Hampaitani harjatessani katselin naista, joka katsoi minua takaisin WC:n peilistä. Tutut vihreät silmät, joita joskus kissansilmiksikin kutsuttiin (aivan kuten nyt tyttäreni silmiä), tutut kiharat, tuttu naama. Vähän on naururyppyjä silmäkulmissa, ja hopean häivähdyksiä juurikasvussa. Minullako? Niin, minulla. Minulla iättömällä. Minulla, joka aivan varmasti olen liian nuori yläkoululaisen äidiksi.

Viime aikoina olen huomannut usein katselevani vanhoja ihmisiä, heitä elämän ehtoopuolella, jotka kulkevat keppien ja rollaattorien kanssa. Heitä, joiden selkä on painunut köyryyn ja jokainen askel vaatii oman ponnistelunsa. Olen miettinyt monta kertaa, etten halua tulla vanhaksi! En halua elää niin vanhaksi, ettei jalka nouse, etten voi hypätä aidan yli, etten voi laittaa rullaluistimia jalkaani ja antaa mennä.

Sitten muistan oman isoäitini. Hän täytti tovi sitten 88 vuotta. Ja on yhä mitä parhaimmassa kunnossa, niin mieleltään kuin fyysisestikin. Haluan vanheta kuin isoäitini. Luultavasti geeneillä on sen verran sanottavanaan, että se voisi jopa olla mahdollista. Ei sillä että se olisi maailman tärkein asia, mutta nostaahan se omaa elämänlaatua!

Se vaatii tietenkin sen, että pidän itsestäni huolen. Olen jo kauan sitten muuttanut ruokavalioni sellaiseksi, että pysyn normaalihoikkana enkä liho, kuten geenini toiselta puolen sukuani yrittävät puskea. Fyysinen kuntoni on aina ollut pienellä vaivalla ainakin kohtuullinen, mutta nyt, nyt totesin kahden vuoden tanssitauon jälkeen, että tanssimaan tarvii taas päästä. Syksyllä sitten taas, Broadway ja Wanha Hirwi kutsuu!

Mielikin on tietenkin syytä pitää virkeänä. En sinänsä usko, että sen suhteen on isompia ongelmia; SharePoint kyllä pitää huolen, ettei mieli pääse sammaloitumaan 😉 Synttäripäivä kuluikin kyseisen SharePointin parissa, kuten kutakuinkin jokainen muukin työpäiväni. Niin, ja Facebook-onnitteluita likettäessä! Ei sitä vaan ennen naamakirjaa saanut tällaista määrää onnitteluita 😀

Niin, se ikä. Se on jännä juttu, kun se on oikeastaan kovinkin suhteellinen. Esiteineilleni olen ihan antiikkia. Ihan niinkuin oma äitini aikoinaan tämän ikäisenä. Ja nyt kun mietin itseäni, en edelleenkään kykene mieltämään itseäni yhtä vanhaksi kuin äitini oli silloin kun hänellä oli mittarissa sama melkein-nelkyt. Olen nuori! Mutta minulla on hopeisia raitoja juurikasvussani.

Ikä ei itsessään ole merkityksellinen, mutta se että on vuosia mittarissa, tarkoittaa useimmiten että on ehtinyt kokea elämässään enemmän. Ei se itsessään tuo enempää viisautta, mutta jos kokemastaan oppii, tuo se mukanaan elämänviisautta. Pikkuhiljaa väittäisin itsellenikin sellaista karttuneen, edes vähän. Ainakin elämäni on ollut varsin värikäs 🙂 En enää edes haluaisi olla teini, en edes 25v. Minun on varsin hyvä olla juuri nyt, elämänkokemukseni kanssa.

Ikä on lopultakin korvien välissä. Ei niillä numeroilla niin väliä, kunhan on oma itsensä. Isoäitinikin monesti toteaa, ettei taida ollenkaan käyttäytyä ikänsä edellyttämällä tavalla. En minäkään, vaikken taida edes oikein aina tietää, mitä tämä ikä muka edellyttää 😀 Olen minä. Olen mikä olen.

