Author: Marilka

Juttuja jääkiteiden keskeltä

Marilka4 Comments
Oikeesti jääkiteet on tietty tuolla ulkona. Mutta kyllä on jotenkin satumaisen aavemainen tuo näkymä todellakin!  Kuusten oksilla on vielä luntakin, muut puut ovat pääasiassa vaihtaneet lumikuorrutuksen jääkiteisiin. Kaikki on jääkiteiden peitossa. Ihan kaikki. Paitsi ehkä talojen seinät, sillä lienevät liian lämpimät jäätymään. Sentään jotain mikä ei suoralta kädeltä pakastu. Lohdullista. Kaikki muu pakastuukin. Myös ilma. Aavemaista jääsumua leijaili tänään tuolla ulkona.

Lähdin tyttöjen kanssa iltapäivästä liikkeelle, luistimia ostamaan, ja vasta autolle mennessä tajusin, että olisi pitänyt jo kunnolla valoisan aikaan mennä edes hetkeksi kameran kanssa ulos. Siinä neljän pintaan ei oikein tahtonut valo enää riittää hyviin kuviin, mutta muutaman napsin silti. Auto oli seissyt torstai-illasta saakka tuolla pakkasessa, joka tätä päivää lukuunottamatta on taas keikkunut parinkympin tienoilla, joten sain hetken ihan houkutella sitä käynnistymään. Nyt se on taas lohkopiuhassa huomisaamuksi.
 

  

Ajelin tyttöjen kanssa Jumboon Prismaan luistinostoksille. Jälkiviisautena voi todeta, että olisi pitänyt vaan käydä ensin katsastamassa paikallisen Cittarin luistintilanne ensin, sillä Jumbossakin käännyttiin hyvin nopsaan Prisman luistinhyllyjen luona täys uukkari ja käytävän toiselle puolelle Cittariin. Siellä oli luistimia sentään vielä jäljelläkin! Saatiin uudet luikat molemmille tytöille. Ja parit sukat ja tosikoiselle rukkaset. Mutta esikoiselle ei löytynyt pillifarkkuja – pitää mennä toisella kertaa vähän muihin vaatekauppoihin niitä varten – enkä muistanut katsoa esikoiselle uusia toppiksiakaan lyhyiksi käyneiden tilalle.

Viime viikolla sain itselleni uuden pikkukameran, pinkin Samsungin niitä tilanteita varten kun tuo iso on liian iso eli kun kameran pitää mahtua käsilaukkuun. Ensi viikolla saan myös uuden miniläppärini, pinkki sekin, HP Windows7:lla ja 10.1" näytöllä. Olen lopen kyllästynyt tuohon linux-mopooni, jolla en pysty paljon enempää tekemään kuin facebookissa surffaamaan, mutten edes sillä pääse fb-tsättiin. Vakava puute! En halua olla aina riippuvainen tästä työkoneestani.
Kaikenlaista sellaista. Tänään on ollut aika masentava päivä. Flunssa pitää pään tönkkönä ja olon kurjana. Ja välillä vähän kaatuilee muutenkin asiat niskaan. Toiset asiat etenee nopeammin kuin toiset, toiset ei tunnu etenevän ollenkaan. Mutta eiköhän tämä tästä. Eräänlainen haaveiden romuttuminen on se, että tänään annettiin tämä talo välittäjälle myyntiin. Onneksi tilalla on sitten vähän toisia haaveita paikkaamaan näitä menetettyjä. 
Huomenna olisi taas työpäivä. Ja huomenna alkaisivat tanssitunnitkin taas. Mutta taitaa jäädä minulta väliin 😦 Ei tämän flunssan kanssa uskalla sinne lähteä riehumaan. Sekin harmittaa. Monen muun asian ohessa. Kun edes tuo pakkanen joskus hellittäisi.

Talven ihmemaa

Marilka3 Comments
Talvi ja lumi ja pakkanen. Muutama kerta on niistä tullut kirjoitettua jo tänäkin talvena, mutta koska se on vallitseva olotila (tuolla ulkona), kirjoitan yhä. Minkäs sille tekee, olen aina tykännyt jauhaa säästä. Paljon mieluummin tosin kirjoittaisin auringosta ja helteestä kuin pakkasesta ja lumesta.

