Rutiinit ruosteessa

Olihan se pitkä ihana loma! Viisi viikkoa, Kreikan aurinkoa, rullaluistelua, saarimökkeilyä ja ihan vaan oleilua. Vielä viimeisellä viikolla tuntui ajatuskin töihin paluusta ahdistavalta, mutta nähtävästi se viides viikko teki sitten kuitenkin tehtävänsä, sillä aamulla tuntuikin jo ihan mukavalta ajatus paluusta sorvin ääreen. Etenkin kun tiesin, että hommia on tehtävänä ihan heti; laakereillaan ei tarvitse levätä. Se pehmeä lasku tuntuu ajatuksissa aina houkuttelevalta, mutta itsestäni tiedän, että rytmiin ja rutiiniin pääsen oikeasti vain putoamalla suoraan sellaiseen sopivaan kiireeseen. Olen havainnut parhaaksi itselleni, että loman pidän ihan oikeana lomana, ei ainuttakaan meilin lukua eikä muutakaan. Silloin olen loman jäljiltä oikeasti valmis taas töihin.

Töihin paluu taisi siltikin vähän verottaa yöunia. Illalla ei oikein meinannut uni tulla silmään, ja aamuyöstä heräilin jokaiseen ääneen. Ihmeen aikaisin ihmiset heräilevätkin! Viiden aikaan alkoivat jo talojen ulko-ovet käydä, ja tasaiseen tahtiin pihalta lähdettiin autolla. Armaat yläkertalaisenikin heräsivät tänä aamuna jo puoli kuudelta (normaalin puoli seiskan sijaan) tömistelemään. Tsekkasin kännykkääni muutamankin kerran ennen kuin se lopulta soi 7:20.

Kahdeksan maissa jätin esikoisen nukkumaan (tosikoinen on mökillä) ja starttasin toimistolle, ilman ensimmäistäkään korua, huomasin. Ja vesipulloani. Meikit olin sentään muistanut maalata naamaani – lomalla en niihin koskenut kuin ihan muutaman spesiaalin kerran – ja olin jopa laittanut itselleni cappucinon ja syönyt vähän jugurttia samalla kun selailin Flipboardista Tech-uutisia. Flipboardiakaan en ollut avannut viikkoihin; pidin lomaa myös uutisista Hesarin pääotsikoita ja satunnaisia naamakirja-bongauksia lukuunottamatta.

Vähän ennen puoli ysiä löysin toimiston tyhjillään. Ensimmäisenä paikalla?! Ei siinä kauan mennyt kun muitakin alkoi ilmestyä, mutta olipa hämmentävä kokemus. “Tähän ei kannata tottua, että minä olen toimistolla näin aikaisin, ” totesin toisten tullessa. Päätin näin ensimmäisen lomapäivän kunniaksi olla aikainen lintu, etenkin kun keskellä päivää oli hammaslääkäri (reikiä sittenkin nolla :)) ) ja työpäivän jälkeen pitää näin suht ajoissa lähteä viemään esikoista ratsastustunnille (ja sieltä landelle). Loppuviikkoa suunnittelin viettäväni vähän normaalimmin, tehden kotosalla töitä noin 10-18. Olen havainnut sen parhaaksi itselleni, kun pitäisi tuottaa jotain. Kodin rauhassa, omassa tahdissa.

Iltapäivän vietin tänäänkin kotosalla, sitten hammaslääkärin jälkeen. Päivä kului meilejä setviessä, ensi viikon kurssia ihmetellessä, lentoja ja hotelleja varatessa (parikin työmatkaa tulossa näin heti syksyn kärkeen, aina yhtä ihastuttaviin kotimaan kohteisiin), muita työjuttuja ihmetellessä. Joensuusta ei melkein meinannut löytyä majapaikkaa tarvitsemalleni ajankohdalle :o Viimeisestä (niistä kaikista kolmesta vaihtoehdosta) lopulta löytyi huone minulle. Hotellista, jossa ei ole langatonta verkkoa… (miten se muuten sanottaisiin: langaton verkoton hotelli? :D ehkei sitä sitten sanota niin :D ). Pääasia tietty, että on tyyny johon päänsä kallistaa ja katto pään päällä, mutta työmatkailun ankeutta vaan mieluusti yrittäisi jotenkin kompensoida pienillä hotellimukavuuksilla edes.

Minua ei siis ahdista aivan tämän päivän Taloussanomien artikkelin mukaisesti. Jos loma on kunnollinen, on töihinpaluu ihan mukavaakin :) Ehkä tätä töihin laskeutumista edisti vähän sekin, että viime perjantaina jo kävin ihan huvikseni vähän harjoittelemassa töihin palaamista; katsomassa, jotta mitenkäs sinne toimistolle taas mentiinkään ja missäs se kahvinkeitin taas olikaan ;)

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.