Author: Marilka

Lyijypainot jalkaan ja mäkeen

Marilka1 Comment
Kun tuo talvi nyt on tänne kert tullut, onhan siitä otettava kaikki ilo irti niin kauan kuin sitä riittää. Joten tosikoisen päiväkodissa ovat käyneet luistelemassa ahkeraan ja lumileikit muu talvitouhu on maistunut tytöille kotipuolessakin. Esikoisella on harmillisesti ollut koulussa uintiviikot, joten eivät ole luistelemaan ehättäneet – toivottavasti pakkasia riittää vielä ensi viikollakin, jotta ehtisivät jäälle koulunkin kanssa! Ainakin pitää viikonloppuna mennä taas keskenämme luistelmaan taas.
 
Hiihtämistä tytöt ovatkin eilen ja tänään harjoittaneet ihan tässä kotiympäristössä. Kummallakin on ihan kunnon murtsikat ja hiihtäminen sujuukin hyvin. Tässä ei ole kuitenkaan latuja, enkä oikeastaan usko, että tytöt niitä niin kamalasti kaipaavatkaan, laskevat ennemmin mäkeä. Niinpä eilenkin alkoivat laskea meidän pihasta suoraan autotielle ja autotietä pitkin, jolloin tuli miehelle kiire keksiä heille jotain muuta. Meillä ei miehen kanssa murtsikoita ole, mutta parikymmentä vuotta vanhat slalomit kyllä. Mies keksi vetää ne jalkaansa ja meni lasten kanssa laskemaan mäkeä tuohon tien toiselle puolelle.
 
 
 
Tänään oli sitten minun vuoroni. Tosikoisella oli kaveri kylässä, esikoinen pyyteli kanssaan mäenlaskuun, joten paljon päälle (itse asiassa, liikaakin… piti käydä vähän keventämässä välillä), laskettelukamat autotallista jalkaan ja ei kun mäkeen. Siis pieneen mäkeen. Mutta saihan siinäkin ihan kohtuulliset vauhdit ja lapsille siinä oli ihan riittävästi, etenkin murtsikoin. Mutta hyvä ihme että noi laskettelusukset ja -monot painaa! En edes muistanut, millaiset lyijypainot ne jaloissa on!
 
   
 
Kivaa niillä oli silti tuossa laskea edes vähän! Siitä on neljä vuotta kun viimeksi olin minkäänlaisilla suksilla, silloin pari tuntia mäessä vuokra-curvereilla. Siitä on yli kymmenen vuotta, kun olen viimeksi laskenut noilla omilla kamoillani ja varmaan yhtä pitkä aika kun olen viimeksi hiihtänyt murtsikkaa. Monta kertaa on miehen kanssa harkittu murtsien ostamista, mutta aina se on jotenkin kaatunut näihin etelä-Suomen talviin ja kiireeseen. Onko mieltä ostaa kamoja, jos kerran vuodessa niitä käyttää?
 
Ihan pikkuisen minua nyt kuitenkin puraisi nimenomaan slalom-kuume. Siis mäkeen tekisi vähän mieli. Voisi vuokrata ne curverit jälleen (noilla omilla antiikkikamoillani en mäkeen tohdi mennä enää 😛 ), voisi lykätä muksut laskettelukouluun. Nekin varmaan tykkäisivät, kun tuo vauhti ja mäenlasku suksilla kummallekin maittaa! Jotenkin sitä on vaan niin laiska, ettei uimahalliinkaan muka koskaan ehdi, tai parin kilsan päähän sille luistinradalle – saati sitten lähteä päiväksi mäkeen! Onnetonta saamattomuutta…
 
Naapurit muuten kertoivat, että heidän muksut käyvät melkein joka ilta tuolla sen parin kilsan päässä olevalla luistelujäällä. Jäin oikein miettimään. Minä en saa itsestäni arki-iltana irti lähteä luistelemaan. Liian iso ponnistus… Juuri ja juuri selviää parista harrastusillasta viikossa. Loput illat sitä vaan haluaa olla kun pääsee duunista himaan – mikä mun osaltani on aika usein aika myöhään.

