Author: Marilka

Höyryjä

Marilka1 Comment
Tänään on niin mukava päivä, että olen juonut jo neljä kuppia kahvia eikä kello ole vielä kymmentäkään…
 
– Lauantaina minulla oli menoa sovittuna, kun mies kyseli, joskos voisi osallistua lauantaina kurssille, joka on tuolla huitsin nevadassa (joten olisi vasta illalla kotona) ja koska kurssi on meidän rakentamiselle tärkeä, sanoin, että totta kai. Mutta sitten ei meinannutkaan lapsille löytyä hoitajaa, joten vielä tänä aamuna mullasin sitä, että joudun perumaan oman menoni. Kunnes ihana anoppi ilmoitti, että voi sittenkin ottaa tytöt! Päivän tähän asti paras asia.
 
– Työmatkalla radiossa kerrottiin, että (aivan kuten arvelin) kuntaverot nousevat melkein kaikissa kunnissa kunta-alan palkkaratkaisujen vuoksi, alkoi nyppiä taas tuo kunta-alojen palkkataistelu. Etenkin kun juuri eilen lueskelin kunta-alan keskipalkkoja ja useimmilla aloilla se oli korkeampi kuin oma yksityisen sektorin palkkani korkeakoulututkinnon kera! Joten ei siellä nyt asiat niin huonosti ole – joskin omassakin palkassani olisi korottamisen varaa, mikä tietenkin ärsyttää myös.
 
– Olin töissä varsin ajoissa tänään, kurssinkuuntelupäivä. Siitä huolimatta joku oli jo vienyt luokasta peräpenkin :/ Eikä vistani taaskaan löytänyt luokassa tietään verkkoon buuttaamatta konetta. Eikä kukaan ollut keittänyt oikeaa kahvia, joten jouduin tyytymään automaattikahviin.
 
Miksi ihmeessä joinain päivinä on mukava olo (kuten eilen, onnistuneen seminaariesityksen jälkeen), ja sitten tapahtuu jotain pientä (tai einiinpientä, ei tuo lauantaiasia pieneltä tuntunut), minkä jälkeen kaikki oikeasti pienet asiat nyppivät ja lopulta kun niitä pieniä ärsyttäviä asioita on tarpeeksi, ne kumuloituvat ja jokainen ärsyttää enemmän kuin edellinen ja lopulta tuntuu, että pää höyryää. Vaikka oikeasti ei ole mitään syytä höyrytä. 
 
That said, ehkä tämä riittää höyryjen päästämiseksi ja jatkan päivääni vähän paremmalla mielellä.

Värejä ja valoja

MarilkaLeave a comment
Tänä aamuna ilma oli jälleen sinistä. Se aina välillä on. Oli aavistuksen verran sumuista, mutta aurinko alkoi juuri kivuta taivaanrannan takaa, kun ajelin Klaukkalan läpi töihin. Klaukkalassa avattiin joulukatu jo viime perjantaina, joten keskustan halki virtasi joulutähtien valot vielä aamulla ennen kahdeksaa. Aika varhaista, siis vuodenajallisesti, minun mielestäni, mutta ne sopivat tunnelmaltaan loistavasti aamun sineen ja taivaanrannan oranssiin hehkuun.
 
20112007
 
Alkuiltapäivällä kotiin tullessani Helsingin nollakeli vaihtui pariksi pakkasasteeksi täällä sisämaassa. Kasvit teiden varsilla olivat eilisen märän jäljiltä kuin sokerihuurrettuja ja kimltelivat kauniisti auringon säihkeessä. Sillä jostain se aurinko säihkyi. Ei aivan silmiini osunut, mutta ilma oli kirkas ja kuulas. Ja kuurankukat kauniita. Vähän sitä vihaamaani lunta maassa ja olisi ollut superkaunista. Sillä vaikken todellakaan lumesta pidä, aurinkoisena kirpeänä talvipäivänä se tekee kyllä maisemasta upean!
 