Ja olen onnellinen tässä missä olen, tällaisena kuin olen 🙂 Se kai se on pääasia! Laitettiin miehen kanssa minulle synttäri-illallinen – minä lämmitin alkuruuaksi tomaattikeittoa ja leikkasin jälkkäriksi palat mutakakkua ja lusikoin vadelmaa päälle, mies grillasi (minun kasaamiani) kasvis- ja jättikatkarapuvartaita – ja siinä illallista nauttiessamme nostin Pinot Grigio -lasini: “malja sille että olen kolkyt-jotain ja onnellinen!”

 

Viime viikolla yhdessä Lync-palaverissa yksi osallistujista totesi linjoille tultuaan: “Kuulostaa ihan siltä kuin joku teistä olisi jossain viidakossa.” “Se olen minä. Tosin en viidakossa, ihan Helsingin linnut laulaa. Mä olen ihan pihalla,” vastasin. “Hyvä ettei sentään vielä päässä surise noin pahasti,” vitsaili toinen – projekti on ollut melko haastava. Sanoin voivani toki mennä sisällekin, mutta ketään ei kuulemma viserrys haitannut.

Silloin kun lumet alkoivat sulaa ja oli ensimmäiset hienot kevätpäivät, kaikkialla ihmiset kömpivät ulos luolistaan pihoilleen, tekemään kuka mitäkin pihahommaa. Mutta sen jälkeen tuntuu melkein kuin olisimme ainoat naapuruston piha-asukit. Juuri ketään muita ei näy eikä kuulu pihoillaan kuin harvoin. Ovi saattaa olla auki jonkin aikaa päivällä.

Me ehkä ollaan vähän outoja siis, eletään keskellä kaupunkia kuin mökkiläiset. Sillä kyllähän ihmiset mökeillään viettää aikaa ulkona ja syö pihalla ja muuta.Tai ehkä me vaan ollaan naapuruston ainoat – paria lähinaapuria lukuunottamatta – jotka ei ole siellä mökillä vaan stadissa.

Mene ja tiedä, mutta me otetaan pihasta kaikki irti, tällaisilla kesäsäillä. Ei tässä terassilla toki palella viitsi; tänään oli vilpoisampi aamupäivä, joten oli meilläkin ovi kiinni ulkona aamuauringossa nautitun aamupalan jälkeen aina puolille päivin saakka. Mutta kun on kesälämmin ja helle ollaan pihalla melkein koko ajan. Ja vähän viileämmälläkin paljon. Koko pitkän talven edestä.

Oleskellaan, syödään, laitetaan ruokakin ulkona sen minkä voidaan. Oma piha ❤ Viime viikolla yhtenä iltana otettiin Food of the Greek Islands keittokirja ulos ja tein meille aubergine-salaattia pihapöydän samaan tapaan kuin viime kesänä tehtiin sitä samaa Tinoksella ystävien kanssa. Eilen perkasin kuhan tuossa pihalla, minkä jälkeen mies grillasi sen.

Eilen lähdettiin sen verran liikkeelle, että käytiin parilla kirpparilla (ja ostamassa se kuha). Ensisijaisesti etsimässä paria viiden litran lasipulloa, joissa voi valmistaa omaa siideriä. Sellaisetkin löytyi, mutta myös mm. kiva pieni keraaminen purkki, vanha neljän litran lasipullo korissa (viinille) ja iso saviruukku yrteille (tai kukille, mutta me nyt suositaan hyötyviljelyä).

Niinpä eilen laitettiin yksi setti siideriä käymään, ja hienosti se tuolla pulputtaa 🙂 Ja tänään istuttelin persiljaa ja rucolaa saviruukkuun, ja kokeillinpa siirtää myös yhden oreganoruukun siihen, mutta se ei ihan toimi. Toivottavasti oregano siitä huolimatta jaksaa jatkaa kasvamistaan.

Tänään myös viimein kävin kunnolla salaattipenkin kimppuun. Sieltä löytyi kuin löytyikin salaattirivit kaikkien rikkaruohojen alta. Rucola vähän heikommin kuin muut, siksikin istuttelin sitä lisää ruukkuun. Jonkin verran katoa on käynyt penkissä kaikkiaan. Liekö etanat syöneet alta päin vai linnut popsineet siemenet pinnalta?

