Tehokkaan idearikkaan kehityspäivän päätteeksi toimiston keittiössä poksahti korkki auki skumppapullosta ja tippaleipä levisi pitkin lattiaa. Siitä oli hyvä aloittaa vapunvietto; skumppaa toimistolla, pari drinkkiä “etäneukkarissa” kadun toisella puolen ja sitten kotiin miehen ja keskimmäisen luo grillaamaan broilerin koipipaloja.

Siinä iltasella oli jo vähän vilpoista, ja hiiligrillillä kesti ja kesti kuumeta kunnolla, joten kääriydyin batamantaan (hihallinen fleecepeitto) pysyäkseni lämpimänä. Siinä hipsutellessani terassilla tuohon maahan saakka pitkään viittaan kääriytyneenä tunsin itseni aivan Jedi-ritariksi. Ulkoisesti siis. I lack their force 😉

Ruokaa odotellessa fixasin meille kevään ensimmäiset mansikka-daiquirit, tai oikeastaan mansikka-vadelma-daiquirit, vaikka ilma ei tosiaan ihan ollut kesäinen. Katettiin illallinen sisälle, ja keskimmäinen (yhä ainoa lapsi meillä-kotona, kunnes esikoinen ja tosikoinen tulevat perjantaina) kyseli milloin saa tippaleipää. Meillä oli rauhallinen Vappuaattoilta.

Ja rauhallinen Vappupäivä myös. Ei mitään Stadin hulinoita; sinne ei tehnyt mieli ollenkaan! Aurinko paistoi täydeltä terältä, omalla pihalla oli niin lämmin että vedin päälleni topin ja shortsit (ja legginsit), kun aamupalan ja Vappusalaatin valmistuksen jälkeen siirryin pihalle istuskelemaan. Pari tuntia siinä pärjäsikin vallan mainiosti, mutta auringon siirtyessä naapurin koivunlatvojen taakse, piti vetää kollari niskaan.

Päivän task pihan eteen oli kaivaa varastosta iso terassipöytä ja laatikoiden ja muun rojun taakse hautautuneet terassituolit. Pesin nuo muutaman vuoden varastossa olleet puutarhakalusteet, tuunasin kesäisen pöytäliinani sopimaan keskellä sojottavasta aurinkovarjosta huolimatta (that involved siscors and safety pins) ja katettiin pyötä kauniisti Vappulounasta varten.

Pala kerrallaan piha kunnostuu 🙂 Vähän kun vielä lämpenee, voidaan alkaa istuttaa kesäkurpitsoja ja muita maahan ja siirtää ruukuissa kasvavat yrtit pihalle kokonaan. Nyt ne vielä yöpyvät sisällä. Ostoslistalla on kaasugrilliä ja lehtiharava-osaa miehen monitoimityökaluun ja basilikan siemeniä. Ne näyttävät olevan loppu kaikkialta!

Tänään ei tehty muita pihahommia ollenkaan. Oleiltiin vaan pihalla, keskimmäisen touhutessa kaikenlaisia perinteisiä vapputouhuja kuten vesi-ilmapallojen heittelyä ja muuta naapurin tyttöjen kanssa, nautittiin auringosta ja daiquireista vähän paremmassa säässä. Syötiin Vappusalaatti rosé-kuoharin kanssa ja alettiin suunnitella seuraavaan ravintolapäivään omaa ravintolaamme.

Red Hot Chili Peppers soi taustalla, aurinko lämmitti suloisesti vielä puidenkin varjosta, linnut pitivät konserttiaan, mehiläiset pörräsivät melkein jo nuupahtaneissa krookuksissa. Ei ollenkaan hullumpi Vappu meillä 🙂

 

Perjantaina tiputteli vettä. Aikeemme aloittaa grillikausi vanhalla pallogrillillä – paremman yhä vielä puuttuessa – oli vaakalaudalla. Mutta iltaan mennessä sateentihutus oli loppunut ja vaikkei aurinko esiin tullutkaan, mies laittoi grillin kuumaksi ja saatiin illalliseksi grillatut naudanfileepalat.

