Saunaa ja shampanjaa

Meillä on uusi sähkömies. Sellainen joka saa päivässä aikaiseksi enemmän kuin entinen sähkäri sai kuukaudessa. Joten meillä on nyt ihan oikeasti sähköt makkarissa ja perähuoneessa eikä vain leikisti jatkareilla vedettynä. Ja nyt siellä on myös kattolamput, kun tänään ostin pari sellaista. Vaatehuoneessanikin (hups, lapsus, onhan se miehenkin, mutta kun toistaiseksi siellä on vain minun vaatteitani) on kattovalo ja koska siinä on nyt myös oikea ovi eikä kissan pahvieste, kattovalo on suorastaan välttämättömyys. Jäi jo yhtenä päivänä laittamatta päälle se paita, jota olin suunnitellut, kun en löytänyt sitä pimeässä vaatehuoneesta ja jouduin laittamaan toisen.

Ehkä silti vielä noita valoja (ja muuta sähköistystä) isompi ja odotetumpi asia on sauna. Tuo tila tuolla pesuhuoneen takana, joka oli tänne muuttaessamme romuvarasto. Jonka lauteet mies jossain vaiheessa viimeisen vuoden sisällä sai laitettua, kunhan ensin oli saanut sen paneloitua ja laatoitettua. Jonka lasiovi ja -seinä makasivat meidän työhuoneen lattialla vielä muutama viikko sitten. Tuolloin muutama viikko sitten miehellä oli proideja ja kaveri apuna ja saivat saunan viittä vaille valmiiksi. Viime viikonloppuna mies ja tuo kaveri neljää vaille valmiiksi, eilen sähkäri paria vaille valmiiksi, kun kytki kiukaan ja valot.
Sauna siis ei ole vieläkään 100% valmis. Ei kai mikään täällä ole 100% valmis, mutta vähempikin on jees. Ei niitä ikkunanpuitteita tarvita asumiseen, eikä saunomiseen edes. Eikä vältsisti lattianurkkien silikoonaustakaan. Silikonit pitää laittaa, siis sinne lattiaan, jossain välissä kyllä ettei vesi pääse pitemmän päälle sinne jonnekin, mutta onhan se kuitenkin kaikki kosteuseristettyä. Ja tarviihan ne ikkunanpuitteetkin joskus joo. Mutta kaikki ajallaan, pääasia että pääsee saunaan. Niin, ja että asumispuitteet on kuitenkin kunnossa.
Eilen siis sähkäri viritti kiukaan ja saunan kuituvalot toimintaan, ja mies lämmitti saunaa n. 50 asteiseksi ja öljysi lauteet tosikoisen kanssa. Jotta tänään päästiin sitten korkkaamaan sauna koko porukalla. Johan tässä tulikin elettyä melkein puolitoista vuotta ilman omaa saunaa! Elinhän minä lapsuuteni ja pitkälle aikuiseksi asti ilman omaa saunaa, joten ei se nyt niin absoluuttinen välttämättömyys minulle ole, mutta on tässä jo kymmenkunta vuotta (miinus viimeiset puolitoista) eletty oman saunan kanssa, joten johan siihen oli tottunut ja etenkin talvikylmällä sitä kaipasi.
Tänään kotimatkallani poikkesin hakemaan meille pullon kuohuvaa – Burtin makeahkoa 9,5-prosenttista eli ei nyt kuitenkaan mitään huippuskumppaa, mutta ihan hyvää kuitenkin – ja lapsille ruokakaupan puolelta oman Robby Bubble -pullon, sekä lohta monessa muodossa, jokaiselle jotain. Oli siis päivällinen Chiapoja, lämminsavukirjolohta, graavia kirjolohta ja aura-lämminsavulohta. Ja jälkkäriksi Arnold’sin donitsit, jotka poimin kotimatkallani, asematunnelin läpi kulkiessani.
