Sotakoneita ja tötteröpäitä

Lähdettiin eilen puoli neljän aikaan kohti Malmin lentokenttää. Auto vietiin suosiolla Pasilaan, mistä matkattiin bussikuljetuksella Malmille. Kun noustiin bussista lentokentän lähellä, nähtiin ensimmäiseksi punainen kaksitasoinen Pitts Special, joka kieppui pitkin taivasta, syöksähtellen, pituussuuntaisesti pyörien ja silmukoita tehden. Tuijotettiin saman tien hetki taivaalle, ennen kuin lähdettiin kävelemään kohti lentokenttää, varsinaista tapahtumapaikkaa. Missä portilla järkkäri töksäytti: "Nyt tarvis kyllä nuorella väellä olla korvatulpat." Jep, ne unohtui.
 
 
 
Jatkettiin matkaa kohti lentokenttää. Juuri kun lähestyttiin kentän päädyn ohittavaa pätkää, pysäyttivät toiset järkkärit meidät, ja kaikki muutkin samaan suuntaan kulkijat. Tie oli poikki "sotakoneiden" lentonäytöksen ajan, mutta mitä ilmeisimmin vain toiseen suuntaan – toisesta suunnasta kyllä lappoi väkeä tietä pitkin pois päin. Oltiin tultu paikalle juuri oikeaan aikaan, juuri siihen aikaan kun olin paikalle halunnutkin.
 
Ensimmäisenä oli hävittäjäkone Hawkin näytöslento. Kyllä se kiisi kovaa! Lensi matalalta yli, singahteli, teki silmukoita ja surmansyöksyjä. Kymmenisen minuuttia katseltiin niska kenossa tuota Hawkia, kunnes se kävi hakemassa mukaan kolme kaveria. Oli vuorossa Midnight Hawks ryhmälento. Jos se yksittäinen Hawk oli komea, oli tuo muodostelmalento vielä hiukeampi! Neljä järeää hävittäjää lentää täysin yksissä, tehden kuvioita ja silmukoita ja syöksyjä. Niitä katsellessa ymmärsin hyvin, miksi on haluttua ja hienoa olla armeijan pilotti. Voin vain kuvitella sen adrenaliini-rushin joka kerta kun istuu sellaisen maskuliinisen vahvan koneen puikkoihin! TopGun oli joskus lempielokuvani, mutta livenä nuo koneet, wow!
 
 
 
 
Hawkien jälkeen taivaan täytti hurja jyly, kun päivän äänekkäin esiintyjä, komeaakin komeampi Hornet ampaisi yli. Hornet jatkoi samaa linjaa aikaisempien esiintyjien kanssa, silmukoiden, syöksyillen ja kiihdyttäen välillä hurjaan vauhtiin, välillä himmaillen, vähän niinkuin poseeraten. Olin juuri selittänyt lapsille, miksi niitä kutsutaan hävittäjäkoneiksi, kun Hornet näytti sen demona pudottamalla pariin otteeseen muutaman valopommin ilmaan kentän yläpuolella.
 
 
Hornetin mentyä lähdettiin kulkemaan kohti varsinaista näyttelyaluetta. Ilmaan nousi seuraavaksi Extra300-kone, pieni potkurikone, joka niinikään teki temppuja taivaalla. Mutta kyllä tuntui jotenkin epäkiitolliselta hommalta nousta ilmaan heti Hornetin jälkeen! Kaipa siellä jossain näyttelyalueella kentän laidalla oli porukkaa sitäkin katsomassa, mutta ainakin siellä laitamilla, missä itsekin yhä oltiin, oli useimpien suurin mielenkiinto menetetty. Kamerat pysyivä alhaalla, innokkaimpia kuvaajia lukuunottamatta.
 
 
Mekin päästiin lopulta näyttelyalueelle asti. Katseltiin paria konetta siinä kentän laidalla, valuen hiljaksiin kohti kentän aitaa. Ämyreistä kuului selostus sillä hetkellä ilmassa taiteilevan CAP231-koneen nuoteista. Päästiin aidan luo juuri parahiksi näkemään se päivän neljäs minua erityisesti kiehtonut näytös: temppuja tekevä helikopteri, RedBull BO 105. Kopteri teki ilmassa silmukoita ja syöksyjä siinä missä hävittäjät ja taitolentokoneetkin, tosin paljon hitaammalla vauhdilla. Kopteri myös lensi ajoittain kokonaan ylösalaisin. Aika magee!
 
 
 
 
Kopterin jälkeen ilmaan nousi vanhoja ja arvoikkaita: ensin DC-6 VIP-lennolle, tehden nousun jälkeen komean ohilennon matalalla, tuli mieleen Mavericin lennonjohtotornin ohilennot TopGunissa. Sen jälkeen ilmaan nousi DC-3, jonka portailla tai jossain seisoin kuoron kanssa lähemmäs parikymmentä vuotta sitten äänitteen kansikuvauksissa. DC-3:n ovi oli auki, mitä ihmeteltiin aikamme, kunnes saatiin kuulutuksesta sen verran selvää, että tiedettiin odottaa koneesta hyppääjiä ylimääräisinä ohjelmanumeroina.
 
