Viikonlopun pakatut

27.1.2008 MarilkaLeave a comment

Tai siis kootut. Tai no, pakatut. Whateva. Lapset kyselevät jatkuvasti, missä se ja se tavara on ja vastaus on aina "se on jo pakattu".

Perjantai-iltana mies ja lapset katsoivat Hauskimpia kotivideoita, kun sain päähäni lähteä kävelemään tebarille hakemaan sipsejä. Ensimmäisessä kadunkulmassa sain päähäni kävellä vähän pitemmän kautta. Puolimatkassa tajusin, ettei kello ollut vielä yhdeksää, joten kauppakin oli vielä auki ja päätinkin kävellä sinne. Ostin sipsipussin, mozarellatikkuja ja siiderit. Ja kävelin vielä pitempää kiertotietä kotiin. Kun en kerran lenkillekään vieläkään voi mennä, kävelin sitten edes. Ja söin sipsejä ja siideriä… Jee.

Lauantaina tyhjennettiin varastot. Meillä on ollut peräkärry perjantaista asti vuokralla ja lauantaina vietiin varastosta tavaraa autotalliin kaksi lastia. Pikkulapsitavaraa miehen proidille aven takakontillinen. Tänään vietiin autotalliin noin 40 pahvilaatikollista ja kymmenkunta jätesäkillistä tavaraa, pari kirjahyllyä, kaikki dvd-hyllyt, yksi lipasto, sohva joka saatiin naapurilta.

Terassilla on kaksi jätesäkkiä roskia, yksi vietiin jo roskikseen, yksi vajaa on kotona täyttymässä. Etuvarastossa on monta säkillistä tavaraa odottamassa pääsyä kirppikselle. Ja kotona on kolmekymmentä muuttolaatikkoa, joista 10 on vielä pakkaamatta. Tai enää. Menee tiukille. Vaikka vaatteet ja paljon muutakin tavaraa menee jätesäkkeihin ja erilaisiin kasseihin.

Mies ja lapset purkivat tänään esikoisen ikea-parvisänky-hirvityksen. Päädyttiin lopulta siihen, että vuokralla tytär nukkuu lattiatasossa ja muu osa parvesta viedään vielä autotalliin ja kasataan vasta uuteen taloon. Sinne lähtee täältä vielä myös tosikoisen paripulpetti, eteisen naulakko ja yksi unohtunut seinähylly. Ja ehkä monta muutakin asiaa. Ei sitä voi tietää, mikä kaikki vielä keksitään sinne heivata. Ehkä fillaritkin.

Melkein kaikki sellainen, mitä ei enää täällä tarvita alkaa olla pakattu. Enää viimeiset jäljellä, mutta tänään silti iski jo se "eikö tää tavara ikinä lopu"-epätoivo. Ei jaksa enää! Vihaan muuttoa päivä päivältä enemmän.

Huomenna lähden pariksi päiväksi Ouluun. Tunnen jotain kieroa helpotusta siitä, että pääsen edes pariksi päiväksi pakoon tätä hullujenhuonetta, vaikkakin työmatkalle. Lapset vinkuvat, kiljuvat, riitelevät, kinaavat, huutavat… ja mies siinä sivussa, minä kun en enää edes jaksa vaan lähinnä pakenen kaikkea tätä kaaosta ympärilläni. Ja laatikoita ja säkkejä on kaikkialla ja kaikki tavarat on niissä.

Haluan vain hiljaisuutta. Omaa rauhaa. Kuulla ajatukseni. *huokaus*

Talvi tuli, talvi meni – taas

25.1.2008 Marilka2 Comments

Voi sitä riemua, joka tämän talon täällä täytti, kun eilen tuiskutti lunta oikein kunnolla! Lapset, jopa tuo kipeä tosikoiseni, halusivat heti pihalle tekemään lumitöitä. Lapset ne on tänä talvena melkein tehneetkin, sen pari kertaa, kun on lumitöitä ollut tehtävänä. En raaskinut kieltää tosikoiseltakaan pientä ulkoilua, arvellen että näin tässä kuitenkin käy, kuten kävikin.