Kun ei tapahdu mitään

Marilka1 Comment
Mitä tapahtuu silloin kun ei oikeastaan tapahdu mitään? Kun lojuu sohvalla läppäri sylissä ja tekee töitä sen minkä flunssaiselta ololtaan jaksaa? Kun kotona on hiljaista, eikä kuulu kuin läppärin tasainen surina? Jossain tapahtuu aina. Kodin ulkopuolella ainakin. Mutta myös pään ja läppärin sisällä. Ykkösinä ja nollina verkossa. Kemiallisina reaktioina aivoissa. Puhumattakaan kaikesta siitä, mitä valkosolut tekevät tuhotessaan flunssan aiheuttajia elimistössäni.
 
Tänään on melkein koko päivä kulunut huomiseen valmistautuessa. Tällä(kin) kertaa se on tarkoittanut massiivista netin selaamista, se kun vaan on (it-)ihmisen ensisijainen tietovarasto, ainoa, jonka voi ainakin marginaalisesti uskoa olevan ajan tasalla jatkuvasti, kunhan muistaa tarkistaa artikkeleiden päivämäärät ja osaa pohjatiedon perusteella arvioida onko sisältö vanhentunutta vai ajankohtaista. Siellä kyber-avaruudessa olen viettänyt eilisen päivän ja tämän päivän, ja näillä näkymin sinne vie tieni ainakin osittain myös perjantaina. Tässä välissä ehdin nähdä välillä vähän ihmisiäkin.
 
Eksyin siinä surffaillessani Delta-auton sivuille, ihan oikeasta syystä jopa. Jäin tutkailemaan Kian malleja hetkeksi, henkilökohtaisesta syystä. Kialla olisi pari ihan kivan näköistä mallia, mieleen jäi ainakin cee’d ja Rio, jotka olisivat kohtuuhintaisia (uusinakin) ja kohtuullisen varusteltujakin jos ottaisi LX-paketin. Mutten voinut kuin ihmetellä varustevalintoja autoissa! Perus-LX-varusteista cee’dissä puuttui mm. vakionopeudensäädin, automaatti-ilmastointi ja sähköiset takaikkunat. Edellisen saisi lisävarusteena, samoin kuin paljon muutakin. Rion LX-varusteista puuttui lähinnä tuo vakionopeudensäädin – eikä sitä edes sivujen mukaan saisi lisätehdasvarusteena! Ehkä minä olen taas kummallinen, mutta paljon enemmän teen autossa vakionopeudensäätimellä ja automaatti-ilmastoinnilla kuin puna-mustalla sisäverhoilulla ja alumiinisilla poljinpinnoilla – jotka Rioon kyllä saisi…
 
Samalla kun seikkailin netissä, heitin Flickriin myös muutaman uuden kuvan, eilen lumisesta pihastamme, tänään tosikoisen uusimmista piirustuksista. Tyttö oli eilen varahoidossa ja olisi kuulemma voinut sinne jäädäkin, kun siellä oli paksummat peitot ja isommat piiirustuspaperit kuin omassa päiväkodissa 😀 Toisia lapsiahan saa vähän usuttaa käyttämään paperin tilaa hyväkseen, mutta tämä meidän neitosemme ei kuulu niihin. Käyttää koko paperin hyväkseen, ja mitä isompi sen parempi! Hälle pitäisi varmaan koittaa löytää kunnon maalausteline tai jotain synttärilahjaksi, kun tuo taiteilu on aina vaan neidin lempipuuhaa, ja onhan hän siinä hyväkin! Värejäkin käyttää upeasti.
 
