Prologi
Lapset on olleet minulla nyt pari viikkoa ja tuntuu että arki on niin kiireistä, että siihen mennessä kun tytöt on nukkumassa, itse on jo niin puhki ettei jaksa juuri muuta kuin surffata vähän naamakirjassa ja painua nukkumaan. Tai ehkä katsoa jonkun aivottoman leffan. Tänne on ollut meininki ja mieliteko kírjoittaa monet kerrat, mutta ei vaan ole jaksanut enää typyjen nukkumaanmenon jälkeen, ja heidän hereilläollessaan aikani kuuluu heille. Ja vähän kotitöille toki. Nyt on vaihteeksi hetki aikaa kirjoittaa. Ja monta tarinaa kerrottavana. Katsotaan kuinka monta tulee kirjailtua ylös.
Ekaluokkalaisen elämää
Tosikoinen on nyt ollut koulussa kaksi viikkoa. Viime viikolla alkoi jo tulla vähän läksyjä – joiden tekemisestä olin vallan unohtanut keskustella tyttären kanssa, kun tässä oli jo ehtinyt tottua siihen, miten luontevasti ja sujuvasti se esikoisen kanssa sujuu. Joten maanantaina oli sitten läksyjen teko ajankohtainen vasta parhaan kaverin synttärikekkereiden jälkeen, onneksi piti vaan kirjoittaa monta nollaa, "äiti, tää on tylsää". No varmaan joo, johan ne numerotkin opeteltiin ja kirjoiteltiin eskarissa moneen kertaan.
Viime viikolla tosikoinen alkoi myös kulkea koulumatkojaan yksin. Hyvin menee koulumatka eestaas. Haasteita tarjoaa lähinnä tuo syksyiseksi muuttunut sää. Aamulla pitäisi laittaa takkia päälle, "mutkun en mä jaksa laittaa sitä eestaas, se on mun repussa, mä otan sen mukaan" ja siellähän se hyvin aamusella lämmittää. Sontsa kulkee repussa mukana myös, ja tässä viikolla seurailin, että hämmästyttävällä tarkkuudella lähes jokaisen päivän sateet ovat sattuneet tyttöjen koulumatkoille ensin aamulla ja sitten iltapäivällä – vaikka koko muun ajan olisi ollut sateetonta, välillä jopa aurinkoista.
Tosikoinen sai heti koulun alettua uuden hienon pinkin kännykän, jossa on vähän liiankin hyvät pelit, kun neiti pelaa sillä aamulla, iltapäivällä, illalla ja aina, ainakin aina kun pitäisi tehdä jotain muuta kuten pukea päälle, mennä iltapesulle tai tulla syömään. Ja uudella kännykällä on kiva soitellakin, kavereille, maamolle ja muille. Vähän oli tytölle ylläri kun eräänä päivänä vähän toppuutella, ettei tarvitse ihan mahdottomasti soitella kun se maksaa. Neiti katsoi silmät pyöreinä: "siis täh! maksaaks muka kännykällä soittaminen?!"
Aamut on pienelle koululaiselle jotenkin ihan mahdoton juttu nyt kesäloman jälkeen. Viime keväänä vielä tyttö joutui heräämään aamuisin jo puoli seitsemän aikaan, nyt saa sentään nukkua melkein joka aamu puoli kahdeksaan. Silti yhä vaan saa neidin kantaa suunnilleen nukkuvana aamupesulle, mutta illalla ei uni meinaa tulla riittävän aikaisin. Tyttö on ehkä aidosti aamu-unisin ihminen jonka tiedän. Peittoaa minutkin mennen tullen.
Epilogi
Vaikka juuri tänä aamuna aamukahvia ryystäessäni jouduin moneen kertaan totetamaan tytöille, etten ole ihan hereillä vielä, kun ei oikein mikään tahtonut rekisteröityä, mitä lapset koittivat aamupalapöydässä sanoa. Vaikka nukuinkin kerrankin oikeasti jopa kahdeksaan asti. Koko viime viikon heräsin puoli seitsemältä vaikka kello oli soittamassa vasta seiskan pintaan. Paitsi perjantaina kun kello soitti puoli seiskalta – heräsin umpisikeästä unesta. Viikon kestänyt adrenaliini-rush alkaa ilmeisesti olla väistynyt, kun vaikeaksi osoittautunut ihmissuhde loppui ja sain viikolla kotini vain itselleni ja lapsilleni.
Nyt ollaan viettämässä firman virkistysviikonloppua mökillä. On päästy ratsastamaan, pelailtu tennistä, saunottu, lennätetty helikopteria (no siis pojat on lennättäneet), juteltu ja syöty hyvin. Elämä ei ole hullumpaa 🙂
System Failure for the Masses 
Kiva kuulla että elämä ei ole hullumpaa, kun saat tyttöjen kanssa asustaa:) Elämä on mutkikasta, ja monesti arki muuttaa elämän haaveista erilleen. Rohkeus, ja hetki kerrallaan meneminen antaa voimia tulevaisuuteen, ja itsensä löytämiseenOnnea matkaan!
Kiitos Sarppa ❤ Samoin sulle!
Ei tää elo oo hullumpaa, välil o parempii, välil huonompii päivii. Mei pikkumiehet Saku kolmannelle ja Otto intoo puhkue eskarii. Nii et sillei ne kasvaa, koht eivät ennää meijä iloks jouva.