Olipa mukava palata taas kotiin, vaikka matka olikin nautinnollinen ja antoisa ja vaikka täällä kotimaassa odottikin ihan talvi. Näin lyhyellä reissulla ei itselleni vielä ehtinyt tulla perhettä ikävä, mutta lapsilla oli kyllä ollut äitiä ikävä. (Kylläpä onnistuinkin keittämään laihaa kahvia…)
Siihen nähden, miten vähän yleisesti ottaen matkustan, on viime viikkoina tullut lenneltyä paikasta toiseen ihan urakalla. Onneksi enää ei laskut ja nousut tunnu korvissa ollenkaan. Teininä olin lentojen aikana aina ihan kipeänä, kun korviin koski kamalasti ja välillä voin ihan pahoin koneessa. Lentäminen ei siis kauheasti houkutellut, päin vastoin, kynnys nousta koneeseen oli välillä aika isokin. Ei siis siksi, että lentäminen minua pelottaisi, vaan siksi että olin aina niin kamalan kipeänä. Onneksi en enää.
Eilen koneessa matkalla Brysselistä Kööpenhaminaan palauduin ruuan suhteen maan pinnalle ihan siellä kilometrien korkeudessa. Ostin kahvin ja sämpylän. Kahviin sai siellä sentään Arlan maitoa, jossa luki jopa suomeksi maito, joten se oli melkeinpä parempaa kuin se belgikahvi, johon sai jotain keltaista belgikermamaitoa sekaan. Tosin maito oli sellaisissa kamalissa tetroissa, jotka ruiskii miten sattuu, joten onnistuin ruiskaisemaan maitoa vieressäni istuneen latvialaisen liikemiehen housuille.
"Gosh!! I’m so sorry, here, do you want a napkin?" The guy is swishing milk off his pants with his fingers: "Yes, but you need to wipe it," with a crooked smile. I, slightly baffled, start wiping his knee with the napkin, but stop abruptly when it seems like there’s nothing left to wipe. "Do you know how bad I’ll smell after… (long pause) …weeks?" Still a smile playing on his lips. "You got to take them to the dry cleaners. Aw, but I can’t afford to pay for it! Some water will just have to do."
We fall silent and I start munching on my sandwitch and apparently don’t seem too pleased with it since the guy asks: "Well, how does it taste?" "I don’t know… not good, but ok. Back to reality after all the gourmet food I ate in Brussels." I turn the wrapper around in my hands, looking for the ingredients. "What are you trying to find? How many calories are in it?" "No," with a shrug and a small laugh, "I’m trying to find out what’s in it, besides ham and cheese." Pause. "Mustard! I thought as much! Not used to that in my sandwitch." "So it’s not good." "Naw, well, the mustard is mild enough, it’s edible. You know the Danes make the best sandwitches in the world." "Not according to you!" "This is an exception… but the coffee is good." "No more food after this today?" "No, I believe not."And then we go on to talking about robbing a bank and disappearing alltogether. Though not together, naturally. But, you know, generally. Fun chit chat. And then I resume reading the book I bought at Brussels airport, a book about a woman who inherits her mother who actually did rob a bank and get away with it.
Köpiksessä alkoi kuulua jo enempikin Suomea terminaalissa, mikä oli tietenkin vain luonnollista, kun oltiin menossa koneeseen, jonka määränpää oli Helsinki. Jostain syystä sillä hetkellä olisin halunnut lakata olemasta suomalainen. Olla joku muu vain hetken aikaa. Koneessa viereeni istui noin ikäiseni nainen, joka luki ruotsalaista tai tanskalaista lehteä, en sen tarkemmin katsonut. Kone rullaili kentällä niin kauan, että sanoin jo ääneen: "Looks like we’re gonna taxi all the way to Helsinki." "Hopefully not, " naurahti nainen hyvällä englannilla ja juteltiin tovi englanniksi, kunnes todettiin olevamme suomalaisia kumpikin 😀 Nainen oli yhtä puhelias kuin minä, joten matka Helsinkiin sujui rattoisasti niitä näitä lörpötellen.
Kyllä olinkin väsynyt kotiin tullessani. Ja nyt aamulla. Onneksi esikoisella oli yhdeksän aamu, se salli edes aavistuksen pitemmän yöunen. Annoin aamulla heti pienet tuliaiseni lapsille: dino-keksejä ja hassut helmiverkkohatut roolileikkejä varten. Siinä tohinassa jäi esikoiselta liikkakamat kotiin, joten kiikutin ne hänelle kouluun vielä erikseen sen jälkeen kun olin hakenut ensin tosikoisen talvikengät suutarista ja vienyt hänet hoitoon. Mom-taxi vauhdissa taas.
Brysseliläiset muuten luulevat olevansa etelä-eurooppalaisia. Siellä oli n. 8 astetta lämmintä, sateista ja tuulista, kun olin siellä, mutta silti kaikilla ravintoloilla Brysselin kujilla oli terassit katettuina. Ja miehet olivat samanlaisia kuin tyypillisesti etelämpänä. Kaksi nuorehkoa naista keskenään kulkemassa ovat varmasti seuran tarpeessa. Right-o. Tarjouksia sateli, kun Brysseliä kuljettiin. Ihan kiva, etten ollut siellä ihan yksin 😉 Though I believe I can hold my own.
System Failure for the Masses 