Tekevälle sattuu ja joskus vähän muutenkin

Hälytyskellojen olisi pitänyt jo soida maanantaina, kun maanantai ei ollenkaan ollut maanantai vaan tuntui ihan normaalilta arkipäivältä. Aamulla töihin, töissä ihan jees päivä, sieltä suoraan tanssitunnille ja siitä sitten himaan ajoissa. Ei paniikkeja, ei kahveja sylissä, ei mega-ruuhkia joiden takia olisi myöhästynyt tanssitunnilta, ei mitään. Peruspäivä.

Ei sellainen voi tietää kuin sitä että maanantain jälkeen tulee tiinantai, maanantain kahta kamalampi pikkusisko. Jos maanantai käyttäytyy siivosti, tiinantai iskee nurkan takaa kanveesiin. Sekin päivä alkoi ihan iisisti, lähdin himasta duuniin dösällä, iPod korvilla. Tai siis ne kuulokenapit. Kuuntelin koko matkan vuoron perään U2:ta ja Guns’n’Rosesia, sillä Shuffle päätti niin. Ihan hyviä molemmat, mutta se rupesi lopulta jo ärsyttämään, ettei laite suvainnut soittaa mitään muuta.

Työpäivä sujui mallikkaasti, mitä nyt tekniikka teki temppujaan kuten aina. Tiimikaveri tappeli sen kanssa siinä vieressäni ankarasti, minä lähinnä tuskailin kun ei pikselit asettuneet kohdilleen css-määrityksilläni vaikka olisi pitänyt. Ihan normisettiä siis kuitenkin. Tai no, taisin minä sitä päivää pitää tiinantaina jo ihan näistäkin syistä, mutta se oli vielä silti vasta myrskyn eturintamaa. All hell broke loose vasta sitten illalla.

Kaikki alkoi kai siitä kun lähdin töistä askel keveänä kampaajaa kohti. Odotusarvo korkealla, pikselitaistojen jälkeen tuntui ihanasti houkuttelevalta jo pelkästään se ajatus että pääsee kampaajan käsittelyyn. Vaikka olinkin varannut vain leikkauksen vaikka hiukset tarvitsivat uutta väriäkin. Silti! Olin jo metroasemalla, iso take-away-teemuki kädessäni (olen hämmentävästi addiktoitunut nyt siihen vähennettyäni kahvin juonnin minimiin eli pariin kuppiin aamulla), kun huomasin jättäneeni kännykän töihin!

Katsoin kelloa ja tein pikaiset laskelmat päässäni, ja lähdin tekemään päivän liikuntasuoritusta: korkokenkäjuoksu töihin ja takaisin, noin 10minuuttia suuntaansa. Sain kännykkäni, tulin kampaajalle viitisen minuuttia myöhässä, sain lyhyet hiukset ja lopulta uuden värinkin, sillä eihän ihana kampaaja-ystäväni olisi edes kehdannut päästää minua sieltä ulos puolivärisenä! Niinpä sain pääni kuosiin ja lähdin kotia kohti mieli keveänä.

Jälkiviisautena täytyy sanoa, että olisi vaan pitänyt jättää se kännykkä sinne töihin, sielläpähän olisi ollut turvassa, sen sijaan että se sitten hukkui kotimatkallani bussiin. Tietenkin käyttelin sitä dösässä meilien lukemiseen ja facebookkailuun. Enkä laittanut takaisin taskuun vaan pidin käsissäni. Ja kun sitten vedin sormikkaita takaisin sormiin se vissiin liukui lattialle ja sinne jäi. Kunnes joku ikävä ihminen sen noukki ja piti ja luuli kai saavansa rahaa siitä, mutta ei se mitään lukitulla kännykällä tee! Olis toimittanut sen kuskille vaan!

Minä huomasin kännykkäni puuttuvan vasta vähän myöhemmin illalla. Ja sen varsinaiset seuraukset sitten värittivätkin seuraavia paria päivää ihan iloisesti. Tai pikemmin kaikkea muuta kuin iloisesti, taistelin lähinnä paniikkihäiriökohtausta vastaan kunnes kaikki oli sen osalta selvitetty. Soittelin HSL:lle, löytötavaratoimistoon (jossa on kummallinen puhelinjärjestelmä) ja Veolialle, missä ystävällinen asiakaspalvelija-tyttö kävi ihan itse tutkimassa auton, johon kännyni oletettavasti oli pudonnut. Nada. Ei löytynyt.