Olen todennut tässä viime viikkojen aikana, ja eilen jotenkin erityisesti kun kirpparin ulkopuolella seisoskeltiin auringossa ja otin hetkeksi sandaalit pois jaloista, että kyllä täälläkin voi tuntea edes pienen palan sitä sielun vapautta, jonka ensimmäistä kertaa koin Tinoksella. Vähäsen se riippuu säästä, mutta näillä kesäsäilä, jopa töistä huolimatta (kun voin tehdä töitä omalla pihalla), ei ole ihan niin kahlittu olo.

Tosin toki täällä elämä on vähän erilaista kuin Kreikassa, kesäkuumallakin. Ihmiset ympärillä haluavat näkösuojat ympärilleen ja menevät nukkumaan aikaisemmin kuin me – Kreikassa me ollaan aikaisia eläjiä kun mennään jo puolilta öin nukkumaan, täällä myöhäisiä, kun haluttaisiin kuunnella musiikkia pihalla vielä kymmenen-yhdentoista aikaan…

Minusta olisi mukavaa tehdä ruokaa ja viettää iltaa yhdessä naapureiden kanssa, elää vähän yhteisöllisemmin. Se ehkä vaatisi monen vuoden naapuruuden täällä, pitkällisen ystävyyden tapahtuakseen. Me suomalaiset ollaan yleisesti niin paljon yksityisempää porukkaa. Tunnen itseni välillä vähän erilaiseksi.

Mutta sillä mennään mitä on. Näinkin on elämänlaatu monin verroin parempaa kuin mitä se oli kerrostalossa. Uskomatonta, että 8 vuotta sitten vastustelin rivitaloon muuttamista, elämäni siihen asti kerrostalossa asuneena! Enää en vapaaehtoisesti vaihtaisi!

 

Tai läsnätyötähän se kai, uusimman trendisanan mukaan. Ihan sama minulle, töitä kotona, ei toimistolla, joka tapauksessa. Onneksi on Lync. Ja onneksi se tänäänkin lopulta tokeni, vaikka aamulla yritti kovasti sanoa, ettei saa palvelimeen yhteyttä. Koneen buutti auttoi siihen vaivaan, tällä kertaa.

Sitä ennen kuitenkin, kunhan olin joskus vähän ennen kahdeksaa saanut itseni sängystä ylös ja portaita alas, avasin oven ulos takapihalle, kauniiseen aurinkoiseen aamuun. Lämpöä oli jo parikymmentä astetta varjossakin, enteillen iltapäivän 29 astetta. Laitoin meille freddot ja kahvilasi kädessä käyskentelin katsastamassa, mitä pienelle puutarhallemme tänä aamuna kuului.

Tomaatti puskee lisää hedelmää, munakoiso on avannut ensimmäisen kukkansa, pavut, basilika, kesäkurpitsat, pinaatit, salaatti, tilli ja niin eespäin, kaikki, kasvaa ihan silmissä. Salaattipenkki töyräällä kaipaa yhä kitkemistä. Luultavasti teen sen homman lauantaina kun on koko päivä aikaa erotella rikkaruohoja nyt jo kohtuullisesti erottuvista erilaisista salaateista.

Puutarhakierroksen jälkeen otin läppärin ulos pihapöydälle aurinkovarjon alle ja ryhdyin käymään läpi sähköposteja ja aloittelemaan muita päivän hommia. Mies toi pari kippoa ja purkin kreikkalaista jugurttia ja laitoin itselleni aamupalaksi jugurttia hunajalla ja kanelilla.

Aurinko oli vielä koivujen takana ja pilviäkin alkoi kertyä. Mutta ilma oli riittävän lämmin istua siinä pöydän ääressä pellavahousuissa ja teepaidassa, jugurttia ja semi-freddoa nautiskellen, töitä tehden.

Tytöt heräilivät yksi kerrallaan ja nousivat vuoteistaan aamutouhuihin. Yhteentoista mennessä olin saatellut esikoiseni matkaan isäni ja isoäitini kanssa Lappeenrantaa ja Viipuria katselemaan, ja tosikoinen ja keskimmäinenkin sulkivat teeveet ja läppärit ja tulivat ulos pelaamaan splash ballia.