Lapset siis porhalsivat pihalle lumeen. Eivät tosin malttaneetkaan tehdä lumitöitä (enkä sitä edellyttänytkään tietenkään 😉 tein ne itse vähän myöhemmin), sillä esikoinen keksi, että siellähän voisi vähän hiihtää! Joten sukset jalkaan ja mäkeä laskemaan. Meillä on loiva alamäki etupihalla, joten kunhan saivat siihen ensimmäisillä laskuilla ladun aikaiseksi, laskivat suksilla mäkeä aikansa. Parempihan sekin kuin ei mitään, sillä ei näitä hiihtokelejä näytä liikaa täällä tänä talvena olevan, että ehtisi kunnon ladulle asti.

Hiihtämisen jälkeen jaksoivat vielä tehdä oikein komean lumiukon terassiamme vartioimaan. Ukko sai hatun, kaulaliinan ja porkkananenän lisäksi käsiinsä harjan ja lumilapion ja lopulta myös kaksi stop-kylttiä, ettei iskä vaan aja ukkoa kumoon kotiin tullessaan. Futile effort. Ei iskä sitä kumoon ajanutkaan, mutta suojasää kylläkin. Eilen niin komeana seissyt lumiukko oli tähän aamuun mennessä jo menettänyt päänsä ja nyt se tuolla kyyhöttää lyhistyneenä, pää lähes kirjaimellisesti kainalossa.

Eilen: ja tänään:

(täytyy sanoa, että päättömyydestä saatan hieman epäillä naapurin poikaa tai jotain muuta sabotaasista…)

Minähän nyt en tunnetustikaan pidä lumesta, joten sinänsä olisi ihan ok, vaikkei sitä koko talvena tulisi laisinkaan. Tai no, tekeehän se talven paljon valoisammaksi. Vaikea asia. Lasten talvi-ilojen vuoksi sitä nyt kuitenkin toivoisi edes jonkinmoista lumitalvea tammi-helmikuussa. Ettei lumiukoille kävisi saman tien noin. Että ehtisi ihan oikeasti hiihtämään eikä vain hätäseen pihalle rundaamaan. Että pääsisi luistelemaan. Ettei tarvitsisi kiirehtiä ulos sillä sekunnilla kun lunta sataa, kun ei koskaan tiedä, milloin se taas sulaa.

Nyt sitä lunta taas näyttää tuolla satavan. Mutta asteita on 2,5 lämmintä, joten tuskin se oikeasti maahan jää. Ja plus-asteita on luvattu koko viikonlopuksi muutenkin, joten se siitä sitten taas joka tapauksessa. "Toista se oli minun lapsuudessani, kun talvet oli talvia ja kesät kesiä." Jaajaa. Vanhaksiko sitä on tullut, vai onko ilmastonmuutos oikeasti totta? Väitän valitettavasti jälkimmäistä 😦

Vanity fair

24.1.2008 MarilkaLeave a comment

Onhan siitä ollut ennenkin täällä puhetta, tästä ei niin kamalan kauan aikaa sitten löytyneestä turhamaisuudestani. Well, it kicked in again. Check out the booths at the fair:

Pähkinöiden ja kotisivujen face-lift

Paitsi että viilailin vähän spaceni sisältöä ja asettelua, sain samalla myös spreen laittaa vähän niitä muita sivujani taas nätimmiksi. Eihän siitä nyt ole kuin ehkä kaksi vuotta kun viimeksi laitoin sivustoni ihan kokonaan uudelle alustalle. Se ei kuitenkaan edes silloin ihan täysin vastannut mieltymyksiäni, mutten oikein tiennyt mitä siitä puuttui. Nyt yhtäkkiä tiesin. Sieltä puuttui rosa. Nyt sivut näyttävät ainakin minusta hyviltä. Niin, ja tulihan sitä sisältöäkin vähän uusittua, vähän sellaista mistä tykkään -asiaa. Vanity, vanity.

