Eilen oli maanantai, ei tänään. Ei uskois. Tosin eilenkin oli kaikkea hauskaa säätöä autostereoidenkin lisäksi, mutta ei kyllä tasan mitään verrattuna tähän päivään! Voisinkohan vaan pikakelata tämän iltaan? En oikeastaan halua nähdä, mitä kaikkea tämä päivä vielä voi tuoda tullessaan…
Aamu alkoi ihan ok täällä himassa. Normaalien aamupuuhien ohella vetelin jopa tähtiä kynsiini tosikoisen tähti-lakalla, aurinkokin vielä paistoi ulkona, vaikka pilvistä ja sateista oli luvattu. Vedin päälleni farkkuhameen, viime hetkellä kuitenkin päätin vaihtaa tilalle farkut. Astuin ulos ovesta ja onnittelin itseäni viisaasta päätöksestä: ilma oli melko vilpoinen.
Ensi töiksemme ajettiin miehen kanssa tuonne muutaman kilsan päähän hakemaan se mazdani korjaamolta. Moottori hurahti käyntiin ärhäkkään kuuloisesti, aivan kuin ihan uudella innolla. Lähdin ajamaan duunia kohti, hyvillä mielin. Oma auto taas alla ja muutenkin asiat näyttivät hyviltä. Laittelin stereoihin kanavat uusiksi ja pian soi autossani taas Rock.
Ensimmäinen merkki siitä, että päivä ei ehkä menekään aivan putkeen, oli kun tajusin motarille kiihdytellessäni, että minullahan oli tankki miltei tyhjä! Trippi oli nollautunut huollossa, samoin ajotietokone. Muistelin, että se oli viime viikolla näyttänyt jotain noin 100kilsaa jäljellä ennen kuin on tyhjät tankissa, mutten ollut ihan varma. Olin juuri startannut Shellin pihalta autoa noutaessani – miksi ihmeessä en hogannut tankata siinä? Ajotietokone ei koko matkan aikana osannut uusiksi arvioida bensan riittämistä, joten piti luottaa vaan siihen, että pääsen töihin ja ekalle Shellille sitten kotimatkalla. Ja näin tapahtuikin, ei siinä mitään.
Duunin parkkihallissa laitoin känden käsilaukkuuni ja tajuntaani tunki sellainen nagging feeling, että jotain puuttuu. Tunne voimistui ja muuttui ajatukseksi: tietokone puuttui! Olin jättänyt läppärini himaan! Reppuun, eteiseen. Menin kuitenkin toimistoon pohtimaan, mitä teen, luin meilit yhdeltä yhteiskoneistamme, hoitelin juoksevia juttuja ja läpisin niitä näitä. Pyysin esimieheltä ok:n tulla himaan työntekoon, näin sovittiinkin. Lähdin siis kohti kotitoimistoa.
En ihan suoraan kuitenkaan. Ensin tankkauksen kautta. Sitten ajoin moikkaamaan yhtä kaveria siinä matkanvarrella, eräässä mestassa potilaana. Ja kun siitä sitten meinasin startata kotia kohti, ehheh, päivä muuttui välttävästä katastrofiksi. Auto oli jälleen täysin kuollut. Ei siinä sitten muuta kuin puhelin kouraan ja soittelemaan. Miehelle: "voisitko katsoa minulle hinurin puhelinnumeron ja mihin auto tällä kertaa viedään?". Hinuriliikkeeseen: "mulla olis täällä yks auto, joka ei starttaa, tarvis hinaa korjaamolle…". Esimiehelle: "nyt katkes kotimatka kuin kananlento, auto levis". Ja niin eespäin.
Hinuriliikkeessä sanottiin, että menee puolisen tuntia. Selko. Hain kahviosta leivän ja kahvin ja odottelin. Puljasin meilejäni ja facebookia aikani kuluksi ja odottelin hinausautoa. Joka tuli jopa tunnin päästä! Siitä sitten autoa korjattavaksi taas, ilmeisesti vaihdettu starttimoottori olikin viallinen kapistus, mutta voi olla kyllä vikaa jossain muussakin. Saa nähdä. Tämä viikko tämän kanssa ainakin hujahtaa vielä, koska korjaamiseen ilmestyi parikin mutkaa, joita selvittelin puhelimitse, kun mieheltä loppui kännystä tietty akku kesken kaiken. Ollaan sitten yksiautoisia, mikä on yllättävän haasteellista jopa ilman lasten viemisiä ja hakemisia. Onneksi ne on mökillä!
Korjaamolta kävelin ison tien varteen ja jos jotain hyvääkin näistä löytää, niin sen, että sopiva dösä saapui right on que. Puoli minuuttia ehdin siinä olla, juuri sen verran, että melkein sain kännyni selaimen auki aikatauluja ihmetelläkseni. Joten himaan pääsin suht sutjakkaasti. Ja täällähän käkin. Olin aikonut mennä Jumboon vähän shoppaileen tänään, mutta jääpi sitten toiseen kertaan. Olen jumissa kotona. Kummallisesti pätkivän nettiyhteyden kanssa. Ryppyilevän facebookin kanssa.
Taidan mennä vaan katsomaan vähän Moonlightingia. Tosin tämän päivän tuuriin kuuluu, että dvd-soitin leviää käsiin 😉
