Aurinkoista

Saatiinhan me sitä aurinkoakin. Eilen se jo paistoi heti aamusta, joskin ilma lämpeni lähelle kahtakymmentä astetta vasta iltapäiväksi. Joskus puolilta päivin pelailtiin mökin pihalla mölkkyä ja palloa ja käytiin vaihtamassa vaatekappale kerrallaan kevyempään, kunnes jäljellä oli lähinnä biksut ja/tai shortsit. Pelien jälkeen istuin auringossa lukemassa, kunnes tuli aika laittaa ruoka. Juuri kun piti grillata, saatiin tietenkin päivän ainoa onneksi pieneksi jäänyt sadekuuro. Grillattua saatiin silti ja syötiinkin ulkona, vaikka siinä varjossa olikin aika vilpoista ja jouduttiin itse hyttysten ateriaksi.

Ruuan jälkeen lähdettiin tyttöjen toiveesta järvelle soutelemaan. Likathan soutaa kuin vanhat tekijät jo! Kaikkea ne oppivat, kun eivät vanhemmat ole paikalla 😉 Järvellä tuuli melkoisesti ja lokit kaartelivat meidän päällä huolissaan kun ohitimme niiden luodon. Soutelun jälkeen paisteltiin vielä lättyjä nuotiolla ja saunottiin – ja niin oli viimeinen päivä mökillä illassa. Keräilin lasten kamoja mökeistä ja niiden ympäristöstä, huh sitäkin urakkaa!
Tänään oli siis lähtöpäivä mökiltä. Ihanaa onkin jo päästä ensi yönä taas omaan sänkyyn, nukkua omassa kodissa. Vaikka tykkään reissata, olen jollain tapaa myös aikamoinen kotikissa. Nautin siitä, että asiat ovat järjestyksessä, että kaikki tarvitsemani on ulottuvillani, että saan nukkua omassa sängyssä ja että jokainen nukkuu omassa sängyssään 😀 Tytöt nukkuivat mökillä vieressäni vähän vuorotellen, ja joka tapauksessa samassa pikkumökissä. Ja niin mukavaa kuin se sinänsä olikin, minä nukuin levottomasti, heräillen heidän maiskutteluihinsa ja pyöriskelyihinsä. Etenkin jos yhtäkkiä läjähti käsi suoraan rintakehälle 😉
Tänä aamuna noustiin ennen ysiä, aikaisin meille, syötiin aamupala, keräiltiin loput kamat ja siivottiin jälkemme. Ja lähdettiin mökiltä vähän yhdentoista pintaan. Suunnattiin nokka vielä kodin sijasta kohti Jyväskylää ja mentiin Peukkulan seikkailupuistoon ihmettelemään keijua ja tonttua ja peikkoa ja Peukkua ja kävelevää mansikkaa ja Lumikkia. Ja ties sun mitä muuta. Siellä oli ohjelmaa tarjolla vaikka joka tasa-puolituntiselle ja tytöt tykkäsivätkin katsoa impro-näytelmiä, kuunnella satuja ja osallistua merirosvon pullopostiviestiin, omaehtoisen paikkojen tutkailun lomassa. Ihan hauska paikka, ilmeisestikin, kun kotimatkalla jo pyysivät että mennään toistekin.
Aurinko paahtoi aivan ihanasti koko päivän! Varjossa ei vieläkään voi juhlia hellettä, mutta auringossa oli ihanan kuuma 🙂 Eikä meillä tietenkään mitään aurinkorasvoja mukana, sateinen ja kylmä alkukesä kun on ollut. Onneksi ei olla palavaa sorttia oikein kukaan, joten ehkäpä säästyttiin silti kuitenkin. Ja onneksi meillä on autossa ilmastointi, sillä tänään olisi muuten ollut aika kuuma matka kotiin. Etenkin kun saatiin viettä tovi ruuhkassa tänäänkin! Niin kun meidän piti paluuruuhka välttää… Mutta tietyö haittasi menoa tällä kertaa.

Märkää ja kuivaa

Torstaina tehtiin matkaa mökille pitkään ja hartaasti. Ei riittänyt, että oli Juhannuksen menoruuhka, piti sitten olla kunnon ketjukolari (vai kaksi?) Mäntsälässä niin että seistiin ruuhkassa kuin ajalla ennen moottoritietä. Uutiskopteri pörräsi yläpuolella, välillä olisi voinut lähteä vaikka vähän jaloittelemaankin. Korkkasin yhden siiderin aikani kuluksi ja kyydissä ollut lasten parivuotias serkku meinasi jo menettää hermonsa. Eikä ihme, alkoi se istuminen puuduttaa jo itseäkin. Ruoka- ja kauppastopin kera saatiin matkaan kulumaan aikaa viitisen tuntia – melkein tuplat normaaliin verrattuna!
 