Auringosta tosin voinkin kirjoittaa. Se on jopa näyttäytynyt nyt muutamana päivänä niinkuin tammikuussa kuuluukin. Joskus silloin nuorena kun vielä skimbasin, oli tammikuinen rinne jonka pinnalla kimalteli aurinko talven kohokohtia. Niitä hetkiä, joilla kesti yli sen kaiken muun, mikä ei niin talvessa innostanut enää teininäkään. En oikeastaan tiedä milloin lakkasin tykkäämästä talvesta. Kai se nimittäin joskus muksuna oli mainiota aikaa sekin, laskea mäkeä, hiihtää, rakentaa lumilinnoja. Ja talvethan oli silloin aina talvia, tottakai.
Ei varmaan kuitenkaan ihan niin talvia kuin tämä. Ei voineet olla! Pakkanen paukkuu pääkaupunkiseudullakin 10-20 asteessa ja ylikin ties kuinka monetta viikkoa. Lunta tulee joka päivä lisää muutama sentti. Joka ikinen päivä saa auton etsiä lumesta, joulun aikaan kun oli himassa, usein parikin kertaa päivän aikana, jos tuli lähdettyä liikkeelle useammin kuin kerran. Lumityöt olisi saanut tehdä moneen kertaan, mutten laiskuuttani jaksanut vaivautua, joten puskin Hondaani mennen tullen kinoksen läpi kunnes mies jaksoi kolata pihan.
Maisema tuolla ulkona on kyllä kiistattoman upea. Ihan postikortti. Etenkin päiväsaikaan auringon kimmellyksessä. Kuusten oksat raskaina lumesta, koivut runkojaan myöten lumikuorrutettuja. Talojen seinät valkoisina, katoilla lunta varmaan puoli metriä. Aivan mielettömän kaunista! Ikkunasta katsottuna. Auton ikkunasta, tai vaikkapa takkatulen äärestä kotona. Nimittäin ne pakkaslukemat, no, nytkin näyttää mittari jotain -23 astetta. Taisi se välillä, olisiko ollut ihan tänä aamuna, käydä peräti -7 asteessa, jolloin oli kai jo tiet suolattu (?!), sillä tuulilasi tuli täyteen jotain kuivaa töhnää.
Mutta tämä talvi näemmä verottaa vaikka ulkoilmaa melkolailla olenkin koittanut vältellä. Kurkku on karhea, silmiä kirveltää, keuhkoputkiin sattuu. Ääni on menossa ja taitaa olla vähän lämpöäkin. Eikä ole rommi-hunaja-tee auttanut, eikä tuplatut ceevitamiinit. Puskee tauti päälle kuin yleinen syyttäjä. Pahus.
Minä en kuitenkaan ole tämän perheen ainoa potilas. Kisumisu, joka meitä koko joulunajan valvotti kiima-mourunnallaan, on tänän menettänyt munasarjansa ja on nyt toipilas. Eilen oli reppana kyllä niin reppana, kun illalla ei enää voinut sitä ruokkia ja kattiparka katsoi vuoroin masentuneena poissa-olollaan loistanutta ruokakuppiaan, eikun siis sen paikkaa, vuoroin toiveikkaana minua. Ja sama jatkuu yhä, kun ei kuulemma saisi paljon ruokkia ennen huomista. Vähän olen kisuraasulle ruokaa jo antanut, mutta nälkä sillä on yhä kova.
Kissan pitäisi levätä. Lämpimällä alustalla, rauhassa. Tuo meidän kattineitikö? Hah! Heti kun jaloillaan pysyi, alkoi se ravata ympäri taloa ja hyppiä joka paikkaan niinkuin ennenkin. Rasavilli kissa. Yhtä hyvä sairastamaan kuin lapset. Saa pelätä, että aukaisee vielä leikkaushaavansa tuolla meuhkaamisellaan, mutta miten pidetään kissa aloillaan? Ei sitä voi kopissakaan pitää maukumassa sentään. Joten tyydytään toivomaan parasta.

Vuosikymmenen päällimmäiset

Marilka2 Comments
Tämän vuosituhannen ensimmäinen vuosikymmen on ohi. Tai no, voisi saivarrella ja sanoa että riippuu laskentatavasta, mutten ehkä viitsi kuitenkaan. Ensimmäiset kymmenen kakkosella alkavaa vuotta on jo ohi, se on fakta. Aika kurkistaa menneeseen vuosikymmeneen, katsoa, mitä tuolta päästä päällimmäisinä muistoina löytyy. Voisin siis luntata päiväkirjoistanikin, mutta nyt en. 

