Lensin sitten sunnuntai-iltana vaihteeksi jälleen Ouluun. Tekstari”matkalipussani” luki paikkanumero 2D, sillä online-checkiniä tehdessäni olin valinnut tuon paikan ehdotetun 1D:n sijaan; halusin saada käsilaukkuni edessä olevan penkin alle. Hämmennyksekseni löysin itseni kuitenkin koneen ensimmäiseltä riviltä, sillä koneessapa ei ollutkaan ollenkaan paikkoja D, E ja F rivillä 1. Pohdin, että näinköhän olisin saanut matkustaa kaapissa jos olisin hyväksynyt check-inin ehdotuksen 😛

Lentoemäntä vakuutteli, että olisin minä jonkin vaihtoehtoisen paikan saanut sitten portilla, mutta eipä tarvinnut tätä lupausta testata siis, vaan istuskelin suunnilleen tyytyväisenä (lentäminen on ty-yl-sää) 2D-paikalla ja tuumasin, että kaipa se käsilaukku siellä ylälokerossakin pärjää, kun ei kuitenkaan Finskin lennolla tarvise kaivella kuvetta saadakseen mehun tai kahvin. Siis mehun, sillä lennolla, sillä olin matkalla iltalennolla. Hotelliin päästyäni menin melkolailla saman tien nukkumaan. Jahka olin saanut iPadiini viritettyä nettiyhteyden.

Aamusella popsin hotelliaamiaisella hyvällä halulla brietä ja Coppa-kinkkua ja paistettuja tomaatteja ja herkkusieniä, muun muassa, ja kiittelin hiljaa mielessäni hyvää hotelli-valintaani. Jos minusta on kiinni, en enää muussa hotellissa Oulussa yövykään kuin tuossa Radisson Blu:ssa! Se on ehdottomasti paras hotelli – eikö kuitenkaan edes niitä käpysempiä kalliimpi. Ja näyttää muutenkin olevan Oulussa the hotel; se on ainoa hotelli, jossa taksit odottelevat oven edessä asiakkaita aamuisin. Näpsää.

Työpäivän jälkeen lojuin hotellihuoneen sängyllä pohtien niitänäitä – mielessä tuleva muutto ja auton myynti ja whatnot – ja potien kevyttä koti-ikävää, kunnes totesin että on paljon parempi lähteä ulos aurinkoiseen iltaan pohtimaan ja potemaan ikävää. Keräsin kamerani – sen pienemmän, sillä himassa tuumasin, että johan se on Oulu moneen kertaan kuvattu eri vuodenaikoina ja jätin ison kameran kotiin – ja lähdin kävelemään kohti Hupisaaria. Ei ne sen hupaisampia kuin muutkaan ulkoilualueet, mutta ihan kiva siellä on käyskennellä.

Oulussa tulvii. Tiesittekö sitä? Oli se tuossa joku päivä joku viikko takaperin uutisissa ihan Hesarissakin, joten minä tiesin. Ja osuinkin siellä Hupisaarilla nimenomaan näille yhden tietyn padon juoksutuksesta johtuville tulva-alueille. Ja silloin iski ikävä sitä isoa kameraani! Niin, saihan sillä pienelläkin toki kuvia, joten käveleskentelin aikani ympäriinsä kuvia napsien. Eräs vanha herra käveli vastaan pyöräänsä taluttaen ja tervehti minua: “Oletkos sinä joku rokkitähti?” Minua alkoi naurattaa, miehen hassu kysymys sai minut oikein hyvälle tuulelle! Rokkitähti 😀 Sen täytyi johtua aurinkolaseistani 😀

Istahdin siinä sitten vähän sinne joenrantaan. Ensin yhden koivun alle, mutta suhteellisen lämpimästä illasta huolimatta siinä varjossa tuli kylmä, joten siirryin aurinkoon, lähemmäs kuohuja. Hetken perästä siihen tuli pari kundia, istahtivat läheiselle penkille, kaivoivat kantolaukuista bongorummut ja alkoivat rummutella. Minä suljin silmäni, kuuntelin rumpuja ja kosken kuohuja, annoin ajatusteni juosta, torpaten vain sen joka kehotti nousemaan ylös ja alkamaan tanssia 😀

Istuin siinä rumpuja kuunnellen kunnes jälleen olin varjossa. Kuljeskelin toiseen suuntaan, sinne missä on puutarhaa ja leikkipuistoa (juuei, ei minun agendassani 😉 ) ja sellainen kiva pieni kahvila, josta ostin jäätelön. Tulva oli siltä puolelta katkaissut kulkuväylän jos toisenkin, mutta sieltä sitä vaan porukka pyöräili läpi, ja menipä siitä joku juoksijakin läiskytellen mennessään. Hyvää harjoitusta estejuoksijalle 😉 Hivenen verran viilenevässä illasa kävelin takaisin hotelliini pohtien, että olihan paljon porukkaa liikkeellä ja puistikoissa istumassa, porukoita soittelemassa ja muuta.

