Is it pathetic or what, that I actually needed to google how to turn off the spelling check on Firefox? Then again, I can't make up my mind whether it's my fault or theirs, but I'm leaning on “theirs”. I mean, it is actually hidden in the config file of Firefox, instead of being where it should be, in the browser properties (Mozilla, I'll be tweetin' this, hope you hear me!).

Ok, I know, no one (else) cares, so I'll switch to other topics (that probably are equally (dis)interesting to anyone but me, but anyway). Christmas came and went, as it always does, every year. I was a day late in mailing my mom's Christmas package to the Canaries so she got it two days after Christmas instead of for Christmas. And I got my niece a little something only yesterday, for other reasons.

On the other hand, we started Christmas celebrations a bit early, with my dad, grandmother, and ex-sister-in-law with her children coming to visit on Saturday evening. I took the opportunity to do some Christmas baking for the occasion, so I made a bunny carrot cake and brownies (that turned into cookies for being baked in a too large pan), and we had some crackers and cheese and pate, carelian pies with egg-and-butter spread, and small salty pastries on the table, and had a great evening.

Our Christmas (Eve, of course) meal was a stuffed (with pomegranate, pear and walnuts) turkey with sauce and a green beans and mushrooms casserole, after hors d'ouvres of salted and smoked salmon, and salmon and minoe caviars. No dessert – I mean, seriously, who can stomach a dessert after a proper Christmas meal? Too many times left uneaten, we didn't make any. Instead we ripped apart and ate the gingerbread house later in the evening.

All of our daughters were here for the Christmas. There was some “why can't we open some gifts already?” whining after we had our traditional “riisipuuro” (rice porriage) and some “can we open them NOW?” whining after the Christmas meal, especially from the youngest one. But we had sauna, and the girls had some fun together, and the oldest ones helped clean up the kitchen. And THEN they played Santa's helpers and unwrapped their gifts.

In the evening we watched a couple of movies together: the Risto Räppääjä the girls had got for Christmas and Indiana Jones and the Raid for the Lost Arc, devouring that gingerbread house while watching the movies. Around midnight the house was quiet again, as we all crashed into our beds, exhausted.

It had been snowing all day Christmas Eve, and it was only getting worse on Christmas Day. Still, we piled into the car, the trunk full of the girls' stuff and drove to Turku to take the middle one of the daughters to her grandparents. We got a traditional Christmas meal there, left the girl with her granparents and were on our way bakc home. It was one of the scariest trips of my life, that Christmas Day drive back home!

We dropped the rest of the daughters to their dad and came home to a quiet house. It's so different here when the girls are gone! They fill the house with life and laughter – and arguments and all that, too 😉 I love it! But, even though I miss them when they are gone, I appreciate the still and quiet of the days when it's just the two of us home. Doing this and that around the house, enjoying peaceful evenings, sometimes with some nice wine and chocolate and cheese.

Soon it is a new year again. I hope it's a good one, without any fear 😉

 

Joulu on jännä juttu. Sen tietää lähestyvän, mutta silti sen läheisyys yllättää (ainakin minut) joka vuosi. Enkä meidän perheessä ilmeisestikään ole ainoa, sillä vaikka tyttäret kovasti valmistautuvat koulun ja harrastusten joulujuhliin, käytiin meillä silti eilen illalla (vähän ennen nukkumaanmenoaikaa) tällainen keskustelu:

Tytöt: “Voitasko tehdä taas niitä nakkirullia?”
Minä: “Tehdään sitten joulun aikaan. Tänä iltana ei ehdi enää ja huomennahan taas vaihdatte paikkaa.”
Tytöt: “Vasta joulun aikaan!”
Minä: “Joulunaika on kun te seuraavan kerran olette meillä! Viikon päästä.”
Tytöt: “Onko?! Jo?!”

Jep, jo. Esikoinen puuhaa kovasti joululahjojen hankintaa, samoin keskimmäinen. Minä en ole vielä ostanut ensimmäistäkään joululahjaa kellekään. Tytärten joululahjatoiveet on muuttuneet massiivisista lelutoivelistoista muotoon “meikkejä, karkkia, rahaa, oma läppäri tai iPad” ja ehkä jatkona joku kirjatoive ja jotain. Taitaa paketista heille löytyä se kirjatoive-tai-jotain… Kunhan vaan pääsen joskus Jumboon asti ostamaan sen jotain.

Viime sunnuntaina tehtiin kotona sen verran jouluisia asioita, että ripustin kuistille jouluvalot, joista noin puolet oli tietenkin pimeenä. Kaupoista äkkiseltään vilkaistuna löytyi vain niitä valoverhoja ja lediputkia ja whatnot minun makuuni aivan liian, en oikein tiedä mitä, mutta liian jotain. En tykkää. Joten puoliksi toimivilla valoilla mennään. Tulee kai se joulu siltikin, vaikka puolet jouluvaloista olisi pimeenä?

