Author: Marilka

Saunaa ja shampanjaa

Marilka3 Comments
Meillä on uusi sähkömies. Sellainen joka saa päivässä aikaiseksi enemmän kuin entinen sähkäri sai kuukaudessa. Joten meillä on nyt ihan oikeasti sähköt makkarissa ja perähuoneessa eikä vain leikisti jatkareilla vedettynä. Ja nyt siellä on myös kattolamput, kun tänään ostin pari sellaista. Vaatehuoneessanikin (hups, lapsus, onhan se miehenkin, mutta kun toistaiseksi siellä on vain minun vaatteitani) on kattovalo ja koska siinä on nyt myös oikea ovi eikä kissan pahvieste, kattovalo on suorastaan välttämättömyys. Jäi jo yhtenä päivänä laittamatta päälle se paita, jota olin suunnitellut, kun en löytänyt sitä pimeässä vaatehuoneesta ja jouduin laittamaan toisen.

Ehkä silti vielä noita valoja (ja muuta sähköistystä) isompi ja odotetumpi asia on sauna. Tuo tila tuolla pesuhuoneen takana, joka oli tänne muuttaessamme romuvarasto. Jonka lauteet mies jossain vaiheessa viimeisen vuoden sisällä sai laitettua, kunhan ensin oli saanut sen paneloitua ja laatoitettua. Jonka lasiovi ja -seinä makasivat meidän työhuoneen lattialla vielä muutama viikko sitten. Tuolloin muutama viikko sitten miehellä oli proideja ja kaveri apuna ja saivat saunan viittä vaille valmiiksi. Viime viikonloppuna mies ja tuo kaveri neljää vaille valmiiksi, eilen sähkäri paria vaille valmiiksi, kun kytki kiukaan ja valot.
Sauna siis ei ole vieläkään 100% valmis. Ei kai mikään täällä ole 100% valmis, mutta vähempikin on jees. Ei niitä ikkunanpuitteita tarvita asumiseen, eikä saunomiseen edes. Eikä vältsisti lattianurkkien silikoonaustakaan. Silikonit pitää laittaa, siis sinne lattiaan, jossain välissä kyllä ettei vesi pääse pitemmän päälle sinne jonnekin, mutta onhan se kuitenkin kaikki kosteuseristettyä. Ja tarviihan ne ikkunanpuitteetkin joskus joo. Mutta kaikki ajallaan, pääasia että pääsee saunaan. Niin, ja että asumispuitteet on kuitenkin kunnossa.
Eilen siis sähkäri viritti kiukaan ja saunan kuituvalot toimintaan, ja mies lämmitti saunaa n. 50 asteiseksi ja öljysi lauteet tosikoisen kanssa. Jotta tänään päästiin sitten korkkaamaan sauna koko porukalla. Johan tässä tulikin elettyä melkein puolitoista vuotta ilman omaa saunaa! Elinhän minä lapsuuteni ja pitkälle aikuiseksi asti ilman omaa saunaa, joten ei se nyt niin absoluuttinen välttämättömyys minulle ole, mutta on tässä jo kymmenkunta vuotta (miinus viimeiset puolitoista) eletty oman saunan kanssa, joten johan siihen oli tottunut ja etenkin talvikylmällä sitä kaipasi.
Tänään kotimatkallani poikkesin hakemaan meille pullon kuohuvaa – Burtin makeahkoa 9,5-prosenttista eli ei nyt kuitenkaan mitään huippuskumppaa, mutta ihan hyvää kuitenkin – ja lapsille ruokakaupan puolelta oman Robby Bubble -pullon, sekä lohta monessa muodossa, jokaiselle jotain. Oli siis päivällinen Chiapoja, lämminsavukirjolohta, graavia kirjolohta ja aura-lämminsavulohta. Ja jälkkäriksi Arnold’sin donitsit, jotka poimin kotimatkallani, asematunnelin läpi kulkiessani.
