Pitkin seiniä

Alkeiskurssin itsenäinen harjoittelukerta 1/2 ohi. Vielä toinen treenikerta maanantaina ja sitten viikon päästä sunnuntaina saankin jo sen kortin, joka todistaa että olen varmistustaitoinen ihminen. Eihän se seinille kiipeäminen nimittäin niinkään, kyllä sinne kuka vaan ainakin jonkin matkaa pääsee, mutta se köyden piteleminen siellä alhaalla. Ei pelkkää köyden pitelemistä vaan vastuu siitä, ettei se kiipijä putoa kuin kivi vaan pääsee turvallisesti takaisin alas seinältä. Se pitää osata tehdä oikein. Niin ja se solmu, jolla itse kiinnittyy siihen köyteen kun kiipeää.

Eilen kävin ostamassa itselleni omat valjaat ja kengät ja ne muut tilpehöörit, so. kiinnitysrenkaat, varmistulaitteen ja jauhopussin eikun siis magnesium-pussin. Olisin vielä tänään ja maanantaina voinut kiivetä lainavermeilläkin ihan maksutta, mutta otti ne valjaat viimeksi niin tuohon vyötäröön ja sopivien kenkien löytäminen niin vaikeaa, että tuumasin että parempi hommata omat varusteet vaan saman tien – koska tiedän haluavani jatkaa kiipeilyä. Saan sen verran hyvät kicksit jo ihan silkasta kiipeämisestä, puhumattakaan siitä kun onnistuu reitissä, jossa ei ole ennen onnistunut.

Niinno, monesko kerta tämä nyt olikaan? Viides tai jotain, kolmas nyt syksyllä. En minä nyt kovin monta reittiä ole vielä ehtinyt tosissani kiivetä edes, tai edes kovin monta eri seinää jos nyt ei reiteistäkään puhu. Mutta kyllä minä tänäänkin ylitin itseni pariin kertaan ja selvitin ylös asti yhden reitin, jossa olin ennen jäänyt jumiin negatiivisen seinän ja samassa kulmassa positiiviseksi kääntyvän seinän yhtymäkohtaan, ja yhden 16metrisen seinän, jota en viimeksi edes yrittänyt, mutta jonka naapurissa viimeksi väsähdin kesken.

Vaikka vain muutama metri tuntuu pudotuksena korkealta jos sitä jää miettimään, etenkin noiden kahden seinän huipulla katon rajassa sitä mietti yhden ohikiitävän hetken, miten sokeasti sitä on pakko voida luottaa siihen, että se hemmo siellä alhaalla hoitaa hommansa oikein. Ettei putoa kivenä alas siinä vaiheessa jos ote lipeää tai kun sen otteen ihan tarkoituksella irrottaa. Vaan että se kaveri osaa pitää sen köyden oikein varmistimessa ja laskea hallitusti alas. Meinaan, alashan pääsee aina, mutta mieluiten sitä tulisi jaloilleen eikä päälleen.

Minähän olen aina tykännyt kiivetä. Kauhistutettiin siskon kanssa etenkin mutsi sillä, miten keikuttiin landella pihlajan latvassa ja kattojen harjoilla. Akkarit luettiin katoilla ja nuket raahattiin tarvikkeineen puuhun. Ja kun mutsi käski vahtia systerin uimista, kiipesin pihlajan latvaan vahtimaan – enkä ollenkaan tajunnut, miksei se äidin mielestä ollutkaan hyvä mesta vahtia. Sieltähän näki niin hyvin! Koskaan en ole pudonnut, olin taitava kiipeämään. Myös tuuletusparvekkeita pitkin sinne lentäneiden pallojen perässä ja joskus ihan huviksi.

Olen minä kiipeillyt kaikkialla vielä aikuisenakin. Tytöt valittavat, kun kiipeilen puistoissa keinutelineiden ja kiipeilyseinien ja erilaisten telineiden päälle sen sijaan että istuisin siivosti penkillä tai seisoisin vieressä ja kulkisin peässä kuten muut vanhemmat. Aikansa inttivät, etteivät äidit kiipeile, mutta lienevät viimein uskoneet, että tämä äiti kiipeää ja sillä hyvä.

Ja mitä tästä on seurannut? Systeri harrastaa parkouria ja minä nyt seinäkiipeilyä. Varmaan sekin jeesaa tuohon lajiin sisään pääsemisessä, että on aina kiipeillyt. Mutta vain johonkin rajaan asti. Alkuun yritin vetää itseäni ylös käsivoimin jaloilla auttaen, eikähän siitä mitään tullut. Sitten opin tekemään enemmän töitä nimenomaan jaloilla, mutta silti homma takkusi. Kaveri kehotti käyttämään niitä keskivartalon lihaksia ja lienen sitä vähitellen oppinut, koska tuntuu, että seinälläkin löytyy jonkinmoinen tasapaino ja kyky olla siinä vähän vähemmälläkin puristuksella.

Kunhan tästä mennään vähän eteenpäin ja minulla on kortti plakkarissa, otan tytöt mukaan kokeilemaan kiipeilyä. Esikoinen sitä etenkin on pyydellyt, tosikoinen ei ehkä ihan edes tiedä mitä se on. Voisin kuvitella että tykkäävät, ovathan he tämän puun omenia – eivät ole perineet isänsä korkeanpaikankammoa. Saa nähdä miten laji tyttöihin iskee. Kivahan se olisi sitä(kin) yhdessä heidän kanssaan harrastaa :)

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.