Erilaista wappua

Biisikärpänen pörrää telkussa, kun Vapunpäivä hiipuu iltaan ja kohti yötä. Lieneeköhän elämäni ensimmäinen vappu, etten ole käynyt lähelläkään stadia? Ja ensimmäinen vappu kokonaan ilman tippaleipiä ja simaa, jos ei lasketa sitä pientä lasillista hiilihapotonta simaa, jonka hörpin eilen herkullisen lounaan päälle ravintolassa. Donitsitkin kaupasta ostettuja, jospa sitä ens vappuna taas jaksaisi leipoa munkkeja itse?
 
Eilen päästiin ystävän kanssa molemmat duunista vähän normaalia aikaisemmin. Minä kävin kaupassa ahdistumassa ryysiksestä ystävän vielä tehdessä viimeisiä työjuttuja kotisohvalla. Yritin muka keksiä jotain syötävää vapuksi, mutta hommaa pyrki vähän torppaamaan venäläiseltä näyttäneet kaupan hyllyt ja väentungos, joka haittasi pahasti ajatuksiani tyhjyyttään ammottaneiden hyllyjen välissä. Jotain nakkipakettia ja sipsiä sieltä kuitenkin onnistuin mukaani haalimaan ja kun oli vielä vähän skumppaa kaverina, sai vappu tulla.
 
Mietittiin ystävän kanssa, pitäisikö sitä ihan lähteä jonnekin, kun ei satanutkaan niin kuin oli luvattu, mutta eipä houkutellut sen paremmin stadin väentungos kuin oletetut teinibileet munkan rantsussakaan, joten hengailtiin ihan keskenämme himassa ja illemmalla käveltiin nakkien, halloumin ja sähkögrillin kanssa taloyhtiön grillikatokselle, missä grillailtiin ja juteltiin ja nautiskeltiin vähän skumppaa palan painikkeena. Leppoisaa ja mukavaa ja voitti rantsun teineineen mennen tullen :)
 
Tänään aamu venyi iltapäivän puolelle ennen kuin sai ensimmäistä kahvikupillistakaan eteensä. Silloin tulikin telkusta Suomi-Tsekki -lätkämatsi, jota katselin toisella silmällä samalla kun lueskelin netistä swingi-vinkkejä aloittelijoille ja saihan sitä hurrata Suomen voittoonkin. Hieno kolmas erä! Näyttää hyvältä MM-skaboja silmällä pitäen. Matsin jälkeen syötiin vähän vappubrunssia – muutama paahtoleipä :D Donitsin söin jo aamupalaksi kahvin kanssa.
 
"Brunssin" jälkeen lähdettiin ystäväni kanssa lyömään taas muutama pallo rangelle. 140 täsmälleen ottaen. Tällä kertaa otin käteeni seiskan heti alkuunsa ja löin kaikki 140 palloa sillä. Enemmänkin olisin lyönyt, mutta klubi oli siinä vaiheessa jo kiinni, joten ei saatu enempää poletteja eikä lompsasta löytynyt kaksieuroisia. Koitin seiskan kanssa hakea sitä konsistenttia swingiä. Kiertoa, rentoa otetta, sopivaa lyöntiasentoa ja mailan asentoa. Löytää sitä tapaa, jolla saan lyönnin onnistumaan ja pallon lentämään justabout sinne minne kuvittelenkin sen menevän. Siihen suuntaan matkalla :)
 
Takaisin kotona oli tiskien aika ja pizzan tilaus. Pizzapaikan puhelin tuuttasi varattua siinä määrin, että taisi olla muutamalla muullakin pizzannälkä ;) Pizzan jälkeen Biisikärpänen vaihtui Rimakauhuksi ja rakkaudeksi ja television katselu pienimuotoiseksi puttausharjoitteluksi olohuoneessa. Ja huomenna tarkoitus lähteä kiertämään kenttää ystävän caddienä. Hullunkurista miten yhtäkkiä elämä on alkanut pyöriä golfin ympärillä ja jos ei muuta niin ainakin ajatukset askartelevat sen parissa jatkuvasti. Vappunakin.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.