Tosikoinen, ainoana lapsena meillä sillä haavaa, melkein nukahti sohvalle silloin puoli yhdeksän aikaan. Oltiin vietetty typyn kanssa leffailta Narnian viimeisen osan parissa, taisi leffaherkut painaa vatsassa 😉 Patistelin tyttären hampaiden pesulle, mutta nukkumaanmenon sijaan tehtiin vielä hetki yhdessä tosikoisen synttärilahjaksi saamaa 500 palan palapeliä. Ja oho! Kello olikin jo yksitoista… Aika rientää kun on hauskaa 🙂

Viime viikolla tosikoinen aloitti rohkeasti pyöräilykauden. Polki fillarinsa maanantaina isänsä varastosta meille. Tiistaina urhoollisesti lähti aamulla matkaan vaikka taivaalta tuli pari pisaraa vettä. En edes hogannut katsoa sääennusteita, joten iltapäivällä tytär olikin stranded tuossa muutaman kilsan päässä Mäcissä, kun ei pystynyt polkemaan kotiin saakka hurjassa jäätävässä tihkussa. Pelastuspartio minä&mies haettiin tyttö pyörineen himaan. Onneksi oltiin viikonloppuna siivottu varasto, niin miehen fillarinkuljetusteline löytyi helposti!

Eilispäivänä aurinko kurkisteli satunnaisesti pilvien raosta iltapäivällä. Sisällä serverintuunaushommissa vietetyn alkupäivän (sisältäen vähän ajelua kiintolevyjä ja sen sellaisia hakemassa) jälkeen tartuin haravaan ja öh, johonkin kolmipiikkisen puutarhatyökaluun, don't expect me to know names for all these gadgets, ja aloin putsata pihan kukkapenkkejä miehen kuumennellessa jälleen tuota grilliä. Kannoin kolme isoa saavillista lehtiä, heinää, vanhoja juurakoita ja sen sellaista kompostoriin.

Kuka olisi arvannut, että joku päivä nautin pihahommista? Muksuna isoäiti yritti saada minua puutarhahommiin kanssaan, ja ehkä se joskus ihan pienenä olikin hauskaa, mutta siihen mennessä kun siitä jotain ymmärsinkin, olisin mieluummin nököttänyt jossain lukemassa tai puuhastelemassa omiani kuten veistelemässä pajupillejä ja muuta mitä isoisä oli opettanut tekemään, kuin työntämässä näppejäni multaan ja opettelemassa kasveja.

En minä ehkä vieläkään ole hirveän entusiastinen sen varsinaisen puutarhatiedon suhteen. Tai siis on liikaa vaivaa ottaa selvää, missä joku kasvi viihtyy ja miten sitä pitää hoitaa. Mutta olen mieluusti oikea käsi miehelleni, joka on perheen gardenisti ja tietää JO, joten minä voin vain tehdä ohjeiden mukaan 😉 Ja eilen ohje oli siis putsata penkit ja penger vanhasta roskasta, ainakin pintapuolisesti.

Pihalle on ilmestynyt uusia sinisiä kukkia, ja jotain pieniä alkuja ilmestyi kaiken sen haravoimani “rojun” alta esiin. Osa kukista saanee jäädä, mutta osa joutunee lähtemään. Ajatuksena meillä olisi kasvattaa kesäkurpitsaa ja minttua ja kevätsipuleita, noiden laatikoihin kylvettyjen salaatin, tillin ja ruohosipulin lisäksi. Oma pikkupuutarha ❤

Sillä välin kun minä siis haravoin pihaa pienellä puutaraharavalla, mies grillasi meille satsin Hornetteja ja Koskenlaskijalla täytettyjä herkkusieniä, sekä nakkeja illemmalla meille kotiutuvaa keskimmäistä varten. Tosikoinen oli jo lähtenyt isälleen. Vaikka ulkona, auringossa tarkenikin grillata ja haravoida (hanskat kädessä), oli eilen vähän kylmä syödä ulkona, ainakin silloin myöhään iltapäivällä. Joten syötiin sisällä ja sitten minä luovutinkin ulkonaolon suhteen ja katsoin Aguileran Burlesquen. Aina yhtä ooh ❤

Pohjavire on viileä nytkin, puolen päivän aikaan, kun muutoin ihanasti lämpöisessä auringossa lojun aurinkotuolissa kirjoittamassa. Sormet ovat melkein vähän jäässä. Bikineille ei vielä voisi haaveillakaan riisuvansa, kylmä tulee heti kun aurinko menee pilveen, sukat saa olla jalassa.

