikkupöydän, lasten työpyödät ja yhden työtuolin, vaatekomeron ja setin kylpyhuoneen hylly-kaappi-kalusteita! Tai sitten Ikea vaan osaa pakata mokomat niin pieneen tilaan. Olihan niissä muuten kasaaminen! Ekana iltana saatiin esikoisen kanssa kasattua aika monta huonekalua, loppuja kasailin vähissä erin seuraavien parin viikon aikana välillä jomman kumman tyttären avustuksella, välillä yksin.

 

Kesällä tilasin myös uuden sängyn itselleni, se saapui Itellan kuljettamana viime viikolla ja kasasin sänkyrungon onnistuneesti ihan itse :) Kuten olin kasannut ihan itse ison vaatekaapin ja ruokapöydänkin, vaikka ohjeissa kovasti kehotetaankin tekemään kaksin. Kesällä jo otin myös poran kauniiseen käteen ja porailin seiniini reiän jos toisenkin, ruuvasin kiinni naulakkoa ja hyllykköä ja kuivaustelinettä ja tietenkin ripustelin tauluja. Onni on kunnon pora! Kiitos raksahommien ex-miehellä on ihan kunnon väline, jota lainasin. Se uppoaa noihin betoniseiniin kuin kuuma veitsi voihin.

 

Tällä kuluneella viikolla olen jatkanut urakkaani. Toissaviikolla täältä lähti viimein pois hirveä määrä tavaraa, jonka oli pitänyt lähteä täältä jo kesällä, plus paljon sellaistakin, minkä en ollut luullut lähtevän, mutten oikeastaan ole pahoillani. Nyt täällä on tilaa ja täällä on siistiä, kotini on nyt oikeasti oma kotini, siisti ja kaunis, juuri sellainen kuin minä haluan. Ja minulla on vapauteni olla ja mennä ja rakentaa elämääni yksin ja lasteni kanssa. Lapset onkin ihanasti halunneet auttaa kodin laitossa silloin kun täällä ovat :)

 

Viime viikolla siis kasasin sen sängyn ja porasin vähän lisää – kiinnitin makuuhuoneeni seinään hyllyn ja lampun ja ripustelin muutaman taulun. Kävin Ikeassa ostamassa itselleni päiväpeiton – ja olisin ostanut pari pientä huonekalua ja verhojakin, mutta kas kun Ikea möi minulle vain vinon pinon eioota. Enkä ole jaksanut vielä mennä uudestaan vaikka nyt kai ainakin osa haluamastani löytyisi. Ehtiihän näitä hienosäätöjä vielä :) Verhoilla ei ole kiire: ikkuinoissa on sälekaihtimet. Eikä ole kiire niillä muillakaan jutuilla mitä meinasin.

 

On nimittäin kuitenkin kodin oleellisin infrastruktuuri kunnossa, mistä olen niin onnellinen :) Jo pari viikkoa sitten kasattiin lasten kanssa auton täydeltä tarpeita tuolta Prismasta: muutama lamppu poistuvien tilalle, oma telkkari, oma printteri, silitysrauta- ja lauta, jatkojohtoja ja jotain. Kaikki muu sen sellainen täällä olikin minun eikä siis poistunut mihinkään. Niin, ja se kaikista tärkein tuli hommattua myös pari viikkoa sitten, oma Welho. Ja nyt tein sellaisenkin hassun jutun, että tilasin Welho Mix -kanavapaketin! Minä, joka en telkusta edes niin perusta! Joku päähänpisto yhtenä iltana, kun teki mieli katsoa telkkua mutta sieltä ei tullut mitään.

 

Nyt minulla on siis ihana oma koti. Täällä on nättiä ja täällä on siistiä. Minä olen perussiisti, kotini on aina siisti jos se minusta riippuu, ja tavallaan ahdisti melkoisesti, että täällä oli jonkun muun kamaa kaikkialla niin ettei tästä saanut siistiä. Jonkun muun kamaa siellä täällä, koska joku muu ei yrittänytkään pitää siistinä. Osaahan nuo lapsenikin levittää tavaransa, mutta ainakin tähän asti olen onnistuneesti saanut ne kamat aina palautumaan heidän omaan huoneeseensa (joka ei ole siisti hyvistä yrityksistä huolimatta).