Tähän asti olen myös pitänyt sen sivuston erillään pähkinöistäni (tai no, sieltä on linkki tänne, mutta täältä ei ole ollut linkkiä sinne) jostain aikoinaan oikein hyvältä tuntuneesta syystä, jota en vain enää edes muista. Joten broadcastasin viimeinkin sivustoni täälläkin. Saa siis katsoa. Susie = Sanna.

Kengät ja vaatteet eli shoppailua

Eilen illalla tanssitunnin jälkeen istuin pukuhuoneessa vetämässä sukkahousuja jalkaan, kun yhtäkkiä huomasin nauravani ääneen. Virnistäen sanoin (olen jo kauan sitten lakannut nolostumasta sen paremmin siitä, että saatan puhua itsekseni kuin siitäkään että saatan myös nauraa ääneen ihan itsekseni), että älkää minusta välittäkö, minulla on tässä vähän oma-kiva-jeejee, mutta sitten kerroin heillekin, mikä minua siinä nauratti:

Toissapäivänä kirjoitin alakuloni keskeltä, että shoppailu olisi hyvä lääke, mutta että onneksi siihen ei ole aikaa, sillä tyhjentäisin puoli Jumboa, jos sinne pääsisin. Noh, näin olisi varmastikin käynytkin. Sillä eilen en enää ollut edes masennuksissani ja silti kolmen vartin Prisma-reissulta (tarkoitus oli vain ostaa synttärilahjoja lasten kavereille; niitä kaverisynttäreitä on tulossa miljoona, osa jopa päällekkäin…) tarttui mukaan kahdet kengät ja kaksi puseroa! Ihan niinkuin olisin tarvinnut niitä…

Marikan sivuilta löysin valokuva-albumin, jossa on kuvia hänen turhamaisesta piirteestään: kengistä. Minulla on sama piirre. Rakastan kenkiä. Ja nyttemmin tämän turhamaisuuteni kanssa nimenomaan mustia korollisia kenkiä. Tyylikkäitä korkokenkiä. Ja saapikkaita, nyt kun sellaiset pääsääntöisesti menevät jopa minun pohkeisiini. Eiliset ostokseni näyttävät tältä:

Ja ennestään vanityshoe-osastoltani löytyy mm. tällaista:

Kenkiähän pitää olla joka asuun, säähän ja lähtöön sopivat, nuh?

Puseroitakin tosiaan tarttui eiliseltä ostosreissulta mukaan kaksi. Toinen ihan vaan musta perustoppi, toinen tosi magee isonapillinen hauskasti leikattu musta college-takki. Olen aina pitänyt klassisen tyylikkäistä vaatteista, mutta nyt viime aikoina olen alkanut kaivata vaatteiltani jotain pientä erikoista. Ei siis ihan perusvaatetta, vaan sellaista missä on jotain vähän erilaista. Kiva leikkaus, pieniä yksityiskohtia. Ei mitään flashyä, mutta jotain trendikästä.

Kenkäkuvat

No oikeesti! Kenkien kuvia blogissa… Enkä edes tyytynyt laittamaan niitä sellaisinaan, vaan piti korvata lattian pölyt ja epämääräiset taustat pinkillä. Tosin perfektionisti minussa joutui tässä kohdin antamaan hieman periksi – ei oikeasti ollut aikaa viilata niitä kuvia viimosen päälle; niissä harmillisesti näkyy rosoreunaisuus

Vieläkö jotain?

Voisihan tähän luetella sitten vielä syksyn aikana uudistuneet meikkini ja sen, että yleensäkin meikkaan melkein aina töihin ainakin (ennen en läheskään aina vaivautunut). Ja sen, että mietin vaatevalintani jo edellisenä iltana sen sijaan, että vain nykäisisin jotain päälleni aamulla. Ja sen, että tarkistan aina lähtiessäni, että ulkoasuni on viimeistelty ja huoliteltu, takkia ja kenkiä myöten. Syksyllä ostetun uuden käsilaukun. Ja upouudet kuvani pähkinöissä, nettisivuillani ja naamakirjassa.

