Äiti on poissa

Se kävi niin nopsaan. Vaikka sitä tiesi odottaa, vielä ihan muutama päivä sitten näytti siltä, että äiti on vielä ainakin jonkin aikaa. Ja sitten skype pimeni, eikä puhelimeen enää vastannutkaan kukaan. Hymyilevänä äiti katsoo minua vain muutama kuukausi sitten päivittämästään Facebookin profiilikuvasta puhelimessani. En osaa edes poistaa vielä kontaktia.

Ensin mutsi taisteli vuoden, että pääsi kunnollisiin tutkimuksiin. Sitten tutkittiin, ja viime kesänä Juhannusaatonaattona, kesken palaverin intuitiolla vastasin puhelimeen. Mutsilla oli todettu keuhkosyöpä. Sitten se piti leikata, muttei voitukaan. Se oli sittenkin levinnyt. Sitten piti aloittaa kemoterapia, mutta väliin iskikin taas uusi keuhkokuume.

Lokakuun lopussa lääkäri sanoi, että elinaikaa on arviolta 4-5kk, jos haluat vielä perheesi luo, on lähdettävä kuukauden sisällä. Mutsi pakkasi kotinsa Las Palmasissa ja lensi meidän luo Suomeen. Täällä aloitettiin vuoden alussa kemoterapia, joka näytti purevan. Niin hyvin jopa, että mutsi päätti pakata jälleen laukkunsa ja palata kotiinsa Kanarialle. Siellä hän oli onnellinen.

Liekö ollut intuitiota sekin, vaiko vain kaipuu takaisin saarelle? Kuukauden päivät äiti ehti siellä olla, laittaa kotiaan hänelle ominaiseen tapaansa. Sai vielä yhden kemosetin ja kaiken piti olla hyvin. Mutta elimistö ei enää jaksanut. Ei kai oikein myrkkyjä, eikä sitä touhuamista. Mutsin takaisin saatelleelta ystävältä juuri kuulin, ettei äiti niin hyvässä kunnossa ollut palatessaan, kuin mitä meillekin uskotteli, mutta silti näin nopea lähtö tuli hänellekin yllärinä.

Sairaalaa ja kodin laittoa. Soittelin mutsin kanssa silloin tällöin, harvemmin enää skypellä. Mutsin täällä olo oli aika myrskyisää ja haasteellista aikaa, välit melkein menivät viime metreillä poikki, mutta onneksi saatiin asiat selvitettyä ja korjattua. Silti harmittaa, että asiat täällä menivät niinkuin menivät.

Sunnuntai oli Äitienpäivä. Äitini vietti senkin päivän sairaalassa, sängyssä maaten. Aamupäivällä puhuin puhelimessa hänen kanssaan, hän kuulosti ihan ookoolta. Iltapäivällä tosikoisen kanssa hetki skypetettiin maamon kanssa, mutta silloin äiti ei jaksanut puhua kokonaisia lauseita. Silti vielä ajattelin, että kunhan hän vähän lepää, eiköhän hän siitä selviä vielä. Taistelutahtoa hänellä ainakin oli.

Eilen meinasin soitella mutsille jälleen, mutta systeri ehti ensin. Niin mutsille – joka ei enää vastannut, sillä hän nukkui jo viimeistä untaan – kuin sitten minulle kertoakseen puhuneensa mutsin ystävän kanssa. Äidin viimeiset tunnit olivat käsillä. Tiimalasi oli jo pyörähtänyt.

Yritin vielä itsekin äidille myöhemmin illalla, ajatellen, että jospa vaikka sittenkin äiti vielä heräisi puhelimeen ja saisin muutaman viimeisen sanan vaihdettua. Mutta puhelimeen ei vastannut enää kukaan. Yritin soittaa sairaalaan ja kysyä tarkemmin – mutta en osaa espanjaa eivätkä he englantia. Työkaverin espanjalainen vaimokin yritti, pyynnöstäni, mutta eivät he mitään tarkemmin sanoneet.

Tänään aamupäivällä istuin jälleen palaverissa – minähän en edes istu palavereissa päivittäin, mutta jostain syystä saan aina huonot uutiset palaverissa ollessani – kun siskolta tuli viesti, että äiti on aamulla nukkunut pois.

Minut valtasi latteus. Turta olo. On vaikea käsittää, että ihminen, joka synnytti minut, hoivasi minua, kasvatti minut, antoi kotiarestia ja laittoi tiskaamaan, hoiti minua kun olin sairas, halasi kun oli paha olla, oli läsnä kun tarvitsin, on poissa. Meillä oli omat vaikeutemme, mutta äiti on aina äiti.

Ja nyt äiti on poissa.

Äidinkään elämä ei ollut helppo. Toivottavasti äiti on nyt onnellisessa paikassa. Ainakin hän sai viettää viimeiset hetkensä saarellaan, missä hän oli onnellisempi kuin kylmässä Suomessa, edes meidän luona ollessaan. Ainakin hän sai nukkua pois pehmeästi, ilmeisesti ilman kipuja.

Mitä seuraavaksi? Palapelin palat loksuvat paikalleen yksi kerrallaan. Onneksi mutsilla on ystäviä siellä paikan päällä, jotka auttavat kaikissa järjestelyissä, kun me siskon kanssa ollaan täällä etänä. Varmaan mennään sinne yhdessä hoitamaan loput käytännön asiat järjestykseen.

Äiti on poissa. Äitiä ei enää ole. Ei heinäkuun visiittiä odottamassa, ei varsinkaan syksyn visiittiä tyttöjen kanssa. Kyyneleet vierivät. Antaa vieriä. Vähän kerrassaan se lävistää tajunnan. Minun äitini. Kuollut. Huomenna vain tuhkaa.

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.