Ihooni on noin parinkymmenen viime vuoden aikana nakutettu seitsemän tatuointia/tatuointikokonaisuutta. Suhteellisen pieniä kuvia, enimmäkseen ääriviivoja. Hajasijoitettuina eri kohtiin kehoani, tarkoin mietittyihin kohtiin, jonkinlaisella symmetrianäkemyksellä. Toisaalta niin, että ne on helppo pitää piilossa tarpeen mukaan, toisaalta näkyvillä.

Jokaisella tatuoinnillani on pintaa syvempi merkitys minulle. Jokainen niistä on tarkoin harkittu, tarkoin valittu ja tarkoin piirretty. Niitä ei ole valittu netistä eikä tatuoijien kansioista, vaan olen jokaisen valmistellut itse, artisti viimeistellyt iholleni. Niistä saa kukin olla mitä mieltä on, mutta minulle jokainen niistä on tärkeä, ei vain kuvana, vaan niiden ottamiseen johtaneen prosessin takia.

1) Pupu, vasemmassa olkavarressa, heinäkuu 2002

Keräsin rohkeutta ensimmäisen tatuointini ottamiseen hyvän aikaa. Ihan jo toimitus pelotti, mutta lisäksi silloinen mieheni oli todella kovasti sitä vastaan. Miehen vastusteluista huolimatta siskoni kanssa yhdessä kävimme varaamassa tatuointiajat ja niin juokseva pupu pääsi olkavarteeni. Minulle oli tärkeää saada tehdä oman pääni mukaan. Liian kauan jo olin aina tehnyt kuten minulta oli odotettu, aina elänyt, kuten muut halusivat minun elävän. Pupu oli ensimmäinen irtiottoni, ensimmäinen askel minuuteni löytämiseen.

Pupu on toteemieläimeni. Tiesin sen jo nuorena. Olen sielultani pupu. Vähän säikky, vähän poukkoileva, vähän add, kuitenkin vahva, itsenäinen ja älykäs. Ja loppumattoman utelias. Joskus kauan sitten kirjoitin pupuista webbisivuilleni näin:

Pupuilla on pitkät korvat, töpöhäntä, voimakkaat takakäpälät, lyhyehköt etukäpälät, nöpöttävä nenä, ristihuulet ja pitkät etuhampaat sekä paksu (yleensä) lyhytkarvainen turkki. Pupuja on toki erivärisiä ja erikokoisia ja valtavasti erirotuisia. Koska tarkoitukseni ei nyt ole kuitenkaan esitelmän pitäminen pupuista yleensä, vaan nimenomaan pupujen luonteesta, jätän ulkoiset ominaisuudet tähän. Sen sijaan paneudumme nyt hieman pupujen sisäiseen maailmaan.

Niin oudolta kuin se maallikosta voi kuulostaakin, myös puput ovat yksilöitä. Jokainen pupu on vähän erilainen. Kerron tämän kokemuksesta (minulla on ollut kaksi kania sekä siskoni sellainen ja kummitädilläni niitä oli joskus kokonainen liuta), mutta auktoriteetinkaipuiset voivat tarkistaa asian Richard Adamsin kirjasta Ruohometsän kansa (eng. Watership Down). Jotakin yleistä pupuista voisi kuitenkin todeta.

Ensinnäkin, kaikkihan tietävät, että puput ovat arkoja eläimiä. Vanha lastenlaulukin sanoo pupusta, että “pistää päänsä piiloon, luulee, ettei nää susihukka pientä hännäntöpökkää”. Oikeastaan laulu ei tee pupuille oikeutta, sillä puput eivät ole tyhmiä, vaikka säikähtäessä niiltä saattaakin mennä pasmat sekaisin. Ei, puput ovat erittäin älykkäitä eläimiä. Ks. esimerkiksi Nalle Puh. Pupujen älykkyys on toisenlaista kuin koiran. Koira on lojaali, pupu taas on itsenäinen eläin, joka ajattelee muista riippumatta. Ja on loppumattoman utelias.

Pupu on myös hienostunut eläin. Se on siisti, kuten kissat. Peseytyy usein ja sukii aina turkkinsa kiiltäväksi ja hienoksi. Pupun liikkuminen on sulavaa ja kaunista katseltavaa. Pupu voi loikata korkealle tai kaivautua mitä pienimmistä koloista (mistä tahansa mistä sen pää mahtuu läpi). Tämä palvelee oivasti pupun uteliasta luonnetta. Puput ovat myös hyvin herkkiä eläimiä. Ne ovat uskollisia ystävilleen – ja vihollisilleen. Ne loukkaantuvat herkästi ja kokevat pettymykset voimakkaasti Silloin ne vetäytyvät yksinäiseen nurkkaansa.