Sunnuntaina tytöt myös paistoivat niitä piparkakkuja. Ei lentänyt korkokenkäajatus, vaan yksimielisesti päättivät tehdä perinteisen piparkakkutalon ja ihan tavallisia pipareita lisäksi. Hoitivatkin koko homman ihan keskenään! Esikoinen toimi paistomestarina ja pakko myöntää, että selvisi jobista äitiään paremmin – yksikään pellillinen ei palanut. Talon ja muiden pipareiden koristeluun (ja kokoamiseen) upposi neljä tuubia sokerikuorrutetta ja säkillinen karkkia 😀

Jos kohta sisällä tuo piparkakkutalo onkin ainoa about jouluinen asia (jos ei lasketa glögiä ja satunnaisia joulutorttuja iltojen ilona), ulkona ainakin näyttää jo jouluiselta. On lunta (ja paljon!) ja pimeetä. Tuo lumen määrä on jotain aivan käsittämätöntä! Melkein joka päivä on satanut 10-20cm lisää. Jotenkin se pakkautuu niin ettei sitä vielä silti metriä ole, mutta on sitä saanut pihatieltä kolata melkein päivittäin tuon verran. Tuleepahan valkoinen joulu, luultavasti.

Aamulla kävellessäni duuniin lumi narskui kenkien alla ja pakkanen näykki korvalehtiä, joita en ollut tohtinut piilottaa hupun sisään etteivät muutenkin jo pakkasesta lannistuneet hiukset latistuisi lisää. Matkallani kahvioon pohdin, että kahvin sijaan oikeastaan maistuisikin kuppi teetä, lämmikkeeksi. Mikähän hassu siinä on, että vaikka kahvi ja tee ovat yhtä kuumia kupissa, tee tuntuu lämmittävämmältä kuin kahvi? Pumppasin termospullosta ensimmäiset tipat teevettä, kun huomasin veden olevan hailakan punaista ja pysähdyin tutkimaan asiaa tarkemmin. Termarin kyljessä luki “glögi”. Melkein meinasin laskea mukin alas ja ottaa uuden, kun tuumasin että käyhän sekin, toisaalta. Glögiä (ja terästyspunaviiniä) pitäisi ostaa himaankin. Ollaanhan jo joulukuussa.

Joulukuu juu. Talvi. Se aika vuodesta kun mieluiten pysyisin vain peittoni alla kunnes koivuissa on taas lehdet ja kukat kukkivat. Mutta minä en valitettavasti ole Muumi, joten sen sijaan että söisin syksyllä vatsani täyteen neulasia ja nukkuisin läpi lumen ja jään, pukeudun untuvatakkiin ja karvasaappaisiin, pohdin joululahjoja ja -koristeita ja putsaan aamuisin autoani lumesta ja kolaan pihatietä puhtaaksi.

Kummityttö tuolla naamakirjassa tänään kirjoitteli olevansa ostoksilla hankkimassa viimeisiä joululahjoja. Minä tuumasin siihen että “viimeisiä!? minä kun en ole ostanut vielä ekaakaan!”. Ehtiihän niitä vielä ostaa. En minä ennenkään ole kovin aikainen siinä puuhassa ollut. Enkä joulukoristeiden laittamisessa. Lahjat olen kai useimmiten ostanut joskus juuri ennen joulua, ja koristeet on tyypillisesti ripusteltu tyttöjen kanssa Itsenäisyyspäivänä. Nyt ei ole tyttäret kanssani silloin, joten jäänee koristeiden laitto toiseen adventtiviikonloppuun. Ehtiihän sitä vielä silloinkin.

Piparitaikinaa pitäisi varmaan myös ostaa viikonlopuksi, sillä vaikka esikoinen ja tosikoinen olivatkin viime lauantaina mummillaan leipomassa pipareita, ovat kaikki kolme tyttöä ilmaiseet halukkuutensa tehdä piparkakkutalo. Tai ehkä piparkakkukaruselli kuten viime vuonna? Ehdotin kyllä sellaisten piparkakkukorkokenkien tekemistä, mutta minut tyrmättiin jostain ihmeen syystä 😀

Minusta ne olisi aika mageet ja sopisivat taloon, joka on täynnä tyttöjä 😉

Piparkakuista takaisin lumeen. Eräs mielenkiintoinen havainto, jonka olen tehnyt tässä lumien tultua, on että niin vaan meidänkin ympäristössä jossain asuu citypupuja. Ihan kamalan paljon en ole pihalle ehtinyt tietenkään tuijotella muutenkaan, joten en tiedä onko niitä siinä meidän takapihalla joskus istuskellut vai ei, tai edes läpi pomppinut (tai siis oletettavasti on, mutten ole niitä havainnut), mutta nyt lumen tultua olen huomannut, että pihamme on parissa päivässä täyttynyt pupujen jäljistä. Siis niistä somista pomppujäljistä, ei niistä ruskeista palleroista.

