Tämä talo on tyhjempi nyt

Siitä asti kun eilen HopLop-keikan jälkeen vein lapset isälleen ja palasin tyhjään kotiini, on tuo ZenCafen biisi soinut päässä, vaikkei siitä mitään muuta osaa voikaan tilanteeseen soveltaa kuin tuon yhden lauseen. Kun lapset eivät ole täällä täyttämässä tilaa äänellään ja elämällään, koti tuntuu todella tyhjältä etenkin ensimmäiset illat ja aamut. Toisaalta kyllä nautin siitä puolesta, että minulla on joka toinen viikko vapauteni ja mahdollisuus tehdä mitä haluan, ja nautin jopa tästä rauhasta ja hiljaisuudesta, olemisesta. Mutta ei käy kieltäminen, että minulla on heitä ikävä.
 
Viikko on varsin lyhyt aika kuitenkin. Se on liian lyhyt kun lapset on minulla, tuntuu että vastahan ne tuli, kun onkin jo taas sunnuntai ja ne menee. Se viikko tulee vietettyä työpäiviä lukuunottamatta ihan vallan tyttöjen kanssa. Harrastuksissa ja ihan kotona, ja välillä kai jossain reissuissakin. Tämä lapseton viikko puolestaan hujahtaa yleensä vielä nopeampaa. Kun kaikki omat aktiviteetit sulloutuvat yhteen viikkoon. Tanssit, golfit, kiipeilyt (liian pitkä aika siitä kun viimeksi olin kiipeämässä), ratsastukset (sitäkään en ehdi säännöllisesti, mutta välillä yritän yksittäisillä tunneilla käydä), ystävien tapaamiset ja kaikki muut. Tälläkään viikolla ei ole yhtään vapaata iltaa. Sunnuntaille ei ole mitään vielä, sentään!
 
Tänään juuri tanssitunnilla pohdin, kun aivot tuntuivat välillä taas olevan jotenkin jumissa eikä koordinaatio pelannut kunnolla, että nyt on vaan niin paljon kaikkea, kyllä tämäkin taas sujuu paremmin kun elämä vähän tasaantuu. Mutta tasaantuuko se milloinkaan? Haluanko sen tasaantuvan milloinkaan? Nautin aktiivisesta elämästäni. Lasten kanssa on kiva tehdä yhdessä juttuja joista kaikki tykkää – puhuttiin taas, että nyt kun synttärileipomiset on ohi, seuraavalla lapsiviikollani olisi kiva mennä kiipeilemään, ja nyt kun vielä ulkona tarkenee, voisi käydä heidän kanssaan rangella lyömässä muutaman pallonkin. Ja omia intressejähän riittää, enkä mistään halua luopua!
 
Eilenkin olisi voinut tietenkin käydä siellä kiipeilemässä. Tai rangella, kun päivällä ei satanut vielä. Mutta eilen jotenkin ihmeesti päädyttiin HopLopiin tuohon puolen kilsan päähän. Aamulla esikoinen puhui Heurekasta, mutta siellä oli vielä samat näyttelyt kuin keväällä kun viimeksi käytiin, joten ehdotin jotain muuta. Ja jotenkin siitä tuli HopLop. Se ei ole ihan hirveän yhteistä tekemistä – minä luin kirjaa ja tytöt kirmailivat ympäriinsä kumpikin omilla teillään – mutta se oli ehkä heille ihan kiva vaihtopäivän energianpurku, kun ei ne sunnuntait heillekään ole se viikon helpoin päivä.
 
Tämä talo on tyhjempi nyt. Mutta viikon päästä tämän täyttää taas ihanat tyttäreni energiallaan. Sitä odotellessani minä ikävästäni huolimatta nautiskelen vapaudestani ja hiljaisuudesta. Ei, ei ole edes telkkari auki :)

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.