Kun pupu rakastuu, se on menoa. Se on rakkailleen äärimmäisen hellä, mutta myös vähän mustasukkainen kaveri. Pupun luottamuksen voittaa vain jos pystyy osoittamaan sille, että sen itsenäisyys säilyy. Pupu tarvitsee sopivassa suhteessa tilaa ja rakkautta – ihan niinkuin ihminenkin!

2) Lilja, oikeassa nilkassa, maaliskuu 2008

Tuossa noin vuonna 2008 plus-miinus muutama vuosi elin eroon johtanutta aviokriisiä. Etsin tosissani itseäni – kuka olen, millainen olen, mitä haluan elämältäni ja mieheltäni. Ihan hyvin aikoinaan alkanut avioliitto oli alkanut rakoilla, ehkä osittain siksikin, että olin naimisiin mennessämme vain 19, lapsi vielä. Ja kun kasvoin, en ollutkaan se nainen, jota mieheni tarvitsi ja halusi. Eikä hän se mies, jota minä tarvitsin ja halusin.

Lilja on eräs etappi tässä prosessissa. Nimeni, Sanna, voidaan johtaa joko kreikasta tai hepreasta, ja koska heprean Shoshun – laakson lilja – on niin paljon runollisempi kuin kreikan Aleksandra (ihmisen puolustajatar), päätin että lilja se on. Sitä paitsi lilja on helpompi tatuoitava kuin ihmisen puolustaja, vaikka jälkimmäinenkin minua kuvastaa melko hyvin. Liljasta tuli minulle minuuden symboli. I am me.

3) Kolibri, oikeassa lapaluussa, lokakuu 2010

Lokakuussa 2010 takanani oli niin avioero kuin (odotetusti) kiville mennyt rebound-suhdekin. Olin ensimmäistä kertaa aikuiselämässäni sinkku. Kävin syksyn aikana läpi elämääni ja itseäni suhteessa muihin ihmisiin, etenkin miehiin. Olin suunnitellut kolibri-tatuointia liljan ottamisesta lähtien, mutta aika ei ollut ollut oikea. Syksyllä 2010 elämäni oli pisteessä, jossa tunsin kolibrin olevan lintu paikallaan lapaluussani. Olin löytänyt vahvuuteni.

Keväällä 2008 kirjoitin kolibrista näin:

Kolibri on pieni lintu, mutta monella tapaa hyvin erityinen. Se on mm. ainoa lintu, joka kykenee lentämään takaperin ja oikeastaan mihin suuntaan vain, jopa ylösalaisin. Sillä on uskomaton kyky “leijua” paikallaan imiessään mehiläisen tavoin mettä kukasta. Mehiläisen tavoin se myös kuljettaa siitepölyä muassaan, hedelmöittäen kasveja, joista se imee mettä. Kolibrit ovat erakkolintuja, jotka pienestä koostaan huolimatta ovat vahvoja ja määrätietoisia puolustaen reviiriään paljon itseään isompiakin lintuja vastaan.

Kolibri on kaunis kuin mikä. Tai onhan niitä erilaisia ja erinäköisiä. Ihan pieniä ja pikkuisen isompia. Kolibreista pienin ja samalla maailman linnuista pienin, kimalaiskolibri, painaa vain 1,8grammaa ja on 5,7cm kokoinen. Suurinkin kolibri, jättikolibri, painaa vain 20grammaa ja on 21,5cm kokoinen. Kolibreja on värikkäitä ja vähemmän värikkäitä. Toiset ovat vihertävän harmaita, toisissa on lähes sateenkaarimaisesti kauniita värejä.

Kolibri on ollut jo pitkään minun – kuten varsin monen muunkin 😉 – suosikkilintu. Eihän niitä täällä Suomessa ole, enkä ole koskaan sellaista luonnossa nähnyt missään muuallakaan, mutta sen pienuuden ja vahvuuden yhdistelmässä ja upeissa väreissä ja lentotaidossa on jotain kiehtovaa ja hienoa. Samoin kuin minuun vetoaa niiden yhteys värikkäisiin kukkiin, mikä saa kolbrin vaikuttamaan vielä värikkäämmältä kuin se oikeastaan itse aina onkaan.

Kolibrissa on minulle jotain henkilökohtaista symboliikkaa. Jotain tulevaa, jotain nykyistä.