Tyttäret täällä mökillä jo odottivat meidän tuloa, taisi olla kummallakin ollut ikävä. Ja jo tuossa ehti itselläkin viikolla käväistä aavistuksenomainen ikävänhäivähdys 😉 Oli ihana päästä typyköiden luo taas! Ja ihan kuin olisivat kasvaneet näiden kolmen viikon aikana taas kokonaisen vuoden! Tiedä sitten onko mökilläolo oikeasti tehnyt heistä jotenkin itsenäisempiä ja omatoimisempia, vai tuntuuko se vain siltä tuohon parivuotiaaseen tyttöseen verrattuna. Niin tai näin, tässä on iskenyt sellainen "mehän ollaan jo isojen lasten vanhempia!" -fiilis. Eikä se pahasta ole ollenkaan 😉
 
Juhannusaattona parveiltiin täällä mökillä – anoppi lähti stadiin hengähtämään, mutta meidän perheen lisäksi tänne jäi vielä porukkaa muutoin, joten huisketta riittää. Isommat lapset lähtivät viemään katiskaa järveen, mutta siitä katkesikin naru ja pohjaan jäi. Miehen siskon exä pääsi katiskanpelastushommiin, paras sukeltaja kun on. Järvivesi on vielä hirveän, kylmää, mutta niin ne vaan saunasta käsin lähtivät mukaan uimaan nuorinta lukuunottamatta koko lapsilauma! Illemmalla saunottiin uudestaan ja silloin minäkin viimein heitin talviturkkini.
 
Juhannuksen sää oli vaihteleva, välillä satoi, välillä ei. Kun laitoin ruokaa sisällä, olisi voinut vaikka grillatakin sään puolesta. Ja kun syötiin jälkkäriksi valkosuklaatuorejuustokakkua, olisi voinut kahvit juoda ulkonakin (paitsi että olihan siellä kylmä. Kun saunottiin, satoi, mutta saunan jälkeen taivas kirkastui niin että saatiin lopulta ihan kaunis Juhannusilta nuotiopaikalla makkaraa paistellen ja karjalanpiirakoita syöden.
 
Tänään on vaihteleva sää jatkunut. Kylmä on – 12 astetta "lämmintä" peräti! – mutta pärjäähän sitä, kun pukee päälleen… Lähdettiin koko joukolla eväsretkelle Kanavuorelle, vaikka mustat pilvet roikkuivatkin uhkaavina. Kiivettiin kukkulan huipulle, syötiin eväät näköalapaikalla matkalla alas, ja vettä alkoi sataa juuri kun tultiin autolle. Hyvä ajoitus!
 
Matkalla takaisin mökille hellitti sade kuitenkin jälleen, joten poikettiin katsomaan Pönttövuoren vanhaa rautatietunnelia, josta on jo kiskotkin purettu pois. Lapsia pimeä tunneli vähän pelotti, eikä sinne sisälle oikein olisikaan saanut mennä, joten ei siinä kauan ihmetelty. Siirryttiin sen sijaan kurkkaamaan uutta tunnelia ja lopulta äidyttiin odottelemaan junan tuloa tunnelista (aikataulukyselyn jälkeen), ihan valokuvausta ja litistettyjä kolikoita varten 😉
 
Odotellessa kiivettiin minä, miehen proidi ja meidän muksut, tunnelin yläpuolelle maisemia katselemaan ja takaisin alas. Ja hypittiin ruutua ja pelattiin hiekassa ristinollaa… Lopulta juna tuli, nappasin siitä kuvan ja säikähdin sen tööttäystä niin että pomppasin ilmaan. Junan mentyä mentiin etsimään kolikoita, mutta eihän niitä sieltä kivenmurikoiden seasta löytynyt.
 
Palattiin tänne mökille, jolloin alkoi sataa taas. Sen verran se hellitti, että ajateltiin voivamme grillailla ruokamme, mutta saapa nähdä kuin käy. Vettä tulee yhä ja kohta olisi kyllä jo nälkä. Voi olla että saa heittää ruuan vaan uuniin…

Loma ovella

Viimestä puoltuntista viedään, kohta on lähtö kesälaitumille. Johan sitä on tässä odottanutkin, kuuden viikon ihanaa pitkää lomaa! Rentoutumista ei estä mikään, ei edes masentavan kylmä ja sateinen sää. Kirjaa voi lukea sisälläkin. Ja kai sinne joukkoon ne pari aurinkoistakin päivää eksyy, voi sitten ne Lintsit ja Korkeasaaret, Suokit ja Serenat ajoittaa niihin. Tuli tuossa silti katseltua vähän äkkilähtöjäkin, sen verran pääsi tuo lokakuinen sää masentamaan. Mutta tuskin tulee lähdettyä.

Tytöt on nyt lomailleet jo melkein kolme viikkoa mökillä. Me lähdetään sinne tästä siis tunnin sisällä perässä, Juhannusta viettämään. Jos säät ei ihan mahdottomiksi mene, tullaan sieltä maanantaina kotio. Ensi viikolle olen onnistunut saamaan jo jotain puuhaa joka päiväksi – miten ihmeessä se kalenteri noin uhkaa täyttyä lomallakin?! Mutta ehkä se on vain alkurypistys…
Kolme viikkoa ilman lapsia on hujahtanut hurjan nopeasti. Nyt on kuusi viikkoa ilman töitä, mutta lasten kanssa edessä. Toivottavasti se aika ei mene ohi ihan yhtä nopsaan!
 