Skoolattiin saunan kunniaksi kuplivalla ruokapöydässä, ja mitä ei juotu ruuan kanssa, otettiin saunajuomaksi. Harvoinpa sitä istuu saunasta vilvoittelemassa shampanja-lasi kädessä. Mutta harvoinpa sitä juhlii saunaa, joka on itse rakennettu kovalla työllä, ja jota on odottanut yli vuoden valmistuvaksi 😀
Sauna on ihana 🙂 Se on tilava – niinkuin koko talokin… – mahtuu väkeä enemmänkin jos haluaa. Se on tyylikäs, Sun-saunan "kotikylpylä". Valoa antaa kuituvalot katossa ja lauteissa sekä vuolukivikiukaan valo. Lauteet on reunoista pyöristetyt, on erillinen selkänoja, joka pyöristää kulmat. Joskus, jos sattuu sellaista, että pääsee saunomaan ilman lapsia, voisi sinne kulmiin laittaa vaikka kynttilöitä selkänojan ja seinän väliin jäävälle tasolle.
Miehen kanssa istuttiin nautiskelemassa pehmeistä varsin tasaisesti levittyvistä löylyistä lasten melskatessa pesuhuoneen puolella. Kyllähän tytötkin löylyssäkin viihtyivät, mutta muistivat myös vanhat sauna-aikaleikkinsä saman tien kun ekan kerran pitkästä aikaa taas kotona päästiin saunomaan. Haalivat siis pesuhuoneeseen muovieläimiä ja muovilaatikkoa vadiksi (kun ne on kaikki jossain) ja riehumiseksihan se meni. Olin jo elätellyt toiveita, että nuo vesileikit pesuhuoneessa olisivat meidän perheen osalta jo olleet ohi mutta eipä sitten ei…
Vatien lisäksi hukassa on monta muutakin saunomiseen liittyvää asiaa, mikä ei sinänsä yllätä lainkaan. Kiulut ja kuupat löytyivät kyllä, samoin löylynhenki ja kiuaspupu, joista tulikin saunakoristeita, kun en tiedä voiko tuohon vuolukivikiukaan päälle niitä oikein laittaa. Mutta hukassa on pitkä laudeliina ja sekä puinen että pehmeä saunatyyny. Eihän se paljon ole. Puolet saunakamoista sentään oli vielä tallessa 😉 Ja kai nuo loputkin jossain tuolla autotallin jemmassa. Kunhan vaan jaksaa taas kaivaa joskus.
Saunan jälkeen oli kyllä niin ihana raukea olo, että olisin voinut painua siitä saman tien nukkumaan. Mutta (kaikesta saunaa edeltäneestä "juhlinnasta" huolimatta) tytöt halusivat – ja olin jo luvannutkin heille aamulla – lättyjä saunan jälkeen. Joskus puolitoista vuotta sitten kun meillä viimeksi oli oma sauna vuokra-asunnossa tein kerran lättyjä saunan jälkeen. Esikoiselle se jäi fixaatioksi, saunan jälkeen pitää saada lättyjä. No, ehkei kuitenkin ihan joka kerta… Banaanilättyjä siis paistoin ja syötiin massut niitä täyteen.
Minkä jälkeen alkoi vielä niiden lamppujen laitto (ja keittiön siivous ja pakkaaminen ja…). Ja Mafia Wars. Olen hämmentävästi addiktoitunut.
 