 

Täällä on hyvä olla :) Minun on hyvä olla :) Ja tänään saan lapsenikin luokseni taas seuraavaksi viikoksi :)

Ekaluokkalaísen elämää

Prologi
 
Lapset on olleet minulla nyt pari viikkoa ja tuntuu että arki on niin kiireistä, että siihen mennessä kun tytöt on nukkumassa, itse on jo niin puhki ettei jaksa juuri muuta kuin surffata vähän naamakirjassa ja painua nukkumaan. Tai ehkä katsoa jonkun aivottoman leffan. Tänne on ollut meininki ja mieliteko kírjoittaa monet kerrat, mutta ei vaan ole jaksanut enää typyjen nukkumaanmenon jälkeen, ja heidän hereilläollessaan aikani kuuluu heille. Ja vähän kotitöille toki. Nyt on vaihteeksi hetki aikaa kirjoittaa. Ja monta tarinaa kerrottavana. Katsotaan kuinka monta tulee kirjailtua ylös.
 
Ekaluokkalaisen elämää
 
Tosikoinen on nyt ollut koulussa kaksi viikkoa. Viime viikolla alkoi jo tulla vähän läksyjä – joiden tekemisestä olin vallan unohtanut keskustella tyttären kanssa, kun tässä oli jo ehtinyt tottua siihen, miten luontevasti ja sujuvasti se esikoisen kanssa sujuu. Joten maanantaina oli sitten läksyjen teko ajankohtainen vasta parhaan kaverin synttärikekkereiden jälkeen, onneksi piti vaan kirjoittaa monta nollaa, "äiti, tää on tylsää". No varmaan joo, johan ne numerotkin opeteltiin ja kirjoiteltiin eskarissa moneen kertaan.
 
Viime viikolla tosikoinen alkoi myös kulkea koulumatkojaan yksin. Hyvin menee koulumatka eestaas. Haasteita tarjoaa lähinnä tuo syksyiseksi muuttunut sää. Aamulla pitäisi laittaa takkia päälle, "mutkun en mä jaksa laittaa sitä eestaas, se on mun repussa, mä otan sen mukaan" ja siellähän se hyvin aamusella lämmittää. Sontsa kulkee repussa mukana myös, ja tässä viikolla seurailin, että hämmästyttävällä tarkkuudella lähes jokaisen päivän sateet ovat sattuneet tyttöjen koulumatkoille ensin aamulla ja sitten iltapäivällä – vaikka koko muun ajan olisi ollut sateetonta, välillä jopa aurinkoista.
 
Tosikoinen sai heti koulun alettua uuden hienon pinkin kännykän, jossa on vähän liiankin hyvät pelit, kun neiti pelaa sillä aamulla, iltapäivällä, illalla ja aina, ainakin aina kun pitäisi tehdä jotain muuta kuten pukea päälle, mennä iltapesulle tai tulla syömään. Ja uudella kännykällä on kiva soitellakin, kavereille, maamolle ja muille. Vähän oli tytölle ylläri kun eräänä päivänä vähän toppuutella, ettei tarvitse ihan mahdottomasti soitella kun se maksaa. Neiti katsoi silmät pyöreinä: "siis täh! maksaaks muka kännykällä soittaminen?!"
 
Aamut on pienelle koululaiselle jotenkin ihan mahdoton juttu nyt kesäloman jälkeen. Viime keväänä vielä tyttö joutui heräämään aamuisin jo puoli seitsemän aikaan, nyt saa sentään nukkua melkein joka aamu puoli kahdeksaan. Silti yhä vaan saa neidin kantaa suunnilleen nukkuvana aamupesulle, mutta illalla ei uni meinaa tulla riittävän aikaisin. Tyttö on ehkä aidosti aamu-unisin ihminen jonka tiedän. Peittoaa minutkin mennen tullen.
 
Epilogi
 
Vaikka juuri tänä aamuna aamukahvia ryystäessäni jouduin moneen kertaan totetamaan tytöille, etten ole ihan hereillä vielä, kun ei oikein mikään tahtonut rekisteröityä, mitä lapset koittivat aamupalapöydässä sanoa. Vaikka nukuinkin kerrankin oikeasti jopa kahdeksaan asti. Koko viime viikon heräsin puoli seitsemältä vaikka kello oli soittamassa vasta seiskan pintaan. Paitsi perjantaina kun kello soitti puoli seiskalta – heräsin umpisikeästä unesta. Viikon kestänyt adrenaliini-rush alkaa ilmeisesti olla väistynyt, kun vaikeaksi osoittautunut ihmissuhde loppui ja sain viikolla kotini vain itselleni ja lapsilleni.
 