Myöhemmin katselin keittiön ikkunasta sitä vaaleanpunaista hetkeä, kun aurinko on juuri painunut jälleen horisontin taakse, mutta satunnaiset pilvet punertavat ja koko ilma on vaaleanpunainen. Kuin katselisi maailmaa ruusunpunaisten lasien läpi. Vain hetken, ja sitten onkin jo pimeää. Värit häviävät, katulamput yrittävät täkäläisittäin heikolla valollaan tehdä maailmasta vähän pimeämmän paikan, kunnes päivänvalo seuraavan kerran taas meitä ilahduttaa. Sinisenä, vaaleanpunaisena, kuulaana ja värittömänä tai kenties auringottoman harmaana.
 
20112007(003)
 
Talvella kaikki värit ovat niin hailakat (vaikka ylemmän kuvan taivas kovin siniseltä näyttääkin, mutta se on vain harhaa). Kesällä tämä pohjoinen maailma kylpee lämpimissä voimakkaissa väreissä. Kumpikin on omalla tavallaan kaunista. Talven värejä katson kuitenkin mieluiten sisältä, lämpimän takkatulen äärestä. Kesän väreihin haluan upota, olla osa niitä. Kanarialla vaikka oli lämmintä, ainakin tähän aikaan vuodesta ilma oli samalla tavoin läpinäkyvän kirkas, väritön, kuin täällä näin aurinkoisina talvipäivinä.
 
Illalla esikoinen pimensi jälleen meidän kodin melkein kokonaan, jätti vain pianolampun päälle. Ei kynttilöitä tällä kertaa, mutta tunnelmavaloa yhtä kaikki. Minä olen kirkasvaloihminen, haluan mahdollisimman paljon mahdollisimman kirkasta valoa ympärilleni. Mutta esikoiseni on tunnelmavaloihminen. Aina sammuttelemassa kirkkaita kattovaloja ja sytyttämässä mieluummin pieniä tunnelmallisia spotteja tai kynttilöitä.

Yllätyksiä ja ei-yllätyksiä

MarilkaLeave a comment
Mikään yllätys ei ollut se, että tänään odotti taas major siivousurakka about heti kun oli noustu ja syöty ja aamutoimet tehty. Nimittäin näin se on, kunnes tämä meidän kotin on myyty, asuntonäyttö joka sunnuntai, joten kodin on oltava tiptop. Minua nyppii siivoaminen ja minua nyppii, ettei asunto ota mennäkseen kaupaksi. Joten ei liene yllätys sekään, että olin melkoisen pahalla päällä, kun aloin ensimmäisenä taskina siivota keittiötä.
 
Ja kaikki tuntui menevän pieleen. Siis silleen niinkun joskus tuntuu, ettei mikään mene putkeen. Ja sen lisäksi havaitsin, että *joku* on käyttänyt lähes kaikki hyvät servettini – eh, millon? Ärsytti sekin, että vaikka esillä oli patalappuja, laatikosta oli taas otettu esiin puhtaita, jotka ei enää olleet puhtaita. Ja se, että kun aamulla juuri sain pyykkikorin tyhjäksi, oli se taas puolillaan vain hetki pesukoneen käynnistämisen jälkeen. Ja kaiken lisäksi *joku* oli huuhdellut edellisen päivän ruokalautasen, ihan jees, mutta jättänyt lautastne väliin vettä, joka mukavasti loiskahti päälleni, kun nostin pinon latoakseni lautaset tiskikoneeseen.
 
Poljin jo jalkaa harmista ja esikoiseni tiuskaisi: "Äiti, sun käytös alkaa jo ärsyttää mua!" Äiti meni suihkuun rauhoittumaan 😉
 
Suihkun jälkeen sain huomata, ei niinkään yllätyksellisesti, että tosikoinen ei todellakaan ollut edelleenkään saanut lelun lelua paikalleen huoneessaan. Päivän ensimmäinen todellinen yllätys olikin esikoiseni, joka oli sekä siivonnut olohuoneen pöydän, kuten olin pyytänyt, että huoneensa ja oli nyt siellä lakaisemassa lattiaansa (imuriin tytär ei koske), minkä jälkeen pesi lattiansa (!) ja tamppasi mattonsa meidän terassilla. Ja sai siskonsakin innostumaan samasta puuhasta, mikä olikin jo mahdollista sen jälkeen kun minä olin urakoinut neiti-neljäveen huoneen siistiksi.
 