4) Muted-ikoni, vasemman korvan takana, syyskuu 2015

Tammikuussa 2014 minulta leikattiin päästä kasvain, akustikusneurinooma. Se ei ollut mikään ihan pieni juttu, ja se jätti elämääni muutakin kuin hiusten peittämän 20cm mittaisen arven. Isoimpana näistä on toispuoleinen kuurous, jonka kanssa elän lopun elämääni. Vasen korvani ei kuule, piste. Halusin korvaani, oikeasti sen etupuolelle, muted-ikonin.

Tatuoija ei suostunut sitä kasvojen puolelle laittamaan “koska sulla ei ole muitakaan tatuointeja näkyvillä paikoilla”. Aikani asiasta riideltyäni annoin periksi ja tatuointi laitettiin korvan taakse, mistä kukaan ei sitä edes näe. Vieläkin sapettaa, etten marssinut ulos ja mennyt toiseen paikkaan. No, siellä on, hiukan heikosti tehtynäkin kaiken muun hyvän lisäki. Ehkä pyydän joku kerta nykyistä luotto-artistiani edes vahvistamaan sitä vähän.

5) Fenix-lintu, vasemman pohkeen ulkosyrjällä, syyskuu 2015

Sen kasvaimen leikkaus tarkoitti minulle kaiken aloittamista alusta. Leikkauksen jälkeen jopa lusikan vieminen suuhun oli haaste. Kävelemään jouduin opettelemaan uudestaan. Tasapainosysteemistäni on pala pysyvästi poissa. Kävin tuhkassa, nousin sieltä uuteen elämään, uuteen täyspainoiseen elämään, siitä huolimatta että toinen korvani on kuuro eikä tasapainoni ole täydellinen, varsinkaan väsyneenä. Voitin. En nujertunut kasvaimen enkä leikkauksen alle. Minä elän!

6) Mama bear, oikean solisluun alapuolella, elokuu 2018

Lapsistani ensimmäinen saavutti täysikäisyyden syyskuussa 2018. Sitä kohti kuljettaessa mentiin läpi yhden jos toisenkin helvetin tulen ja mutaisen rämeikön. Murrosiän koettelemuksista on kuoriutunut itsenäinen ja vastuullinen ihminen, upea poikani, jonka hyvinvoinnin vuoksi olin taistellut ja taistelen vastakin, jos tarve vaatii.

Samaan aikaan vanhimman jo aikuistuessa nuorempi vielä taivaltaa omassa murrosiän ryteikössään. Siinä missä vanhimman kanssa voin jo huokaista, olen nuorimmaisen kanssa jatkuvassa taisteluvalmiudessa. Välillä taistelen hänen kanssaan, välillä hänen puolestaan, mutta aina kuin mama bear. Tavoitteena luotsata lapseni maailmalle turvallisesti ja kykenevänä itsenäiseen elämään.

 7) Sudenkorento ja kirsikankukat, oikeassa kyynärvarressa, syyskuu 2018

En minä gootti ole, enkä ihan hirveän bad-asskään. Olen aika kiltti ja hyväsydäminen, empaattinen huolehtija. Minussa on kuitenkin samanlaista särmää kuin sudenkorennossa. Olen naisperhosten keskellä vähän erilainen, aina. Jos ei muuta niin ainakin vaatevalinnoissani ja huolittelemattomuudessani. Minusta ei koskaan tule klassisen kaunista ladyä millään mittarilla. En edes halua sitä. Olen sudenkorento, en perhonen.

Kirsikankukat sudenkorennon vieressä ovat ensimmäinen lähinnä koristeeksi otettu lisuke. Jollakin tapaa ne, kevään ja kesän alkamisen merkkinä, kuitenkin myös täydentävät korennon, sijoittavat sen siihen kontekstiin, jossa mieluiten olen: keväässä ja kesässä.

8) What next?

Suunnitelmissa on elämäni eläimet vasemman kyynärvarren sisäpinnalle. Päivitän kun muste on ihossani.

Edit 17.2.2019 – The Next

31.1. oli luottotatuoijani viimeinen päivä töissä ennen pitkää lomaa ja miettimistaukoa, joten voisi sanoa, että otin tämän viimeisimmän tatskani ihan kreivin aikaan.

Kuva on heartbeat, jossa on pupu, kissa ja koirantassu. Elämäni eläimet. Podin todella pitkään hirveää syyllisyyttä sekä jälkimmäisen kanini Jerin että kissojeni pois antamisesta. Viime syksynä I made my peace with it ja ajatus tästä tatuoinnista syntyi. Ja nyt se on ihossani, vasemman kyynärvarteni sisäsyrjällä ❤