Nyt ollaan viettämässä firman virkistysviikonloppua mökillä. On päästy ratsastamaan, pelailtu tennistä, saunottu, lennätetty helikopteria (no siis pojat on lennättäneet), juteltu ja syöty hyvin. Elämä ei ole hullumpaa :)

Kesä kääntyy syksyyn

Koulut on alkaneet, aamut ovat jo vilpoisia ja kuivan kesän jäljiltä puissa on kovin syksyisen näköisiä lehtiä jo. Keskiviikkona saatiin sadettakin niskaan ja silloin kyllä tuntui että syksy tuli aivan liian äkkiä! Tyttöjen kaikki takit ovat isällään jossain – viikko sitten hellelukemissa ei tullut mieleen pyydellä niitä mukaan sieltä – ja kaikki sateenvarjotkin ovat *jossain*. Tänä aamuna mittari näytti 12 astetta ja patistelin tyttöjä laittamaan jotain kollarin päälle – esikoiselta löytyi minun luotani sentään fleece ja tosikoiselle pikashoppasin keskiviikkona uuden takin (vanha oli muutenkin päiväkodissa rähjääntynyt).
 
Esikoinen aloitti jo neljännen luokan. Uusi koulu, uudet opettajat ja luokkakaverit. Mutta joukosta löytyi heti uusi kaveri, joka jo tänään on viettänyt iltapäivää tyttären kanssa. Uusista kuvioista huolimatta esikoinen on jo koulun suhteen vanha tekijä, kun taas tosikoiselle tämä viikko on ollut hyvinkin jännittävä. Ekalle luokalle kouluun! Matkaa puolisentoista kilometriä, helppo koulumatka ja kyllähän se jo sujuukin :) Vaikkei eilen vielä halunnut mennä yksin kouluun, tänään tuli sieltä kotiin omine nokkineen.
 
Minulla on töissä alkaneet jo syksyn kiireet, joten en ole päässyt viemään ja hakemaan tyttöjä ihan niin paljon kuin olisin halunnut. Ekana päivänä saattelin heidät kouluun kyllä, mutta jouduin lähtemään ennen kuin ekat olivat menneet sisälle asti. Olin toivonut, että tytöillä olisi ekalla viikolla yhteiset kouluajat, mutta aamut eivät olleetkaan. Ovat kyllä päässeet yhtaikaa, mutta esikoisella on koulu alkanut tuntia aiemmin. On sitten tässä sompailtu ja välillä keksitty luovia ratkaisuja. Mutta ensi viikosta saa pikku-eppukin kulkea koulumatkansa enimmäkseen yksin. Kahtena aamuna ja kahtena iltapäivänä tytöillä on yhteinen koulumatka.
 
Koulun alkaessa tajusin viimein katsoa lasten vaatekaapinkin sisältöä ja sain todeta, ettei siellä oikein ole siistiä kouluvaatetta syksyksi. Joten tiistaina mentiin heti vaateostoksille, ja samalla kännykkäostoksille. Tosikoisella ollut ikivanha känny ei oikein ollut enää asiallinen kuitenkaan. Puolitoista tuntia oli aikaa Jumbossa saada tarvittavat kasaan ja onneksi vaatteet löytyivätkin suurimmaksi osaksi yhdestä ja samasta kaupasta, sillä sitten saatiinkin jonottaa ElisaShopitissa sitä kännykkää. Neljänkympin takia kannatti, vaikka hermothan siinä uhkasi mennä. Laukattiin jonotuslappu taskussa kauppa kerrallaan vielä viimeisiä ostamassa ja palattiin aina välillä kännykaupalle. Kunnes oli meidän vuoro.
 
Ja nyt on niin päheen näköiset koululaiset sitten uusissa releissään että! Ja tosikoinen onskuna uudesta pinkistä liukuläppä-kändestään. Minä tosin olen jo muutaman kerran takavarikoinut sen väliaikaisesti, sillä neiti ei paljon muuta tekisi kuin pelaa pelaa pelaa ja pelaa niitä kännypelejä. Etenkin nyt kun toissaviikolla IN ollut Tamagotchi (vanha, mutta uudelleen löydetty) meni viime viikolla rikki. Nytkin kuuluu kännypelin piipitys, kohta lähtee taas illaksi hyllylle. Kai tuo lapsi niihin peleihin ja pelaamiseen joskus kyllästyy?
 