Ja monen monta muuta pikkuista juttua. Mutta eipä niitä nyt enää kukaan halua lukea kuitenkaan, joten eiköhän tämä riitä tällä kertaa vanity-osastolta. Susie kiittää huomiosta ja palaa järkevämpiin asioihin ensi kerralla 😉

Kun ei suklaakaan auta

22.1.2008 MarilkaLeave a comment

Lähestyvä muutto (johon liittyvät asiat onneksi etenevät pala palalta). Talo (joka etenee myös pala palata…). Koulukyytiasiat (viimeistä silausta vaille valmista). Työasiat (ei tosin oikeastaan juuri nyt stressiä). Ja monta muuta pientä juttua.

Huonosti nukuttuja öitä, kun kaiken edellä mainitun yhdistelmä on napsauttanut unihäiriöt päälle taas. Ei meinaa illalla saada unta millään, vaikka kuinka väsyttää. Jo tuossa monta kuukautta nukuin ilman silmälappujani, nyt ne oli taas otettava käyttöön – ja silti on unensaantivaikeuksia. Ja uni kevyttä ja levotonta Ja niinpä väsyttää. Ei niin paljon kuin voisin kuvitella, mutta väsyttää kuitenkin. Eilen melkein jäin sohvalle nukkumaan tanssitunnille menemisen sijaan, mutta kun juuri oikeaan aikaan tuli tekstari, jota nousin lukemaan, päätin lähteä kuitenkin (lääkärin luvalla, kuuri jo puolessa välissä).

Viime yönä nukuin pitkästä aikaa umpisikeää unta (ja jopa nukahdin suhteellisen nopsaan illalla, tai no, puolilta öin, kun nukkumaan viimein menin). Mutta eikös sitten juuri viime yönä tosikoinen herännyt ja tullut viereeni nukkumaan, joskus ehkä vähän ennen kolmea. Sinnittelin lapsi kainalossani puolitokkurassa (mutta kun en vaan saa sillä tavoin nukuttua kunnolla) aikani, sillä en olisi jaksanut nousta viemään häntä takaisin ja luulin sitä paitsi, että kohta jo on aamu. Mutta tajutessani kellon olevan vasta puoli neljä, tsemppasin itseni ylös ja viemään lapsen omaan sänkyynsä. Kuitenkin parempi vaihtoehto kuin nukkua huonosti koko loppuyö.

Aamu sitten alkoi taas mytyssä. Olin hirvittävän väsynyt kellon soidessa ja valmiiksi ärsyyntynyt siitä, että joudun potkimaan miehenkin hereille lasten lisäksi. Tai no, koska mies oli lähdössä ja minä en, ja siten hänen lastenvientivuoronsa, potkin miehen hereille herättämään lapsia, ja ärsyynnyin jälleen siitä, ettei hän voi nousta ajoissa herättämään lapsia ajoissa ja sitten hän huutaa lapsille, kun he eivät ole yhtä nopeasti valmiita kuin mies itse. Haloo!

Joten aamu meni mukavasti riidellessä. Mieheltä on toleranssi lasten kanssa varsin nollissa ilmeisesti rakennusstressin tai minkä lie vuoksi. Ja minulla toleranssi varsin nollissa sen suhteen, mikä minusta tuntuu miehen jatkuvalta nalkuttamiselta ja turhalta lapsille räyhäämiseltä. Joten tässäpä sitä on, iloinen perhe, jee jee. Kaipa me kaikki reagoimme tavallamme tähän kaikkeen. Lapset ovat normaalia levottomampia ja tosikoiselle on sattunut parit pissavahingotkin. Odotan sitä, että ollaan asetuttu uuteen taloon ja elämä asettuu taas sijoilleen. Ei pitäisi elää odottaen jotain, mutta en voi muuta. Tässä tilanteessa vain on liian monta psyykkistä tekijää, jotka on vain siedettävä, kunnes rasitteet poistuvat.