Siinä vaiheessa katsoin viisaimmaksi siirtyä pois pöydän äärestä – “splash ball nurmikko” on ihan sen vieressä. Pilvet olivat haihtuneet kuuman auringon tieltä, joten vaihdoin pellavan biksuihin ja laitoin itselleni mukavan paikan aurinkoon, aurinkotuoliin löhöasentoon. Siinä oli hyvä tehdä töitä, siitä oli mukava seurailla tyttöjen touhuja pihamaalla, turvallisen etäisyyden päässä kaikista vesileikeistä 😉

Puolilta päivin mies avasi grillin ja laittoi bratwursteja, nakkeja ja mustaa makkaraa paistumaan sillä välin kun minä tein salaatin. Odotan niin että pääsen poimimaan kurkut, paprikat ja tomaatitkin omasta maasta! nyt vasta salaatinlehdet löytyy pihapuurtarhasta.

Rohkeana tyttönä maistoin Grill Basil Gardenin grillimaisterin tarjoilemaa mustaa makkaraa, vaikka aina olen todennut, ettei se ole tätä stadilaistyttöä varten, se. Mutta Tapolan “maksalaatikko makkarankuoressa” yllätti ja suorastaan tykkäsin siitä, puolukkahillon kanssa. Hämmentävää!

Lounaan jälkeen kävin taas töiden kimppuun auringon paahteessa. Välillä oli pakko käydä koneen kanssa istumassa hetki sisällä viileässä (siellä on kai vain n. 26 astetta), ja kävelinpä kerran ihan alakertaan saakka. Ironista kyllä, sauna on yksi meidän talon viileimmistä paikoista tällä hetkellä 😉

Siellä saunassa meillä on vadelmaviini käymässä, jo seitsemättä päivää. Illalla siirretään se uuteen astiaan, otetaan kaikki vadelma- ja rusinarääppeet pois, lisätään vettä ja sokeria ja sitten se saa käydä vielä kymmenisen päivää. Juhannukseksi on siis ihan omat vadelmaviinit tuloillaan. Toivottavasti se on hyvää!

Eilispäivän vietin toimistolla. Maanantain kotipäivän jälkeen mietin, että lienee parempi mennä toimistolle, sillä kotosalla mieli paloi jatkuvasti pihalle, missä muu perhe teki kaikenlaista pihapuuhaa. Minäkin silloin osallistuin sen verran, että käytin lounastaukoni nurmikon siistimiseen. Mutta eilen toimiston viileydessä tuumin, että sittenkin olen mieluummin kotona – etenkin kun voinhan tosiaankin ottaa koneen ulos vaikka koko päiväksi!

Myös tyttäret on viimein tänään oivaltaneet, että piha on myös olohuone, ei vain ulkopelejä, auringonpalvontaa ja grillausta varten. Keskimmäinen otti paperia ja kyniä siihen pöydän ääreen, mutta lopulta päätyi taiteilemaan kynsiään. Ja pienen sisätauon (ON kuuma! kreikkalaisetkin on siestansa sisällä) jälkeen pöydästä tuli varsinainen kynsistudio, kun keskimmäinen taiteili tosikoisellekin komeat kynnet!

Toivottavasti kesä jatkuu tällaisena! Viimeisin sääennuste taitaa kuitenkin kertoa, että viikonloppuna painuisi taas päivälämmöt kahdenkympin alle, ja sateitakin olisi luvassa. Niin, Juhannushan se lähestyy 😉

 

Weather Channelin mukaan elohopea nousi tänään 26 asteeseen. Näin varmaankin varjossa, auringossa oli jotain paljon enemmän. Aivan ihana lämpö!

Aamulla jo yhdeksän aikaan availtiin takapihan ovea ja mentiin ulos haistelemaan lämpöistä kesäaamua. Tein meille freddo cappucinot sillä välin kun mies paistoi kananmunat ja istuttiin ulos terassille aamupalalle. Aurinko oli vielä koivujen takana, mutta sen lämmön tunsi jo. Ensimmäistä kertaa tänä vuonna viihdyin niin aikaisin aamulla shortseissa ja hihattomassa paidassa.

Vietettiin leppoisa aamu isompien tyttöjen touhutessa jotain omiaan, tosikoisen autellesssa puutarhahommissa, ainakin jonkin aikaa. Kitkin sipulipenkin, pinaattipenkin, kevätsipulipenkin ja pääsin hyvään alkuun salaattipenkin kanssa, kun yhtäkkiä siinä töyräällä seistessäni oikeaa isovarvasta vihlaisi ja sitten sillä ei enää kärsinyt seistä.

