Diego osaa avata oven hyppäämällä kahvaan. Toisena yönään täällä oli jo niin kotonaan ja ilmeisesti minuun tykästynyt – pyörii nykyään jatkuvasti ympärilläni kerjäämässä rapsutuksia joiden vastineeksi nautinnossaan avaa ja sulkee tassunsa niin että työntää kyntensä ihostani läpi – että aamuyöstä piti sitten avata suljettu makkarini ovi ja tulla herättämään. Molemmat kissat pyörivät täällä jonkun tunnin ja painuivat sitten takaisin omiin touhuihinsa, minä vielä sain hetken torkkua. Ja kun viimein jaksoin nousta, kävelin hakemaan ruuvimeisselin ja käänsin makkareiden ovenkahvat pystyasentoon.
Nyt ei Diego yrityksistään huolimatta saa noita ovia auki, joten saadaan aamuisin nukkua. Käy se välillä hyppäämässä ja kokeilemassa jotta joskos kuitenkin? mutta luovuttaa siihen kertaan tai kahteen. Eilen illalla se yritti päästä lasten huoneeseen kun tytöt jo nukkuivat, ja kun ei saanut ovea auki, jäi mietteliäänä tuijottamaan kahvaa. Kiipesipä sitten oven vieressä olevan nojatuolin selkänojalle koitti siitä vääntää sitä kahvaa auki. Ei mikään ihan tyhmä katti, ja vähän kun kasvaa, voi hyvinkin onnistua!
Jossain vaiheessa ilta, minun vielä katsellessa Allya, Diego pani maate rahin päälle. Lumokin oli ollut jossain torkkumassa, mutta heräsi ja tuli olkkariin. Se seisahtui aivan patsaaksi siihen rahin eteen, köyristi selkänsä ja pörhisti häntänsä ja tuijotti Diegoa tiiviisti, kuin aikoisi just syöksyä kimppuun. Hievahtamatta se seisoi siinä pörheenä Diegoa murhaavasti tuijottaen, kunnes hiipi ihan hiljaa lähemmäs. Minä valmistauduin hyppäämään sohvalta irrottamaan Lumskua Diegosta, kun Lumo nosti hipihiljaa tassunsa rahille. varovasti yksi kerrallaan. Ja alkoi nuolla Diegoa 😀 Pesi sen naaman ja kaulan hellästi. Varsinainen viha-rakkaussuhde 😀
Noiden kissojen lempipaikka täällä on minun työpöytäni, jonka päällä, läppärini takana istua nököttävät usein vieretysten nenä kiinni ikkunalasissa ja katselevat ulos. Olkkarissa olisi paljon isompi ikkuna ja paremmin tilaa olla ikkunalla, mutta siellä on paljon tylsemmät maisemat kun siitä näkee vain parvekkeelleni. Makkarini ikkunasta voi sentään bongailla lintuja jotka pyrähtelevät pihalla ja naapuritalon parvekeräystäillä. Melkoinen naksutus noista kateista välillä siinä lähteekin ja hännät vipattaa.
Lumokin kyttäilee niitä lintuja ihan intona, mutta muuten tuntuu että siltä on se saalistus(tai leikki?)vietti kadonnut, mikä sillä ennen oli. Ei se juuri syöksy enää leluhiirten perään niinkuin ennen. Ei se saalista varpaita peiton alta niinkuin ennen. Diego sen sijaan menee täällä hiirten ja varpaiden perässä ihan villiniä. Se heittelee hiirtä itse ja syöksyy perään. Se vaanii varpaitani sohvapöydän alla ja iskee niihin kyntensä ja hampaansa kun vähiten osaan odottaa.
Tytöt ovat pari päivää pelanneet Kinectiä eli hyppineet, huitoneet ja juosseet (paikallaan) tuolla olkkarissa. Diego on saattanut asettua matolle tyttöjen ja telkkarin väliin tuijottelemaan tyttöjä kummissaan tai vääntänyt itsensä selälleen siihen “huomiota mulle ja heti!”-asentoonsa, siinä missä Lumo taas pysytteli mahdollisimman tiiviisti piilossa koko commotionin ajan. Aika erilaisia nuo katit on.
Mutta uteliaita nuo katit ovat kumpikin, joka paikan nuuskivat ja joka koloon työntävät päänsä. Ei ne juuri tuhoa tee – toisaalta olen jonkin verran ennakoinut, mutta toisaalta, ne ovat ihmeen taitavia sijoittelemaan tassunsa kulkiessaan niin etteivät pudottele tavaroita. Eri asia tietenkin sitten se kun leikkivät täällä hippaa – kissaa ja hiirtä ? 😛 – tai painiskelevat, tosin silloin ovat yleensä ihan matolla.
System Failure for the Masses 