Käytiin tänään myös miehen kanssa allekirjoittamassa vuokrasopimus väliaikaisasuntoon (jossa ei ole tiskikonetta!! apua! esikoinen tosin jo intopiukkana varaili tiskivuoroja 😉 mutta, apua!) ja saatiin matkalla aikaan riita ihan kaikesta. Olemme sen verran erilaisia ihmisinä, ajattelutavoiltamme ja toimintatavoiltamme, että normaalioloissa täydennämme ja tasapainotamme toisiamme loistavasti. Mutta nyt olemme molemmat liian väsyneitä ja liian nopeita ärsyyntymään toisen erilaisuudesta. Tosin pääsimme autossa niinkin pitkälle, että totesimme asian ja anteeksikin pyydeltiin puolin ja toisin. Kyllä tämä elämä taas tästä.

Mutta siis heräsin melankolisena ja olen ollut sitä(kin) siitä asti. Lieneekö tarttunut Tepulta tammikuun alakulo 😉 Yleensä aamulla elämääni helpottaa pitkä kuuma suihku. Ei tänään. Yleensä en syö suklaata aamulla, mutta tänään yritin lääkitä alakuloani sillä, mutta sekään ei auttanut. Wliialle ei ole nyt aikaa, eikä sekään toisi kuin väliaikaisen helpotuksen. LOL-catsitkään eivät saa kuin toisen suupielen vähän nousemaan. Onneksi ei ole aikaa lähteä lääkitsemään tätä shoppailulla, tyhjentäisin varmaan puoli kauppakeskusta eikä sekään auttaisi kuitenkaan. Mikä siis avuksi?

Ensihätään olisi varmaan syytä keskittyä työhönsä. Se on takuuvarma helpotus ainakin hetkellisesti. Ainakin hyödyllisempää kuin blogiin valittaminen 😉

Uh, kylmää kahvia…

The sensible daughter and the creative daughter

20.1.2008 MarilkaLeave a comment

I suppose most people reading this already know that I have two daughters. And probably most also know a little something about their nature. Some more, some less, maybe some don’t have a clue. Regardless of how much you do or do not know, let me tell you a little story.

Once upon a time, approximately 7 years and 4 months ago, a baby girl was born. She had shiny black hair, big eyes with long lashes and a small mouth the shape of a rose. She was a happy child, tho needed to be held most of the time. Yes, she cried a lot as a baby, but mainly because her tummy hurt. And yes, she slept very poorly all of her first year, but babies are babies. All in all, she was a sweet little girl, who has grown into a mostly guite sweet little-big first-grader.

She learned to talk early and fascinated everybody with her vast vocabulary and realism and sensibility. Oh, she had quite an imagination tho, it’s not like she couldn’t make up stories or like to listen to stories. Quite the contrary! But she knew the difference between reality and make-believe. She has never believed in Santa Clause or fairies on such. Not that we really encouraged it either.

Along the way she has done some of the mischevous stuff that kids do. But when I say some, mind you, I truly mean some. For she has drawn to a wall at home once. And cut a curl out of her hair once. And she has taken her friend’s toy once. And cut her sister’s crocks once. Oh,and shoplifted, once. Well, she does toy with the toilet paper on a regular basis. And she does tease her sister a lot.

She has a very strong will and it does often stand in the way of obeying or understanding of reasoning, so I wouldn’t say that she is an "easy" child. No, she isn’t. But she does learn from her mistakes and punishments.

When the sensible daughter was two and a half years old, that is, approximately 4 years and 9 months ago, she got a baby sister. She had brown hair that soon turned blond, big eyes and a sweet little mouth. She was a content baby. First months she mostly slept and cried only when hungry. Then she didn’t sleep all that much in the day time, but nights much better than her sister had. She was totally happy on the floor, watching me and her sister. She didn’t need as much holding or hugging as her sister had. Well, that changed eventually, but that’s ok.