Lumi on myös selkeästi hiljentänyt ohi jyristelevien bussien melutasoa. Ja toisaalta tuonut yölliseksi iloksemme ohi jyristeleviä lumiauroja, jotka aamuyöllä viiden aikaan jyräävät katua puhtaaksi aamun ensimmäisiä busseja varten. Maisema ulkona on valoisan aikaan hailakka, taivaan ollessa valkoinen, maan ollessa valkoinen, puiden ollessa mustia. Pimeän aikaan, no, on pimeää. Niinkuin nyt talvella on. Ja pimeäähän on paljon. Toisaalta se yksi ja ehkä ainoa hyvä puoli siinä että sitä lunta nyt on, on että pimeällä ei ole ihan niin pimeää kuin ilman lunta.

Jouluun on 20 päivää. Sitä ennen pitää selvitä Maya-kalenterin osoittamasta maailmanlopusta – joskin taisi olla jo viime vuonna, kun joku arkeologi löysi luolan, jossa kalenteri jatkui sittenkin! Liekö jonkun pyrkimys tuoda ihmiskunnalle toivoa? Pian se nähdään kuin meidän käy 😉 Veikkaan vahvasti että kaikista Maya-uskovaisten ja kauhuskenarionistien lupauksista huolimatta näemme tänäkin vuonna joulun, eikä vuosi 2013:kaan kaada maailmaa, ei edes tietojärjestelmiä, vaikka sisältääkin luvun 13.

Kohta päivät pitenee taas. Ja tammikuussa paistaa yleensä aurinkokin. Uutta kesää kohti!

Duh! Like, no! The weather outside is not exactly frightful anymore, though snow IS still coming down. The wind has calmed down quite a bit and the flakes are drifting down gently. The scenery outside our windows is like a black and white postcard.

Yesterday was a different story altogether! I woke up to the sounds of snow plows going up and down our street and wind howling in the corners of the house. Snow was coming down sideways and tke temperature was a few degrees below zero – which with the wind meant something a whole lot more. I decided, with a headache and all, that I'm not putting my nose out of the door, home office day it was.

Poor daughters needed to plod to the bus stop in that horrid weather, and make their way to school. The middle one's lucky: her bus stop is right in front of our house, and it seemed to me that the bus was on time too. But the oldest and the youngest need to walk almost a kilometer to the stop, and yesterday they called me after standing there for more than twenty minutes freezing their butts off, that the bus still has not come.

I had just finished my breakfast in bed, and started pulling some warm clothes on, preparing to go rescue the girls if the bus simply would not come. I was almost tempted to tell them to return home, but I guess that wouldn't have been politically correct… I went outside to inspect my car; it was only half covered with snow, for thanks to Antti-stormwinds that blew sideways by our house, most of the snow had flown right åast my car. Even the driveway was still drivable without major shoveling.

Still, before getting to work with the snow, I called the girls for a status check. Good thing I did, for while I was getting dressed, the bus had finally come and they were on their way to school. So I returned inside, took my laptop and climbed upstairs to the bedroom and placed myself comfortably on the bed, under the blanket and proclaimed that my office for the day.

After my second cappucino I decided that some grocery shopping would be in order, for due to the breakfast and those cappucinos we were out of milk and eggs. And maybe a few other things were needed as well. I remembered that Alepa has been advertising an online store, so I surfed to their web site and found foodie.fm that, yup, delivers food home even the same day as the order is made.

Our delivery store is a Prisma (like a Walmart), so actually quite a bit better than a small Alepa. I surfed through the categories and wished they had metadata based product search and navigation instead of that structural one, but found what was needed and placed my order. Ten euros for delivery, but with Antti storming outside, it felt so totally worth it! The delivery was slightly late of schedule (which was no surprise considering the weather) and missing a couple items, but otherwise perfect. Easiest grocery shopping ever!

After I was done with the day's work, I forced myself into some winter gear again and out to the storm to shovel some snow from the driveway. It's not like I was about to be going anywhere by car, but in all due decency I thought I ought to do my part in clrearing the driveway, at least enough to make it possible to get onto the driveway from the street; the neighbors could then finish it up.

Despite the storm and freezing weather I was sweating like a pig after the task. I guess I had sort of overestimated the cold and shoveling snow is quite an exercise in itself. I took a shower and started to prepare myself for the company Christmas party that was in the evening. The buses had been running quite steadily during the day, so I thought I'd be fine taking the bus to the restaurant even in that weather.

I stood there on the bus stop in front of our house for maybe twenty minutes, staring at the display that informed me that the next bus would come in 2 minutes, no wait! 6 minutes, no! make it 2 again, no! 5, um, maybe 15? At that point I was already digging for my phone, ready to text myself a taxi, but right at that moment the bus finally came and I hopped in.

In the city I got off the bus and onto a tram. The trams seemed to be in quite a lot of trouble with the snow, but moving anyway. A few stops down though the tram driver announced that actually, that one wasn't continuing to the intended destination, hop off and get on next one. So we did, me and a bunch of other people. There was something wrong with the heater in that one: it was freezing even inside the tram.

Eventually I got to my destination anyway, warmed myself up with a glass of steming hot glögi, had a nice meal with my work pals and at around eleven when the others were heading to a bar in the city center I texted myself a taxi and came home to my warm bed. I must be getting old.