Jees ja just

Että sitten näitä päiviä. Kun on niin hyvin ettei voi kuin käydä huonosti. Tai siis, kun kaikki sujuu niin mallikkaasti, että katastrofin täytyy olla aivan nurkan takana.

Tytöt lähti aamulla kouluun, kuten joka aamu, itsenäisesti ja ajoissa. Minä jäin himaan tekemään töitä etänä läsnä vai miten se menikään se Microsoftin lanseeraus, jossa etätyö onkin läsnätyötä – itseasiassa elän juurikin tuota, sillä minunkin esimieheni ovat tämän jo oivaltaneet (tai ainakin elän siinä uskossa ;) ). Duunipäivä sujui vikkelään, kun istuin olkkarin nojatuolissa yhtä presistä valmistelemassa ja lähdematskuja penkomassa, aina siihen saakka kunnes tosikoinen tuli koulusta ja napsautti telkun auki. On sula mahdottomuus tehdä minkäänlaista aivotyötä kun vieressä Maija Mehiläinen yrittää antaa jättisuurelle leppäkertulle opetusta. Siirryin siis makkariin työpöytäni ääreen.

Esikoinen tuli kotiin puolisen tuntia ennen kuin minun piti lähteä. Tämä viikko on ollut yhtä tulemista ja menemistä – ma ja ti oli tyttöjen harrastukset ja eilen minä olin kreikantunnilla ja sillä välin esikoinen saatteli tosikoisen synttäreille, ja kun minä tulin himaan, ehdin olla aloillani parikymmentä minuuttia ennen kuin piti lähteä käymään postissa ja hakemassa tosikoista – eikä tämä päivä ollut poikkeus. Tosikoinen taisi olla himassa poikkeuksellisesti koko illan koulusta tultuaan, mutta esikoinen seisoi makkarini ovensuussa nahkarotsi päällään ilmoittamassa tulleensa himaan vain hetkeksi lataamaan kännykkäänsä, “meen kavereiden kanssa taas kohta”. “Seitsemäksi kotiin sitten! Mä tulen kahdeksaan mennessä.”

Ja lähdin itse kampaajalle vähän sen jälkeen kun esikoinen oli poistunut ovesta. Tosikoinen jäi himaan, ei halunnut lähteä mukaani, vaikka pyytelin. Minä sain päähäni uuden värin ja hetkeksi kivan kampauksenkin, rupateltua kampaaja-ystäväni kanssa sekä yhden yhteisen ystävän kanssa joka oli päähuollossa osin limittäin kanssani. Kotimatkalla soittelin tytöille tarkistaakseni että ovat molemmat jo kotona ja että kaikki on hyvin, ja pohdin miten mukavaa on, että likat on jo niin isoja, että tällaisetkin asiat hoituu, ja tytöt pärjäilee kyllä. Matkalla poikkesin postiin (niin, taas, sillä tietenkin se kirjatun kirjeen lappu tuli vasta tänään kun juuri eilen illalla vein itse pakettia postiin) ja kauppaan hakemaan maitoa ja muuta.

Juuri kun kurvailin kaupan pihasta ulos, soitti esikoinen: “[siskolle] kävi pieni vahinko.” Juuri laitettu tukka nousi pystyyn, pelkäsin jotain kamalaa etenkin kun kuulin vain tosikoisen huutoa taka-alalta. “Se väitti että mun on pakko syödä sitä nakkikastiketta ja sit se avas sen purkin olkkarissa ja nyt ne kastikkeet on matolla ja sen kollarilla.” Tosikoinen siis huusikin kiukkuisena eikä tuskissaan. Ja minä en tiennyt itkeäkö vai nauraa. Ainakin lapsi oli kunnossa, mutta minun uusi mattoni! Vasta sunnuntaina ostettu pitkäkarvainen matto! “Mun on pakko käydä tankkaamassa, mutta kukaan ei koske mattoon ennen kuin olen kotona!”

Rähjäsin aivan liikaa kun näin koko kauhistuksen matolla, mutta minua todella otti päähän! Vanhaa mattoa ei ikinä sotkenut kukaan (muu kuin kissat), mutta että uudelle matolle heitettiin sitten heti nakkikastikkeet! Villamaton ja minkä lie polyesterimaton erona on kuitenkin se, että tästä pitkäkarvaisesta keinokuidusta lähtee näemmä nakkikastikkeetkin märällä pyyhkeellä pois kuin ei mitään. Jälkiviisautena olisi vissiin pitänyt syödä jotain ja polttaa se savuke ensin ja räyhätä vasta sitten eikä toisinpäin. Olisi voinut jäädä jopa rähjäämättä.

Ehdinpä olla kotona jälleen ehkä parikymmentä minuuttia, kun taas menin. Olin unohtanut nostaa rahaa posti-kauppa-poikkeamallani, ja tytöt tarvitsevat huomenna rahaa kouluun, kun heillä on siellä aamupäivällä Halloween-disko. Arvoin mielessäni most convenient automaatti+ärrä-yhdistelmää, ja arvoin tietenkin väärin. Etäisyys oli näppärä, ja siinä oli automaatti ja ärrä, mutta mikä hitsi on Cash-automaatti, jonka käytöstä tililtäni veloitetaan 1,4o€ palvelumaksu?! Sentään automaatti informoi tästä etukäteen, kertoi maksun ja kysyi haluanko jatkaa, ennen kuin antoi rahat. En ihan oikeasti jaksanut puolentoista euron takia ajella muualle, joten jatkoin nostoa vaikka sapettikin. Niin, ja se ärrä tarvittiin kaksikymppisen pilkkomiseksi.

Nyt täällä on taas rauha maassa ja lapset nukkumassa. Minun pitäisi heittää seuraavaksi pari vaatekappaletta kassiin, sillä aamulla pitäisi suunnata auton nokka kohti Lahden takamaita, pe-la bootcamp odottaa. Ja siivota vielä tuo keittiökin varmaan, ei viitsi jättää sitä sotkuun. Olkkari jää sotkuun väkisinkin – tänä iltana en ehtinyt pitää olkkarinsiivous-käskynjakoa, kuten normi-iltoina, ja olkkari on taas tyttöjen tavaroita täynnä. Miten ne saakin tämän päivässä tämän näköiseksi?! Elo tää lasten kanssa on… ♫ ♪♫

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.