 
 

Muutama huomio ja yksi löytö

MarilkaLeave a comment
Huomio #1: hiilihydraatit
Tein minä tämän huomion jo kesälläkin, mutta tänään se tuli taas vastaani. Nimittäin, että hiilihydraatit ihan yksinkertaisestikin sekoittaa elimistöni jonkun hormonitasapainon. Sen, mikä säätelee kylläisyyskeskusta ja kylläisyydeen tunnetta. Ja ne kerryttää nestettä ja sekoittaa aineenvaihdunnan. Ne eivät siis vain lihota liikaa nautittuina, vaan oikeasti pistävät koko elimistöni outoon tilaan, jossa tekee vain mieli syödä, ihan sama mitä. Tänään tämä taas tuli todettua, kun ihmettelin miksi vain napostelisin pitkin päivää, täysin vastoin nykytapojani. Kun tajusin, että viikonloppu kului vaihteeksi varsin hiilihydraattipitoisissa tunnelmissa.

Huomio #2: lihakset ja liikunta
Viime viikolla jo ihmettelin, miksi tanssitunneilla tuntui kroppa niin kummalliselta eikä mikään tuntunut sujuvan niinkuin normaalisti. Tänään jossain tanssisarjaan kuuluvassa jalanheittokohdassa yhtäkkiä hogasin, että minullahan tuntuu eri lihakset jäykiltä ja siten huonosti liikkuvilta kuin ennen. Tähän asti olen monta vuotta harrastanut tanssia, ja enimmäkseen vielä yhden opettajan tunneilla, joten liikeradat ovat kohtalaisen paljon tiettyjä lihaksia käyttäviä. Mutta nyt olen pari viikkoa ratsastanut (ja syksyn alusta pelannut sulkista). Olen kyllä venytellytkin – mutten sitten ehkä ihan "oikein" rasituksen kannalta.

Huomio #3: Reynaud
Mutsi on tässä jo muutaman kerran kysellyt sieltä Kanarian lämmöstä käsin, jotta joko on sormenpäät valkoisina, kun on syksy alkanut. Eipä ole vielä ollut, mutta tänään oli jo ensimmäisen kerran tänä syksynä melkein. Tuossa kun kotiin tanssitunnilta ajelin, uhkasi vasemman käden etusormesta – siitä pahiten Reynaud’n oireyhtymästä kärsivästä sormestani – lakata verenkierto. Mutta vain melkein. Sitä odotellessa. Not.

Löytö: Muse
Kerroin tänään duunissa, että ostin viime viikolla pari Musen cd:tä. Duunikaveri totesi, että oi, nuoruusmuistoja. Minulle ei, minulle se on aivan tuore tuttavuus. Olen sitä jonkun biisin verran kuullut Rockilta, sen verran että arvasin ostaa yhden vähän vanhemmista (ja täten halvemmista – pienempi menetys jos en olisikaan tykännyt) levyistä. Lumouduin albumista totaalisesti ja ostin uusimmankin. Aivan mahtavaa musiikkia, taitavaa soittoa, vähän niinkuin rock-oopperaa ja vokalisti laulaa upeasti. Väreet kulkevat selkäpiitäni pitkin tuon tuosta, kun huudatan sitä autossa. Vau.

Kiireestä kantapäähän

MarilkaLeave a comment
Todistettavasti kuusivuotias lapsikin on mahdollista saada sängystä aamupesun kautta autoon noin seitsemässä minuutissa jos on tarvis. Tänä aamuna nimittäin oli.

