Suloisena sunnuntaiaamuna

“It's gray again,” totesin vetäessäni verhon syrjään päästääkseni päivänvalon makuuhuoneeseen. Mies katsahti ylös koneeltaan ja hymyili minulle: “Elämä on harmaata… Remember those hair color commercials?” Naurahtaen kapsahdin miehen kainaloon sängylle, muistin mainoksen hämärästi.

Maailma voi olla tänään harmaa, ja hiuksenikin tarvitsevat väriä tuubista, mutta elämääni en kyllä menisi kutsumaan harmaaksi :) Ei, kyllä se on kaikkia värispketrin eri sävyjä. Mustasta valkoiseen ja kaikkea siltä väliltä. Itse olen vastuussa niistä iloisemmista väreistä, siitä että mustista ja harmaista raidoista huolimatta elämäni tilkkutäkki on täynnä kaikkea kaunista.

Viikolla, taisi olla keskiviikkona, kun jälleen kerran olin lueskellut uutisia, meinasin jo aloittaa postauksen otsikolla “Uutisten masentama”. Kuinkahan monennen kerran? Uutisissa oli jälleen uutinen toisensa perään toinen toistaan masentavampi. Ajattelin kerätä ne postaukseen pienten kommentointien kera, kuten olen joskus tehnyt ennenkin. Muutaman kerran.

Annoin asian olla. If I let the news get to me, sairastun pian masennukseen. Totesin jälleen, että lienee terveellisempää jättää uutisten lukeminen vähän vähemmälle ja keskittyä sairaan maailman pällistelyn sijaan omaan ja läheisteni hyvinvointiin. Empaattisena idealistina alan herkästi kerätä maailman murheita harteilleni ja lyyhistyä kasan alle.

Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa ne jotka voin ja viisautta erottaa nämä kaksi toisistaan.

Viikon isoin asia oli erityisopettaja Antti Korhonen potkuineen. Siihen tartuin, ja siitä mesosin naamakirjassa ja kotona ja duunissa – millä tosin tuskin oli juuri merkitystä minkään kannalta. Tartuin virtuaaliseen kynään sen verran, että allekirjoitin sen “Antti Korhosen tueksi” -kansalaisadressin, tuodakseni mielipiteeni julki, tukeakseni sitä minkä itse oikeaksi koen. Kaikki, mitä aiheesta muutoin halusin sanoa, oli jo sanottu monessa kirjoituksessa.

Samaisena keskiviikkona, kun erinäiset maailman vääryydet uhkasivat hukuttaa alleen, posti toi meille vaihteeksi hyviä uutisia. Pisara maailma meressä, mutta meille pienille ihmisille tärkeitä asioita. Yksi iso kivi putosi harteiltani – harteiltamme – ja ravistelin sen mukana ne päälle kasautuneet uutisotsikotkin. Käytiin kaupassa ja laitettiin hyvä illallinen, nautiskeltiin elämästä.

Ei meidän normaaliin elämään kuulu mitään suurta räiskettä ja jatkuvaa seikkailua (tai siis, onhan sitä välillä sattunut ja tapahtunut paljonkin kaikkea, but I prefer it this way). Arjen pieniä juttuja, välillä vähän noita isompia huolia, yhdessäoloa, töissäkäyntiä, koulua, ruuanlaittoa, oleilua. Tällä hetkellä kaksistaan, ilman lapsia. Joku voisi hyvin sanoa, että tämä on tällaista tasapaksua harmaata elämää. Minulle se loistaa kaikissa maailman väreissä!

Tänä aamuna, suloisena sunnuntaiaamuna, heräsin rakkaan mieheni viereltä ulkoisesti harmaaseen aamuun. En haluaisi olla missään muualla kuin juuri tässä! Geolokaation puolesta toki olisi hauskaa, jos talomme olisi siellä missä on lämmin, aurinko paistaa ja pihalla voisi kasvattaa timjamia. Mutta ei se onnea itsessään toisi. Me täällä talon sisällä se tehdään :)

Pihalla kukkii kohta *jotakin* (se on ylläri, kun ei ole meidän istuttamiamme sipuleita), huolimatta vieressä yhä kohoavasta metrisestä lumikasasta. Kevät <3
 

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.