Samaan aikaan koulun ja työkiireiden kanssa on tietenkin alkanut myös syksyn harrastustoiminta. Viime lauantaina oli jo esikoisen syksyn eka ratsastustunti, maanantaina minun syksyn eka tanssitunti ja keskiviikkona tosikoisen. Ei meillä onneksi tuon enempää kiveen hakattuja harrastusaikoja ole, noissakin on tarpeeksi. Jotenkin tämä arjen rysähtäminen päälle tässä muutenkin uudenlaisen elämisen opettelussa on aiheuttanut sellaisen tunteen, että kaikki energia menee siihen että pitelee lankoja käsissä ja koittaa muistaa kaiken. Ja tehdä kotityötkin joskus. Illalla kun tytöt on viimein nukkumassa, on niin puhki ettei jaksa enää mitään.
 
Silti, eilen ja tänään on taas paistanut aurinko, eikä elämä sinänsä ole yhtään hullumpaa. Toivottavasti huomennakin paistaa aurinko ja on lämmin ilta, kun olisi tarkoitus mennä U2:n keikalle stadikalle. Tästä se syksy lähtee, kohta huomataan että on jo joulu.

Viel on kesää jäljellä

Ensimmäinen työviikko loman jälkeen on takana. Varsin rento etätyöviikko, asiakkaidenkin vielä lomaillessa tai palaillessa töihin, projektien ollessa vielä vähän kesäteloillaan. Käväisin pari kertaa toimistolla, buukkasin itselleni sertitestin parin viikon päähän, hoitelin jotain asiakaskeissejä, muutoin olen lähinnä opiskellut. Mikä itsessään on hyödyllistä, selviää taas syksyn kiireessä vastaan tulevista asioista nopeammin kun on ehtinyt rauhalliseen aikaan vähän kehittää taas itseään. Vaihdoin salasanan vpn:n yli ja totesin joutuvani ravaamaan sittenkin toimistolle sisäverkkoon, jotta saan virtuaalikoneenikin ymmärtämään uuden salasanan.
 
Tytöt on olleet minulla tämän oman toiseksi viimeisen lomaviikkonsa, oltuaan kolme viikkoa lomalla isänsä kanssa. Olikin jo ikävä niitä! Onneksi työviikkoni oli niin rento niin ehdin vähän antaa paremmin aikaa tyttärillenikin viikolla töistä huolimatta. On käyty Seurasaaressa ja Nuuksiossa kiertämässä Haukankierros eväiden kera ja ihan vaan pelattu lautapelejä ja vähän pleikkaakin sisällä. Ja minä tietty häviän lapsilleni lähes kaikki pelit… Tytöistä polvi paranee. Torstai-iltana likat pääsivät vaarinsa kanssa Lintsille uusintakierrokselle.
 
Tiistaina oli vähän harmaampaa ja saatiin Nuuksiossa muutama vesitippa päällemme, mutta muuten on ollut ihanan kesäistä vielä. Illat on saatu vielä nauttia auringosta ja lämmöstä. Päivisin tytöt on olleet aika paljon sisällä, pelailleet tamagotcheillaan jotka sai kaksoset, leikkineet ja lukeneet ja pelailleet, mutta varmaan vähän sateisempaa keskiviikkoa lukuunottamatta joka päivä ovat viettäneet vähän aikaa ulkonakin. Kävivät maanantaina ihan keskenään pyörillä hakemassa isältään jotain leluja. Se tuntui etenkin tosikoisen kannalta jotenkin taas niin isolta askeleelta. Mutta kohtahan se kulkee siitä kouluun ja takas joka päivä, minun luonani ollessaan.
 