Kun neitosten huoneet olivat tiptop ja matotkin taas paikoillaan, kysyi esikoinen, mitä seuraavaksi voisi tehdä. Minulla oli kolme isomman luokan urakkaa jäljellä: imurointi, ruuan laitto ja järjetön pyykkikasa viikattavana. Normaalisti pedanttina kontrollifriikkinä haluan tehdä nuo kaikki itse, jotta ne tulee tehdyiksi juuri niinkuin minä tahdon. Mutta vastausta punnitessani totesin, että minun on aivan turha valittaa, että joudun tekemään täällä kaiken yksin, jollen edes silloin löystä piponi nauhaa, kun oikein erikseen kysytään, mitä voisi tehdä!
 
Joten tyttäreni kävivät yksissä tuumin pyykkikasan kimppuun. Minun laittaessani ruokaa he urakoivat koko läjän siistinpuoleisiin pinoihin, jotka yhdessä vietiin kaappeihin. Toppini eivät nyt ole siis aivan niin millintarkasti viikattuja kuin normaalisti, mutta I suppose I can live with that 😀 On huvittavaa olla samanaikaisesti kodin suhteen niin boheemi ja yksittäisten detaljien suhteen niin pedantti. Lasten myötä olen oppinut löysäämään monessa asiassa. Monta lienee vielä jäljellä.
 
Niin tai näin, ilahduin lasteni edesottamuksista niin paljon että yllätin itseni tekemällä piirakan illan vieraita varten, siis toisin kuin olin suunnitellut. Ja laspet saivat viikkorahan tuplana 😉
 
Esikoisen futistreenien jälkeen tultiin kotiin laittamaan loppuja tarjoiluja valmiiksi, mutta päivän ikävä yllätys oli se, etteivät vieraat saapuneetkaan. Vanhojen kavereiden entisiltä kotikonnuilta piti tulla illalla kylään, mutta eivät koskaan ilmestyneet tai mitään ilmoittaneetkaan. Unohdus ilmeisestikin. Esikoista asia harmitti varmaan kaikkein meistä eniten. Totesi kuitenkin ennen nukkumaanmenoa, että olihan meillä mukavaa ilmankin. Totta. Niin oli 🙂 Jutustelua takkatulen ääressä. Iltapalaa kynttilänvalossa.
 
Ja tosikoinen meni käskemättä petiinsä ja simahti ennen kuin ehdin piipilaulua laulaa – vaikka tänä aamuna heräsi vasta puoli kymmenen aikaan. Elämä on yllätyksiä täynnä 😉

Random (after)thoughts

MarilkaLeave a comment
Olipa mukava palata taas kotiin, vaikka matka olikin nautinnollinen ja antoisa ja vaikka täällä kotimaassa odottikin ihan talvi. Näin lyhyellä reissulla ei itselleni vielä ehtinyt tulla perhettä ikävä, mutta lapsilla oli kyllä ollut äitiä ikävä. (Kylläpä onnistuinkin keittämään laihaa kahvia…)
 
Siihen nähden, miten vähän yleisesti ottaen matkustan, on viime viikkoina tullut lenneltyä paikasta toiseen ihan urakalla. Onneksi enää ei laskut ja nousut tunnu korvissa ollenkaan. Teininä olin lentojen aikana aina ihan kipeänä, kun korviin koski kamalasti ja välillä voin ihan pahoin koneessa. Lentäminen ei siis kauheasti houkutellut, päin vastoin, kynnys nousta koneeseen oli välillä aika isokin. Ei siis siksi, että lentäminen minua pelottaisi, vaan siksi että olin aina niin kamalan kipeänä. Onneksi en enää.
 