2000
Vuosituhat vaihtui pahoinvoinnin merkeissä. Oltiin tuon miehen vanhimman veljen luona, syötiin nachoja, salsaa ja cheddar-dippiä. Sillä seurauksella, etten vuosiin kyennyt koskemaan mokomiin ruokiin. Ja syy ei suinkaan ollut minkään skumpan kuten nyt vuodenvaihteessa vaan tuon esikoisen, joka syntyi noin 8kk myöhemmin. Siinä välissä ehdittiin muuttaa ensimmäiseen ikiomaan pankin omistamaan kotiimme Puotilaan ja tehdä helteinen kesälomareissu ainakin Kolille sekä sukulaisiini Vesannolle.
2001
Kesäkuussa tehtiin kesälomareissu Ahvenanmaalle ja miehen sukulaisiin Ruotsiin, käytiin myös Kolmårdenissa. Heinäkuussa palasin taas töihin vuoden vapaalta, aluksi tehden kuusituntista päivää, elokuun alusta taas täyttä päivää. Ykstoistakuinen esikoinen meni perhepäivähoitoon, vaikkei vielä kävellyt eikä puhunut ja oli täysin rintariippuvainen. Pari viikkoa hoidossa ja neiti lähti kävelemään, oli vieroitettu rinnasta ja sanoi tuo samoihin aikoihin pari sanaakin.
2002
Kesällä tehtiin jälleen kesälomareissua, tällä kertaa Muumimaailman ja Ähtärin eläipuiston kautta Vesannolle ja mökille. Ähtärissä majoituttiin mökkiin johonkin kirkon leirikeskukseen tai vastaavaan, jossa oli trampoliini pihamaalla. Pompittiin kaikki vuoron perään trampalla ja minulle tuli siitä niin huono olo, että olin täysin varma olevani raskaana – ja olinkin – vaikka pari päivää myöhemmin tehty raskaustesti näyttikin vielä haamuviivaa. Myöhemmin syksyllä tehtiin lomamatka Lanzarottelle.
2003
Olin käytännössä vuoden alusta lähtien töistä poissa, ensin sairaslomalla supistusten kanssa, sitten äitiyslomalla. Huhtikuun alussa syntyi tuo tosikoinen, keskelle jäistä maailmaa. Kättärin ikkunasta katselin vielä lumisadetta ja mietin, että tämänhän piti olla kevätvauva. Tuli se kevätkin sieltä ja pitkä kuuma kesä niinikään. Yksi vuosikymmenen parhaista. Ja meidän vuotuinen reissu suuntautui Vaasaan ja Kokkolaan, miehen mummon 90-vuotispäiville.
2004
Tosikoinen lähti kävelemään heti alkuvuodesta, 9-kuisena. Alle kymmenkuisena mennä käpötti pitkin umpijäistä puistoa pikkuruisilla talvikengillään, kokoa 17. Ja kun maa suli, lähti lapsi juoksemaan ja sen jälkeenpä ei häntä ole enää mikään pysäyttänytkään. Hämmennyksekseni en tuosta vuodesta juuri muuta muistakaan, en edes kesälomailuja, taisi tosikoinen pitää minut niin liikkeessä. Paitsi että syksyllä piti palaamani töihin, mutta jäinkin kotiin lomautetuksi. Ja aloitin tanssitunnit, joista vuosien mittaan kehkeytyi hyvin aktiivinen ja mukaansa temmannut harrastus.
2005
Lomautukseni päättyi helmikuussa tosikoisen ollessa vajaat kaksi ja esikoisen 4 ja puoli. Tytöt menivät jälleen perhepäivähoitoon, tutulle äidille, jonka lapsiin olivat omani tutustuneet jo puistossa ja kirkon kerhossa. Kesällä tehtiin autonhakureissu Saksaan ja elokuussa muutettiin ensimmäiseen Klaukkalan-asuntoomme, rivari-neliöön.
2006
Lyö ihan tyhjää. Töissä olin, se on selviö. Kesälomakin oli, sekin on selviö. Mutta mitä vuoden varrella tapahtui? Ei mitään tietoa. Ei mitään rajapyykkejä lasten elämässä auttamassa muistamisessa. Esikoinen aloitti eskarin, sen verran voi laskea. Ja olisikohan meidän Sveitsin-lomareissu ajoittunut juuri tuohon kesään. Ja olisikohan tämä tontti ostettu tuolloin syksyllä. Luulen niin.
2007
Keväällä vaihdoin duunissa osastoa, mikä tarkoitti runsain mitoin uuden opiskelua. Nautin haasteesta samalla kun välillä tunsin avanneeni varsinaisen Pandoran laatikon ja hukkuvani siihen. Kesällä aloitettiin tämän talon rakentaminen, uskoisin, päätellen siitä että syksyllä esikoinen aloitti koulun. Syksyllä myös myytiin se rivariasuntomme. Joulun aikaan sairastin todella rajun influenssan, jonka seuraukset ovat näkyneet elämässäni jälkeenpäin. 
2008
Muutettiin helmikuun alusta väliaikaiseen vuokrakämppään, joka oli varsinainen pommi. Asunnon oma home-epäilyni sekä joulusta alkanut sairastelukierre aiheuttivat minulle rasitusastman, joka todettiin elokuussa. Edellissyksynä hyvin käyntiin lähtenyt lenkkeilyurani jäi siten syksyn mittaiseksi, sen koommin en ole siihen hommaan uudestaan päässyt kiinni. Esikoinen ressukka kärsi koulukyydeistä kevään ajan. Siitä taisi jäädä traumat meille kaikille, paitsi ehkä tosikoiselle. Elokuussa muutettiin tähän omaan taloon, josta alkuun oli valmiina vain makkari ja keittiö ja puol pesuhuonetta. Jouluun mennessä oli jo olkkarikin käytössä. Mutta se syksy… elämäni varmasti rankin.
2009
Tuota viime vuottahan jo edellisessä entryssä purkitinkin. Vuosi alkoi toiveikkaissa merkeissä, jatkui minun ja tyttöjen lomareissulla mutsin luo Kanarialle, miehenkin ilmaantuessa sinne viikonlopuksi aivan yllättäen. Vuoteen mahtui melkoista heiluriliikettä, hyvää yritystä korjata rikki mennyttä, ja epätoivoa siitä kun ei se korjaantunutkaan. Vuosikymmen päättyikin siten eroon. Vuoden vaihtuessa oli jo eropaperit sisällä, joten teknisesti olen vielä naimisissa, asunkin vielä saman katon alla, mutta periaatteelisesti miehestä tuli vuosikymmenen viime metreillä ex-mies. Uusi vuosikymmen alkaa näin ihan uusissa merkeissä.