Kohta on jo Vappu! Meillä on sima jo simaa, ollut jo muutaman päivän, joten Vappuna se on ehkä jo olutta 😛 Sima sai tänä vuonna alkunsa oluentekotynnyrissä ja valmistuikin paljon ämpärisimaa nopeammin! Pullot – tietenkin vanhat viini- ja skumppapullot, niihin meillä on sima perinteisesti tehty – ovat puolilämpimässä varastossa, jossa käyn niitä pari-kolme kertaa päivässä hoitamassa. Kumikorkit pomppivat iloisesti pois pullonsuilta, kertoen tehokkaasta kuplinnasta 🙂

Tänä aamuna hipsin tuonne varastoon paljain jaloin, sen kaksi askelta ulkokautta, ja sain huomata etanoiden heränneen. Tai siis, näinhän minä niitä jo kukkapenkkiä penkoessani pari eilenkin, mutten vielä tuolla alaovella, missä ne syksyllä pitivät herätyskokouksiaan. Tänä aamuna astuin paljaalla jalalla etanan päälle. Kuului vain krunts. Iyh. Luin joku aika sitten, että nämä Suomen vallanneet etanat ovat ihan syömäkelpoisia. Vähän pieniä ne on, mutta ehkäpä meillä syödään kesällä sitten oman farmin etanoita 😉

Tulisi vaan jo se kesä ja kuuma!

 

“It's gray again,” totesin vetäessäni verhon syrjään päästääkseni päivänvalon makuuhuoneeseen. Mies katsahti ylös koneeltaan ja hymyili minulle: “Elämä on harmaata… Remember those hair color commercials?” Naurahtaen kapsahdin miehen kainaloon sängylle, muistin mainoksen hämärästi.

Maailma voi olla tänään harmaa, ja hiuksenikin tarvitsevat väriä tuubista, mutta elämääni en kyllä menisi kutsumaan harmaaksi 🙂 Ei, kyllä se on kaikkia värispketrin eri sävyjä. Mustasta valkoiseen ja kaikkea siltä väliltä. Itse olen vastuussa niistä iloisemmista väreistä, siitä että mustista ja harmaista raidoista huolimatta elämäni tilkkutäkki on täynnä kaikkea kaunista.

Viikolla, taisi olla keskiviikkona, kun jälleen kerran olin lueskellut uutisia, meinasin jo aloittaa postauksen otsikolla “Uutisten masentama”. Kuinkahan monennen kerran? Uutisissa oli jälleen uutinen toisensa perään toinen toistaan masentavampi. Ajattelin kerätä ne postaukseen pienten kommentointien kera, kuten olen joskus tehnyt ennenkin. Muutaman kerran.

Annoin asian olla. If I let the news get to me, sairastun pian masennukseen. Totesin jälleen, että lienee terveellisempää jättää uutisten lukeminen vähän vähemmälle ja keskittyä sairaan maailman pällistelyn sijaan omaan ja läheisteni hyvinvointiin. Empaattisena idealistina alan herkästi kerätä maailman murheita harteilleni ja lyyhistyä kasan alle.

“Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa ne jotka voin ja viisautta erottaa nämä kaksi toisistaan.“

Viikon isoin asia oli erityisopettaja Antti Korhonen potkuineen. Siihen tartuin, ja siitä mesosin naamakirjassa ja kotona ja duunissa – millä tosin tuskin oli juuri merkitystä minkään kannalta. Tartuin virtuaaliseen kynään sen verran, että allekirjoitin sen “Antti Korhosen tueksi” -kansalaisadressin, tuodakseni mielipiteeni julki, tukeakseni sitä minkä itse oikeaksi koen. Kaikki, mitä aiheesta muutoin halusin sanoa, oli jo sanottu monessa kirjoituksessa.