She learned to walk early and fascinated everyone with her sure and confident moves, even on icy ground. It seemed she was always on the move, but in reality, she did and does have the patience to concentrate on some certain activity for a long time. At two she loved jigsaw puzzles. Nowadays she loves to draw, paint, create things out of paper and stuff. Like her big sister too. But little sister is almost as good at it nowadays.

She is very curious. She always wants to see and touch everything. And she is very inventive. She wants to know what happens if she does this or that or something else. And maybe she just doesn’t stop to think. A little too spontaneus, brains don’t always follow. She is the Emil in Lönneberga of our household – and of her daycare too, where she and her best friend (a girl too) are the masters of pranks and all and any mischiveous happenings.

She makes sure our life is never dull. Not a day passes without her doing something she shouldn’t. She has holes in most of her nightgowns and she’s destroyed a couple teeshirts and a pair of trousers and a couple sheets with scissors. And a lot of her sisters things. And her parents things. Her bed as well as the wall surrounding it and her bed linen are full of ballpoint pen drawings. And her hands, arms, legs, stomach – always colored with felt pen, or ball point pen. And this is only what she does with scissors and pens (that are still out of her reach basically, but she always finds a way to get hold of them), so just imagine what else she does!

Really, anything that pops into her mind. Like washing the toilet with her toothbrush or splashing water all over the toilet. Or scratching dvd’s or cd’s. Taking all and every toy apart if only she can. Breaking, like, everything that is possible to break and often even things that weren’t possible to be broken. She should actually be testing toys for safety. If a toy can break, she will and can break it. On second thought, toy stores might end up pretty empty if she did the testing…

So, today. The sensible daughter was cutting paper with her own scissors that are in her own drawer. The creative daughter came to me to ask if she could have a pair of scissors too, to cut paper with her sister. So I gave her, after asking for like the millionth time: "What are you aloud to cut?" And after getting the answer: "paper", I gave her the scissors. And then I continued packing stuff.

After a while, the sensible daughter cried out "Mom! Mom! Come, quick!" so frantically, that I dropped what I was doing and raced to see what was wrong. Right. Great. Paper. Sure. So, there was a hole, once again, in the beanbag chair (but luckily the sensible daughter had caught it before any beans had poured out). I made her sow it with me. And the little sister had cut the big sister’s horse card ("my first and only one!" and she burst into tears) and some other stuff too. And her own hair. There was a big gap in her hair.

I had to cut her hair very very short to make it look neat again. And the creative daughter cried for her hair. And the sensible daughter blamed the mother and said that now her sister looked like a boy and all strange. Actually, she looks quite cute in her new hair cut. Anyway, it was hard on her. But did ske learn anything? Nope. Nada. Only ten minutes later I found her coloring her hand with a felt pen. And later, in her bed, she had a ballpoint pen and a brabd new graffiti in her sheet.

She doesn’t learn! The sensible one does. But the creative one doesn’t. I really don’t know what to do with her. Her inventiveness drives me up those pen-colored walls. And to make it all worse, she has a fiery temper and when she loses it, she loses control alltogether. She hits and she bites and basically acts like an animal that’s being threatened.

So, when the sensible daughter was small, I thought I had a very energetic child with a wild temper. Turned out she wasn’t all that bad. Not compared to her sister, anyway. But I love them both very much. Just as they are, even. I hope I could cope a little bit better. And I hope they both find ways to channel all the energy and all the qualities in them in the best of ways. I really don’t want to suppress the inventiveness in either of them. But I truly would like our home and our stuff to stay intact (accidents don’t count ofcourse).

So, it became a long stroy after all. Congratulations to alla and anyone who read it this far. Wasn’t about complaining. Simply the time for me to say it all out loud. Or, naturally write it all down. By the way – both daughters resemble me a lot in the good and the bad features described in this blog. So how bad was I as a kid, if I had it all combined? That’s something to think about… Wonder what mom woukd say to this.