Hain varpaaseen kylmäpaketin ja asetuin pihalle aurinkotuoliin sen kanssa, kunnes oli aika alkaa laittaa eväitä ja pakata kamoja päivän maauimalaretkeä varten. Laitoin voileivän poikineen – itse asiassa kylmiä juustohampurilaisia ruisleivällä, hampurilaisperjantailta ylijääneistä jauhelihapihveistä – ja pilkoin ison astian täyteen tomaattia, kurkkua ja paprikaa, ja pakkailin vähän muutakin kylmälaukkuun tyttöjen keräillessä pyyhkeitään ja simmareitaan.

Se on kumma noiden (esi)teinien kanssa, että vaikka kuinka on odotettu reissu ja mieleinen kohde, on se lähteminen silti yhtä pitkää kuin leveetä ja aina pitää jonkun kanssa känätä jostain. Ensin tosikoinen kysyi voiko hänen kännykkäänsä ladata autossa. Sitten saman kysymyksen esitti keskimmäinen, jolloin totesin, että a) edes yhden kännykkä ei tule kovin ladatuksi lyhyellä matkalla ja b) kahta ei ainakaan voi ladata ja c) ei niitä kännyköitä siellä tarvita muutenkaan, eli ne jää kotiin.

“Mutta kun musiikki!”

Esikoiselle oli tulossa kaveri mukaan, mutta silti tuo istui eteissä kuulokkeet korvilla odottamassa lähtöä. Ja koska a) kaveri ja b) siskojen kännykät jää kotiin ja c) yhdessäolo, komensin jättämään kuulokkeet kotiin, kännykkä lähti kaverin tavoittamista varten mukaan. Mutta siitäkös vasta sota syttyi! Lopputuloksena kuitenkin kuulokkeet kotona ja lopulta teininkin mieliala parani, kun saatiin auto pakatuksi niin kamoilla kuin lapsillakin.

Eipä sitä kiukkua ja muuta enää esiintynyt kun päästiin uimalaan saakka. Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja vesi houkutteli tytöt uimaan. Esikoinen kavereineen kävi uimassa tosin vain pari kertaa, viihtyivät sen jälkeen polttamassa nahkaansa kanssani nurtsilla. Tosikoinen ja keskimmäinen viihtyivät altaissa monta tuntia, kävivät välillä syömässä ja välillä ostettiin jätskit, mutta muuten uivat ja uivat ja uivat, välillä kaksin, välillä miehen kanssa melskaten. Eikä kännyköitä kaivattu yhtään 😉

Kotiin palattiin kuuden maissa, jokaisella iho kuivana auringosta ja/tai kloorivedestä (minä en käynyt uimassa ollenkaan), nahka jotain punaisen ruskean sekoitusta, paitsi ne vaaleat kohdat bikinien ja uikkarien alla. Kävin suihkussa, ihan kuin Tinoksellakin aina auringossa vietetyn päivän jälkeen, ja puin päälleni kepoisen kesämekon, aivan kuin Tinoksellakin aina illaksi.

Päivä oli muutenkin sellainen, melkein kuin Tinoksella. Aamupala ulkona, lähtö jonnekin rannalle tai altaalle, löhöilyä ja uintia auringossa, paluu kotinurkille illansuussa ruokaa laittamaan. Tinoksella ei tosin ole läheskään niin paljon tatuoituja ihmisiä kuin ainakin täällä Helsingin seutuvilla, missä tuntuu että tatuoimaton on se poikkeus. Tinoksella minä ja mies oltiin yleensä kutakuinkin ainoat tatuoidut, paitsi Kalivia Beachillä, joka oli erilainen.

Kotosalla grillattiin broilerin siipiä ja laitoin lisäksi kreikkalaisen salaatin. Tinos-teema jatkui 😉 Ilta oli illallisenkin jälkeen vielä riittävän leppeä, että istuttiin jälleen terassilla miehen kanssa tyttöjen siirryttyä sisälle katselemaan telkkaria, kunnes hyttyset alkoivat kiusata liiaksi.