Seuraavana iltana ei tulvat enää jaksaneet kiinnostaa, sen sijaan teki mieli kunnon ateriaa, joten suuntasin kulkuni keskustaan, parin kenkäkaupan (joista tulin ulos tyhjin käsin 😮 ) kautta ravintola Toreroon. Viimeksi Oulussa vieraillessani bongasin listalta rakastamani kultaotsa-ahvenen, mutten silloin mennyt sitä syömään. Kuvittelin saavani sitä pian kaupastakin, kuten viime kesänä, sillä mistäpä olisin tiennyt kalan jotuneen Green Peacen punaiselle listalle.

Torero vakuuttaa hankkivansa kultaotsa-ahvenensa vastuullisilta kalastajilta 😉 joten ihan hyvillä mielin istahdin ravintolaan ja tilasin lempikalaani. Ja kyllä se olikin ihan superhyvää! Kylläpä olinkin kaivannut kunnon grillattua kalaa! Valitan, mutten pidä noista järvikaloista ihmeemmin, joten siikaa tai kuhaa tai muuta ruotokasaa ei minun lautasellani nähdä. Poikkeuksen muodostavat neulamuikut, ja joskus vähän isommatkin.

Loistavan illallisen (jolta puuttui vain seura, pref. oma mies) jälkeen palasin huoneeseeni tyytyväisenä siitä että vatsa oli täynnä hyvää ruokaa ja jäljellä oli vain yksi yö hotellissa. Nyt istun lentokentällä, tyytyväisenä siitä että viimeinenkin Oulu-työpäivä on ohi, asiakas oli tyytyväinen päivien antiin, ja kohta pääsen lentokoneeseen, joka vie minut takaisin kotiin. Home ❤ Lapsista kotona on vain uusikoinen, mutta eilen puhuin esikoisen ja tosikoisen kanssa sentään puhelimessa. Ajatella. Meillä on tyttäret jo kuudennella, viidennellä ja kolmannella! Ensi vuonna meillä on eka yläastelainen 😮

 

Kesän ehkäpä kaunein päivä, Suomessa ollen. Lapset toisilla vanhemmillaan kaikki. Istuttiin miehen kanssa olkkarissa iPadiemme kanssa, sisällä kyhjäten ihan silkasta tottumuksesta. “There's a whole lot of things to do and places to visit around Helsinki, but somehow I'm just so bored with this place,” tuumasin miehelle ja jatkoin padini kimpussa. “Still, it's a beautiful day outside, we really should do something!” nostin pääni uudelleen ruudusta.

Mies pohti hetken. “Yeah… Let's go for a ride somewhere, like Porvoo or Tammisaari.” “Let's! I'd like Tammisaari better, I've only visited it a couple times maybe. Porvoo is nice but so seen…” “Okay, Tammisaari it is. There's this nice restaurant…” ja niin mies kertoi minulle kivasta ravintolasta siinä aivan meren äärellä laiturin päässä. Soitin ravintolaan – Knipan is the place – ja varasin meille illaksi pöydän terassilta. “We can watch the sunset there on the veranda, it is beautiful there!” sanoi mies, joka on siellä illastanut kerran aiemmin.

Pohdittiinpa siinä myös miten olisi kiva päästä vähän veneilemäänkin, mutta ei noita veneellisiä tuttuja liikaa ole, eikä etenkään Tammisaaren suunnalla. “But hei, wait a sec, I do know someone there with a boat!” muisti mies kesken kaiken, “How about we ask them to join us?” Ja niin soiteltiin parit puhelut, pakattiin pyyhkeet ja simmarit reppuun ja haettiin kylmälaukku varastosta. Tuntia myöhemmin oltiin matkalla, parit possunfileet ja herkkusienipaketit kylmälaukussa, pari pulloa Zenato Veneto Rossoa (on muuten pahuksen hyvä punaviini ja kerrankin Alkossa jopa halvempi kuin esim. Ateenan lentokentällä!) laukun pullotelineissä.

Kävipä nimittäin niin, että jouduinkin perumaan pöytävaraukseni (mikä sitten illemmalla ilmeni suorastaan hyväksi, olisi meidän auringonlaskusuunnitelmat olleet kerrassaan mytyssä), sillä nämä miehen tuttvat kutsuivatkin meidät saareensa viettämään iltaa ja grillailemaan. Auton nokka oli siis kohti Tammisaarta kyllä, mutta kurvattiin siitä vähän ennen kaupunkia kohti lossia ja venesatamaa, mistä isäntämme meidät noukki veneellään.