Eilen aamusta käytiinkin siellä tyttöjen uudessa koulussa tutustumassa, viimein. Tosikoisella oli kouluuntulotarkastus ensin, sitten meillä oli sovittu treffit apulaisrehtorin kanssa, joka näytti meille vähän paikkoja – tyttöjen tulevat luokat, kansliat ja liikuntasalin – jossa on kiipeilyseinä! Koulu on rakennuksena paljon isompi kuin esikoisen entinen, tai edes se mihin olisi Klakessa mennyt neljännelle. Mutta oppilaita siellä on kai vähän jopa vähemmän. Ja nopeasti siellä oppii kulkemaan. Ihan kivanoloinen koulu. Tuli jotenkin sellainen nostalginen olo omista kouluajoista, kun tuo muistutti jo enemmän niitä kaupunkikouluja, joita itse kävi aikoinaan.
 
Kolmen aikaan iltapäivästä pakattiin tyttöjen kanssa kamat autoon ja suunnattiin auton nokka kohti Tamperetta. Ajettiin peräti tunti ja vartti Tampereelle, minäkö ajan lujaa? Een… Etsittiin Omena-hotelli ja sen jälkeen autolle yösija rautatieaseman parkista. Ja käveltiin kampaajalle. Ai ettei lähempää olisi löytynyt? Ei tuota kampaajaa :) Kampaajaystäväni kun muutti Tampereelle nyt kesällä, pitää tulla ihan tänne asti sitä varten :D Pitää alkaa haalia asiakkaita täältäpäin niin saa työmatkan yhdistettyä kampaajareissuun eikun toisinpäin ;)
 
Kampaajalla minä sain ensimmäiseksi värit päähäni – ihan punainen raita otsikseen ja muuten sitä normaalia punaistani – ja sillä välin kun minä odottelin väreineni, leikkasi ystäväni esikoiselle kivan kerrostetun kampauksen, joka pisimmilläänkin on kymmenkunta senttiä lyhyempi kuin tyttären hiukset oli ennen. Tosi kivan näköinen leikkaus ja sopii tytölle loistavasti! Sitten olikin jo aika pestä värit minulta ja minun pääni leikeltiin. Lopuksi kaverini vielä tasoitteli tosikoisen latvat. Tosikoinen oli melkein koko ajan seurannut silmä kovana kampaajan touhuja – jos ei tytöstä tule tanssiopea tai insinööriä niin varmaan sitten jotain kauneudenhoitoalalla :P
 
Uusituin päin lähdettiin kampaajalta Mäkin kautta takaisin hotelliin. Tytöt katsoivat Lucky Lukea hotellin telkusta heti kun se suvaitsi hyväksyä luottokorttini. Minä nauroin kuulokkeet korvilla Whose Line Is It Anywaylle – olen taas pitkästä aikaa satunnaisesti katsellut niitä ja aina jaksaa naurattaa :) Nyt aamulla käytiin Coffee Housessa aamupalalla ja nyt likat on pelailleet toisella koneellani vähän Littlest Pet Shop -peliä. Mutta nyt alkaa olla aika pistää pillit pussiin ja suunnata Särkänniemeen päiväksi. Ihanaa, että vielä saatiin kesäisen lämmin päivä, ainakin lupausten mukaan, tällekin reissulle :)

Espanjan taivaan alla

Onhan ollut ihana kuuma kesä Suomessakin tänä vuonna. Siltikin mieli teki jonnekin reissuun lomalla, ja kun nousee koneeseen, on määränpäässä ehdottomasti oltava lämpimämpää kuin Suomessa. Vielä lämpimämpää, vaikka hyvä kesä on ollutkin. Viikko sitten perjantaina noustiin siis koneeseen, nokka kohti Torremolinosta ja oltiin perillä paikallista aikaa vielä niukasti perjantain puolella.
 
Kun Suomessakin oli helteet päälle kolmenkympin ja päivät enimmäkseen aurinkoisia tai vähintään puolipilvisiä, oli melkoinen pettymys, kun lauantai valkenikin pilvisenä. Ja pysyi pilvisenä iltaan asti. Lähdettiin hotellista ilman karttaa etsimään rantaa ja lopulta käppäiltiin rantakatua toiseen suuntaan ja sitten takaisin. Illalla syötiin rantaravintolassa ja ihmeteltiin kuuta Torremolinoksen yllä, sen aikaa kuin se pilvien takaa hetken kurkisteli.
 