 
Yksi vähän harmillinen puoli siinä on, ettei ole kunnon äksöniä. Olen tylsyyssyöjä. Syön kun ei ole muuta tekemistä. Tai kun tapahtumat rajoittuvat bittivirtoihin ja aivokuoren sähköpurkauksiin. Niinpä olen eilen ja tänään syönyt aivan liikaa. Napostellut jotain pitkin päivää. Kuivahedelmiä, banaanilastuja, pähkinöitä, vähän lakuja, hedelmäkarkkeja, suklaata, Ben&Jerry’s jäätelöä… Ja toki syönyt ruuankin. Vähän huono yhdistelmä, syödä ja lojua paikallaan. Onneksi olen tänään jo paremmassa kunnossa kuin eilen, huomenna töihin ainakin. Voi kun voisi mennä tanssitunnillekin, mutten taida vielä uskaltaa, jotta tämä menisi kunnolla ohi!

Tarmonpuuskan jälkeen väsy

Marilka1 Comment
Viime yö jäi viiden tunnin unien varaan, mikä ei sikäli toisaalta ole
edes huono, että olinhan kuitenkin kotona vasta viiden pintaan aamusta.
Oltiin tosiaan muutaman ystävän kanssa syömässä ja iltaa ja lopulta
liki koko yötä viettämässä Hotelli Vantaalla. Oli hauskaa tanssia
pitkästä aikaa oikein sydämensä kyllyydestä läpi yön! Lähdin
Tulisuudelmasta heti pilkun jälkeen, mutta narikasssa huomasin
hukanneeni narikkalappuni jonnekin yön aikana lompakkoa tai kännykkää
kaivaessani, joten vaikka alun perin oli melko etunenässä lähdössä,
jouduinkin odottelemaan koko ruuhkan ja lähtemään viimeisten joukossa –
ja tietenkin olin sitten taksijononkin hännillä. Kesti siis vähän
päästä sieltä himaan.

Puoli yhdentoista aikaan nousin aamupalalle perheen kanssa, sen jälkeen
hetki lokoisaa loikoilua vielä miehen kanssa tyttöjen leikkiessä. Sen
jälkeen sainkin tarmonpuuskan miehen lähdettyä lasten kanssa
pulkkamäkeen tarkoituksella antaa minulle hetki aikaa lepäillä. Hah!
Todellakin lepäilyä… Ihan alkajaisiksi samalla kun laitoin pesukoneen
pyörimään, ruuvailin auki kuivurin kaikki pölynkerääjät ja puhdistin
ne. Minkä jälkeen järjestelin kummankin tyttären kaapit uusiksi, kun
siellä nyt jo hetken on koristsydeemit vaatteita odottaneet. Ja kävin
läpi samalla pieneksi jääneitä vaatteita.

Samalla normaalit kotihommat, ruuanlaitto, keittiönsiivous kertaa
kaksi, iso läjä puhdasta vaatetta kaappeihin. Yöunien ja päivän aikana
nautitun kahvin määrään nähden – kumpaakin aivan liian vähän, sillä
kahviakin join vain aamupalalla pari mukia, lounaan jälkeen en edes
ajatellut kahvia sillä lounas syötiin puoli viideltä 😉 meillä on
omintakeinen rytmi viikonloppuisin oikeastaan aina – moinen tarmon
määrä oli melko yllättävää. Mutta on sitä sattunut ennenkin…

Nyt kuitenkin, kun on iltapala-croissantit syöty, väsyttää jo
huikeasti. Silmät lurpallaan kirjoitan tätä ja odotan, että tytöt
saavat pyjamat päälleen ja saan heidät sänkyyn. Mies laittaa tuolla
sokkeleita, ei voi laiskuudesta häntäkään tänään(kään) syyttää (aivan
ihanasti täällä joka viikonloppu saadaan pienieä juttuja tehtyä, joiden
ansiosta on aina vain kodikkaamman tuntuista 🙂 ), joten minä koitan
luotsata tyypilliseen tapaan ilta-säheltävät neitoseni petiin. Ja sen
jälkeen taidan kömpiä tuonne peiton alle mninäkin! Ja toivoa, että
rommimehu ja kunnon yöuni nitistävät flunssanalkuni…