Tuo saari on kaunis! Mieleeni palautui lapsuudenmuisto jos toinenkin kesäisistä vierailuista isovanhempieni (nykyisin setäni) saaressa, missä en ole käynyt edes sitten teinivuosieni. Etenkin kun laiturilla meitä seisoi vastassa aivan isoäitini edesmenneen kettuterrierin – lapsuudentoverini 🙂 – näköinen jackrusselinterrieri. Saari on tuota Turun saariston lapsuuden kesäpaikkaani vehreämpi koivuineen kaikkineen, mutta muutoin hyvin samankaltainen. Saari. Kallioineen, mäntyineen, merentuoksuineen, hirsimökkeineen.

Isäntäväki kattoi meille kahvit patiolle, joka sattumoisin juuri sinä päivänä oli tuulelta suojassa, vaikka merellä melkoisen navakka puhuri kävikin. Istuttiin ja juteltiin mukavia, kun yhtäkkiä huomattiin auringon kadonneen paksujen mustanpuhuvien pilvien taakse. Emäntä kysäisi jäisimmekö mahdollisesti yöksi, sillä sää alkoi uhkaavasti muuttua veneilyn kannalta turvattomaksi. Tuumattiin, että mikäpä siinä, meillä ei ole lapsia, ei velvoitteita, vapaita kuin taivaan linnut viettämään yö saaressa vaikka näin ad hoc.

Vielä ei kuitenkaan satanut, joten kuljeskeltiin vähän katselemassa ympärillemme, ja heitin nostalgisena keppiä terrierin kanssa, ennen kuin alettiin vartaidenlaitto- ja grillauspuuhiin. Ja kun lopulta saatiin vartaat ja lihat grilliin – joka onneksi oli terassilla katoksen alla, alkoikin jo tiputtaa sitä vettä. Katettiin siis meidän mökkifeast sisälle ulkotilojen sijaan, ja kuulosteltiin lähestyvää ukkosta. Siihen mennessä kun istuttiin pöytään, oli jo aivan pimeää ulkona. Ukkonen jylisi jossain kaukana.

Sisällä meillä oli kuitenkin hauskaa ja kodikasta, keskustelun ollessa välillä jopa niin eloisaa, että niin pöytäliina kuin voi ja leivätkin saivat punaviinimarinoinnin (ei, se en ollut minä, uskokaa tai älkää, vaikka sattumoisin juuri minun paikkani pahiten viinissä olikin 😉 ). Porsaanfileet, herkkusieni-paprika-tomaattivartaat, silli, uudet perunat, suolakurkku, salaatti… Kyllä maistui ruoka hyvältä siellä saaressa, sateen ropistessa kattoon.

Sauna lämpeni sillä välin kun syötiin, joten kun oli vielä syöty tuoreet mansikat jälkkäriksi, oli saunan aika. Naiset ensin – ja pulahdinpa pari kertaa mereenkin, ja olihan se kylmää! – miehet perässä. Juuri kun miehet olivat tulossa saunasta, alkoi ukkosmyrsky rytistä kahdella puolen saarta oikein kunnolla! Taivas oli salamoinninsta valkoisenaan melkein yhtä paljon kuin sysimusta. Istuttiin vielä hetki tuvassa ukkosta kuunnellen, kunnes vetäydyttiin vierasmökkiin yöpuulle. Hyvin nukuttiin siinä räiskeessä.

Aamun tullen kävin meressä kylmästä huolimatta vielä aamu-uinnilla. Ei sitä liian usein ole veden äärellä niin että pääsisi aamu-uinnille! Toki olisi kiva jos vesi olisi lämmintä kuten Tinoksella, mutta virkistihän tuokin kummasti. Isäntäväki oli siinä jo hereillä, joten istuttiin aamulkahville ja pohdittiin, että parempi päästä seuraavan ukkosen alta pois. Päivä oli kuitenkin kirkas vielä useamman tunnin ajan, joten ehdittiin käydä naapurissa vierailulla ja muutenkin vielä chillailla, juoda iltapäiväkahvit ja katsoa Formuloiden lähtö ennen kuin isäntä vei meidät veneellä takaisin venerantaan.

Hieno aurinkoinen sää jatkui kuitenkin yhä, joten sen sijaan että olisi ajettu suoraan kotiin, pyörähdettiin jätskeillä ja vähän kävelemässä Tammisaaressa. Seuraava ukkosrintama saavutti Suomen vasta iltasella, joten ihmeteltiin sitä jo ihan kotiparvekkeella istuen.