 
Seuraavana aamuna oli sitten se täysi auringonpaiste. Ja sitä seuraavana ja sitä seuraavana ja… Pakattiin pyyhkeet reppuun, rasvattiin iho, vedettiin biksut ja tsimmarit päälle ja lähdettiin biitsille. Ensin aamupala-brunssi rantakahvilassa, sitten aurinkotuoleihin makoilemaan. Tunnin-puolentoista välein käytiin kahvilassa vähän viilentymässä ja juomassa jotain. Lopulta jotain syötävää ja siitä takaisin hotelliin suihkuun. Kurkkaus koneelle ja illemmalla käpöttelemään Torren keskustaan. Aika lailla sama diili joka päivä. 
 
Siinä kuuden rantapäivän aikana ehdittiin nähdä meri jos jonkinlaisena. Oli sitä normaalia vellomista, jossa käytiin yhtenä päivänä vähän lillumassakin pariin otteeseen. Ja oli keltaisen lipun arvoinen aallokko, joka teki rantavedestä monen metrin matkalta yhtä hiekkamössöä. Ja oli rajun tuulen aiheuttamaa pinta-aallokkoa, johon ei paljon tehnyt mieli uimaan. Mutta tuuli viilensi ihoa niin kivasti, että sinä päivänä taidettiin jaksaa makoilla pisimpään.
 
 
 
Rannalla välillä luin, välillä ihan vaan torkuin. Ensimmäisen mukana olleen kirjan luin loppuun jo menolennolla, toisen kirjan luin biitsillä, kolmannen aloitin biitsillä, se on kesken yhä. Rannalla oli rauhallista, etenkin kun ei oltu ihan siellä vedenrajassa, missä ne suht harvat lapsiperheet viihtyivät. Monotonista hiljaisuutta rikkoi lähinnä satunnaiset "Cocacola-cerveza-aqua!" ja "elaaathoo! aiscriiim!" -huudot sekä yllä välillä pörränneet poliisikopterit ja djangowango-tai-mitä-lie-mainoslakanoita vetäneet pienkoneet.
 
 
Ruoka tuolla oli mielettömän hyvää. Ja sitä oli paljon! Kun luuli syövänsä sellaisen sopivan mukavan aterian alkusalaatilla tai -keitolla – oli muuten esimerkiksi ihan älyttömän hyvää kylmää tomaattikeittoa tuorevihanneksilla – ja pääruualla, sai alkuruuan jälkeen tosissaan miettiä, mihin mahaan sen pääruuan söisi. Annokset olivat todella isoja. Jälkiruuasta ei voinut puhuakaan. Tai taidettiin kerran syödä jälkkärikin, ananasta ja melonia.
 
 
Minä maistelin kaikenlaisia erilaisia mereneläviä, kun kert oltiin paikassa, jossa niitä oli tarjolla. Mustekalaa erinäköisissä muodoissa, isoja ja pieniä squideja. Niitä ravintoloiden edustoilla savustettuja sardiineja tietenkin oli pakko maistaa, ja miekkakalaa. Paella jäi tällä kertaa syömättä, sillä sitä tarjoiltiin useimmissa paikoissa kahden annoksina, eikä miesystävä oikein välitä. Ei se mitään, tuli kalojen lisäksi syötyä sitten lampaankylkiä ja pinaattilasagneakin.
 
 
 
Kolmena päivänä oltiin saman ravintolan, La Paellan (jonka Paellat niinikään olivat väh. kahdelle), tontilla. Syötiin siinä aamupala: sitä samaa kuin muuallakin: sämpylää tai toastia, paistettuja munia, pekonia, jopa ranskalaisia. Ja juotiin välidrinksut: miesystävälle kokis ja olut, minulle kaksi jääteetä (à 2dl). Ja syötiin siinä päivän pääateria biitsiltä lähtiessä. Siinähän ehti jo tarjoilijat oppia meidän tavat :D Ja viimeisenä päivänä paikan symppis setätarjoilija jo huolehti meidän syömiset tyyliin: nyt te voisitte syödä suolaista, nyt olisi vuorossa hedelmiä. Ja hyvä hedelmälautanen saatiinkin :)
 
 
 
Kookospirtelöitä join reissun aikana melkoisen monta, välillä aamupalaksi, välillä iltapalaksi, välillä välipalaksi. Ja Sangriaa upposi koko vuoden edestä. Se on hyvää, mutta rajansa silläkin. Ja kananmunilla ja pekonilla ja vaaleilla sämpylöillä… Jääteelläkin. Mutta niihin pirtelöihin en ehtinyt kyllästyä. Viimeisenä iltana herkuttelin sellaisella ylimakealla vohvelilla, jota en saanut syötyä loppuun asti edes. Sellaistakaan en ihan heti uudelleen kaipaa.
 