Lieveilmiönä kännyn katoamisesta ei tietenkään toiminut mokkulanikaan, jonka varassa nettiyhteyteni sinä päivänä töissä oli(si ollut, muttei siis ollut, mutta onneksi tiimikaveri lainasi puhelintaan minulle nettiyhteyttä varten, tosin siitä taas seurasi se että unohdin usb-kaapelini töihin…). Kiitos ripeiden pomojeni, sain uuden sim-kortin ja varakännyn duunista vielä keskiviikkoiltana, jottei tarvinnut käyttää akuankka-puhelinta ja liittymää, jonka numeroa ei kukaan tiedä.

Torstaina vasta pääsin kuitenkin konffailemaan varaluuria niin että sain sen taas synkronoimaan sähköpostit, kalenterin ja kontaktitiedot Outlookista, niin ja facebookin mobiiliversion käyttöön. Pitkällisten tuskailujen jälkeen elämä palasi kännykkään – siis eihän tuollaiset asiat voi mennä kerralla putkeen, tietenkään! Ja kadonneen osalta kuviot alkoivat olla hoidetut. Henkäisin ja huokaisin ja ajelin työpäivän jälkeen ystäväni luo Järvenpäähän viettämään mukavan illan.

Illan, jonka päätteeksi ystävän poika huokaisi: “tunti sitten vielä rullaluistelin ja kohta voi jo hiihtää!”. Hivenen yltiöoptimistista se oli Jäkessäkin, mutta juu, maassa oli muutama sentti hyvin märkää lunta ja sain ihan harjata autoni puhtaaksi ennenkuin lähdin ajamaan sieltä kotiin kesärenkailla, pimeässä ja räntäsateessa. Onneksi tiet muuttuivat lähinnä märiksi parin pikkutie-kilometrin jälkeen ja pääsin kotiin ihan onnellisesti.

Perjantai oli onneksi ihan perusperjantai, enkä edes ryöminyt tällä kertaa työpaikan lattialla pöytien alla kuten edellisenä perjantaina. Kotona napsautin saunan lämpiämään, avasin punkkupullon ja lysähdin rentoutumaan. Saunaa, breezeriä, viiniä, Gene Kellyä musikaaleissa. Ihana rauhallinen ilta!

Lauantaina luulin ettei ole mitään tekemistä ja valikoin jo hyllystä Scarlett Pimperneliä katsottavaksi, mutten kerennyt laittaa sitä pyörimään, kun ystävä kyseli seuraksi Kauneus-messuille. Kauneus, terveys, muoti ja häät&rakkaus (jonka näyttelyaluetta ei tod. etsitty sieltä!) -messuille kun tarkkoja ollaan. Mikäpä siinä, lähdin sinne katsomaan Scandinavian Hunkseja ja kenkiä.

Hunksit nähtiin ja kaveri hommasi niiltä nimmaritkin – onhan ne ihan silmä-karkkia :) Kenkiäkin katsottiin, mutten yksiäkään ostanut – hurraa! No okei, se johtui siitä ettei siellä oikein ollut juuri sitä mitä olisin halunnut, ei siitä ettenkö olisi ollut valmis saappaita ostamaan… Mutta kyllä ehdottomasti se messujen kohokohta oli tankotanssi!

Kuljettiin Pole4Fit-tankotanssikoulun esittelyalueen vierestä ja kieltämättä kiinnosti. Se näyttää niin mageella tavalla yhdistävän kiipeilyä ja jonkinsortin akrobatiaa ja no, kai tanssiakin :P Joten kokeilin siinä ja nyt, kun tilaisuus tarjottiin. Se oli siistii! Ja se sujui, no, ensikokeiluksi kuulemma loistavasti :) Pitää vissiin mennä kokeilemaan sitä ihan oikeasti sinne tanssikouluunkin.

Johan vuosia sitten sanoin, että kun it-ala alkaa tympiä, ryhdyn tankotanssijaksi ;) Nyt ollaan askel lähempänä sitä :P

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.