Maanantaiaamu, ei pakottavaa aikataulua duunissa, pitkä kiireisempi putki takana, väsytti. Ei sillä, etteikö maanantaiaamuisin ja kaikkina muinakin aamuina väsyttäisi muutenkin. Mutta mieleni oli jo illalla vaipunut tilaan, jossa se oli antanut minulle luvan hitaaseen maanantaiaamuun vailla hoppua, sillä työpäivä saa rauhassa venyä tänään illan puolelle, vaikka sinne kello kasin tanssituntiin asti. Joten mikäpä kiire sitä muka aamulla olisi sännätä liikkeelle.
Kelloni soi normaaliaikaan silti, 6:21 – tuo hassu ja aavistuksen verran mieltäni häiritsevä pariton luku yksi tuli herätysaikaan erään kerran kun olin jälleen siirtämässä tuntilukua, jota vaihtelen arjen kuudesta viikonlopun kasiin ja sohaisinkin vahingossa minuuttilukua enkä ole jaksanut pyörittää sitä 59 minuuttia ympäri vielä. Tuo pariton luku herätysaikana on oikeastaan eräänlaista mielen jouston harjoittelua minulle myös. Jos siedän tuota, olen voittanut yhden pienen kohdan mielen jäykkyydestäni.
Kellon pärähdettyä käänsin kylkeä ja vetäydyin syvemmälle peiton alle – heti avattuani oven olkkarin puolella maukuneelle kissalle – ja vaivuin takaisin autuaaseen uneen, tietoisena kiireettömyydestä. Kello soi uudestaan vielä yhdeksän minuutin kuluttua, minkä jälkeen sammutin sen kokonaan ja tuumasin, että herään kun herään ja sillä hyvä, mies huolehtikoon itse omasta nousemisestaan. Kissa kierteli ja kehräsi meidän sängyssä kunnes kuuli ääniä toisaalta ja meni vastaan esikoista, joka oli juuri herännyt.
Esikoinen oli tosiaan noussut – tai laskeutunut – sängystään ja pelmahti hetken kuluttua meidän makkariin, pudottaen kissan sylistään takaisin meidän sänkyyn. Kello oli jotain 7:20 tai jotain ja pohdin, että jos vaikka puolelta sitten oikeasti nousisin ylös. Tytär kömpi meidän väliin hetkeksi torkkumaan myös, sillä hänellä oli yhdeksän aamu, eikä vielä siis kiirettä hälläkään. 
Yhtäkkiä aivojani sumentanut univerho hälveni kertaheitolla, kun Outlookin hälytystä muistuttava merkkiääni alkoi soida päässäni. Pomppasin vieterinä ylös sängystä herätyskelloni näyttäessä lukemaa 7:24, huudahdin "Ei kai?!" ja säntäsin esikoisen ja miehen ihmettelevien kysymysten saattelemana eteiseen etsimään kännykkääni. Ja kyllä vain. Päällimmäinen kalenterimerkintä kertoi, että tosikoisella oli aika suuhygienistille tänä aamuna, klo 7:30. Tuumasin, ettei millään taikatempulle oltaisi siellä ajoissa, mutta yrittänyttä ei laiteta.
Mies ja tytär saivat viimein selityksen pomppuuni ja huudahdukseeni, minkä jälkeen menin herättämään tosikoista: "Nyt ylös, sulla on hammalääkäri kahden minuutin päästä! Hampaiden pesulle ja vaatteet päälle!" Mies meni katsomaan, että tosikoinen selviytyy sängystä ja pesulle ja sillä välin minä vedin farkut jalkaan ja collarin yötopin päälle ja menin pesemään omat hampaani. Mies etsi lapselle vaatteet ja minä vielä kaivoin tyttärelle siistimpiä housuja mukaan, sillä on tänään menossa synttäreille suoraan päivälkodista. Mies työnsi ovella mukaani lapsen hoitorepun. ulkohousut, pipon ja sormikkaat ja mentiin.
Starttasin auton sen kellon näyttäessä 7:33. Melkoinen suoritus, etten sano! Yhtä pitkään kuin tytön heräämisestä autoon pääsyyn, eli tuon noin minuuttia, kesti meillä ajomatka kotoa hammashoitolaan. Oltiin siis noin kymmen minuuttia myöhässä. Ilmoittauduin luukulle: "Pommiin nukkuneet lapsi ja… äiti ovat paikalla, vieläkö pääsee suuhygienistille, aika oli puolelta." Ei siinä mitään, naista luukun takana jostain syystä nauratti, ja lupasi käydä kertomassa suuhygienistille tulostamme. Ja mentiin huoneeseen.
Hammastarkastuksen jälkeen – ihan oli reiättömät hampaat lapsella, kunpa voisin samaa sanoa omistani… – vien pahaa makua kaikkialle kailottavan tyttären päiväkotiin. Eihän se fluoritöhnä hyvältä maistu ei. "Mä en kyllä syö aamupalaa, yök tää on pahanmakusta!" hoki tytär vielä hoitajillekin. En tiedä söikö laps vai ei, hoitajat ainakin yrittivät vakuuttaa, että kyllä se paha maku parin puurolusikallisen jälkeen hellittää. Jätin tyttären hoitajien hoiviin ja lähdin kotiin suihkuun, kunhan olin ensin luvannut tytölle toimittaa hoitoon kaverin synttärilahjan, joka oli unohtunut kotiin kiireessä.
Kotona oli vielä tytär ja mies vaiheessa, mutta lähtivät ovesta yhtä matkaa vähän sen jälkeen kun minä olin tullut suihkusta. Mies otti matkaansa tuon unohtuneen synttärilahjan (ja toivon mukaan muisti viedä sen päiväkotiin matkalla). Esikoien pohti lähteäkö märkään ja tuuliseen syysilmaan pyörällä vai kävellen. Taisi päätyä kävelemään. Vähän ennen kuin olin itse valmis lähtemään, soi puhelin tuntematonta numeroa, toisessa päässä esikoiseni joka pyysi tuomaan kännykkänsä ja avaimensa hänelle kouluun lähtiessäni. Onneksi olin vielä kotona!
Lähdin kotoa vähän vaille ysin, toimitin tyttärelle avaimet ja kännykän ja tuumin, että taidan päästä töihin suht vikkelään, kun kello oli jo senkin verran. Turha luulohan se oli, ihan oli Hämeenlinnanväylä tukossa vielä, pahemmin kuin yleensä tuntia aiemmin. Vai olikohan se puolitoista tuntia aiemmin? Who cares, töihin pääsin kuitenkin kuten joka aamu. Ja täällä olen, muutaman tunnin vielä varmaankin.