Hyvää Juhannusta kaikille!

Vuodet vilisee silmissä

Se vuosimittari rapsahti taas. Vastahan ne edelliset synttärit oli, mihin tämä aika oikein katoaa? Taas olen vuoden vanhempi, vääjäämättä. Mutta ei se ikä, vaan se mieli! Esikoisen mukaanhan en vielä vanha olekaan. Ja toisaalta, tätä matikkaa voi laskea niinkin päin, että minulla on työelämääkin vielä (nyky-eläkeiän puitteissa) jäljellä vuotta vaille tähän asti eletyn elämäni verran! Se on toisaalta hiukan ahdistavakin ajatus 😉

Miehellä tulee vuosia lisää virallisesti ottaen keskiviikkona, mutta koska hänellä puolestaan ikää mittarissa pyöreän neljänkympin verran, vietettiin niitä vaihteeksi ihan oikeasti. Meillä oli eilen ensimmäiset lapsettomat bileet sitten esikoisen syntymän. Oikeastaan ensimmäiset lapsettomat bileet kymmeneen vuoteen, sillä edelliset olivat miehen kolmikymppiset. Minun kolmikymppisiänihän vietettiin ihan perhejuhlana. Mutta nyt oli likat niin sopivasti mökillä muutenkin, että otettiin tilaisuudesta hyöty irti.
Miehen neljääkymmentä eilen aamulla pysähdyin pohtimaan ja täytyy sanoa, että ajatus siitä, että 6 vuoden kuluttua se on itselläkin neljäkymmentä täynnä, on melko pelottava 😉 En minä mitenkään voi täyttää neljää kymmentä niin pian! Minähän olen vielä nuori! Mies jatkoi pohdinnoistani toteamalla, että se vasta pelottavalta tuntuukin, että seuraava täyskymppi on viitonen. Huhhuh joo.
Niinhän se. Meillä tulee elokuussa 15 vuotta täyteen avioliittoa. Ja syyskuussa esikoistyttö täyttää 9. Miehen siskon tyttö pääsee heinäkuussa ripille. Kymmenen vuotta ja meillä vietetään peräkanaa ylppäreitä (sikäli kun, mutta toivon niin) ja niitä miehen viiskymppisiä. Tosikoinenkin menee kymmenen vuoden päästä lukioon. Kymmenen vuottahan on toisaalta pitkä aika, eikö niin? Mutta kun ei se vaan enää sitä ole! Lapsena kyllä, mutta tuntuu että vanhetessa ajan vauhti senkun kiihtyy. 
Eilen siis joka tapauksessa juhlistettiin miehen pyöreitä. Olin laittanut pöydän koreaksi, vieraita oli vähemmän kuin oli kutsuttu, mutta sellaistahan tämä kesä on, kaikilla on paljon menoja (tai no, kaikilla on kyllä nykyisin paljon menoja ympäri vuoden…). Meillä oli mukava ilta istua ystävien kanssa tämän päivän puolelle asti – viimeiset lähtivät joskus kai ennen kahta? En tainnut katsoa kelloa niin tarkkaan. 
Tänä aamuna syötiin miehen kanssa rääppiäisiä brunssiksi 😉 ja mentiin iltapäivällä vanhan ystävän lapsen 5vuotissynttäreille, vuorostaan. Siellä kun jollekin sukulaisille esittäydyttiin, aloin laskea taaksepäin, kuinka kauan tämän synttärisankarin äiti ollaankaan tunnettu ja liki kaksikymmentä vuottahan siihenkin sai taaksepäin laskea! 
Jos kuitenkin jättäisi näiden vuosien laskemisen tähän ja eläisi tätä päivää. Eihän se elämä siitä miksikään muutu, vaikka laskisi eteen ja taakse kuinka. Parempi pysyä vaan tässä ja nyt, ikäkriisin kourissa tai ilman. 

On se vaan hieno :)

Tänään sen viimein sain, sen Honda Civic 1.8 Sporttini. Kyllä se vaan on nätti ja aikamoisen herkullinen peli muutenkin 🙂

 
 
En minä taida enempää sen teknisiä ihanuuksia hehkuttaa, kunhan tyydyn toteamaan, että se kulkee kuin unelma. On sopivan ärtsy ja vakaa. Ja varusteissa löytyy. Ainoa ongelma, minkä kohtasin oli (yllätyyys!) mp3-levyjen soittaminen – ei soitin halunnut niitä soittaakaan. Mutta luulen, että ongelma voi olla levy-formaatissa. Ämppärini ovat normaalilla tiedostoformaatti-levyllä, mutta levy pitäisi kai alustaa mp3-levyksi? Tai jotain. Tuosta digi-viihde-puolesta en vaan tiedä tarpeeksi. Pitää ottaa selvää.
 
Se yksi puuttuva varuste tuossa Civicissänihän on peruutustutka. Mutta sekään ei puutu kauan 🙂 Mies antaa minulle synttärilahjaksi peruutustutkan, se asennetaan autooni keskiviikkona 🙂
 
Kyllä nyt kelpaa ajella! Ihan mahtavaa!