Eilen koneessa matkalla Brysselistä Kööpenhaminaan palauduin ruuan suhteen maan pinnalle ihan siellä kilometrien korkeudessa. Ostin kahvin ja sämpylän. Kahviin sai siellä sentään Arlan maitoa, jossa luki jopa suomeksi maito, joten se oli melkeinpä parempaa kuin se belgikahvi, johon sai jotain keltaista belgikermamaitoa sekaan. Tosin maito oli sellaisissa kamalissa tetroissa, jotka ruiskii miten sattuu, joten onnistuin ruiskaisemaan maitoa vieressäni istuneen latvialaisen liikemiehen housuille.
"Gosh!! I’m so sorry, here, do you want a napkin?" The guy is swishing milk off his pants with his fingers: "Yes, but you need to wipe it," with a crooked smile. I, slightly baffled, start wiping his knee with the napkin, but stop abruptly when it seems like there’s nothing left to wipe. "Do you know how bad I’ll smell after… (long pause) …weeks?" Still a smile playing on his lips. "You got to take them to the dry cleaners. Aw, but I can’t afford to pay for it! Some water will just have to do."
We fall silent and I start munching on my sandwitch and apparently don’t seem too pleased with it since the guy asks: "Well, how does it taste?" "I don’t know… not good, but ok. Back to reality after all the gourmet food I ate in Brussels." I turn the wrapper around in my hands, looking for the ingredients. "What are you trying to find? How many calories are in it?" "No," with a shrug and a small laugh, "I’m trying to find out what’s in it, besides ham and cheese." Pause. "Mustard! I thought as much! Not used to that in my sandwitch." "So it’s not good." "Naw, well, the mustard is mild enough, it’s edible. You know the Danes make the best sandwitches in the world." "Not according to you!" "This is an exception… but the coffee is good." "No more food after this today?" "No, I believe not."
 
And then we go on to talking about robbing a bank and disappearing alltogether. Though not together, naturally. But, you know, generally. Fun chit chat. And then I resume reading the book I bought at Brussels airport, a book about a woman who inherits her mother who actually did rob a bank and get away with it.
Köpiksessä alkoi kuulua jo enempikin Suomea terminaalissa, mikä oli tietenkin vain luonnollista, kun oltiin menossa koneeseen, jonka määränpää oli Helsinki. Jostain syystä sillä hetkellä olisin halunnut lakata olemasta suomalainen. Olla joku muu vain hetken aikaa. Koneessa viereeni istui noin ikäiseni nainen, joka luki ruotsalaista tai tanskalaista lehteä, en sen tarkemmin katsonut. Kone rullaili kentällä niin kauan, että sanoin jo ääneen: "Looks like we’re gonna taxi all the way to Helsinki." "Hopefully not, " naurahti nainen hyvällä englannilla ja juteltiin tovi englanniksi, kunnes todettiin olevamme suomalaisia kumpikin 😀 Nainen oli yhtä puhelias kuin minä, joten matka Helsinkiin sujui rattoisasti niitä näitä lörpötellen.
 
Kyllä olinkin väsynyt kotiin tullessani. Ja nyt aamulla. Onneksi esikoisella oli yhdeksän aamu, se salli edes aavistuksen pitemmän yöunen. Annoin aamulla heti pienet tuliaiseni lapsille: dino-keksejä ja hassut helmiverkkohatut roolileikkejä varten. Siinä tohinassa jäi esikoiselta liikkakamat kotiin, joten kiikutin ne hänelle kouluun vielä erikseen sen jälkeen kun olin hakenut ensin tosikoisen talvikengät suutarista ja vienyt hänet hoitoon. Mom-taxi vauhdissa taas.
 
Brysseliläiset muuten luulevat olevansa etelä-eurooppalaisia. Siellä oli n. 8 astetta lämmintä, sateista ja tuulista, kun olin siellä, mutta silti kaikilla ravintoloilla Brysselin kujilla oli terassit katettuina. Ja miehet olivat samanlaisia kuin tyypillisesti etelämpänä. Kaksi nuorehkoa naista keskenään kulkemassa ovat varmasti seuran tarpeessa. Right-o. Tarjouksia sateli, kun Brysseliä kuljettiin. Ihan kiva, etten ollut siellä ihan yksin 😉 Though I believe I can hold my own.

Nautinnollinen voyage

MarilkaLeave a comment
Tästähän tuli suorastaan herkullinen matka. Melkein jo unohtaa, että tämä on työmatka!
 
