Jo useamman vuoden ajan on tässä uuden vuoden kynnyksellä isoin eipäs-juupas köydenveto käyty ilotulitusrakettien ampumisesta. Siis siitä ihan normi-ihmisten mahdollisuudesta ostaa raketteja ja paukutella niitä uudenvuodenjuhlinnassaan. Tänä vuonna homma vain kiihtyi, kun kansalaisaloitteen 50 000 allekirjoitusta täyttyi, toisin kuin viime vuonna. Luonnollisesti sitten käynnistyi vasta-aloitekin, paukkuarkoja eläimiä vastaan. Aika raukkamaista, jos minulta kysytään.

Minä olen tietenkin yksi tuon rakettikieltoaloitteen allekirjoittajista. Minä, joka vihaan kaikkia sääntöjä ja kieltoja! Aika monta kieltoa saisi minun mielestäni poistaa turhina, sillä ne on laadittu suojamaan ihmisiä itseltään. Ettei vaan nyt sattuisi jotain! Rakettikiellon ajatuksena on suojella heikompia. Lapsia, jotka saavat karanneista ilotulitteista silmävammoja. Eläimiä, jotka niin luonnossa kuin kodeissakin pelkäävät pauketta – joka muuten alkoi juuri tällä minuutilla, tätä kirjoittaessani klo 14:49 eli yli kolme tuntia ennen sallittun ampumisajan alkua ja koira vieressäni alkoi saman tien täristä.

Ihan puhtaasti itseäni ajatellen minulle on herttasen yhdentekevää ammutaanko niitä raketteja vai ei. Jollakin tapaa sitä on jopa tähän ikään mennessä ehdollistunut siihen, että uusi vuosi alkaa paukkeella. Säälin niitä, joita tuo lopultakin niin turhanaikainen pauke pelottaa. Mietin niitä turhaan pelättyjä tunteja – toisinaan jopa päiviä, sillä aina löytyy niitä välkkyjä, jotka ampuvat niitä millon huvittaa, heti kun saavat raketit käsiinsä. Mietin niitä turhia silmä- ja muita vammoja, joita joka vuosi kiikutetaan ensiapuun.

Pyydän siis osaltani:
jättäkää ilotulitteet ammattilaisille, antakaa ihmisille ja eläimille rauhallinen Uusi Vuosi ilman pauketta. 

Tästäkin huolimatta, oikein hyvää vuotta 2019!