From the top of my head

Marilka1 Comment
Tähän maailmankolkkaan on tullut talvi. Koko viikon on ollut pakkasta ja parin viime päivän aikana on tullut luntakin tupaan tai ainakin sen ympärille ihan kunnolla. Torstaina jo oli lunta auton päällä kymmenisen senttiä, eilen aamulla toiset kymmenen senttiä, ja olihan siinä kai välilläkin sitä satanut. Tuolla on valkoista ja kaunista, mies on tehnyt lumityöt peräti jo pari kertaa, ja lapset rakentaneet pihalle hienon lumilinnan (iskän avustuksella).

On ihan pakko todeta näiden mutaisten ja pimeiden kuukausien jälkeen – ja viime "talven" perusteella – että on se kuitenkin kivempaa, kun on tuota lunta ja se pari astetta pakkasta, kun ei kerran +25 ole kuitenkaan tässä maassa tähän aikaan vuodesta optio, hyvä kun kesälläkään. Tosin olisi niin kiva aamulla päästä lähtemään lämpimästä autotallista lumettomalla autolla, mutta kyllä kai tuota autoa jaksaa harjaillakin välillä, sulaahan se sitten taas päivällä duunin hallissa.

Eilen aamulla oli tuolla Hämeenlinnanväylällä hirveä ruuhkakin. Ehdin jo miehelle päivitellä puhelimessa, että eihän se tie edes ole luminen ja näkyvyyskin on hyvä, kun ei lunta enää satanut, mikä ihmisiä oikein vaivaa kun vähän tulee lunta?! Sitähän se on, ekat lumipäivät aiheuttavat hirveät ruuhkat, vaikkei tiet edes olisi enää sohjoa, kunnes porukka taas muistaa, miten talvikelillä ajetaan. Eilisaamun ruuhkan aiheuttaja oli kuitenkin vaihteeksi ketjukolari motarilla, kertoi asiakas minulle duunissa.

Duunissa on ollut taas vaihteeksi mukavaa olla, vuodenvaihteen jälkeiset käynnistymisongelmat ovat taas taaksejäänyttä. Ja asiakkaiden kanssa oli vaihteeksi harvinaisenkin rento ja kiva paripäiväinen. Tällä viikolla myös tajusin, miten yksi vielä vuosi sitten möröltä tuntunut asia on siirtynyt mukavuusalueelleni. Niin sitä mennään eteenppäin 🙂 En minä turhaan ole puurtanut.

Kotona on viimeisen viikon aikana saatu myös taas uutta aikaan: viime viikonlopun aikana mies sai meidän oikean makuuhuoneen ja vaatehuoneen lattian ja katon tehtyä ja vaatekaapit paikalleen. Sähköt on vielä virittämättä, mutta jatkarilla makkariin saa pari jalkalamppua, joten eilen muutettiin  miehen kanssa sinne nukkumaan. Sänky ja yöpöydät kannettiin makkariin eilen,  minä toin vaatteeni tänään ja mies laittoi meille juuri oven. Työhuone on nyt työhuone, sinne pitäisi vielä laittaa pari krijahyllyä. Nyt on ihanasti tilaa!

Tänään laitoin päähäni uuden punaisen – joka tosin on tietenkin suht samanlainen kuin vanhakin – kuinka monta punaista hiussävyä tummiin muka saa…? Ja kohta lähdetään yksille synttäreille ystäväperheen luo – ihanaa nähdä heitä pitkästä aikaa, ei olla edes nähty heidän tänä keväänä vuoden täyttävää vauvaansa! Synttäreiden jälkeen minä menen muutaman ystävän kanssa iltaa (ja yötä 😉 ) viettämään.