 
 
Kyllä, matka oli rannalla makoilua, syömistä ja juomista. Paljon ei tullut shoppailtua, jotain pientä vähän siitä kävelykadun varresta, mistä kuljettiin ohi päivittäin. Tuliaisiksi on vähän jotain tytöille – pyyhettä ja paitaa ja hain jotain suklaatäytteisiä leivonnaisia Mercadonasta jossa oli aika suppea valikoima – ja itselle joku paita ja mekko ja melkoinen rusketus! Matkan tarkoitus tuli täytettyä: täydellistä rentoutumista rannalla ja kunnon väri iholla. Niin ja irti arjesta, Finskin koneella. Onneks matkustajia ei punnita – laukuissa ei ylipainoa ollut, mutta itsestämme ei oltu ihan varmoja, kaiken sen syömisen jälkeen ;)
 

Päivien kimallus

Jos olen rehellinen, en voi sanoa, että tämä loma tähän asti olisi ollut helppo. On ollut tottumista ja sopeutumista kokonaan uudenlaiseen elämään, oikeastaan aivan jokaisella meistä. Ja se tuottaa aina omat tuskansa. Mutta loma on ollut silti ihanaakin. Täynnä hyviä hetkiä, kun on osannut tarttua niihin ja olla murehtimatta elämää eteenpäin niin paljon.
 
Säät ovat ainakin suosineet tällaista hellefania. Ihana ihana aurinko! Ja niinä muutamana pilvisempänä tai sateisenakin päivänä on ollut lämmin. Sää on ihan niinkuin elämäkin. Aina vaan ei paista aurinko, muttei aina ole sateistakaan. Hyvistä ja aurinkoisista hetkistä pitää nauttia täysin siemauksin, silloin jaksaa vähän paremmin ne sateet ja pilviset ja harmaatkin päivät.
 
Analogia ontuu tosin vähän tuossa sateiden kohdilla. Kun elämässä sataa, ei oikeasti löydy intoa oikein mihinkään. Mutta kun ulkona sataa, voi kuitenkin tehdä sisällä jotain kivaa, tai ihan vaikka niitä rästissä olevia hommia himassa. Kuten laittaa vähän tavaroita paikoilleen. Viime viikon harmaat olin tyttöjen kanssa reissussa, tämän viikon sateita vielä odotellaan. Not! Tai no, pitäisihän nuo hommat saada tehtyä. Mutta kun se aurinko on niiiin ihana!!
 
Tyttöjen kanssa vietettiin aurinkoinen lauantai landella. Tytöt uivat auringonkimalteisessa järvessä heti kun faija oli saanut uuteen laituriin portaat kiinni. Sunnuntaina jatkettiin uinteja Sääksjärven rannalla. Se kuitenkin taitaa olla tytöille pannassa ainakin tämän loppukesän, sillä esikoinen saa sieltä aina aivan kamalat paukamat. Järvisyyhyä? Sääksistä likat lähtivät isänsä kanssa hakemaan uutta kissanpentua ja ovat nyt kolme viikkoa isällään kissojen kanssa.
 
 
Minulla on siis lapsiviikkojen jälkeen loppuloma omaa lomaa. Eilen kävin katsomassa uutta pikkukisua samalla kun vein kamoja tytöille. Otin vähän aurinkoa parvekkeella ja kävin pelaamassa pari helteistä ysiä Paloheinässä. Tänään käytiin miesystäväni kanssa nautiskelemassa auringosta ja meren kimaltelusta Munkan rantsussa. Makoilua auringossa ja ciabatta lounas Fresitalla, niin tai bissellä. Ja illalla uusia perunoita ja silliä ja leffan katselua hiostavalla nahkasohvalla.
 
   
 
Kesä, loma ja aurinko. Kuuma ihana jäätelökesä. Elämä ei ehkä ole juuri nyt helpoimmillaan noin yleisesti ottaen, mutta päivä kerrallaan elämä kulkee eteenpäin ja jokainen päivä on omalla tavallaan upea. Ja huomenna lisää aurinkoa ja meren kimallusta.