Vanha vuosi pakettiin, sneak peek uuteen

Marilka4 Comments
Vuodenvaihteeseen on vielä muutama päivä aikaa, mutten malta olla jo paketoimatta kulunutta vuotta, sillä oma katseeni on jo vahvasti tulevassa. Paljon on tapahtunut, suurinta osaa en voi edes kirjoittaa tänne, vielä enemmän on tulossa ensi vuoden puolella. Jotain yhteenvetoa, jotain kurkistusta haluan tänne kirjoittaa viimeinkin, nyt kun asiat ovat suhteellisen selviä.

Viime vuonna tähän aikaan oli oma mieli toivoa täynnä ja kirjoittelin jotain tulevaisuuden rakentamisesta onnelliseksi perheenä ja miehen kanssa. Ihan niin ei käynyt. Elämä ei olekaan ihan niin yksioikoista. Meillä oli hyvä yritys, välillä asiat olivat ihan hyvinkin, mutta se ei riittänyt. Syksyn mittaan tultiin tilanteeseen, josta ei enää ollut muuta uloskäyntiä kuin ero. Aika alkaa rakentaa onnea erillämme, kun emme siihen yhdessä pystykään. Olemme vielä nuoria, meillä on vielä paljon elämää elettävänä.
Viime vuoteen mahtuu monta hyvää ja kaunista. Hiihtolomareissu Kanarialle oli ihana. Perheen yhteiset hetket ja retket kesälomalla virkistäviä ja hyviä. Kissanpentu sai loppukesästä hetkeksi koko perheen hassuksi, ja on tietenkin kaikkien silmäterä yhä. Tytöt loistivat upeina setänsä häissä elokussa. Nämä tulevat mieleen noin from the top of my head.
Etenkin syksyllä meni kuitenkin liian vaikeaksi ja mielessä ja tunteissa myllersi niin että oli vaikea kirjoittaakaan tänne mitään. Suuria asioita ei voinut ulos kirjoittaa, vähäpätöisemmistä ei jaksanut välittää. Niinpä olemme nyt tässä, purkamassa yhteistä kotia, kääntämässä yhteisen elämän kirjaa kiinni, aloittamassa uutta. Olemme sovussa, ero tuntuu oikealta ratkaisulta meille. Olo on pettynyt, haikea, mutta ehkä tässä vaiheessa kuitenkin eniten helpottunut, kun tulehtunut tilanne on päätöksessään.
Lapsilla on kaikki hyvin. Heillä on kaksi vanhempaa, jotka rakastavat heitä yli kaiken ja tekevät kaikkensa, että ero toisi heidän elämäänsä niin vähän muutosta kuin suinkin. Mutta tuleehan tuosta seuraavasta vuodesta iso muutosten vuosi meille kaikille. Ystävien tuella siitä selvitään!