Jos kohta eilen vähän illalla väsytti ja kiukuttikin, arkiviikon päätteeksi yhtä jos toistakin täällä, ei elämä oikeasti ole yhtään hullumpaa 🙂 Pikemminkin oikein mukavaa!

Taitavammat jäällä

MarilkaLeave a comment
Vuonna ’83 oli taitoluistelun MM-kisat Helsingissä. Isoäitini vei minut tuolloin sellaisena 8vuotiaana nappulana katsomaan kisoja ja ihastuin saman tien tuohon upeaan lajiin. En minä sitä koskaan ole harrastanut – kuten sanottua, en ede erityisemmin kouluaikaan nauttinut jäällä olemisesta, kun jalkoihini sattui – mutta kisoja katselin aina televisiosta ja myöhemmin seurasin silmä kovana Susanna Rahkamon ja Petri Kokon uraa, ammattilaisaikaa myöten.
 
Eilen minulla oli tilaisuus päästä asiakkaani vieraana Hartwall Areenalle katsomaan tämän vuotisten taitoluistelun EM-kisojen avajaisia. Jäällä kävi Susanna Rahkamokin, yhdessä ei suinkaan Petri Kokon vaan Sauli Niinistön kanssa. Niinistön luistelusta kohkattiin kovasti etukäteen, mutta mitäpä tuosta kohkaamaan. Miksei rullaluistelija jäälläkin pystyssä pysyisi, sitä paitsi tiettävästi on herra puhemiestä nähty tuossa joulun alla ihan jäälläkin luistelemassa. Hyvinhän hän siitä selviytyi. Niinistön jälkeen jäällä luisteli muodostelmaluistelun muistaakseni maailmanmestariryhmä, jolla todella oli upea esitys!
 
 
 
Varsinaiset kisat avasi noin virallisesti ottaen (jotainhan vissiin luisteltiin jo päivällä) pariluistelun lyhytohjelma. Ei aivan Susannan ja Petrin upeiden tanssien veroista hohtoa – eikä tietenkään edes sama laji, hehän olivat jäätanssijoita! – mutta komeaa katsottavaa yhtä kaikki ja tuli jotenkin todella nostalginen olo! On siitä jo aikaakin, kun olen viimeksi lajia seurannut. Lyhytohjelman voittajapari tuli Venäjältä, ja oli voittonsa ansainnut. Suosikkiparini oli silti pinkkiin sonnustautunut israelilaispari, jonka luistelussa oli jotain samankaltaista sielukkuutta kuin Rahkamossa ja Kokossa.
 
 
 
Hiukan haikea olo tuli tuota luistelua katsellessa. Sellainen olo, että olisi kiva päästä katsomaan sitä paikan päälle uudestaankin. Sellainen olo, että olisi kiva viedä tyttäretkin sitä katsomaan. Meillä kun ei edelleenkään ole sitä antennia, ei voi kisoja katsoa edes telkkarista. Esikoinen kun kuuli, että olin noihin avajaisiin menossa, hihkui heti, että haluaa mukaan. Ja varmaan olisi tosikoinenkin mieluusti ollut katsomassa, sen verran suurella mielenkiinnolla selasi läpi kisavihkosen. Ja tuliaisiksi lapsosilleni otin Kiira Korven julisteet.
 
Sen verran tämä kärpänen taas puraisi, että piti ihan alkaa kaivaa youtubesta videoita. Sieltä löytyy ihania pätkiä Susannan ja Petrin luisteluista, niin kisoista kuin koosteita uralta kuin Enigman musavideoakin. Ja onhan siellä Kiira Korpea ja Susanna Pöykiötä ja muita tämän hetken suomalaisia luistelunimiä myös! Pitää näyttää lapsille edes niitä. Ja vau, kyllä menee itselläni väreet selkää pitkin, kun katselen noita Rahkamon&Kokon luisteluita!