Samaisena keskiviikkona, kun erinäiset maailman vääryydet uhkasivat hukuttaa alleen, posti toi meille vaihteeksi hyviä uutisia. Pisara maailma meressä, mutta meille pienille ihmisille tärkeitä asioita. Yksi iso kivi putosi harteiltani – harteiltamme – ja ravistelin sen mukana ne päälle kasautuneet uutisotsikotkin. Käytiin kaupassa ja laitettiin hyvä illallinen, nautiskeltiin elämästä.

Ei meidän normaaliin elämään kuulu mitään suurta räiskettä ja jatkuvaa seikkailua (tai siis, onhan sitä välillä sattunut ja tapahtunut paljonkin kaikkea, but I prefer it this way). Arjen pieniä juttuja, välillä vähän noita isompia huolia, yhdessäoloa, töissäkäyntiä, koulua, ruuanlaittoa, oleilua. Tällä hetkellä kaksistaan, ilman lapsia. Joku voisi hyvin sanoa, että tämä on tällaista tasapaksua harmaata elämää. Minulle se loistaa kaikissa maailman väreissä!

Tänä aamuna, suloisena sunnuntaiaamuna, heräsin rakkaan mieheni viereltä ulkoisesti harmaaseen aamuun. En haluaisi olla missään muualla kuin juuri tässä! Geolokaation puolesta toki olisi hauskaa, jos talomme olisi siellä missä on lämmin, aurinko paistaa ja pihalla voisi kasvattaa timjamia. Mutta ei se onnea itsessään toisi. Me täällä talon sisällä se tehdään 🙂

 

Tyttöseni aurinkoiseni, syntyi tasan vuosikymmen sitten, kylmänä kevätyönä. Maa oli jäässä ja lunta tuprutti tummanaan. Tänään tuo tyttö pisamainen, vaaleakutrinen, ilosilmäinen, viettää synttäripäiväänsä lumikinosten ympäröimänä, kevätauringon paistaessa kirkkaalta taivaalta. Täyttä kultaa tyttären sydän, temperamentti tulta ja tappuraa, ja tiukka on oma tahto. Avulias ja empaattinen, puolustaja altavastaajien, oman vankkumattoman oikeudentajunsa mukaan. Pikkuisen pilvissä toisinaan pää, kun tanssahdellen tyttönen taivaltaa elämänsä polkua.

Pienoisena nyyttinä tyttö aloitti elämänsä. Aurinkoisena kesänä näki jo paikkaa monta. Isosiskon touhuiluja seurasi äidin sylistä, lempipaikkana kengurupussi, lähellä äidin sydäntä. Varhain alkoi kantaa pienoisen omat jalat. Koon kuudentoista töppösillä, mennä paineli puiston jäillä, ennen kuin ikää oli kymmentä kuukautta. Iloisesti nauraen toi päivään paistetta neitonen. Meidän pikku prinsessa, toinen yhtä ihana.

Ei ole äidin vauva enää mikään vauva. Tanssijatyttönen on jo kymmenen! Kymmeneen vuoteen kuuluu aurinkoa ja myrskyä, ukkosta ja päivänpaistetta. Ehdottomasti enemmän paistetta kuin myrskyä! Tyttären temperamentti kuohahtaa toisinaan ukkospuuskan lailla, menee yhtä nopeasti kuin tulikin. Taitava, taiteelinen, älykäs neitonen. Ulospäin suuntautunut, eloisa ja utelias. Herkästi innostuva, herkästi myös tulistuva. Rakkautta ja kujeita, ukkosta ja paistetta, sitä on meidän nuorin prinsessa.

Elämän ensimmäinen vuosikymmen tyttärellä täynnä, koko elämä edessä. Haaveita, toiveita, riehakasta iloa. Pettymyksiäkin varmasti, onhan niitä jokaisella, isoja ja pieniä. Oma kultani kymmenenvee ❤