Pakkanen puri kurpitsaa

Se olis Halloween jälleen. Se tarkoittaa sitä, että lokakuu on lopussaan ja kohta alkaa marraskuu, tuo kuukausi, jonka joskus taannoin ristin epävuodenajaksi, kun se ei oikein ole enää syksyä, muttei vielä ollenkaan talvea vaan pelkkää märkää pimeyttä. Lokakuu on ollut melko kylmä koko ajan, mutta en muista kuin parit aamupakkaset vielä tältä syksyltä silti. Ennen tätä aamua. Tänään oli aamulla pakkasta syksyn tähän astisen ennätyksen verran, huikeasti 4,5 astetta. Kuivan sään innoittamana pesetin aamulla työmatkalla autoni, kun se sitten pääsi päiväksi halliin kuivumaan.

Tänään taas mietin, jotta milloinkahan tämä Halloween oikein rantautui Suomeen? Minun kouluaikanani kukaan muu kuin meidän jenkkiläisen koulun väki ei ollut mokomasta kuullutkaan kuin Aku Ankasta. Meidän koulussa järkättiin Halloween-bileet vanhemmille, koulun oppilaille oli naamiaiset sitten Valentine’s Dayna, tuona Ystävänpäiväksi Suomessa vääntyneenä jenkkien suurena juhlapäivänä. Huomenna sen sijaan on Pyhäinmiestenpäivä, Halloweenin alkuperäinen suomalaisversio. Käyköhän kukaan enää haudoilla silloin?

Suomalaiset juhlat ovat perinteisesti olleet sotien menetysten värittämiä. Ei liene sellaista pyhää, jona ei muisteltaisi sodissa kaatuneita. Mikä sinänsä on erittäin ymmärrettävää! Etenkin silloin joskus nuorena sitä valitti kuitenkin siitä, että siinä missä muualla maailmassa juhlista otetaan kaikki irti ilotulituksin ja karnevaalein, meillä katsotaan armeijan marssia ja käydään sankarihaudoilla ja miksei saman tien niillä muillakin haudoilla. Mutta minä edustankin vasta toista sodan jälkeistä sukupolvea.

Näyttää vähän siltä, että kun tämä minun sukupolveni on aikuiseksi kasvanut, on alkanut suomalainenkin juhlimiskulttuuri muuttua. Enkä nyt siis tarkoita "juhlimista", as in mäyräkoira kainalossa reuhaamista tai edes baaribilettämistä, vaan ihan sitä miten näitä erilaisia pyhiä sun muita vietetään. Se ystävänpäivä on jäänyt aika laimeaksi, mutta Halloween on ottanut tuulta alleen. Ehkä se sopii jotenkin sitten paremmin tähän meidän suomalaiseen synkkyyteen. Onhan tämä maa aika heavy muutenkin. HIMit ja Nightwishit ja Lordit ja muut.

Noita- ja pirujutut ei oikein ole koskaan olleet minun juttuni. Vastustelin aikani esikoisen halua saada noitapuku ekan luokan Halloween-juhliin, mutta annoin periksi lopulta, tuumaten että ei kai se sitten kuitenkaan ole sen ihmeempi kuin pukea tytär muumiksi. Satuolentoja ne on molemmat kuitenkin. Olin minä silti ihan iloinen nytkin, kun esikoinen tarvitsi uuden Halloween-puvun ja tosikoinen ihan ensimmäisensä, ettei kumpikaan edes halunnut katsoa niitä pirupukuja päin. Tosikoinen valitsi Tulityttö-puvun (joka oikeastaan muistuttaa prinsessapukua, mutta on musta-kelta-punainen) ja esikoinen mustan keijun/noidan puvun. Ihan jees asut. Ja onhan ne söpöjä :)

Niitä Halloween-bileitä tuntuu vähän joka suunnalla nyt olevankin. Yksi jos toinen kaveri on naamakirjassa kertonut tänään vieneensä lapsiaan päiväkotiin tai kouluun naamiaisasussa ja joillain on noita juhliakin ollut. Ja muutama on kommentoinut menevänsä itse huomenna Halloween-juhliin. Meidän tytöillä oli molemmilla bileet myös. Tosikoisella oli eilen illalla päiväkodissa party, johon sai tulla koko muukin perhe mukaan. Ja esikoisella tänään koulussa Halloween-disco, joss kaiketi oli kaikkea muutakin äksöniä. Viime vuonna ainakin lauloivat siellä singstariakin kovasti.

Itse asiassa olenhan minäkin antanut Halloweenille sen verran periksi, että viime vuonna ihan maalasin naamani parin kaverin kanssa ja lähdettiin mustissa halloweeneilemaan stadiin. Tänä vuonna tyydyin tosikoisen päiväkodin bileisiin, ihan vaan noitahattu päässä.

2 thoughts on “Pakkanen puri kurpitsaa

  1. Wau, hieno kurpitsalyhty! Neitokaislla upeet puvut! Tääl ei näkynt minkäälaista pukujuhlaa! Oikei mahtavii marraskuu päivii, mukavaa ku o kuiva keli :D

  2. Kurpitsalyhty ei harmi kyllä ole meidän vaan oli päiväkodin pihalla… ens vuonna kaiverran kyl oman, se on varma! Kuiva on kiva, mutta voishan tuota luntakin vaikka vähän jo tulla. Mukavaa marraskuuta myös sinulle!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.