Minä en yleensä pilaannu helposti. Yleensä on hauskaa lukea tv-sarjan juonta vähän eteenpäin ja tietää, mitä odottaa. Kirjoistakin luen usein viimeiset pari sivua, jos en heti alkuun niin ainakin sitten joskus puolenvälin paikkeilla ollessani. Jännitystäni ei yleensä mitenkään vähennä se, että tiedän kuka on bad guy tai että tiedän viimeisen juonenkäänteen. Yleensä se vain lisää jännitystä – miten moiseen lopputulokseen oikein päästään? Ennakkotieto tulevista tapahtumista vie myös terän pahimmalta addiktiokäyttäytymiseltä. Millään tavalla se tieto ei minulta vie kuitenkaan sitä lukemisen tai katsomisen nautintoa pois.

 

Nyt tein Moonlightingin kanssa sen, minkä siis yleensäkin kaikkien tuollaisten kanssa eli luin netistä tulevista (as in verrattuna siihen, missä olen itse menossa) episodeista. Luin neljännen ja viidennen (viimeisen) tuotantokauden tapahtumista. Ja pilaannuin pahasti. En siksi, että minua haittaisi tietää tulevista tapahtumista yleisesti ottaen – kuten edellä on jo kirjoitettu – vaan siksi, etten tällä kertaa lainkaan pidä siitä mitä on tulossa!

 

Miten voidaan pilata hyvä sarja niin ikävillä käänteillä? Mitä kirjoittajien mielessä oikein on liikkunut? – Ja nyt, jos aiot katsoa sarjaa, etkä halua pilaantua, älä lue eteenpäin.

 

Sehän on selvää, että joskus sen pääparin pitää sinne lakanoidenkin väliin päätyä. Ja sarjassa, joka perustuu pääparin väliseen jännitteeseen siinä määrin kuin Moonlighting perustuu, on selvää myös, että sen "horisontaalimambon" tapahduttua sarja ei enää ole entisensä. Tekipä kirjoittajatiimi oikeastaan ihan mitä vaan, ollaan jo no-win-tilanteessa. Terä on poissa.

 

Tavallaan on ymmärrettävää siis, että sitä terää lähdetään hakemaan uudestaan extreme-käänteistä, kuten Maddien naimisiinmenosta ja muusta sarjan alkuperäiseen luonteeseen kuulumattomasta. Ja vaikka minua ärsyttääkin se, että juoneen tulee tahallista(kin) toisen emotionaalista satuttamista, ei se silti ole niin paha kuin se, että lopussakaan ei tilannetta korjata.

 

Nimittäin varmaan useimmat katsojat – vaikka kuinka tietävät, että Maddien ja Davidin suhde on liki mahdoton yhtälö – uskovat ja toivovat viimeiseen asti, että he jotenkin saisivat sen toimimaan. Että kirjoittajat jotenkin laittaisivat sen toimimaan. Hehän kuuluvat toisilleen! Pääpari siis, ei kirjoittajat. Mutta ei. Ei niin ei. Ja se minua sapettaa jo nyt.

 

Melkein meni ilo näidenkin jaksojen katsomisesta, kun tiedän, ettei luvassa olekaan "onnellista loppua", ainakaan sellaisena kuin minä sen haluaisin. Melkein tekisi mieli olla ostamatta 4. ja 5. tuotantokautta ollenkaan. Mutta tunnen itseni ja tiedän haluavani tietää, miten sarjassa päädytään siihen mihin päädytään. Se jopa saattaa saada minut ajattelemaan asiasta toisin. Ehkä. Sarjan ongelman ydin: se alkoi keskittyä liiaksi vain siihen päähenkilöiden suhteeseen sen sijaan että sen olisi annettu vain kehittyä tarinoiden osana – kuten aluksi.

 

Jälkiviisautena silti, ei olisi pitänyt tällä kertaa lukea spoilereita!

 

[I can’t believe I did this! I wrote a whole entry – no, TWO entries! – about a tv series. I’m in too deep… But I’ll make it out of it. Promise!]