Tänään, just about 15:55, nousi Helsinki-Vantaalta piskuinen suihkukone kohti Köpenhaminaa. Sellainen melkein bussin kokoinen. Sellainen, joka sai väkisinkin hymyn kasvoille, kun sen näki siellä kököttämässä lentokentän äärilaidalla, vähän niinkuin pienuuttaan häpeillen, piilossa kulman takana olleita isoja suihkareita. Ketterästi se kuitenkin nousi ilmaan, minä sen mukana. Ja ajallaan, tai ehkäpä jopa pari minuuttia etuajassa, se laskeutui Kööpenhaminan lentokentälle, keskelle peltoja, joissa lainehti vesi ja yhden keskellä seisoi punainen auto hylätyn näköisenä.

 

Köpiksessä oli koneen vaihto. Hain itselleni vähän syötävää lentokentän lehtikioskista ja istuin porttini aulassa lukemassa kirjaa. Ympärilleni kerääntyi niin paljon väkeä, että jo siitä saatoin aavistaa Brysseliin matkaavan koneen olevan ainakin hiukan eri kaliiberia kuin se, joka toi minut Köpikseen asti. Ja se olikin. Ei paljon leveämpi eikä väljempi, mutta paljon pitempi ja uudempikin. Ja siellä oli erikseen economy-luokka, jossa minä matkustin ja maksoin omenamehuni ihan itse, ja economy extra -luokka, jonka parempi väki sai ihan lämpimän aterian.

 

Päästiin koneeseen sisään vartin verran ilmoitetusta myöhässä. Siitä jo arvasin, että eihän se kone aikataulussa lähde. Eikä lähtenyt. Puolisen tuntia ehdittiin istua koneessa ilmoitetun lähtöajan jälkeen ennen kuin kuulin ensimmäisen englanninkielisen ilmoituksen. Olimme viidentenä jonossa, joten lähtöön aikaa noin 10-15 minuuttia vielä. Siis lähtöön siitä terminaalilta. Nousuun siitä oli vielä enemmänkin aikaa. Ja kirjani oli jo loppu! Enkä tietenkään ottanut mukaani toista. Vieruskaverini oli myös saanut lukemisensa luettua ja ojensi minulle Herald Tribunen, jonka aikani kuluksi selaillen lukaisin.

 

Tanskaan oli terminaalissa odotteluni aikana eksynyt jonkin sortin lumimyräkkä, mistä johtuen meidän piti ennen nousemista päästä pesuun. Tai siis tarvittiin de-icing, mikä tehtiin siellä kiitoradan päässä, juuri ennen nousuun lähtöä. Siellä illan pimeydessä oranssien valojen hehkussa spottivaloin varustetut vesisuihkuautot muistuttivat jotain sci-fi flickien robotteja ja kun suihkutuksen höyry vielä täytti ilman, niin avot, sci-fi-fiilis oli valmis. Kuin olisin ollut avaruusaluksessa enkä lentokoneessa.

 

Viimein päästiin kuitenkin ilmaan ja kohti Brysseliä, tunnin verran aikataulusta myöhässä, mutta mikäs kiire minulla? Reilun tunnin lentämisen jälkeen alettiin lähestyä Brysseliä, joka pimeässä ilmasta näytti loputtomalta vyyhdiltä jouluvaloja. Valonauhoja risteili sinne tänne silmänkantamattomiin. Hämmennyin, kun yhtäkkiä joku alue pimeni hetkeksi täysin. Välillä pimeys tuntui aaltoilevan valojen yllä. Kunnes tajusin, että olimme yhä pilvien yläpuolella. Pilvet taisivat roikkua melko matalalla kaupungin (reuna-alueiden) yllä.

 

Laskeuduimme Brysselin kansainväliselle kentälle. Olen ollut Heathrowlla ja Tokion Naritassa. Mutta oli silloin 12 ja minulla oli äiti tai opettajia ja peräti koko luokkani mukana. Sen jälkeen en ole aivan näin isoja lentokenttiä nähnyt ja hetken aikaa se häkellytti minut. Mistä oikein saan matkatavarani, sen pienen lentolaukkuni, jonka Stadi-Vantaalla lähetin koneen – sen piskuisen bussikoneen – ruumaan? Ja onko se edes tullut Brysseliin asti? Illan jännitysmomentti vielä edessä.

 

Seurasin kylttejä, joissa luki monelle kielellä Exit sellaisen matkalaukku-kuvan vieressä. Seurasin ja seurasin. Kävelin lattialla ja liukuhihnalla, rullaportaita ja käytäviä. Varmasti ainakin kilometrin. Usko meinasi jo loppua, että ikinä löydän hihnaa, jolle lentolaukkuni tulee. Että ikinä pääsen ulos koko megasuurelta lentokentältä! Lopulta löysin ne. Ne hihnat. Ja screeniltä selvisi myös oikean hihnan numero. Onhan se tietenkin ovelaa laittaa ihmiset kävelemään kilsatolkulla terminaalissa, niin heille tulee viimeiseksi kokemus siitä, miten kaikki oli niin jouhevaa. Sillä ei tarvinnut siinä kauan minunkaan seistä, kun jo laukkuni pompahti hihnalle jostain maan uumenista.

 

Hip hei ja sitten taksia etsimään. Belgialaisen lehtikioskin kautta, piti saada vettä, kun ei näistä muun maailman vesistä aina tiedä, viitsiikö niitä juoda. Ja samalla ajattelin ostaa itselleni lisää lukemista, mutta lehdet eivät kiinnosta ja kioskin kaikki kirjat olivat en francais. Non, merci, je ne peut pas lire en francais. Pas possible. Joten ostin vain sen veden ja silmiini osuneen dino-keksipaketin tuliaisiksi lapsille. Ja sitten menin taksijonoon. Very efficient taksijonoon.

Ja nyt olen oikein fancyssa hotellissa, mukavassa huoneessa, josta näyttäisi päivänvalossa olevan mukava näkymä pihalle, jossa on lampi. Ja jonka hinnat heijastelevat hotellin fanciyttä: mm. kinkku-juustosämpylä 12euroa! Ja roomservice-taksa 7e päälle. Onneksi ostin sieltä Köpiksen kentältä syötävää illaksi… Ja tunnin nettiaikani on kohta ummessa, joten Susie kuittaa Brysselistä. Over and out.