 
Ennen noita hyppääjiä nousi ilmaan vielä yksi kone, jota ei ollut ohjelmassa lainkaan. Siitä hyppäsi puolen tusinaa laskuvarjohyppääjää, melko matalalta. Noiden jälkeen hyppäsi porukkaa DC-3:stakin, puolestaan hyvinkin korkelta. Ihan viimeiseksi koneesta hyppäsi Lepakkomies-skydiver ryhmä, jolla oli lepakonsiipiasusteet ja pienet raketit tai jotain jaloissa, niin että ensin liitelivät taivaalla jonkin aikaa ilman laskuvarjoja ja sitten vielä varjojen kanssa ennen laskeutumistaan.
 
 
 
 
 
Näytösten jälkeen lähdettin tutkimaan näyttelyaluetta enempi. Lapsille piipahdus yhdessä tivolilaitteessa – tosikoinen sitä monkui siitä asti kun paikalle päästiin niin että minulta oli jo pinna palaa – ja sitten katsomaan ikivanhaa Taivaankirppua, autogiroja, ja paria maassa seisonutta "sotakonetta". Mies kävi katsomassa armeijan kuljetuskonetta, johon ei päässyt sisälle. Minä ja tytöt jonoteltiin kurkkaamaan armeijan helikopteriin, josta tosikoinen jonossa minulta kysyi: "Eiks nii et toi on sotakone."
 
 
 
 
 
Koneiden katselun jälkeen haukattiin vähän välipalaa – makkaraa, broilerinsiipiä, poppareita, sipsejä, hodaria, sen sellaista mitä nyt tuollaisesta paikasta saa. Etsittiin infosta viimein lapsille (ja itselle, tosin en koskaan lopulta kokenut tarpeelliseksi käyttää niitä) ne korvatulpat, napattiin jälkkäriksi donitsit ja mentiin etsimään paikkoja konserttilavan luota. Asetuttiin kohtaan, jossa tytöt nostettiin roskiksen päälle istumaan ja itse istuin aidanpätkällä, kamera kädessäni. Leningrad Cowboys ja Red Army Airforce kuoro astuivat lavalle ja aloittivat shown.
 
 
 
Tytöt kyllästyivät korvatulppiin viidessä minuutissa ja esikoinen koko konserttiinkin alle puolessa tunnissa. Mies tykkäsi ja tokihan minäkin jammailin mukana, kuten aina. Hivuttauduttiin vähän lähemmäksi, tyttöjen pyynnöstä, ja nostettiin likat meidän hartioille, jotta näkivät paremmin. Eipä ehditty siinä kovin kauan sillä tavoin olla, kun siihen tuli järkkäri, joka pyysi meitä ottamaan lapset pois olkapäiltä. "Turvallisuudesta vastaavat järjestysmiehet toivovat, ettei lapsia nosteta hartioille, etteivät ne putoa sieltä." Ei jaksettu alkaa vängätä, nostettiin likat alas ja lähdettiin kotiin. Johan se oli kello melkein kahdeksankin.
 
Tänään oli tarkoitus lähteä Rautatiemuseopäivään Hyvinkäälle katsomaan höyryvetureita ja kenties ajelulle Ukko-Pekan vetämässä junassa. Mutta aamulla tuli vettä niin kaatamalla, että päätettiin olla uhmaamatta sadetta ja olla sittenkin kotosalla. Puoli kahden aikaan alkoi kuitenkin aurinko paistaa ja minua harmittaa, ettei menty. Oli kuitenkin jo myöhäistä lähteä, sillä juuri puoli kahdelta lähti Ukko-Pekka viimeiselle keikalleen. No, ensi vuonna sitten uusi yirtys!
 
Tänään on siis vaan pesty pyykkiä ja tehty ruokaa ja siivottu keittiötä. Ja lapset pelanneet tietokoneella ja minä saanut kohtauksen Littles’t Pet Shop -nettimaailman törkeästä toimintatavasta – tyttären rekisteröimät lemmikit ovat menneet umpeen (elinaika vuosi) ja käyttäjätunnus annettu eteenpäin ilman mitään tiedonantoa! Ja koska sivuston tietoturva on köykäistäkin köykäisempi, eksyttiin sisälle uuden tunnuksenhaltijan profiiliin, kun selviteltiin tunnuksen salasanaa kun luultiin että muistettiin sitten vain väärin. Kaikkiaan etenkin lapsen kannalta raivostuttava ja epäreilu palvelu, kunhan jaksan laitan Hasbrolle meilitse valituksen.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.