Mikään yllätys ei ollut se, että tänään odotti taas major siivousurakka about heti kun oli noustu ja syöty ja aamutoimet tehty. Nimittäin näin se on, kunnes tämä meidän kotin on myyty, asuntonäyttö joka sunnuntai, joten kodin on oltava tiptop. Minua nyppii siivoaminen ja minua nyppii, ettei asunto ota mennäkseen kaupaksi. Joten ei liene yllätys sekään, että olin melkoisen pahalla päällä, kun aloin ensimmäisenä taskina siivota keittiötä.
Ja kaikki tuntui menevän pieleen. Siis silleen niinkun joskus tuntuu, ettei mikään mene putkeen. Ja sen lisäksi havaitsin, että *joku* on käyttänyt lähes kaikki hyvät servettini – eh, millon? Ärsytti sekin, että vaikka esillä oli patalappuja, laatikosta oli taas otettu esiin puhtaita, jotka ei enää olleet puhtaita. Ja se, että kun aamulla juuri sain pyykkikorin tyhjäksi, oli se taas puolillaan vain hetki pesukoneen käynnistämisen jälkeen. Ja kaiken lisäksi *joku* oli huuhdellut edellisen päivän ruokalautasen, ihan jees, mutta jättänyt lautastne väliin vettä, joka mukavasti loiskahti päälleni, kun nostin pinon latoakseni lautaset tiskikoneeseen.
Poljin jo jalkaa harmista ja esikoiseni tiuskaisi: "Äiti, sun käytös alkaa jo ärsyttää mua!" Äiti meni suihkuun rauhoittumaan 😉
Suihkun jälkeen sain huomata, ei niinkään yllätyksellisesti, että tosikoinen ei todellakaan ollut edelleenkään saanut lelun lelua paikalleen huoneessaan. Päivän ensimmäinen todellinen yllätys olikin esikoiseni, joka oli sekä siivonnut olohuoneen pöydän, kuten olin pyytänyt, että huoneensa ja oli nyt siellä lakaisemassa lattiaansa (imuriin tytär ei koske), minkä jälkeen pesi lattiansa (!) ja tamppasi mattonsa meidän terassilla. Ja sai siskonsakin innostumaan samasta puuhasta, mikä olikin jo mahdollista sen jälkeen kun minä olin urakoinut neiti-neljäveen huoneen siistiksi.
Kun neitosten huoneet olivat tiptop ja matotkin taas paikoillaan, kysyi esikoinen, mitä seuraavaksi voisi tehdä. Minulla oli kolme isomman luokan urakkaa jäljellä: imurointi, ruuan laitto ja järjetön pyykkikasa viikattavana. Normaalisti pedanttina kontrollifriikkinä haluan tehdä nuo kaikki itse, jotta ne tulee tehdyiksi juuri niinkuin minä tahdon. Mutta vastausta punnitessani totesin, että minun on aivan turha valittaa, että joudun tekemään täällä kaiken yksin, jollen edes silloin löystä piponi nauhaa, kun oikein erikseen kysytään, mitä voisi tehdä!
Joten tyttäreni kävivät yksissä tuumin pyykkikasan kimppuun. Minun laittaessani ruokaa he urakoivat koko läjän siistinpuoleisiin pinoihin, jotka yhdessä vietiin kaappeihin. Toppini eivät nyt ole siis aivan niin millintarkasti viikattuja kuin normaalisti, mutta I suppose I can live with that 😀 On huvittavaa olla samanaikaisesti kodin suhteen niin boheemi ja yksittäisten detaljien suhteen niin pedantti. Lasten myötä olen oppinut löysäämään monessa asiassa. Monta lienee vielä jäljellä.
Niin tai näin, ilahduin lasteni edesottamuksista niin paljon että yllätin itseni tekemällä piirakan illan vieraita varten, siis toisin kuin olin suunnitellut. Ja laspet saivat viikkorahan tuplana 😉
Esikoisen futistreenien jälkeen tultiin kotiin laittamaan loppuja tarjoiluja valmiiksi, mutta päivän ikävä yllätys oli se, etteivät vieraat saapuneetkaan. Vanhojen kavereiden entisiltä kotikonnuilta piti tulla illalla kylään, mutta eivät koskaan ilmestyneet tai mitään ilmoittaneetkaan. Unohdus ilmeisestikin. Esikoista asia harmitti varmaan kaikkein meistä eniten. Totesi kuitenkin ennen nukkumaanmenoa, että olihan meillä mukavaa ilmankin. Totta. Niin oli 🙂 Jutustelua takkatulen ääressä. Iltapalaa kynttilänvalossa.
Ja tosikoinen meni käskemättä petiinsä ja simahti ennen kuin ehdin piipilaulua laulaa – vaikka tänä aamuna heräsi vasta puoli kymmenen aikaan. Elämä on yllätyksiä täynnä 😉
System Failure for the Masses 