Skoolattiin saunan kunniaksi kuplivalla ruokapöydässä, ja mitä ei juotu ruuan kanssa, otettiin saunajuomaksi. Harvoinpa sitä istuu saunasta vilvoittelemassa shampanja-lasi kädessä. Mutta harvoinpa sitä juhlii saunaa, joka on itse rakennettu kovalla työllä, ja jota on odottanut yli vuoden valmistuvaksi :D
Sauna on ihana :) Se on tilava – niinkuin koko talokin… – mahtuu väkeä enemmänkin jos haluaa. Se on tyylikäs, Sun-saunan "kotikylpylä". Valoa antaa kuituvalot katossa ja lauteissa sekä vuolukivikiukaan valo. Lauteet on reunoista pyöristetyt, on erillinen selkänoja, joka pyöristää kulmat. Joskus, jos sattuu sellaista, että pääsee saunomaan ilman lapsia, voisi sinne kulmiin laittaa vaikka kynttilöitä selkänojan ja seinän väliin jäävälle tasolle.
Miehen kanssa istuttiin nautiskelemassa pehmeistä varsin tasaisesti levittyvistä löylyistä lasten melskatessa pesuhuoneen puolella. Kyllähän tytötkin löylyssäkin viihtyivät, mutta muistivat myös vanhat sauna-aikaleikkinsä saman tien kun ekan kerran pitkästä aikaa taas kotona päästiin saunomaan. Haalivat siis pesuhuoneeseen muovieläimiä ja muovilaatikkoa vadiksi (kun ne on kaikki jossain) ja riehumiseksihan se meni. Olin jo elätellyt toiveita, että nuo vesileikit pesuhuoneessa olisivat meidän perheen osalta jo olleet ohi mutta eipä sitten ei…
Vatien lisäksi hukassa on monta muutakin saunomiseen liittyvää asiaa, mikä ei sinänsä yllätä lainkaan. Kiulut ja kuupat löytyivät kyllä, samoin löylynhenki ja kiuaspupu, joista tulikin saunakoristeita, kun en tiedä voiko tuohon vuolukivikiukaan päälle niitä oikein laittaa. Mutta hukassa on pitkä laudeliina ja sekä puinen että pehmeä saunatyyny. Eihän se paljon ole. Puolet saunakamoista sentään oli vielä tallessa ;) Ja kai nuo loputkin jossain tuolla autotallin jemmassa. Kunhan vaan jaksaa taas kaivaa joskus.
Saunan jälkeen oli kyllä niin ihana raukea olo, että olisin voinut painua siitä saman tien nukkumaan. Mutta (kaikesta saunaa edeltäneestä "juhlinnasta" huolimatta) tytöt halusivat – ja olin jo luvannutkin heille aamulla – lättyjä saunan jälkeen. Joskus puolitoista vuotta sitten kun meillä viimeksi oli oma sauna vuokra-asunnossa tein kerran lättyjä saunan jälkeen. Esikoiselle se jäi fixaatioksi, saunan jälkeen pitää saada lättyjä. No, ehkei kuitenkin ihan joka kerta… Banaanilättyjä siis paistoin ja syötiin massut niitä täyteen.
Minkä jälkeen alkoi vielä niiden lamppujen laitto (ja keittiön siivous ja pakkaaminen ja…). Ja Mafia Wars. Olen hämmentävästi addiktoitunut.
 
 
 

3 thoughts on “Saunaa ja shampanjaa

  1. Hieno sauna! Hyvää kantsii odottaa…joku viisastelija kai joskus suustansa päästänyt!! Jostain syystä mua alkoi nyt hiukomaan, lohivoileipä maistuisi!! Mukavaa viikonloppua.

  2. Kyl miekii noi hieno sauna kunniaks oisi nauttint samppanjaa! Aiva ihana, nautinnollisia löylyjä!

  3. Kiitokset kummallekin :)) kyllä onkin löylyt nyt maittaneet, on tainnut melkein joka päivä sauna lämmetä, tosin itse en ole ihan aina ollut kotona niistä nauttimassa…

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.