Parisataa palloa

On jotenkin väsähtänyt olo. Sellaisella positiivisella tavalla väsähtänyt, kun on tehnyt jotain kivaa mutta energiaa kuluttavaa. Kuten lyönyt jonkun seitsemänkymmentä palloa eilen ja sataneljäkymmentä tänään. Omilla stagoilla. Aika villiä oikeastaan. Oma rauta-setti omassa bägissä! Ja kropassa tuntuu, että on lyönyt niillä muutaman pallon menemään rangella.
 
Sitä golfin aloittamista on tullut mietittyä ja vatvottua ystävän kanssa aina siitä saakka, kun tämän kesän golf-kausi range kerrallaan alkoi käynnistyä. Ystävä on jo ehtinyt käydä lyömässä ja pelaamassa montakin kertaa, minun pohtiessa mitä teen, haluanko alkaa pelata vai en. Golf on tuntunut niin uudelta ja vieraalta lajilta ja on kokonaan oman kulttuurinsa, on ollut vähän sulattelemista ajatuksessa "minustako golfari?!".
 
Toissaviikolla kuitenkin jo päädyin siihen, että ilmoittauduin green card -kurssille, joka tosin on vasta parin viikon päästä. Sen jälkeen on ei ole tainnut kulua montakaan päivää, etteikö olisi puhunut golfista ystävän kanssa tai seikkaillut netin syövereissä ihmettelemässä lajin saloja. Into päästä kokeilemaan ihan oikeasti on kasvanut sitä myötä ja jos kurssille ilmoittautuessani vielä ajattelin että siinähän näen sitten tykkäänkö, on se muuttunut hämmentäväksi innostukseksi päästä lajiin kunnolla sisälle ja oppia pelaamaan oikeasti.
 
Minussa kun on vähän välineurheilijankin vikaa, sopii golf minulle erinomaisesti. Eikuu… ;) Siis minussa kun on vähän välineurheilijankin vikaa, halusin omat mailat saman tien, vaikka saisihan siellä kurssilla sellaiset lainaksikin. Tai no, syy on oikeasti se että kun nyt kerran haluan alkaa pelata, haluan saman tien päästä opettelemaan omilla mailoilla. Ja sitä paitsi sit myötä on helppo käydä ystävän kanssa lyömässä tai ihan pelaamassa esimerkiksi Peuriksessa nyt ennen kurssia jo. Kiva vähän saada tuntumaa ennen kurssia, ettei mene ihan kylmiltään.
 
Niinpä siis eilen mailoista vähän enempi ymmärtävä ystäväni löysi minulle netistä käytettynä kokosetin rautoja. Kolmosesta ysiin ja kolme wedgeä. Ja käytiin Intersportissa ostamassa minulle hanska, jolloin mukaan lähti minullekin bägi. Siitä mentiin rangelle, missä parkkiksella ensin mailat ja raha vaihtoivat omistajia. Siitä mentiin lyömään, se seitsemänkymmentä palloa. Onnistumisprosentti (lue: että pallo ylipäänsä nousi jonkinmoiselle lentoradalle) ei ollut häävi, mutta onistumisen tunteita tuli ihan riittävästi, että lähtiessä jäi kuume päästä harjoittelemaan lisää.
 
Kotona menikin illasta hyvä pala etsien minulle sopivaa putteria. Itse olin lähinnä hukkua niiden suohon ymmärtämättä ollenkaan niiden eroja tai mikä olisi hyvä ja mikä erottaisi jonkun edukseen kannaltani. Ystäväni yritti auttaa, mutta kun minun oli vaikea sanoa mitä siltä haluan edes kun ei ole pahemmin tuota kokemusta puttaamisesta ja puttereista kertynyt ;) Lopulta analyysi niistä parista kerrasta kun kokeilin ystävän eri puttereita tuotti tuloksen ja tilasin Niken golf-kenkien kanssa onlinegolfista briteistä itselleni Taylormaden itsy bitsy spider putterin. Odotan innolla että saan sen ja pääsen kokeilemaan!
 
Tänään käytiin työpäivän jälkeen jälleen lyömässä, se satanelkyt palloa Gumbölessä. Kävin bägiäni systemaattisesti läpi maila mailalta kolmosesta ylöspäin. Tänään oli onnistumisprosentti paljon parempi kuin eilen, sain pallon oman mittapuuni mukaan hyvin lentämään joka mailalla edes muutaman pallon verran kerrallaan. Seiskalla löin pallon 80-100 metriin kymmenkunta lyöntiä perätysten, mikä tuntui jo hyvältä. Tietoisesti pyrin ignoroimaan ystäväni, joka löi palloja noin kymmenen kertaa pitemmälle kuin minä pääsääntöisesti ja keskityin omaan tekemiseeni: saamaan pallon lentoon suunnilleen tarkoituksenmukaiselle lentoradalle per maila. Se oli kivaa :))
 
Nyt tuntuu jotenkin villiltä :) Golf-kärpänen tuntuu purreen (kumma sanonta muuten, kun eihän kärpäset pure?!) heti kun vähän pääsi lyömisen makuun, ja harmittaa jo, että huomisilta kuluu ihan muualla kuin rangella. Ja perjantaina ehkä vähän voisi viettää vappua, mutta lauantaina mietittiin, että voisi mennä kyllä Peuramaalle niin minäkin pääsisin ihan pelaamaan, ekaa kertaa. Jänskää. Putterini ei vaan taida ehtiä vielä tällä viikolla. Harmillista. Mutta saanen sitten lainata ystäväni toista putteria.
 
Jeeee! Siistii! o/

2 thoughts on “Parisataa palloa

  1. Juu, kivaa varmaan. Mutta nuo lajisanat meni yli hilseen, Heh heh:) Onnistumisen ilo, se se on paras ilo. Mukavaa vappua!!!

  2. Pieni tai iso pallo, minulta aina yhtä hukassa!! Hyvää golfkautta!! tv. Tepu maailman antisportein immeinen

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.