Meidän piskuinen puutarhammekin nautti tämän päivän kuumasta auringosta. Tomaatti versoi kokonaisen kerroksen uutta lehteä, pavut, sokeriherneet ja toinen setti tilliä pistivät päänsä esiin mullasta, pinaatti kasvatti ihan pinaattilehtiä simenlehtien rinnalle, kesäkurpitsat kokolailla tuplasivat kokonsa, chilit ja ensimmäiset tomaatit niinikään. Illalla niille saikin kaikille antaa vettä pariinkin otteeseen; ensin niitä kastelivat tosikoinen ja keskimmäinen, myöhemmin mies ja minä kannettiin niille toinen satsi vettä.

Aivan ihana kesän aloitus! Ensin eilen upeat tyttäret hakivat erinomaiset todistuksensa koulusta, minkä jälkeen vietettiin aurinkoinen päivä kotosalla, tänään tällainen päivä. Enää puuttuu minun lomani. Siihen on vielä muutama viikko matkaa. Voi kun koko kesä olisi tällainen kreikkalainen kesä!

 

❤ Aamu-cappucino aamuauringossa omalla pihalla, oman pienen puutarhan ympäröimänä.

❤ Komeasti kasvavat ja osin jo kukkivat tomaatit ja chilit, paprikat, salaatit, pinaatit, tillit ja muut. Kaksi eilen ostettua pientä kurkuntainta odottamssa pääsyä isompiin ruukkuihin. Medinan ensimmäiset chilit!

❤ Lounas terassilla, keskipäivän auringossa, vaikka päivä olikin jälleen tuulinen. Sellainen-tuulinen, joka olisi vienyt Nalle Puhin ja Nasun mennessään (muttei ehkä aivan tosikoistani, jonka Tinoksen Meltemi-tuuli heitti alas pieneltä muurilta viime kesänä). Sen verran tuulinen, ja puolipilvinenkin, että tein työpäiväni sisällä kokonaan, vaikka aamulla tuumin, että iltapäivään olisi voinut mahtua pieni pihatyöskentelysessiokin.

❤ Tyttären kanssa mekko-ostoksilla. Iloa tosin ei tuottanut kevään mekkovalikoima, josta oli harvinaisen vaikeaa löytää klassisen kaunista juhlamekkoa (jonka hintalappu ei nostanut tukkaa pystyyn, kuten se yksi 169e ja se toinen 289e!!!!). Lopulta se kuitenkin löydettiin, about toiseksi viimeisestä mahdollisesta kaupasta! Tulipahan vietttyä aikaa esikoisen kanssa ihan kaksistaan 🙂

Tytär totesi siinä mekkoja etsiessämme, että vaatemaku on yksi niitä harvoja asioita, joissa hän ja minä ollaan samaa mieltä. Pitää aivan kutinsa, lukuunottamatta verkkareiden käyttöä. Minä käytän niitä kotona ja tanssitunneilla, tyttäret kaikkialla. Ja siitä en ole samaa mieltä heidän kanssaan 😀 Muutoin sekä (liki-)teini että keskimmäinen tykkäävät vaatehuoneeni sisällöstä, tosikoinen raukka on vielä liian pienikokoinen lainaamaan niitä (whew!). Pitäisikö tässä olla huolissaan minusta vai tytöistä?

❤ Lempeä kevätilta. Tuuli tyyntyi illaksi, ja vaikka ulkona onkin jo vilpoisampaa, ei ole kylmä. Pieni lempeä henkäys puhaltelee hetkittäin avonaisesta ikkunasta makuuhuoneeseen.

❤ Lintujen laulukonsertti. Sitä saa kuunnella niin ulkona terassilla kuin avoimesta ikkunasta omassa sängyssäkin. Ainoa häiriötekijä ovat ohi huristavat bussit; ne pitävät järisyttävää meteliä!

❤ Yksinäinen tulppaani pihalla. Muutamaa orvokkia ja samettiruusua lukuunottamatta kaikki pihamme kukat ovat yllätyskukkia, edellisen asukkaan istuttamia sipulikukkia. Krookukset kukkivat jo keväällä aikaisin, valkosipulien ja pinaattien välissä on hurja määrä raita-mitähänneolikaan-liljoja (bongasin samanlaiset lehdet vissiin Muhevaiselta eilen, mutten muista tietenkään enää nimeä). [Edit: ne on kirjokuunliljoja.] Mutta tuo yksi yksinäinen tulppaani etupihan nurkalla on jotenkin herkkä 🙂

❤ Moni muu pieni juttunen elämässä. Ihan vaan, elämä 🙂