Kurssi, jolla istun, on antoisa, tämä jälkimmäinen päivä vielä enemmän kuin eilinen. Iltapäivästä eilen alkoi vähän väsyttää, varmaan niin käy tänäänkin. Onhan se aina niin, että kun istuu pitkään paikoillaan ja opiskelee uutta ja haastavaa asiaa, jossain vaiheessa tulee vastaanottokyvyn raja vastaan ja alkaa väsyttää. Asia on silti ollut mielenkiintoista koko ajan ja paljon ajatuksia herättävää. Tästä kun saa vielä päässä hajanaisina ja epämääräisinä hahmoina vaeltavat ajatukset ja ideat järjestykseen nin hyvä tulee! Paljon töitä luvassa siis loppuviikoksi.
 
Kurssin ohessa on sitten syöty ja nautittu. Eilen illalla minulla oli kolme vaihtoehtoa: a) mennä hotellihuoneeseeni tekemään töitä kun ei olisi ollut muutakaan tekemistä siellä tai b) mennä alas ravintolaan syömään yhdessä muiden kurssilaisten kanssa, mikä olisi ollut varmasti edellisistä se houkuttelevampi vaihtoehto ellei sitten olisi ollut vielä valittavana se vaihtoehto c) lähteä katsastamaan Brysseliä yhdessä suomalaisen kollegani kanssa.
 
Luonnollisesti, lähdettiin downtown kaverini kanssa. Shuttlella lentokentälle, mistä hypättiin junaan – ei tosin aivan noin huolettomasti, sillä oikean junan löytäminen ei ollut ihan piisofkeik. Mutta kysyvä ei tieltä eksy ja pian oltiin Bryssel centralissa. Ilmiselvästi remontissa olevalta asemalta ylös illan hämärtämään keskustaan ja seuraava kysymys: mihin nyt? Bongasimme katukylteistä katedraalin, jota kävelimme ensiksi ihmettelemään. Ja siitä sitten randomilla sivukadulle, joka osoittautui loistovalinnaksi. Mentiin sisään kauppakäytävään ja päädyttiin kauppa- ja ravintolakujille, Place du Palais’lle ja edelleen pikkukujille, jotka olivat täynnä suklaapuoteja ja muita pieniä kauppoja.
 
asema  suklaapuoti  ravintoloita
 
Piipahdettiin yhteen suklaapuotiin, jonka ikkunassa pulppusi suklaasuihkulähde. Ostin pussillisen aivan ihania suklaapalloja tuliaisiksi (mutta olihan yksi pakko maistaa illalla hotellissa). Etsiskeltiin kahvilaa, jossa voisi istua ja syödä jotain pientä, mutta paikka oli täynnä vain ravintoloita. Toisaalta vatsa oli vielä ihan täynnä hotellin herkullisesta lounaasta, toisaalta ravintoloidenkin varsin kohtuuhintaiset menut houkuttelivat. Lopulta menimme pikkuiseen italialaistyyppiseen perheravintolaan syömään mielettömän herkullinen kolmen lajin illallinen punaviinin kera. Istuttiin ravintolassa pitkään juttelemassa kirjoista ja elämästämme ja kaikenlaisesta.
 
Viimein vähän ennen yhdeksää lähdettiin kävelemään takaisin juna-asemalle ja junalla takaisin lentokentälle ja shuttlella hotelliin. Huoneessani vielä laskin itselleni kuuman vaahtokylvyn, laitoin kupin decaf-kahvia ja vajosin ammeeseen kahvikupin ja suklaapalan kanssa. Aaah! Mikä vapaus tehdä juuri sitä, mitä haluaa. Nauttia olostaan ja vähän hemmotellakin itseään!
 

kylpy
 
Kohta on edessä kotimatka. Tästä reissusta jää pajon käteen. Paljon tietoa ja ajatuksia ja eväitä jatkotyöskentelyä varten. Mukavia muistoja retkestä Brysselin keskustaan. Makumuistoja ihanista aterioista ja pienistä makunautinnoista. Monipuoliset eurooppalaiset aamupalat. Pastryjä kahvin (joka muuten on matkan ainoa makupuolen miinusasia) kanssa. Rusastakin runsaammat lounaat. Ja ne jälkiruokapöydät! Italialainen illallinen scampi grilles, medium steak herkkusienikastikkeella, tiramisu, italialaista punaviiniä. Belgialainen suklaa. Gourmet!