Ja niin saapui syys

Marilka1 Comment
Vähän niinkuin yhdessä yössä. Viikko sitten oli lauantaina vielä 18 astetta lämmintä ulkona ja teepaidat päällä kuljettiin päivällä tyttöjen kanssa. Sunnuntainakin vielä paistoi aamupäivällä aurinko upeasti ainakin täällä, mutta kun iltapäivästä luultiin lähtevämme mukavalle aurinkoiselle ulkoilureissulle Porkkalaan, erehdyttiin pahan kerran. Säästä meinaan. Taivas oli pilvessä ja tuuli oli aivan hirveä.

Maanantaina ei tainnut vielä olla pakkasta aamulla, mutta senkin aika koitti jossain kohti viikkoa. Torstaina kai vedin ensimmäisen kerran uuden talvitakkini päälleni, sillä vaikka aamun pakkasista nyt olisikin vähän kevyemmillä varusteilla selvinnyt ja päivällä on sentään sen viiden-kymmenen asteen verran ollut lämmintä, tiesin tarvitsevani paksumpaa takkia illalla, kun seminaarin jälkeisestä illanvietosta lähtee. Ja olinkin yömyöhällä onnellinen valinnastani! Perjantaina toppis oli ehkä vähän liikaa kyllä.
Kun aamulla mittari näytti miinusasteita ensimmäisen kerran, oli aika etsiä skrabat. Ja lastenkin talvitakit. Ei, itse asiassa tosikoiselle en vielä laittanut päiväkotiin talvivaatteita aamupakkasista huolimatta, sillä aamu-ulkoiluun mennessä oli jo plussan puolella. Mutta esikoinen olisi tarvinnut paksumpaa päälleen ihan jo koulumatkan kävelyn takia. Mutta löytyikö sitä takkia? Eipä ei. Hiljalleen päässäni raksutti ja muistin, että viime talvinen takkihan meni kevään korvilla rikki, uuden oston jätin syksyyn. Eli tähän aikaan.
Usutin tyttären laittamaan fleecetakkia ohkasemman alle, sillä viime viikon(kin) rientojen ohessa oli tehtävä mahdoton ehtiä talvitakkiostoksille ennen lauantaita. Eilen aamulla mietittiin ensin, mikä on sopiva vaatetus ratsastukseen, kun mittari näytti alle nollaa – ja onnistuttiin vaatevalinnoissa ihan hyvin, kiitos viikko sitten ostettujen ratsastustakkien – ja sitten haettiin tosikoinen kotoa ja lähdettiin ostamaan esikoiselle sitä talvitakkia, tosikoiselle varsitennareita ja minulle ja esikoiselle ratsastussaappaita. Kumpparit tulivat ratsastuksessa tiensä päähän pakkasten alettua, ne oli jalassa jäätävät!
Eilen illalla lähdin Flamingoon syömään ystäväporukalla. Lähdin jälleen viisaasti talvitakissani liikkeelle, vaikka päivällä olikin pärjännyt ihan toppaliivillä. Oli vielä ihan kiva sää, kun kotoa lähdin, mutta kun muutama tunti myöhemmin lähdettiin ulos Santorinista vatsa täynnä mielettömän hyvää ruokaa, oli ulkona aivan hirveä myrsky. Mietittiin, mitä siinä tekisi, muttei ainakaan huvittanut lähteä mihinkään yökerhojen oville ulos jonottamaan siinä säässä – muttei kyllä se Vantaan Onnelakaan kiinnostanut, joten jäätiin Flamingon mikäliesporttibaariseolikaan istumaan ja juttelemaan. Kiitos myrskyn, olin suht ajoissa kotona ja nukkumassa!
Tänään on tuullut ja satanut lisää. Ja puut on täydessä ruskassa. Pitkän ihanasti lämpimän syyskuun jälkeen lokakuu toi tosisyksyn kertaheitolla. Mies heitti jo viikolla autoihin sisälämppärit ja lohkopiuhatkin ja äsken laitoin ajastimet ulkopistokkeisiin ja autot lohkoon – talliin kun ei meillä autoja saada vielä tänäkään talvena, valitettavasti. 

Edesottamuksia

MarilkaLeave a comment
Kissan uudet ulottuvuudet

Lumo on kasvanut hurjasti ja löytänyt sitä myötä aivan uusia ulottuvuuksia. Ei ole enää sen paremmin eteisen lipasto kuin tiskipöytäkään kissan ulottumattomissa ja onpa sieltä kerran jo tullut yksi juomalasikin alas. Meidän tiskipöytä ei parhaalla tahdollakaan pysy siistinä, joten toivoa vain sopii, että kunhan kisu huomaa, ettei siellä oikeasti ole mitään mielenkiintoista, se kyllästyy eikä enää hyppää sille ollenkaan. 
Sunnuntaina katti pääsi toisenlaisellekin tutkimusretkelle, kun otettiin se mukaan retkelle Porkkalan niemeen. Siellä on kivat rantakalliot ja makkaranpaistoon grillikatos, mutta nyt oli aivan hirveä tuuli. Kissa ei tuulesta oikein tykännyt, värisi rannassa, joten mies laittoi sen fleecepusakkansa sisään tuulensuojaan. Eihän se oikein tykännyt siitäkään, joten sen kanssa oli parempi pysyä grillikatoksen tuntumassa, missä tuuli ei tuivertanut niin pahasti ja maastokin oli ruohoista. Kisuliini hyppi puusta puuhun ja tutki joka kolon. Ja sai minut ihan solmuun möyriessään rantaan johtavien portaiden alla.
On muuten Lumo nähtävästi oppinut matkustamaan autossa myös – ei maukunut tällä reissulla yhtään, nukkui vain rauhassa melkein koko automatkat.
Naisen arvo
Tytöt leikki viikonloppuna legoilla olkkarin lattialla, kuuntelin sitä toisella korvalla samalla kuin laitoin ruokaa. Kun kutsuin tyttöjä syömään, oli esikoisen vastaus: "Joo, ihan kohta, mun pitää ensin laittaa nää ukkelit paikalleen!" Miten muuten aina se vastaus onkin "joo, kohta, ensin mun pitää…" ja sitten kuluu aikaa ja kuluu aikaa ja… No, kumminkin, tytär selitti pikkusiskolleen: "Laitetaan nää miehet tähän ajamaan, naiset ei saa ajaa, ne menee tonne rattaisiin istumaan." Minä pieni feministi älähdin heti: "Miten niin naiset ei voi ajaa?! Totta kai voi!" Esikoinen selitti minulle: "Mutta kun naiset on liian arvokkaita ajamaan! Sen takia ne menee kyytiin ja miehet saa luvan ajaa." Okei, mitäpä siihen enää lisäisi 😀
Aivopuoliskohäiriö
Eilen tanssitunnilla havaitsin hyvin oudon ilmiön. Minulle yleensä niin pahuksen vaikeat piruetit ja piquet sujuivat loistavasti (omaan normitasooni nähden), kun taas minulle yleensä suhteellisen helpot rennommat liikkeet tuntuivat hankalilta ja jäykiltä. Normaalisti parempi oikea puoli lattianpoikki-sarjoissa kangerteli, kun taas normaalisti mahdoton vasen puoli meni kuin vettä vaan. Tanssisarjassa suunnanvaihdot eivät tuottaneet mitään ongelmia, kun taas ihan perusaskeleet eivät ottaneet millään sujuakseen. Oli aivan kuin aivopuoliskoni olisivat vaihtaneet yhtäkkiä dominointi-roolia.
Ehkä syy oli työpäivässä, ehkä se toinen puoli oli jo ylirasittunut ja antoi tilaa toiselle. Tai ehkä tuo vaihteeksi aavistuksen verran luovempi softa triggeröi jotenkin luovemman aivopuoliskon vahvemmaksi. Tai ehkä nuo pari ratsastustuntia olivat jäykistäneet ylävartaloani niin että kaikki kunnon ylösvetoa vaativa sujui, mutta mikään muu ei aivojen väsymyksen vuoksi. Mene ja tiedä. Hämmentävä kokemus yhtä kaikki.
Castello White
Jos minulla ja esikoisella onkin nyt yhteinen harrastus, on minulla ja tosikoisella yhteinen herkku: Castello White. Se on sopivan mietoa tosikoisenkin makuun ja minun makuhermojani se kutkuttelee pehmeydellään. Eilen illalla ostin paketin tuota herkkua ja söin sitä yhdellä leivällä illalla. Tänä iltana söin työpäivän jälkeen päivälliseksi toisen leivän ja otin sen pöytään iltapalallekin. Iltapalalla sillä herkutteli tosikoinenkin – tuhottiin se kerralla loppuun. Mokoma pieni paketti…
Onhan meillä muuten tosikoisen kanssa muutakin yhteistä – mieltymys vaatteisiin ja kenkiin. Tosikoisesta saan vielä hyvän shoppailukaverin joskus, siinä missä esikoisen kanssa taas voi vaikka ratsastaa tai harrastaa kulttuuria. Olen jo tehnyt suunnitelmia siitä, miten 5-10 vuoden sisällä vien tyttäreni kaikkiin niihin ihaniin Euroopan kaupunkeihin, joista itsekin vielä vain haaveilen. Tosikoisen Pariisiin shoppailemaan ja esikoisen Wieniin ihastelemaan upeaa arkkitehtuuria. Rooma on ensalkuun varattu systerin ja mutsin kanssa matkaan, mutta enköhän nuo tyttärenikin sinne vielä vie. Tai Firenzeen. Tai molempiin ja vaikka minne!
Region-free DVD
DVD-soittimet, regionit, Amazon, äh. Ainainen riesa koko aluekooditus! Taas olin tilannut Amazonilta dvd:n jos toisenkin, osan Amazon.uk:sta, osan Jenkeistä. Nuo meidän uudemmat soittimet on useimpia jenkki-dvd:eitä soittaneet ihan kiltisti, tuo uusin vielä paremmin kaikkia, mitä edellinenkään ei soittanut, vaikka useimpia jenkki-dvd:eitä soittikin. Silti pari viimeisintä ihanaa Kelly-leffaa on tähän asti jäänyt katsomatta, kun soitin on itsepintaisesti ilmoittanut "cannot play – check region". On oikeasti minulle täysi mysteeri, miten tuo koodihomma on koodattu, kun se ei ole ihan absoluuttisen looginen juttu.
Enivei, en tykkää katsoa leffoja läppäriltä, se ei koskaan tunnu olevan hirveän sulavaa. Joten googletin tuolle meidän Samsungille hack-ohjeet ja snap! nyt on regionvapaa dvd-soitin ja kohta menen katsomaan Anchors Away:n. Tai On the Town:in. Hmm. Vaikea valinta, mutta ehtiihän tuon toisen sitten toisena iltana. Viime aikoina on tullutkin taas katsottua vähän enemmän leffoja, ehkä se on tämä syksy, tai ehkä se on tämä jälleen päätään nostanut musikaalihuumani.
Ainiin, on pitänyt tilata Amazon.uk:lta myös Scarlett Pimpernel -sarja. Näin sen joskus telkusta, Richard E. Grant on, miten sen nyt sanoisi. Tykkään 😉